Kovasti meilläkin itketään neukun järjestämiä Baltian maiden kansalaisten kyydityksiä Siperiaan. Miksi samalla unohdetaan näiden samaisten maiden järjestämät juutalaisten kyyditykset kaasukammioihin. Ehkä saivat vain omien tekojensa mukaan mitä olivat ansainneetkin.
Suomi ei kyydinnyt juutalaisiaan kuin vain vähäisen ja säästyi rangaistuksilta. Tosin se väite vain 8 juutalaisesta mitkä meiltä lähetettiin kuolemaan ei pidä paikkaansa. Sotavangeista seulottiin juutalaiset ja heidät lähetettiin Lappiin ammuttaviksi. Esim. Lieksan saksalaisvaruskunta oli yksi tällainen seulontakeskus, josta seulojat vierailivat eri sotavankileireillämme.
Suomi ei kyydinnyt juutalaisiaan kuin vain vähäisen ja säästyi rangaistuksilta. Tosin se väite vain 8 juutalaisesta mitkä meiltä lähetettiin kuolemaan ei pidä paikkaansa. Sotavangeista seulottiin juutalaiset ja heidät lähetettiin Lappiin ammuttaviksi. Esim. Lieksan saksalaisvaruskunta oli yksi tällainen seulontakeskus, josta seulojat vierailivat eri sotavankileireillämme.
Vastaukset 122
Vanhimmat
Sinä ansaitsisit talvella kesävaatteissa rengasmatkan tavaravaunussa läpi vankileirien saariston.Oppisit aikuisten tavoille, jos hengissä pysyisit.
Aloittaja puhui asiaa eli sinä ansaitsisit talvella kesävaatteissa rengasmatkan tavaravaunussa läpi keskitysleirien kaasukammioiden. Oppisit aikuisten tavoille, jos hengissä pysyisit, senkin tekopyhä kaksinaismoralistinen kiukuttelija.
Ei Baltian maat kyydinneet juutalaisia yhtään mihinkään. Saksalaiset SS-komennuskunnat teloittivat käsiinsä saamat juutalaiset yleensä paikan päällä..
"Esim. Lieksan saksalaisvaruskunta oli yksi tällainen seulontakeskus, josta seulojat vierailivat eri sotavankileireillämme."
Paksua valetta. Lieksassa oli Luftwaffen varikko. Sotavankeja siellä ei käsitelty lainkaan. Saksalaisten sotavankileirit olivat kaikki Lapissa.
Suomalaiset luovuttivat jonkin verran venäläisiä vankeja saksalaisille ja saivat heimosotavankeja tilalle. Luovutetuissa oli myös juutalaisia, jotka useimmin ammuttiin.
Paikallisia nasuliineja oli mukana murhissa.
missä ja milloin? Lieksassako? Kerro tarkemmin, kun tiedät.
---Paksua valetta. Lieksassa oli Luftwaffen varikko.---
Uskot saksalaisten peitetarinaan. Mihin tarkoitukseen Luftwaffe olisi tarvinnut Lieksassa varikkoa? Eihän Luftwaffe lennellyt sielläpäinkään.
----Ei Baltian maat kyydinneet juutalaisia yhtään mihinkään-----
Paikalliset natsipoliisit kaivoivat juutalaiset esiin koska heillä oli paikalllistuntemus. Eiväthän sakut vierasmaalaisina ja paikallisia kieliä osaamattomina voineet tietää missä taloissa juutalaisia asuu.
Juutalaiset oli esimerkiksi Riikassa ja Vilnassa varsin näkyvästi esillä. Pienessä maassa kauaa voi piileskellä.
Virossa oli runsaasti ainakin paikallisia. Virossa niitä "ali-ihmisiä" oli varsin vähän ja täten niitä oli vaikeampi jäljittää.
Virossa?
"Uskot saksalaisten peitetarinaan. Mihin tarkoitukseen Luftwaffe olisi tarvinnut Lieksassa varikkoa? Eihän Luftwaffe lennellyt sielläpäinkään. "
Varikko rakennettiin Lieksaan, koska sinne oli rautatie. Materiaali koottiin Sorokkaan tehtävää hyökkäystä varten. Keitel lupasi siihen vahvan ilmatuen.
Lentoyksiköt olisivat toimineet Lieksan ja Tiiksjärven kentiltä. Materiaali oli Lieksassa, jossa oli varastotilat ja josta se oli nopeasti siirrettävissä tarvittaessa.
Palstan valehtelijat ovat kehittäneet Lieksan varikosta täysin älyttömän tarinan.
Kaltaisesi typerykset uskovat mihin tahansa, joka sopii omaan poliittiseen vakaumukseen.
Joo, mutta ei niillä ollut rinnassaan lappua "Olen juutalainen". Siinä vaiheessa kun juutalaisten vainoaminen ja pidätykset alkoivat kukaan juutalainen ei ollut näkyvästi esillä. Väitteesi on ihmisjärjen vastainen.
Latvialaista ja juutalaistako ei idiootin mielestä erottanut toisistaan. Ei ne juutalaiset siellä ainakaan pitkiltä saksalaisilta näyttäneet.
Olet sinä aika tollo kun luulet latvialaisia saksalaisiksi. Latvia kun ei satu olemaan Saksaa joten siellä ei asunut saksalaisia.
Juutalaiset eivät ole latvialaisia.
Itsenäinen Viro myönsi juutlaisvähemmistölleen kulttuuriautonomian 1925. Tämä oli tuohon aikaan maailmassa sen verran harvinaista, että Israelin jishuv-jutalaisyhteisökin muisti Viroa kunniakirjalla. Juutalaisten oikeuksien suojelu ei ollut muodikasta 1920-30-lukujen Euroopassa.
Vuoden 1934 väestönlaskennassa Virossa laskettiin olevan 4381 juutalaista.
Tiettävästi tuo väestönlaskenta koitui Viron juutalaisille kohtalokkaaksi, sillä sen tietoja saksalaiset käyttivät hyväkseen 1941 Viron miehitettyään. Jo 1942 natsi-Saksa saattoikin jo ilmoittaa Viron olevan "juutalaisista vapaa" alue (Judenfrei).
Tosin jo tätä ennen 1940 Neuvostoliitto oli lakkauttanut Viron juutalaisten kulttuuriautonomian ja kyydinneet heistä satoja itään. Saksalaisten saapuminen oli viimeinen niitti. Siinä vaiheessa mikä tahansa pakenemissuunta oli tervetullut.
Älä käkätä, itse sinä puhut saksalaisista etkä latvialaisista: "Ei ne juutalaiset siellä ainakaan pitkiltä saksalaisilta näyttäneet".
Eikö sinulla luetun ymmärtäminen riitä edes omien tekstiesi ymmärtämiseen?
----- sillä sen tietoja saksalaiset käyttivät hyväkseen 1941 Viron miehitettyään.---
Tuo ei olisi onnistunut ilman virolaisten hanakkaa myötävaikutusta.
-----Varikko rakennettiin Lieksaan, koska sinne oli rautatie.-----
Rautatie oli moneen muuhunkin paikkaan lähelle ja lähemmäs saksalaisia.
Sinä puhut Sorokan hyökkäyksestä, toiset arvuuttelijat puhuvat Lieksassa olleen sakujen 163:n Divisioonan huoltokeskuksen jne..mitä milloinkin. Arvailuja riittää.
Faktaa on vain se, että Sorokkaan hyökkäyksen valmisteluja ei oltu aloitettu sillä jo valmistelujen aloittaminen olisi vaatinut ao. käskyt ja sellaista ei M-heim ollut antanut. Ilman hänen käskyään ei kukaan aloittanut hyökkäyksen valmisteluja sillä Sorokan valtausjuttu oli M-heimilla monen lukon takana koska kyseessä ei olisi ollut ihan minkä tahansa kylän valtaus.
Mitään faktaahan sinulla ei tietenkään ole esittää, arvailuja kyllä riittää ihan kotitarpeiksi. Sorokan valtauksen lentotukikohtaa ei olisi ollut mitään järkeä sijoittaa Lieksaan tai Tiiksaan. Lieksassa ei lentokenttää ollut ja Tiiksan kenttä oli pieni korpikenttä ja liian lähellä vihollista. Stukille yms. oli jo kenttiä ja tukikohtia olemassa aivan riittävästi sopivalla etäisyydellä, katso karttaa.
Juutalaiset oli virolaisen tasolla moraaliltaan itsekin.
-----juutalaisilla olisi pitänyt olla joku merkki kaulassa mikäli ilman paikallisten apua nämä olisi ollut helppo tunnistaa.----
Katsos kummaa, jäkälä on oikeessa, tosin ensi kertaa elämässään ja ehkä viimeistä. Noin olisi todellakin pitänyt olla.
valmisteltiin mm. laatimalla hyökkäyssuunnitelma. Keitel lupasi runsaan ilmatuen, kun maajoukkoja ei ollut antaa.
Materiaalia tuli mm. Tiikjsjärven kentälle, mutta siellä ei ollut majoitus- ja varastotiloja.
Kun hyökkäyksen ajan kohdasta ei tiedetty, päädyttiin materiaalin varastointiin Lieksaan, josta oli lyhin yhteys Tiiksjärvelle.
Saksalainen vankileiri Lieksassa on silkkaa stallarien valetta. Lars Westerlundin tutkimus Saksan vankileireistä Suomessa ei Lieksaa edes mainitse. Tämän suunnan vankileirit olivat Tuupovaaran Öllölässä ja Suistamon Loimolassa. Ne olivat 163. D:n käyttöä varten ja purettiin sen siirryttyä Sallaan.
Olet yksi niitä typeryksiä, jotka jauhavat valeita loputtomiin.
Jos saksalaisilla oli vankileiri Lieksassa, niin miksi siitä ei tiedetty mitään? Sen
sijaan siellä palloili suuri määrä ilmavoimien miehiä. Rakennettiin varastoja ja majoitusta. Vangeista ei ole edes muistitietoa. Esimerkiksi kenraali Kanninen kulki luutnanttina lomilleen usein Lieksan kautta ja kertoo muistelmissaan todenneensa siviilien ja sakujen hyvät suhteet. Vangeista ei ole sanaakaan.
Göbbelsin oppien mukaan valetta tulee toistaa, kunnes siihen itse uskoo. Tämä on palstan stallarien tuttu toimintamalli. Merkki-Erkki kuuluu vienohuttulan innokkaimpiin kannattajiin. Ei valeisin uskomista voi kieltää, mutta niitä on turha tyrkyttää täysijärkisille.
Myös perussuomalaisten Olli Immonen on juuri kunnostautunut Suomen etnisen rekisteröinnin tehostamiseksi.
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/natsiviittaus-kansanedustaja-toivoo-pukilta-tavarajunia-ville-rannan-kuvassa/
"Paikallisia nasuliineja oli mukana murhissa."
Tarkkispoika nakkelee umpimähkään koepalloja ilman todisteen häivääkään!
Itkehän lisää ylläpidolle.
Israelissahan tuo on ihan normaali käytäntö maan oikeiden omistajien ja miehittäjien välillä.
Torvi, ei kukaan ole väittänytkään Lieksassa olleen vankileiriä, on ollut vain saksalaisten mystinen tukikohta, jolle ei ole mitään järkiselitystä olemassa. Sehän oli SS-miesten olinpaikka ja heidän tehtävänsä oli seuloa juutalaiset ja komissaarit yms. 14. Divisioonan ottamista vangeista ja lähettää ne Lappiin ammuttaviksi. Osa varmaan ammuttiin kyllä myös Karjalan korpiin.
Kyse ei ole pelkästään Virosta vaan koko Baltiasta.
Pitkiä vaaleita saksalaisia oli paljon, Adolf Hitler ensimmäisenä.
Aivan, ei moraalittomia kuten saksalaiset.
Kaikissa Baltian maissa oli monta sataa vuotta saksalainen yläluokka joka omisti kartanoillaan suurimman osan maasta. Tosin maiden itsenäistyttyä valtaosa näistä muutti Saksaan mutta ei kaikki.
Heh,. Aivan täysin moraaliton olet sinäkin. Lutkutat sitä satlinin täiharavaa.
Ei, ne näyttivät latvialaisilta! Saksalaisiako ne muka etsi?
Israelin maan oikea omistaja on Israelin valtio jossa juutalaiset ovat etninen enemmistö, Suomessa etninen enemmistö on suomalaiset, Ruotsin etninen enemmistö on ruotsalaiset. Suomen maan oikea omistaja on Suomen valtio, tai oli. Suomeen on tullut liikaa islamisti siirtolaisia, siis sama ongelma kuin Israelissakin. Islamisteilla on Koraaniin perustuva oikeus väittää olevansa sen maan oikeita omistajia johon he ovat siirtolaisina tunkeutuneet ja jota vasemmistolaiset tukevat sokeasti. On siis nyt hyvin perusteltua kansalaisten rekisteröinti, toisaalta se myöhemmin voi johtaa suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin islamisti-vasemmisto-kansallissosialisti koalition taholta hyvin tukalat olot etnisille suomalaisille.
Siis sellaisilta pitkiltä vaaleilta sinisilmäisiltä kuten Hitler.
Korkeajännitys -tiedoilla taas ollaan liikkeellä.
Vastasit sitten omaan avaukseesi.
Vai seulontakeskus , oletko lukenut Tiedonantajaa vai Israelin sanomia ? Suomessa oli sodan aikana jopa muutama kenttäsynagoka . Aloittajan tietämys perustuu aivan ympärillä pyörivään vasemmistopropagandaan .
"Kovasti meilläkin itketään neukun järjestämiä Baltian maiden kansalaisten kyydityksiä Siperiaan. Miksi samalla unohdetaan näiden samaisten maiden järjestämät juutalaisten kyyditykset kaasukammioihin."
Ensinnäkään mitään ei ole unohdettu. Toiseksikin Baltian maat eivät ole kyyditelleet mitään. Olivat vuoron perään kahden rosvovaltion miehittäminä ja hallinnosta ja kyydityksistä vastasivat miehittäjät.
Tottakai siellä oli myötäilijöitä. Kuten Suomessakin. Aina on Suomestakin joku kommari löytynyt vihollisen asiaa ajamaan.
-----Olivat vuoron perään kahden rosvovaltion miehittäminä ja hallinnosta ja kyydityksistä vastasivat miehittäjät.----
Baltian omta natsisiat hoitivat juutalaisten hakemisen ja/tai osoittamisen missä asuu juutalaisperhe. Saksalaiset eivät olisi tienneet missä juutalaisia asuu. Tanskassa ja Norjassa juutalaisia suojeltiin toisin kuin Baltiassa. Kun Tanskassa juutalaisille määrättin takkiin Daavidin tähti niin kaikki laittoivat sen rintaansa.
Ja samat natsisijat jatkoivat KGB:n leivissä kun valta vaihtui. Ja juutalaisia jahdattiin myös silloin:-)
Niin tekivät ja sitä pidetään vieläkin takinkäännön nopeuden huippuna.
Juutalaisia ei todellakaan jahdattu vasaran ja alasimen orjuuttamissa maissa.
"Juutalaisia ei todellakaan jahdattu vasaran ja alasimen orjuuttamissa maissa. "
Eikö? Stalinin viimeinen vaino kohdistui juutalaislääkäreihin ja jäi kesken hänen kuollessaan!
NL oli aina jossain määrin juutalaisvastainen valtio! Siksi heitä lähtikin niin paljon siirtolaisiksi Israeliin.
Elokuvassa panssarilaiva Potemkin on jopa repliikkinä, että 'lyö jutkua' kun väkijoukon kanssa on häikkää! 'Jostakin syystä' sitä ei aina käännetä:-)
"Juutalaisia ei todellakaan jahdattu vasaran ja alasimen orjuuttamissa maissa"
Olet oikeassa, juutaisia vainottiin sirpin ja vasaran orjuuttamissa maissa.
Tästä näkyy ensimmäinen esimerkki niinkin varhain kuin Eisensteinin elokuvassa Panssarilaiva Potemkin. Siinä on kohtaus, jossa kansanjoukossa on hämminkiä ja tkstirpliikki *lyö jutkua'! Yleensä tuota kohtaa ei Suomessa käännetä.
Neuvostoliitossa ei koskan jahdattu juutalaisia. Se oli aina olemassaolonsa aikana juutalaisten paras ystävä
Ei liene syytä unohtaa, että neuvostovaltio oli kuitenkin alkuvaiheessaan 90% juutalaisten vallankumouksellisten johdossa - Trotski, Kamenev, Jagoda jne... Stalin oli poikkeus joukossa ja valtaan päästyään hän ehkä jossain määrin eliminoi kilpailijoitaan.
Kuitenkin 2. maailmansodankin aikana N-liiton propagandavastaavana toimi juutalainen Ehrenburg, joka organisoi miehitettyjen alueidan joukkomurhat ja -raiskaukset ja oli myös Nurnbergin okeudenkäynnin keskeinen käsikirjoittaja.
Saksalaisilla oli Suomen alueella hyvin vähän sotavankien käsittelypisteitä ja niissä kuolleisuus jäi tiettävästi alemmaksi kuin suomalaisilla kollegoilla. Siihen asti kun sotavankien vartiointi siirrettiin suojeluskunnilta puolustusvoimille, oli vankien kuolleisuus (lähinnä sairauksiin - heikon ravitsemuksen ja hoidon vuoksi) Punaisen Ristin tilastojen mukaan lähes 2 kertaa suurempi kuin Saksalla tai muilla läntisen Euroopan mailla.
Suomessa ei eritelty juutalaisia sotavankeja, joten vaihdossa heitä saattoi mennä saksalaisillekin. Juutalaisethan olivat pääosin politrukkeja ja komentajia, joita saksalaiset hamusivat, harvemmin etulinjan taistelijoita.
Virolaisten sikamaisen käytöksen takia on alettu toivoa, että Stalin olisi karkottanut koko kansan. Ei olisi Saagimeita tyhmyyksiä päästelemässä ja Raivo Roosnia rosvoamassa.
"Virolaisten sikamaisen käytöksen takia on alettu toivoa, että Stalin olisi karkottanut koko kansan."
Kukaan tervejärkinen ei toivo tuollaista. Kirjoittelusi perustuu desantti Batmanin Pronssi-miehittäjä kirjaan ja tankki Hietasen netti-valeisiin.
Käy Viron Miehitysmuseossa, sieltä saat asiallista tietoa.
Miehitysmuseo (Okupatsiooni ja Vabadusvõitluse Muuseum)
Miehitysmuseossa matkaaja voi tutustua Viron historiaan ensin Neuvostoliiton, sitten Saksan ja sitten toisen Neuvostoliiton miehityksen aikana. Museossa kerrotaan video-, ääni ja kuva-aineistojen tukemana, millainen vaikutus miehityksillä on ollut Viroon ja virolaisiin ja millaisia muutoksia he joutuivat kokemaan niiden seurauksena. Vitriineissä on näytteillä propagandalehtiä, sotilasvarusteita, kansan käyttöesineitä, miehityshallintojen rahoja, jne. Lisätiedot: Okupatsiooni ja Vabadusvõitluse Muuseum
http://www.okupatsioon.ee/en
Stalinin armeijan olisi pitänyt otta haltuunsa Suomi ja panna tsuhnat kuriin.
Siperia olisi ollut niille sopiva paikka.
Ei olisi ollut Volvo-Markkasia eikä Tuksuja ilahduttamassa.
Olet sairas mieletäsdi. Sopiva rangaistusd tarkkispojalle on juuri se, että joutuu elämään maassa, jota vihaa ja lahden takana on sitten hyvin menestyvä ja kukoistava Viro.
Toki itärajan takaa löytyy nahistuva korruptoitunut Venäjä, mutta sinnehän ei tarkki muuta:-)
” Stalinin armeijan olisi pitänyt otta haltuunsa Suomi ja panna tsuhnat kuriin.
Siperia olisi ollut niille sopiva paikka.
Ei olisi ollut Volvo-Markkasia eikä Tuksuja ilahduttamassa.”
Toivot tuollaista ja samaan aikaan Nato-palstalla julistat, ettei Puten Venäjä uhkaa ketään?
Et osaa päättää?
----Juutalaiset oli esimerkiksi Riikassa ja Vilnassa varsin näkyvästi esillä.---
Millä lailla nuo olivat näkyvästi esillä, varsinkin sen jälkeen kun Saksa sinne tuli ja alkoi etsimään juutalaisia.
----- Pienessä maassa kauaa voi piileskellä.----
Ei niin kun maan vakiasukkaat ovat etsijöinä.
"Ei Baltian maat kyydinneet juutalaisia yhtään mihinkään. Saksalaiset SS-komennuskunnat teloittivat käsiinsä saamat juutalaiset yleensä paikan päällä.."
Idiootti on hourinut taas. Ei Baltiassa tai muuallakaan juutalaisia ammuttu "paikan päällä" eli asuntoihin tai kaduille. Leireille ne ensin vietiin ja vasta siellä tuli niskalaukaus.
”+Kovasti+meilläkin+itketään+neukun+järjestämiä+Baltian+maiden+kansalaisten+kyydityksiä+Siperiaan.+”
Ei+tketty+vaan+kerrottu+n.+10+%+väestöstä+Baltian+maissa+sinne+päätyneen+ja+että+sama+kohtalo+olisi+ollut++edessä+Suomessakin+jos+rintama+olisi+pettänyt!
”Miksi+samalla+unohdetaan+näiden+samaisten+maiden+järjestämät+juutalaisten+kyyditykset+kaasukammioihin.+”
Ei+Baltian+maissa+ollut+kaasukammioita!
”Ehkä+saivat+vain+omien+tekojensa+mukaan+mitä+olivat+ansainneetkin.”
Niin?+Eihän+neukku+tee+stallarin+mielestä+koskaan+mitään+väärää!?”
”Suomi+ei+kyydinnyt+juutalaisiaan+kuin+vain+vähäisen+ja+säästyi+rangaistuksilta.+Tosin+se+väite+vain+8+juutalaisesta+mitkä+meiltä+lähetettiin+kuolemaan+ei+pidä+paikkaansa.+”
Esiinnyt+nyt+ikäänkuin+neukku+olisi+moisesta+piitannut+ja+kun+se+luku+8+on+mielestäsi+pieni+niin+sepität+hatusta+lisää!?
”Sotavangeista+seulottiin+juutalaiset+ja+heidät+lähetettiin+Lappiin+ammuttaviksi.+Esim.+Lieksan+saksalaisvaruskunta+oli+yksi+tällainen+seulontakeskus,+josta+seulojat+vierailivat+eri+sotavankileireillämme.”
Enpä+ole+moisesta+kuullut?+Mistä+asan+edes+tiesi?+Vanki+itse+ilmoittautui+ja+kiekaisi:+olen+juutalainen!+Näinkö?
Olen+koko+ikäni+asunut+Suomessa+enkä+koskaan+ole+tiennyt+kuka+n+muka+juutalainen!+Pidätkö+sinä+mulkkutarkarkastuksia?
Taas+joutavaa+legendaa!
------Ei+tketty+vaan+kerrottu+n.+10+%+väestöstä+Baltian+maissa+sinne+päätyneen----
Puhut+5+kertaista+p...kaa.+Juuri+tänä+kesänä+Virossa+vietettiin+kyyditysten+muistojuhlaa+ja+he+itse+ilmoittivat+kyyditysten+määräksi+2+PROSENTTIA+!
----+ja+että+sama+kohtalo+olisi+ollut+edessä+Suomessakin+jos+rintama+olisi+pettänyt!------
Natsitarinaa,+Suomi+oli+jo+1808-1917+aivan+eri+asemassakuin+Baltia.+Kuusisen+hallitus+ei+olisi+kyydinnyt+ketään.
----Olen koko ikäni asunut Suomessa enkä koskaan ole tiennyt kuka n muka juutalainen!-----
Ei sitä olisi sinulta kysyttykään. Mutta sotavankikaverit kyllä tiesivät kuka on mitäkin kansallisuutta ja lipeviä ilmiantaja aina piisaa varsinkin kun tai jos on palkkio luvassa.
Punikin umpiperse alkoi laulamaan.
Tuo luku koski vuotta 1949 pelkästään, jolloinka maaliskuussa kyydittiin 20000 ihmistä Siperiaan. Kyyditykset alkoi maaliskuun 25 päivä ja ne kesti viisi päivää. Tuossa muistojuhlassa mainittiin juuri tuo vuosi. Patarein merenpuoleinen seinä valaistiin punaiseksi illalla kello 19.00 25.3 .
Virolaista kuskattiin kaikkiaan kolmannes Siperiaan ja tilalle tuotiin venäjänkielistä väestöä muista Neuvostoliiton tasavalloista. Kyyditykset kesti Neuvostoliiton tomahtamiseen asti.
” Mutta sotavankikaverit kyllä tiesivät kuka on mitäkin kansallisuutta ja lipeviä ilmiantaja aina piisaa varsinkin kun tai jos on palkkio luvassa.”
Mistä sen muka tietää? Näetkä kadulla vastaantulijasta onko savolainen vai hämäläinen?
Mitä sinä ukko taas hourit, eivät saman ryhmän ja joukkueen aseveljet ole mitään satunnaisia vastaantulijoita vaan taustat on kerrottu ja juteltu hyvinkin tarkkaan. Juutalaiset erottuivat yleensä jo nimien perusteella ja viimeistään kun heidän sallittiin harjoittaa armeijassakin omaa uskontoaan. Olet epätoivoinen valehtelija, ja p...npuhuja, pahempaa ei ole.
"Virolaista kuskattiin kaikkiaan kolmannes Siperiaan ja tilalle tuotiin venäjänkielistä väestöä muista Neuvostoliiton tasavalloista. Kyyditykset kesti Neuvostoliiton tomahtamiseen asti."
Hehehe on näköjään taas vedetty kärpässienikeittoa oikein olan takaa, sen verran on kovat hallusinaatiot taas vähäpojalla:-D
Tarkkispoika ei osaa väitellä tai agumentoida ja korvaa puutteensa sienikeitoilla? Se on valitettava puute keskustelupalstalla!
PöhveIi on patologinen valehtelija 😂😃😁
Jaahas+sitä+aletaan+viestejä+poistatteleen,+kun+valehtelu+paljastuu:-D
"Virolaista+kuskattiin+kaikkiaan+kolmannes+Siperiaan+ja+tilalle+tuotiin+venäjänkielistä+väestöä+muista+Neuvostoliiton+tasavalloista.+Kyyditykset+kesti+Neuvostoliiton+tomahtamiseen+asti."
"------Ei+tketty+vaan+kerrottu+n.+10+%+väestöstä+Baltian+maissa+sinne+päätyneen----"
Kumpikin+väite+on+valetta,+eikä+mitään+luotettavaa+lähdettä+näille+ole+koskaan+löytynyt,+vaikka+samat+valeet+on+tälle+palstalle+kopioitu+satoja+kertoja:-D
14.+kesäkuuta+1941+ja+sitä+seuraavina+kahtena+päivänä+9254–10+861+ihmistä,+pääasiassa+kaupunkilaisia,+joista+yli+5000+naista+ja+yli+2500+alle+16+-vuotiasta+lasta]+439+juutalaista+(yli+10%+Viron+juutalaisväestöstä+)+[18]+karkotettiin,+lähinnä+Kirovin+alueelle+,+Novosibirskin+alueelle+tai+vankiloihin.
+25.+maaliskuuta+1949+alkaen+++20+722+(7500+perhettä,+yli+2,5+prosenttia+Viron+väestöstä,+puolet+naisia,+yli+6000+alle+16+-vuotiasta+lasta+ja+4300+miestä)+lähetettiin+Siperiaan+kolmen+päivän+aikana
Yhteensä+karkotettuja+10+861+20722=31+583
Vuoden+1934+väestönlaskennassa+etnisiä+virolaisia+asui+Virossa+992+520,+saadaan+karkotettujen+määräksi+3,2%++
Lähteet:
https://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_deportations_from_Estonia
https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Estonia
vuoden+1940+kuljetuksista+sinulla+ei+ole+riviäkään!+Ja+heti+Viron+nielaistuaan+alkoi+kuljetukset!+Itse+aiemmin+väitit,+että+kuljetettiin+vain+2+%+ja+sekin+muka+”eliittiä”?
Nyt+ilmeni,+että+jo+yksin+1949+kuljetettiin+2,5+%+ja+luvusista+puuttuu+vuosoen+1940-1941+kuöjetukset.+Lisäksi+++Erikseen+todetaan+naisten+ja+lasten+runsas+osuus+kuljetuksissa!+Hekö+edustaa+Tarkkispojalle+sitä+”eliittiä”.
Sinulta+ei+tunnu+löutyvän+minkäänlaista+oikeaa+yhtä+prosenttilukua+KAIKISTA+kuljetuksista!+Vain+se+on+selvää,+ettei+tuo+’oikea+prosenttiluku+uhteensä’+ole+2+tai+2,5!
Jos vertaamme Viron väkilukuja vuonna 1941 ja 1937 niin väkeä on jo tuolloin vähentynyt 107.000 henkeä. Vuoden 1944 j
Lkeisiä tilastoja sekoittanee se, että etnsiä venäläisiä niissä lasketaan virolaisiksi!
Tuskinpa! Et vain osaa puolustaa väitteitäsi!
Etkö lue kunnolla? En puhunut mistään ”sotaväkikavereista vaan kysyin:
” Mistä sen muka tietää? Näetkä kadulla vastaantulijasta onko savolainen vai hämäläinen?”
Olen asunut koko ikäni suur-Helsngin alueella enkä juurikaan tiedä kenenkään puolitutun etnistä alkuperää tai uskontokuntaa, jollei tämä sitä jollakin burhan tapaisella otse tuo ilmi!
Ei suomalaista tai juutalaista juurikaan erota toisistaan edes ulkonäöstä!
”+Puhut+5+kertaista+p...kaa.+Juuri+tänä+kesänä+Virossa+vietettiin+kyyditysten+muistojuhlaa+ja+he+itse+ilmoittivat+kyyditysten+määräksi+2+PROSENTTIA+!”
Eivät+taatusti+ilmoittaneet+ellei+sitten+ollut+kyse+Viron+venäläisten+juhlasta!+Jakelit+itse+tuolla+liitettä,+jossa+kerrottiin,+että+YKSIN+1949+vietiin+2,5+%+ja+luvuista+PUUTTUIVAT+vuosien+1940-1941+neukkujen+vankivaunukuljetukset+Virossa!
”----+ja+että+sama+kohtalo+olisi+ollut+edessä+Suomessakin+jos+rintama+olisi+pettänyt!------
Natsitarinaa,+Suomi+oli+jo+1808-1917+aivan+eri+asemassakuin+Baltia.+Kuusisen+hallitus+ei+olisi+kyydinnyt+ketään.”
Älä+sekoitata+tahallasi+asioita!++Tsaarin+Venäjä+oli+totaalisesti+eri+valtio+miehittäjänä+kuin++julma+ja+kyyninen+Neuvostoliitto!+Tuo+maa,+joka+perusti+vankileirien+saarison+ja+tuhosi+20+miljoonaa+omaa+kansalaista!
Älyllinen+epärehellisyys+ei+ole+paras+puolesi!
Tarkkispojan+kannattaa+silmäillä+oheista+sivua:
https://www.tuglas.fi/virolaiset-virossa
Siitä+ilmenee,+että+virolaisia+oli+ennen+miehitysä+1938+pyöreästi+miljoona+ja+vuonna+1946+n+120.000+vähemmän+eli+12+%+oli+kadonnut.+Näistä+voi+arvioida+päätyneen+gulageille+s+väitetty+10+%.+Graafisessa+esityksessä+EI+OLE+MUKANA+etnisiä+venäläisiä!
"vuoden+1940+kuljetuksista+sinulla+ei+ole+riviäkään!+Ja+heti+Viron+nielaistuaan+alkoi+kuljetukset!+Itse+aiemmin+väitit,+että+kuljetettiin+vain+2+%+ja+sekin+muka+”eliittiä”?"
"Sinulta+ei+tunnu+löutyvän+minkäänlaista+oikeaa+yhtä+prosenttilukua+KAIKISTA+kuljetuksista!+Vain+se+on+selvää,+ettei+tuo+’oikea+prosenttiluku+uhteensä’+ole+2+tai+2,5!"
Onko+tullut+taas+vedettyä+kärpässieniä?
Minä+en+ole+väittänyt+mitään+2%
Yhteensä+karkotettuja+10+861+20722=31+583
Vuoden+1934+väestönlaskennassa+etnisiä+virolaisia+asui+Virossa+992+520,+saadaan+karkotettujen+määräksi+3,2%
PöhveIi kiljupäissään ei osaa lukea, siinä on lähteet kaikista kyydityksistä;)
PöhveIi+on+tyhmä+kuin+saapas,+eikä+pysty+päättelemään+muuta,+kuin+että+kiljupänikkänsä+on+tyhjä:-D
PöhveIi+on+samaa+valetta+yrittänyt+syöttää+satoja+kertoja,+Virosta+pakeni+länteen+vuonna+1944+noin+80+000+ihmistä.
Eestist+põgenes+umbes+80+000+inimest[1][2],+kellest+teel+hukkus+6–9%.
https://et.m.wikipedia.org/wiki/Suur_põgenemine
PöhveIi on patologinen valehtelija, eikä koskaan pysty mitään luotettavaa lähdettä esittämään valeidensa tueksi😃😄😅
Tuolta löytyy samat luvut, kuin mitä on Wikipediassa:
https://estonianworld.com/life/estonia-remembers-the-soviet-deportations/
Pässi !
Minä vuotena nuo karkotetut on, kun jo 1940 karkoitettiin n . 8000 . Lavrenti Berija vahvisti 14.6 1941 kesäkuussa kyyditetyn 13780
Yhteensä karkotettuja 10 861 20722=31 583 . Ajanjakso ?
1949 maaliskuussa 25.3 viiden päivän aikana kyydittii Baltiasta n. 90000
"Minä vuotena nuo karkotetut on, kun jo 1940 karkoitettiin n . 8000. Lavrenti Berija vahvisti 14.6 1941 kesäkuussa kyyditetyn 13780"
No etpähän pysty tuota todistamaan millään luotettavalla lähteellä, eli siis valehtelet!
Kumma juttu, kun eestin kielinen Wikipediakaan ei mainitse vuonna 1940 karkotetun 8 000 virolaista, karkotuksethan tosin tapahtuivat vasta kesäkuussa 1941.
https://et.wikipedia.org/wiki/Eesti_ajalugu
"Yhteensä karkotettuja 10 861 20722=31 583 . Ajanjakso ?"
No päivämäärät on jo moneen kertaan mainittu, etkö osaa lukea?
"1949 maaliskuussa 25.3 viiden päivän aikana kyydittii Baltiasta n. 90000"
Niin, mitä sitten, näistä oli 20 722 virolaisia, Baltia ei ole synonyymi Virolle.
Puuta heinää. Virolaisiahan pakeni maassa useassakin välissä, niin itään kuin länteen ja ainakaan länteen paenneet eivät tulleet takaisin. Suotihan niitä Ruotsiinkin viellä kymmeniä vuosia sodan jälkeen. Täällä sotilaina olleista osa katosi kuljetuksista.
Sen lisäksi tulevat sotatappiot sotilaina ja siviileinä. Ja tuossa luvussa ovat tietenkin myös saksalaisten ja virolaisten itsensä tappamat, juutalaiset ja poliittiset vangit.
Mikähän idea on yrittää työntää kaikki Stalinin ja neukkujen syyksi sekin, mikä ei ole. Tulee mieleen, että muukaan ei ole totta, oikeasti Virolle ei tapahtunut juuri mitään, kunhan ulisevat että saisivat ilmaista rahaa EU:lta ja saisivat vapaasti varastella Suomessa.
#' No etpähän pysty tuota todistamaan millään luotettavalla lähteellä, eli siis valehtelet!
Kumma juttu, kun eestin kielinen Wikipediakaan ei mainitse vuonna 1940 karkotetun 8 000 virolaista, karkotuksethan tosin tapahtuivat vasta kesäkuussa 1941.
Enkö ? Neuvostoliitti miehitti Viron 17.6.1940 , virallisesti oman ilmoituksen mukaan liitti 6.8.1940 Neuvostoliiton kunniakkaaseen perheeseen. Kyyditykset alkoivat samantien.
#*No päivämäärät on jo moneen kertaan mainittu, etkö osaa lukea?
Itse käytät lähteinä Wikipediaa, joten tässä yksi vastaus:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kesäkuun_kyyditykset
Huom ! Viron kohdalla yli 10000
#*Baltia ei ole synonyymi Virolle. On sikäli, että kuuluu baltian maihin.
Noiden kyyditettyjen nimet ovat tiedossa Viron arkistoissa, joten voit mennä sieltä ne tutkimaan.
Hahahaha+linkitit+sitten+kesäkuun+1941+kyyditykset,+eli+taas+jäit+valehtelustasi+kiinni;)
"+14.+kesäkuuta+1941[1].+Miehet+pääasiassa+vangittiin+ja+valtaosa+heistä+kuoli+Siperian+vankileireillä;+naiset+ja+lapset+sijoitettiin+asumaan+Kirovin,+Tomskin,+Omskin+ja+Novosibirskin+alueille+sekä+Krasnojarskin+ja+Altain+aluepiireihin.+Noin+puolet+heistä+selvisi+hengissä.
Virosta+kyyditettiin+Siperiaan+yli+10+000+ihmistä,+"
Eipä+löytynyt+sitä+vuoden+1940+suurta+karkotusta,+vaikka+niin+uhosit!
Tämän+minä+olen+jo+moneen+kertaan+kertonut,+mikä+on+sama+tapahtuma,+minkä+sinä+linkitit:
14.+kesäkuuta+1941+ja+sitä+seuraavina+kahtena+päivänä+9254–10+861+ihmistä,+pääasiassa+kaupunkilaisia,+joista+yli+5000+naista+ja+yli+2500+alle+16+-vuotiasta+lasta]+439+juutalaista+(yli+10%+Viron+juutalaisväestöstä+)+[18]+karkotettiin,+lähinnä+Kirovin+alueelle+,+Novosibirskin+alueelle+tai+vankiloihin.
Ei Baltian juutalaisilla ollut mitään syytä salata juutalaisuuttaan ennen kesää -41. Kyllä heidät asuinalueillaan tunnettiin ja tiedettiin kuten tiedettiin Suomessakin.
” Ei Baltian juutalaisilla ollut mitään syytä salata juutalaisuuttaan ennen kesää -41. Kyllä heidät asuinalueillaan tunnettiin ja tiedettiin kuten tiedettiin Suomessakin.”
Outoa! Olen koko ikäni asunut suur-Helsingin alueella enkä ole koskaan tiennyt naapurin uskntokuntaa (tai sen puuttumista’) tai etnistä taustaa jos toinen vain on tolkun näköinen ihminen. Jostakin syystä se ei useimmiten nouse edes hissimatkalla puheenaiheeksi:-D
Jos viiden vuoden ulkonäkötuttavuuden jälkeen naapuri yllättäisi ja sanoisi: olen juutalainen niin arvatenkin vastaisin: Älä. Mitä sitten?
Totta on, ethän sinä tiedä mitään.
Ja totta MUKA on, että sinä tiedät JOKAISEN vastaantulijan etnisn taustan ja uskontokunnan?
Älä nyt taas viitsi!
Muistutettakoon siitä, että Saksa ja Neuvostoliitto olivat solmineet elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksensa salaisessa lisäpöytäkirjassa välissään olevien valtioiden osalta etupiirijaon, jossa Latvia, Viro ja Suomi kuuluivat Neuvostoliitolle, Liettua Saksalle, ja Puola jaettaisi.
- Syyskuussa 1939 ne valtasivat Puolan, ja jakoivat sen.
- Marraskuussa 1939 Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä Suomeen, päämäärän oltua miehitys ja pakkoliitto Neuvostoliittoon.
Suomi säilytti itsenäisyytensä.
- Huhtikuussa 1940 Saksa aloitti hyökkäyksensä Länsi-Eurooppaan. Wehrmacht miehitti Ranskan kesäkuussa, ja britit poistuvat mantereelta saarilleen.
- Kesäkuussa 1940 Neuvostoliitto antoi uhkavaatimuksensa Virolle, Latvialle ja Liettualle, ja sitten puna-armeija miehitti ne.
Elokuussa nuo Baltian pikkuvaltiot pakkoliitettiin osaksi Neuvostoliittoa.
Suomen pelasti talvella 1939-1940 taistelutahto, ja kesällä 1940 se, että Adolf Hitler muutti mieltään ja tarjosi Suomelle, omista itsekkäistä syistään, sotilaallista turvaa Neuvostoliittoa vastaan, ja sen hinta tuli olemaan aseveljeys ja saksalaisten päästäminen Suomeen.
Voittajat ovat röyhkeästi panetelleet Baltian maita vastaan. Avaaja vaikuttaa joltain Wiesenthal-keskuksen pupopugeneraattorilta.
Tosiasiassa Baltian maat olivat Länteen suuntautuneita ja ottivat juutalaisia sotien välillä vieraanvaraisesti vastaan. He saivat kaikki oikeudet.
NL kyyditsi baltteja ja tappoi jo 1940. NL oli joidenkin mielestä täysin juutalaisen eliitin johtama. Esim Solzhenitsyinin.
Kun Saksa hyökkäsi, juutalaisia evakuoitiin N-liiton toimesta ykösprioriteetilla ja nimenomaan evakuoitiin. Ei "kyyditty" itään tai "kaivoksiin". He vaikuttivat kunniakansalaisilta tai joltain muita paremmalta portaalta N-liitossa. Latviasta ja Virosta ennätettiin avkuoida kaikki juutalaiset ennen sksalaisten tuloa. Liettuastakin osa.
Kaikki puheet suurista juutalaisvainoista saksalaisten saapuessa ovat silkkaa propagandaa, jolla peitelään sitä, että NKVD murhasi 500 000 KGB:n vankia muutamassa päivässä eli kaikki poliittiset vanknsa alueilla, joille saksalaiset pian etenisivät.
Saksalaisten miehittämien alueiden väki ei ole syyllistynyt mihinkään juutalaisvainoon. Vaikka yleisesti huomattiin monen juutalaisen osallistuminen NKVD:n balttien vastaisiin toimiin ja Ukrainassa ym. vastaavaan ja että kaikkialla juutalaiset olivat selvästi innoissaan puna-armeijan saapuessa miehittämään, ei saksalaisten tullessa ollut muuta kuin kommunistisen hallinnon vastaista kansannousua. Valko-Venäjällä ja ilmeisesti raja-alueilla maasta polkaistut sissit omin päin suorittivat kommunistihallinnon vastaisia puhdistuksia. Saksalaiset panivat stopin heti tälle ja alkoivat selvittämään, ketkä olivat osallisia kommunistiseen rikollishallintoon.
Saksan vallan alla paikallinen poliisi jahtasi vain kommunisteja ja siis sissejä eli partisaaneja. Saksa laittoi juutalaisväen ghettoihin tai työleireille. Euroopasta tuotiin lisää juutalaisia näille leireille. Saksalaisten vetäytyessä ainakin leiiren väestö evakuoitiin länteen. Ghettojen väki sai taas toivottaa tervetulleeksi rakkaan puna-armeijansa
Saksalaiset tappoivat vain ns. tsheka-juutalaiset eli NKP:n ja NKVD:n ym. rikolliskoneiston palveluksessa olleet juutalaiset ja partisaanit
....Latviasta ja Virosta ennätettiin avkuoida kaikki juutalaiset ennen sksalaisten tuloa......
Natsisontaa koko tekstisi, ei mitään järkeä missään kohdassa. Ei evakuoinut, Virostakin Saksa sai tuhansia juutalaisvankeja virolaisten ns. apupoliisien auttamana.
Punikkisontaa parhaimmasta päästä. Tsaari karkoitti juutalaiset 1700 luvun alussa Krimiltä ja Itä-Ukrainasta lähelle Kiinan rajaa. Katariina toinen karkoitti Puolaan, Puola karkoitti Saksaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, josta saivat turvapaikan. Kyllä on punikilla perce kuurassa.
"Kaikki puheet suurista juutalaisvainoista saksalaisten saapuessa ovat silkkaa propagandaa, jolla peitelään sitä, että NKVD murhasi 500 000 KGB:n vankia muutamassa päivässä eli kaikki poliittiset vanknsa alueilla, joille saksalaiset pian etenisivät."
KGB on perustettu vasta 1954 eli ei vanginnut ketään 40-luvulla.
Eivät saaneet. Jahtasivat oikeita rikollisia eli kommunistisissejä
NKVD oli rakkaan lapsen aiempi nimi ja muutamat muut kirjainyhdistelmät rinnalla ja aiemmin.
Tsheka, GPU, NKVD, muut järjestöt
Olen natsi ja satun tietämään faktana sen, että esim. Latviaan tuli paljon juutalaisia sotien välillä.
Esim. Solzhenitsyn kertoo viimeisessä kirjassaan, kuinka NL evakuoi juutalaiset kunniakansalaisina itään kiireeellä.
Olet sionistimafiaa palveleva eurobolshevikki ja esiinnyt täällä isänmaallisena. No kenties suomalaisen isänmaa on aina ollut jokin rapparioen kaavailema demokraattinen maailmanvaltio
Tältäkin Kremlin edessä konttaajalta unohtuu muutama historiallinen tosiseikka.
Kansallissosialistisen Saksan kanssa elokuussa 1939 liittoutunut ja muutama viikko myöhemmin sen kanssa yhteistuumin ja sovitusti Puolan vallannut ja maan sotasaaliina jakanut Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939, päämäärän oltua Suomen itsenäisyyden ja monipuoluedemokratian lakkauttaminen, ja pakkoliitto oman kommunismdiktatuurinsa orjuuteen.
Se suunnitelma meni myttyyn, kun pitelemättömäksi kehutun miljoonaisen puna-armeijan hyökkäys pysäytettiin Suomen sotilaiden toimesta.
Suomi säilytti itsenäisyytensä, Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin tehdessä joitain vuosikymmeniä sen jälkeen itsemurhan, mikä oli viisain päätös mitä siinä maassa koskaan tehtiin.
Kremlin juutalaisjohdon edessä muka konttaan? Mistä olet saanut päähäsi tämän? Kreml haluaa peitellä sitä, että juutalaisoligarkia hallitsi silloin ja nyt. Juutalaiset Baltiassa tiesivät tämän ja riemuitsivat puna-armeijan saapumisesta.
Vaikka varsinaisia etnisiä puhdistuksia ei Suomessa harjoitettu, juutalaissotavankeja ja
komissaareja luovutettiin saksalaiselle turvallisuuspalvelulle, mikä periaatteessa tarkoitti, että Suomessa noudatettiin Hitlerin komissaarikäskyä. Serah Beizerin ja Elina Sanan tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomi luovutti saksalaisille vähintäänkin 70 juutalaissotavankia.
Lähde Lars Westerlund Sotavangit ja Internoidut
Nasskoille historiaa Wikipediasta; "Saksan miehitettyä Viron alueen vuonna 1941 juutalaiset joko pakenivat tai tulivat tapetuiksi.[7] Viron alueelle jäljelle jääneet noin tuhat juutalaista surmattiin.[8] Viro julistettiinkin "juutalaisvapaaksi" (saks. judenfrei) vuonna 1942.[9] Tapot tapahtuivat Jõelähtmen kunnassa sijainneella Kalevi-Liivan keskitysleirillä, sekä Keilan kunnassa Kloogan keskitysleirillä. Neuvostoliiton miehitettyä Viron uudestaan vuonna 1944 monet pakoon lähteneet juutalaiset tulivat takaisin."
Kumotkaa jos on parempaa tietoa.
Wikipediassa juuri valehtelevat hampaat suustaan Zuroff ja co
Ei+kukaan+kiisä+Viron+juutalaisten+tuhoa!
Sen+sijaan+sinä+itse+yrität+kiistää+tosiasiaa+eli+sitä,+että+vuosina+1940+ja+1944-1945+10+%+Viron+väestöstä+katosi+vankikuljetuksina+Siperian+glageille+ka+valtaosa+ei+kskaan+palannt!
Ja+kyse+ei+ollut+mistään+”eliitisä”+vaan+itsenäisen+Viron+virkakneistosta+perheineen!
Kuljetuksiin+päätyi:
-+opettajat+ja+papit
-+poliisit+ja+armeijan+kantahenkilöstö
-+virka-+ja+hallintomiehet
-+eri+puolueiden+johto
Harva+pitää+joukkoa+minään+”eliittinä”!
Neuvostoliitto+oli+raaka+sortovalta+myös+miehittäjänä!
Kyydityksiin ei riittänyt edes eliitti, vaan tavalliset tehtaiden työntekijät, jotka vaihdettiin venäläisiin. Näin oli heti 1940 ja 1941 Narvan tekstiilitehtaissa. Maataloustyöntekijöitä ei ollut heti vara vaihtaa kun puna-armeija tarvitsi ruokahuollon.
Ja harvassa maassa koetaan, että papit, poliisit ja armeijan kantahenkilökunta olisi eliittiä! Keskiluokkaa ehkä, mutta ei muuta!
Pitää verrata tilannetta NYKYPÄIVÄÄN, silloin oli kyseessä sivistynein osa kansasta, joka osasi laskea muutenkin kuin helmitaululla. Poliittinen johto kyydittiin myös, jos ei sattunut olemaan luotettava vasemmistoänkyrä.
Neuvostoliitossa pidettiin suurimpana eliittinä sorvareita ym. koneistajia, mutta ei niille ollut silti omia eliitin ruokakauppoja. Poliittinen johto oli eliittiä ja porsasteli silloinkin kun muut näki nälkää. Rikkaat kauppiaat sai rikastua silloinkin.
Tehdas sentään toimi hyvin Neukun kaatumiseen saakka. Virolaiset ajoivat sen konkkaan 2010 vaikka mukana oli ruottalaisia ja Suomesta Marimekko.
Länsimaistumista, länsimaistumista. Ihmiset työttömiksi ja köyhiksi, kaikki omistus ja rahat muutamille, joiden "menestyksestä" köyhät sitten voivat lukea ja olla iloisia heidän puolestaan.
Kauankohan menee kun kommunismi taas alkaa tuntua paremmalle?
Tottakai toimi hyvin kun yksi teki töitä ja kuusi katsoi. Veroja ei maksettu mihinkään, ei sosiaalitusrva, eikä eläkemaksuja. Palkat maksettiin joskus kuukausien päästä jos tuotteista sattui tulemaan rahat. Marimekko ja muut omistajat joutuivat maksamaan saamatta jääneet palkat, sähkö ja vesimaksut, sekä kunnostamaan tuotantolinjat.
Marimekko lopetti marraskuussa 2007 yhteistyön ja tilauksensa, koska oli epäilys, että puuvilla oli tuotettu lapsityövoimalla. Samoin Kesko ja Finlayson
Iloinen uutinen perheelle. Lapset näkevät nälkää, eivätkä voi kouluttautua.
Kyllä monet kiistävät. Ei ole mitään näyttöä mistään Viron taimuiden alueiden juutalaisten tuhoutumisesta. Juutalaiset siirrettiin NEuvostoliiton itäalueille tai keskiosiin. Sitten jatkoivat kunniakansalaisina elämäänsä siellä. Osa pääsi jopa pian sodan jälkeen Länteen. Loput myöhemmin
"Sen sijaan sinä itse yrität kiistää tosiasiaa eli sitä, että vuosina 1940 ja 1944-1945 10 % Viron väestöstä katosi vankikuljetuksina Siperian glageille ka valtaosa ei kskaan palannt!"
Hahaha pöhveIin lahon pääkopan "totuuksia"
Lieksassa on joku lentokenttä nykyään, näkyy retkikartta palvelusta. Porissa oli saksalaisten lentokenttä myös, esikunta oli hotelli Otavassa.
Onko tuo Lieksan kenttä saksalaisten peruja. Netissä on sivusto partisaanisodasta Lieksan vaaroilla, on siellä ollut kenttälinnoituksia ja panssariesteitä. Salpa linjaa siis.
Levola Lauri, natsi-saksa suomen lentokentillä. Kirja siis.
Ylen sivuilla, saksalaisten aika porissa avataan tutkimalla.
Joo. Silvennoinen (Zufoff) "tutkii"
Virossa BKT nousee, se on totta. Mutta nousee vain ulkomaisten avustusten ansiosta ja verran sekä menee harvan eliitin taskuun. Tavan kansa ei hyödy mitään.
Se on stallarin turha mielipide! Jokainen, joka käy Vyrossa, näkee ja kokee maan nousukiidon kun sen talous etenee hyvää vauhtua sen jälkeen kun tehottoman neukun muyodostama käsijarru kirposi!
"Miksi samalla unohdetaan näiden samaisten maiden järjestämät juutalaisten kyyditykset kaasukammioihin"
Koska lännessä kuuluu asiaan tehdä niin.
Sitäkin paremmin muistamme Viron kansalaisten päätymisen gulageille! Ei ihme, että vapautunut Viro liittyi ensi tilaisuudessa EU:hun ja Natoon!
Eliitin juttuja niin gulagit kuin natotkin.
Viron ja Suomen eliitit hakevat taas revanssia Venäjän kanssa.
Eivät hae!
Viron eliitit on laskettavissa sahurin käden sormin eli kolme.
Suomessa sentään täyskäsi.
Kunhan taas mökellät luokatonta skeidaa!