On se ihana kun nykyisin voi suomessa luottaa ihmiseen ja sen sanaan. Huomasimme nettiautossa mieleisen auton, ikä ja hinta olivat ok, kuvat loistavat, sekä renkaat ja vanteet miellytti. Olimme myyjään yhteydessä puhelimitse, sillä emme asu pääkaupunkiseudulla. Kyselimme onko autossa kolhuja tai muita jälkiä. Ei ole, erittäin siisti auto, vastasi myyjä ( Ari Leponiemi). Pitkien puhelin keskustelujen perusteella päätimme luottaa ja lähteä ostamaan autoa. Ostimme junaliput ja matkasimme monta tuntia auton luo. Mutta heti järkytyimme, sillä auto oli todella likainen, ja se herätti epäilyksen, mitä tällä piilotellaan. Nooh, pian se selvisi. Tarkemmin autoa tutkiessa, lian alta paljastui useita isoja lämpäreitä, josta puuttui maalia. Isoin alue oli n.10cm halkaisijaltaan. Epäilimme maalipinnalle roiskahteneen jotain happoa. Samaisella hapolla oli käsitelty etu-umpiotkin, sillä ne olivat todella sameat ja nekin uusissa. Silmille myös hyppäsi tuulilasin halkeama, joka oli niin iso, että katsastuksesta läpäisy olisi ollut aika epävarma. Mistään halkeamista myyjä ei tietenkään mitään maininnut. Sekin siis olisi täytynyt vaihtaa. Päätimme kuitenkin lähteä koeajolle, olimmehan tulleet niin kaukaa. Sekä kerkesimme myös miettiä, josko ulkopuolen viat laittaisimme kuntoon. Mutta jos ne olisivatkin olleet vain ulkoisia vikoja, ainakin dieselin turbo oli tosi nuhainen. Liekkö sitä ollut edes olemassa. Vanteetkaan eivät oikein vakuuttaneet luonnossa, kolhujen ja hapettumisen takia, mutta Kaiken kruunasi löytö takakontista, perimmäisenä ja alimmaisena olleesta (myyjän mukaan uuttavastaavasta) kesärenkaasta, jonka sinkit tervehtivät meitä. Mitä muuta autosta olisi löytynytkään, sitä emme saa koskaan onneksi tietää. Varoituksen sana kaikille, jotka kiinnostuu kyseisen autoliikkeen mistään autosta.
AL-KAUPAT OY Kerava
12
3329
Vastaukset
- kin
Todella epämiellyttävä kokemus, varmasti.
Itse autoliikkeenharjoittajana pidän valitettavana toimintatapaa, että hyvin pohjustavia asiakkaita ajatetaan kaukaakin suoranaista pskaa kokemaan.
Tosin en tunne kyseisen liikkeen toimintatapoja saati autojensa kuntoa lähde arvioimaan, muistaen kuitenkin että asiakas (anteeksi vaan) on 99% väärässä... kirjoituksesi on kuitenkin sen verran asiallissävyinen (kaikesta suuttumuksen aiheestasi huolimatta), että saatan uskoa ainakin puolet kirjoittamastasi.
Ja se riittää.
Otan osaa, valitettavasti aina auto ei vastaa asiakkaan toiveita. Väittäisin kuitenkin, että suurin osa autoliikkeistä pyrkii rehellisyyteen niin myyntipuheissaan, kuin kaupanteossa yleensäkin, jälkihoitoa unohtamatta jos vikoja (virhevastuuasioita) ilmenee.
Täytyy kuitenkin todeta, että yhtä suurin osa asiakkaista on täysin epärealistisilla haaveilla liikkeellä, ostatellessaan 1000-10000euron sanotaanko suoraan "kikkareita". Ei ne uusia ole ja takuuta niille ei anna kukaan.
Noh, tsemppiä kuitenkin ja hyvä että olitte "valveilla" ostohetkellä ettekä tehneet kauppaa kun se ei hyvältä maistunut.
Pakko ei ole myydä, ei toki ostaakaan.
Ps. Eräälle palstan häirikölle muistutukseksi: En toimi "Hesassa". - tarkista palomuurisi
Et niin, vaan "Jäkessä" !
- Asiakas on mulkku
Järkyttävää, ettei Herra Automyyjän puheeseen voinutkaan luottaa.
Automyyjäthän yleensä puhuvat 99% totta ja aloittajalle sattui juuri tämä epätotta kertonut yksilö. Harmillinen tuuri.- Autonostaja
Näinä aikoina ei ole helppoa olla automyyjä..
- a n l. p n
Siis tuulilasin halkeama hyppäsi silmille? Toivottavasti ei silmät puhjenneet. Dieselin turbo nuhainen. Oliko muita oireita, yskää, päänsärkyä yms. Pelkkään nuhaisuuteen voisi auttaa esim Nasolin tai vastaava. Vanteet eivät yleensäkään vakuuta, vakuutuksia saa vakuutusyhtiöistä...
- Nenä anaaliin
Siinäpä oikea sanaseppo. Oletko oikein automyyjä?
- melkein huijattu
On varmasti olemassa monenlaisia automyyjiä kuin on asiakkaitakin. Mutta autoa on aika vaikea myydä, jos ensin on luvattu toista ja sitten totuus onkin toinen. Niin se on missä tahansa kaupassa. Siinä syö vain omaa luotettavuuttaan. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas.
Mielestäni auton puutteet tai virheet voisi reilusti kertoa etukäteen, sillä esim. rikkinäinen tuulilasi tahtoo kyllä näkyä paikan päällä. Tässä tapauksessa jos myyjä olisi ollut puhelimessa rehellinen tai edes sinne päin, olisi meiltä säästynyt aikaa ja rahaa.
En ole kanssasi samaa mieltä kin: nim.merk. siitä, että kaikilla olisi ruusuinen kuva vanhempaa autoa ostaessa. Suuret maalin puuttumiset, rikkinäiset lasit, sakkorenkaat ym. ei kuulu edes vanhemman auton ominaisuuksiin. Tottakai jos uuden auton haluaa, niin parempi se on myös silloin ostaa.
Nim.merk. autonostajalle, ei varmasti ole helppo olla autonmyyjä näinä talouden aikoina, muttei myöskään missään muussa myynti työssä. Olipa työ mikä hyvänsä, totuus paljastuu aina. Ja luulen, että rehelliset ihmiset voi tehdä työtä kuin työtä.
ps. nim.merkille a n l. p n ; Uusi automme on jo vakuutettu, kiitos vain vinkistä.- kopsu2000
al-kauppojen autot ovat kuuleman perusteella kolarikorjattuja autoja eli kaksikilpisiä.
- kp3
Olivat laittaneet yhden liian kapean talvirenkaan talvella ostettuun autoon, vaihtoivat sen ilman mutinoita vielä seuraavana (tänä) talvena, kun homasimme virheen renkaan vaihdossa. Ei mitään ongelmaa vaikka kuluttajasuojaheput sanoi että ei olisi enää edes tarvinnut vaihtaa!!! Hienoa toimintaa.
- Volvov70
Ostin Volvo v70 2014 Ari leponiemeltä ja auto oli hyvä ja toimii vieläkin kauppias rehellinen vioista. että meitä on moneen junaan.
- Höpöjuttuja
Ei oo koskaan noin uutta autoa sieltä myyty.
- Anonyymi
Parhaat pommit saat huutokaupat.com sivuilta; 2017/30tkm ajettu transitti porista 8100€! Sitten kun kaivat tiedot trafista, on auto ollut lunastuksessa ja korjattu juurikin tuolla "korimuokkaajalla". Kaikki laillista, vaatii vaan vähän viitseliäisyyttä kaivella ajoneuvon historiatiedot!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372323Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141402
- 1281320
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2711304Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275