Laulua uskoville

Mitäs karmeaa siinä on, jos 95 vuotias saa rauhassa yöuniensa aikana nukkua pois?

Kuolema on meidän jokaisen ihmisen osamme, uskoimmepa sitten Jumalaan tai alkuräjähdykseen, joten kyllä jokaisen ihmisen tulee kyetä ymmärtää sen kuuluvan ihan luonnollisena asiana elämän kiertokulkuun.

Miksi pitäisi pelätät kuolemaa?

Mitä pelättävää tai karmeaa kuolemassa on?

Olen istunut oman isäni vieressä hänen kuolemansa hetkellä ja pitänyt kiinni hänen kädestään, kun hän ihan levollisesti nukkui pois 93 vuotiaana, eikä siinä ollut mitään karmeaa tai pelottavaa.

Sain kuiskata hänen korvaansa hyvän matkan toivotukset veljeni kanssa ja tuo tilanne oli erittäin kaunis ja lämmin hetki, kun vanha sotiemme veteraani pääsi toivomaansa lepoon.

~~tähkäpää~~ kirjoitti:

Mitäs karmeaa siinä on, jos 95 vuotias saa rauhassa yöuniensa aikana nukkua pois?

Kuolema on meidän jokaisen ihmisen osamme, uskoimmepa sitten Jumalaan tai alkuräjähdykseen, joten kyllä jokaisen ihmisen tulee kyetä ymmärtää sen kuuluvan ihan luonnollisena asiana elämän kiertokulkuun.

Miksi pitäisi pelätät kuolemaa?

Mitä pelättävää tai karmeaa kuolemassa on?

Olen istunut oman isäni vieressä hänen kuolemansa hetkellä ja pitänyt kiinni hänen kädestään, kun hän ihan levollisesti nukkui pois 93 vuotiaana, eikä siinä ollut mitään karmeaa tai pelottavaa.

Sain kuiskata hänen korvaansa hyvän matkan toivotukset veljeni kanssa ja tuo tilanne oli erittäin kaunis ja lämmin hetki, kun vanha sotiemme veteraani pääsi toivomaansa lepoon.

Se on eri asia jos vanhus kuolee kun jos kuolee nuorempi. Luin eilen musiikkiketjusta kuinka kerroit että äitisi kuolemasta tuli 20 vuotta täyteen. Tuli mieleen kuoliko nuorena.

Siskoni mies ja hänen pienten lasten isä kuoli tässä vähän aika sitten vaikeaan sairauteen.

Siinä ei ollut mistään levosta kyse vaan se oli karmeaa ja pelottavaa.

Kyllä se hieman sanattomaksi vetää ne hänen lastensa (5v, ja 9v pojat)kysymykset. Että missä isä on.

Jos uskoisin kristinuskon jumalaan niin oikea vastaus olisi helvetissä. Eihän sellaista voi sanoa.

Tajuatko kuinka julma krist.oppinne on?

Ko mies ei uskonut jumalaan ja se on varma se.

Tavallinen mies vain oli, ilman turhia uskonhömpötyksiä.

Tykkäsin hänestä, hän osasi olla myötätuntoinen ja reilu kaveri kun tarvittiin.

Suru on valtava. Hänen äitinsä vain itki kun soitin hänelle tapauksen jälkeen.

Sitä on kuolema.

Se on karmeaa, pelottavaa ja niin surullista että vieläkin ikävästä itkisin jos antaisin tunteilleni vallan.

Hän oli minulle tosi läheinen. Yksi parhaimmista ystävistäni.

sarisusannas73. Sinä et ole sinut Herrasi kanssa, jos kuolema ahdistaa.
Emmehän koskaan tiedä lähtömme päivää, ei nuorena, eikä keski-iässä, no vanhuudessa se on viimeistään edessä.
Ei monikaan lähtiessään kotoaan tiedä, että viimeisenkerran sulkee oven takanaan.
Hän tuosta naapurista, vaimoni työkaverin tytär, 16- vuotias, kun astui kotonsa ovesta, tyttökaverinsa kanssa. 10 minuuttia ja siinä kävellessä tuli lähtö.
Toinen oli oman työkaverini tytär. Kirjoitti ylioppilaaksi, Ei kerinnyt saada lakkia, kun urheilijatytön kohdalla tuli äkillinen sairaus, jota ei tämä terveysjärjestelmä pystynyt nujertamaan. Sitten nämä monet tuttuni työyhteisöstä, kun isossa talossa palvelin.
Kuka murskaantui onnettomuudessa, perheen isä, hieman yli 30. Tätä katoavaisuuden kirjoa voisin jatkaa, kahden kohdalla, hukkumisena, 3 kohdalla junan alle jääneenä, jne. Siinä on pappia, siinä on perheen äitiä, tai jonkun menehtyminen, 3 veljeksestä.
Kuolemaa ei päästä pakoon. Sitä pidät käsissäsi, kun ihminen on palasina, tai sydämen pettäessä. Se on otettava huomioon ja elettävä siinä tietoisuudessa.

Kuolema se ei ole "kärsimys" elävälle, jos sen kanssa on sinut. Tällä en tarkoita nyt muussa mielessä, kuin vastattavan ahdistusta, kun "kuulee" sanan kuolema.

On tultava ajoissa elämänkentälle katsomaan sitä kuolemaansa, se kuuluu elämään. Se on rajapaalu, jonka paikkaa kukaan ei välttämättä tänään tiedä, ellei nyt sairaus ole piirtänyt sitä ajankalenteriin iänkaikkisuus ja iankaikkisuus rajapaaluksi. Mutta, se tulee ja on hyvä olla valmis senkin kohtaamiseen.

UPDATE_10457242 kirjoitti:

Se on eri asia jos vanhus kuolee kun jos kuolee nuorempi. Luin eilen musiikkiketjusta kuinka kerroit että äitisi kuolemasta tuli 20 vuotta täyteen. Tuli mieleen kuoliko nuorena.

Siskoni mies ja hänen pienten lasten isä kuoli tässä vähän aika sitten vaikeaan sairauteen.

Siinä ei ollut mistään levosta kyse vaan se oli karmeaa ja pelottavaa.

Kyllä se hieman sanattomaksi vetää ne hänen lastensa (5v, ja 9v pojat)kysymykset. Että missä isä on.

Jos uskoisin kristinuskon jumalaan niin oikea vastaus olisi helvetissä. Eihän sellaista voi sanoa.

Tajuatko kuinka julma krist.oppinne on?

Ko mies ei uskonut jumalaan ja se on varma se.

Tavallinen mies vain oli, ilman turhia uskonhömpötyksiä.

Tykkäsin hänestä, hän osasi olla myötätuntoinen ja reilu kaveri kun tarvittiin.

Suru on valtava. Hänen äitinsä vain itki kun soitin hänelle tapauksen jälkeen.

Sitä on kuolema.

Se on karmeaa, pelottavaa ja niin surullista että vieläkin ikävästä itkisin jos antaisin tunteilleni vallan.

Hän oli minulle tosi läheinen. Yksi parhaimmista ystävistäni.

Sinullakin voi olla viimeinen päiväsi täällä maan päällä meneillään. Huomenna sinut ehkä jo otetaan pois, tai ensi viikolla, tai ensi vuonna. Ilman Jeesusta menet kadotukseen ja ikuiseen piinaan.

Uskovalla on rauha sydämessään, lähti hän sitten tänään tai huomenna. Sillä ei ole väliä, koska osamme on ikuinen elämä.

Mieti.

raja on olemassa kirjoitti:

sarisusannas73. Sinä et ole sinut Herrasi kanssa, jos kuolema ahdistaa.
Emmehän koskaan tiedä lähtömme päivää, ei nuorena, eikä keski-iässä, no vanhuudessa se on viimeistään edessä.
Ei monikaan lähtiessään kotoaan tiedä, että viimeisenkerran sulkee oven takanaan.
Hän tuosta naapurista, vaimoni työkaverin tytär, 16- vuotias, kun astui kotonsa ovesta, tyttökaverinsa kanssa. 10 minuuttia ja siinä kävellessä tuli lähtö.
Toinen oli oman työkaverini tytär. Kirjoitti ylioppilaaksi, Ei kerinnyt saada lakkia, kun urheilijatytön kohdalla tuli äkillinen sairaus, jota ei tämä terveysjärjestelmä pystynyt nujertamaan. Sitten nämä monet tuttuni työyhteisöstä, kun isossa talossa palvelin.
Kuka murskaantui onnettomuudessa, perheen isä, hieman yli 30. Tätä katoavaisuuden kirjoa voisin jatkaa, kahden kohdalla, hukkumisena, 3 kohdalla junan alle jääneenä, jne. Siinä on pappia, siinä on perheen äitiä, tai jonkun menehtyminen, 3 veljeksestä.
Kuolemaa ei päästä pakoon. Sitä pidät käsissäsi, kun ihminen on palasina, tai sydämen pettäessä. Se on otettava huomioon ja elettävä siinä tietoisuudessa.

Kuolema se ei ole "kärsimys" elävälle, jos sen kanssa on sinut. Tällä en tarkoita nyt muussa mielessä, kuin vastattavan ahdistusta, kun "kuulee" sanan kuolema.

On tultava ajoissa elämänkentälle katsomaan sitä kuolemaansa, se kuuluu elämään. Se on rajapaalu, jonka paikkaa kukaan ei välttämättä tänään tiedä, ellei nyt sairaus ole piirtänyt sitä ajankalenteriin iänkaikkisuus ja iankaikkisuus rajapaaluksi. Mutta, se tulee ja on hyvä olla valmis senkin kohtaamiseen.

No, myönnän sen että minua se kuolema ahdistaa. Tuokin mitä kerroit oli todella ahdistavaa, ja oman kuoleman ajatteliminen on tosi peloittavaa.

Kun siskoni mies kuoli niin pappi sanoi että kukaan ei tiedä missä hän on ja voi ainoastaan sanoa että Jumalan huomassa mutta ei enempää.

Ne papin sanat olivat viisaat, ja sen verran kaikki tapahtunut nöyrryytti minua että otin sanat todesta. Annoin periksi sen verran että myönsin itselleni tarvitsen uskoa jumalaan.

Se uskominen on vain usein niin vaikeaa. Ja koska tilanne oli se että puhuimme kuolemasta-olen yhdistänyt jumalan siitä lähtien vain kuolemaan.

Niinä hetkinä kun huomaan uskovani, tarvitsen sitä uskoa selviytyäkseni kuoleman edessä niin minä PELKÄÄN Jumalaa.

Hän on minulle yhtä kuin kuolema.

Tietenkään arjessa se ei niin hallitse.

Näitä asioita kun ei mielellään mieti. Ja vaikka se on väärin kun unohtaa poislähteneen-niin se on silti viisaampaa vain yrittää unohtaa.

5+9 kirjoitti:

Sinullakin voi olla viimeinen päiväsi täällä maan päällä meneillään. Huomenna sinut ehkä jo otetaan pois, tai ensi viikolla, tai ensi vuonna. Ilman Jeesusta menet kadotukseen ja ikuiseen piinaan.

Uskovalla on rauha sydämessään, lähti hän sitten tänään tai huomenna. Sillä ei ole väliä, koska osamme on ikuinen elämä.

Mieti.

Minulle jumala on Teron poislähtemisen jälkeen ollut yhtä kuin kuolema. Pelkään jumalaa.

On parempi jos hän ei huomaisi minua sillä jumala tappaa.

JOS sitä edes on.

Parempi olisi että on olemassa sillä muuten meillä ei ole kuoleman jälkeen mitään.

http://www.youtube.com/watch?v=4sm8tD43uMM