Jörn Donner (ex-SKDL) esitti erinomaisen säästökohteen. Suomi voisi jättää lähettämättä joukkueen Sotshin olympialaisiin. Näin säästettäisiin miljoonia rahnoja. Samalla annettaisiin näpäytys Putinin hallinnolle ja ylikaupallistuneelle olympialiikkeelle.
Ei urheilijoita Putinin kisoihin!
Anti-fascist
19104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä se on kuule Putinille ja olympiakomitealle aivan sama osallistuuko Suomi vai ei.
Mistään mitaleista tulevissa Sotshin talviolympialaisissa suomalaisten on aivan turha edes unelmoida yhtään mitenkään.
"Mistään mitaleista tulevissa Sotshin talviolympialaisissa suomalaisten on aivan turha edes unelmoida yhtään mitenkään."
Siinä yksi syy lisää, miksi Suomen kannattaa pysyä pois Putinin kisoista.
Parhaimman vastauksen saa itselleen vastaamalla.
En lähtisi rankaisemaan urheilijoita politiikan vuoksi.
Urheilun tarkoitus on yhdistää nuorten kanssakäymistä kansallisuudesta ja mielipiteistä riippumatta.
Jos lähdetään politikoimaan, mitään kansainvälistä urheilua ei ole.
Etelä-Afrikka poistettiin Olympia ja MM-tasolta sen rotusortoyhteiskunnan aikana. Ehkä se oli perusteltu ehkä ei.
Urheilutapahtumat pitäisi pystyä pitämään irti poltiikasta. Eri kansojen nuorten tapaaminen on jo sinänsä oikeaa politiikkaa oikeistohihhuleita vastaan.
Periaatteessa noin. Ja Sotshiin tottakai. Mutta muuten; joskus se raja vaan olisi syytä vetää. Tuli mieleen Berliinin olympialaiset. Kyllä silloin jo tiedettiin natsien kannat esimerkiksi juutalaisiin ja mustiin miehiin. Silti koko kansainvälinen yhteisö antoi Hitlerin kerätä pisteet itselleen kotikentällään ja levittää omaa ideologiaansa valtavan propagandakoneiston voimin. Joku raja pitäisi olla.
Ainakin vasemmistopoliitikkojen, urheiluministeri Arhinmäen johdolla, kannattaisi boikotoida kisoja pysyttelemällä poissa niistä.
Mitä tietokonetta te siellä lepokodissa käytätte.
Mikäli Venäjä ei voisi pitää olympialaisia niin mikä maa sitten. Missä on puhdas maa, missä ei ole mitään rikkeitä! Missä maassa on ideaalinen yhdenvartaisten ihmisten yhteisö? Oliko niitä silloin 1800 luvun lopulla kun olympiaate herätettiin henkiin!
Maailmassa vallitsi yleisesti rotusorto, työläisten raaka sorto, homojen sorto, uskonnollinen sorto, rotuopit yms moska.
Boikotoikoon Arhinmäki, suomalaiset menkööt urheilemaan. Menköön Arhinmäki etsimään oikeudenmukaista yhteiskuntaa persujen kelkassa. Jos löytää hyvä on.
Etenkin mäkihyppyyn pitää valita täysi porukka vaikka tulosennusteet ovat kehnot.
Nuoret urheilkoon. Arhinmäki etsiköön jo seuraavien mm tai olympialaisten boikottisyitä. Persut varmaan ovat Arhinmäelle liittolaisia Sotsin suhteen.
"Rohkea" Arhinmäki ei kuulemma mene Valko-Venäjälle lätkä mm-kisoihin.
Olkoon menemättä. Se on hänen asiansa. Hänhän voi seurustella Soinin kanssa ja itkeä tämän olkapäähän poliittista jääkiekkoa.
Turhaan sinä surkimus Lukaa ylistelet, kun ei enää oman maansa kommaritkaan ylistele. Kummola saa palkkaa sen ylistämisestä. Sinä et onneksi saa muualta rahaa kuin KELASTA.
Venäjän pommi-iskujen jälkeen sopii ennemminkin ihmetellä kuka sinne ylipäänsä uskaltaa matkustaa. Vaikka Putin päsmäröisikin ja vakuuttelisi että kaikki tehdään turvallisuuden eteen, mutta kun Venäjällä on laajalle pesiytynyt korruptio.. .Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Siinä luulisi olevan Putinille ja eurasianisteille geopolitiikkaa kylliksi, että saavat pidettyä Venäjän kasassa ja rauhallisena.
Ja mitenköhän komupekan lausunto liittyy olympiaurheiluun. Geopolitiikka ja olympialaiset liittyisivät toisiinsa.
Persuilla näyttäytyy logiikka sieltä itseltään.
Lätkä politiikkaa!!
Kummola lukasenkolainen??
Kun mäkipoikamme hyppäävät Saksan mäissä, he olisivat halpatyövoimamarkkoiden kannattajia. Niinkö?
"Sinä et onneksi saa muualta rahaa kuin KELASTA. "
Mistä tiesit. Kela maksaa mulle palkan. Palstalla on selvännäkijä.
Tänään tulee TV1:ltä klo 22 Ulkolinjan Putinin olympialaiset -dokumentti. Kannattaa katsoa!
Venäjä on kapitalistinen maa.
Siitäkään huolimatta en kannata olympiaboikottia, eikä meidän hallituskaan ole siihen menossa.
Persut ja muut oikeistovoimat pysyköön poissa, jos urheilu sellaisenaan ei kelpaa.
Juuri näin. Venäjän asiat ovat suomalaisesta näkökulmasta katsottuna hyvin pitkälti rempallaan, mutta pitää muistaa mikä on olympialaisten alkuperäinen tarkoitus: Koota kaikki maailman urheilevat valtiot olympialipun alle rauhan hengessä.
Pääministeri Jyrki Katainen lausui hyvin selvästi ja oikein. Kuka on (niin tyhmä!) sellainen, joka haluaisi kieltää suomalaisilta urheilijoilta estää pääsyn olympialaisiin.