Utsjoen kunta päätti äänin 11-3 myydä 4 vuotta aikaisemmin käsittääksen valtiolta ostamansa, sen kaupan hinta olis kiva tietää, (hautaus)maan paikalliselle seurakunnalle 1 eurolla, siis antoi ilmaiseksi.
Taisi olla peräti vasemmiston edustaja, joka perusteli päätöstä sillä että muuten olisi seurakunta joutunut lykkäämään kappelin rakentamista! Siis kaupunki lahjoittaa maitaan kirkolle, jotta sillä säästyis rahat kappelin rakentamiseen. Se on käytännössä ihan sama kuin, että kunta osallistuu kappelin rakennuskustannuksiin.
Eikö tätä hulluutta saa millään loppumaan?
Jotkut siellä vaativat että pitäis tehdä maiden vaihtokauppa kunnan ja kirkon välillä, eikä lahjoittaa kirkolle ilmaiseksi maata. Mutta tollot vastaa järkevät päättyi 11-3.
Ja kirkko vielä kehtaa laskea tuottovaatimusta hautausmaan maalle, kun siihen ei voi rakentaa ja jää tuotot saamatta, Ja tuon tuottovaatimuksen kirkko sisällyttää hataustoimen kirjanpitoon ja laskuttaa sen valtiolla!
Utsjoen srk sai hautausmaan 1 eurolla!
30
139
Vastaukset
- hohöh
Ei ilmaseks saadulle maalle voi laskee mitään tuottovaatimusta, ja laskutaa valtiota, Paitsi kirkko voi ihan mitä vaan se taitaakin olla jumala.
- cghcdgmf
Voi jumankekka tätä kirkon loputonta ahneutta! Käsittämätöntä etten sanois uskomatonta!
- zyrt
Mahtaakohan Utsjoelta sitten saada kirkkoon kuulumattoman vainajan muistotilaisuutta varten kappelin käyttöön?
- perpetuum mobile
Lukekaa ja ihmetelkää!
http://yle.fi/uutiset/kunta_myy_hautausmaan_eurolla/6994918
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11936690
Saiskos tämän palsata viime korinoissa vielä vaivata kirkon edusnaista vastaamaan tähän tapaukseen. Olisko ihan mahdotonta, että kirkon edustaja kerrankin sanoisi, että tämä menne jo liian pitkälle, on liian törkeetä evlutikka kirkon suosimista?
Kunta ostaa valtiolta maata käypään hintaan lahjoittaa sen ilmaiseksi kirkolle, paikalliselle srk:lle, jotta srk voisi rakentaa kappelin ilman viivytystä, ja jotta kunnalla säilyis syhteet hyvinä srk:aan.
Se on ihan sama kuin antais suoraan tukea kappelin rakentamiseen vaikka se ei kuulu kunnalle.
Jumalan kirouksellako srk kuntaa ja sen päättäjiä uhkaillee vai ihan maalisella kostolla, jos ei saa mitä tahtoo, mm. taloudellisia palveluksia, etuja ,lahjoja?
Tuosta saatta tulla oikeujuttu. siellä on ilmeisesti joku päättäjä istuskellut kahdella tuolilla, sekä kunnan että kirkon jakkaralla, yhtä aikaa.
Eiköhän jonkun ajan kuluttu srk myy taas hautausmaata kunnalla käypään hintaan, joka taas lahjoittaa sen ilmaiseksi kirkolle ja sitten taas kirkko myysen kunn alle käypään hintaan ja...
Kirkko on keksinyt yhdistetyn Sammon ja ikiliikkujan! Onneksi olkoon, Millenniumpalkinto on tulossa ja Nobel vielä päälle! Ne tekee yhteensä pari miljoonaa euroa. Siitähän kirkko saa orgasmin.- zyrt
Et kai edes odota että joku pappi tähän vastaisi?
- perpetuum mobile
zyrt kirjoitti:
Et kai edes odota että joku pappi tähän vastaisi?
Olen varautunut odottamaan yhtä kauan kuin jeesusta on odotettu!
- zyrt
perpetuum mobile kirjoitti:
Olen varautunut odottamaan yhtä kauan kuin jeesusta on odotettu!
Kauan saat odottaa...
- maasta sinä olet tul
Onhan siinä ihmettelemistä, kai ?
Aloittaja ei taida muistaa, että Outokumpu myi Pekka Perälle Tavivaaran myös eurolla, johon Perä kavereineen loi ympäristökatastrofin, jonka siivoamiseen menee kaikkien verorahoja.
Hautausmaa ei saastuta, vaan antaa maalle ravintoa.
Maasta sinä olet tullut........- FUCKIFUU
Ei anna ravintoa jos sinne hautaa kokoomuslaisia, he ovat ongelmajätettä.
- assg
Outokumpu ei ole valtio eikä kunta vaikka valtio sitä aika paljon omistaakin. Sisänsä päätös oli typerä ja omistajien, on mullakin muutama osake, edun vastainen, ainakin hyvin kyseenalainen.
Outotecinkin Outokumpu myi alihintaan kun se erotettiin omaksi yhtiöksi. Osakkeen kurssi nousi myynnin jälkeen huimasti myyntihintaa korkeemmalle.
- ytthgref
Valtio ja kirkko on erotettava toisistaan niinkuin sivistyneissä maissa on, ruotsissakin.
Ei voi olla oikein, että Jumalaa ja Jeesusta palvelevat pakotetaan kustantamaan rikollisen kristinuskon lahkojen toimintaa, esim. tällaisia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[14] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[15] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[18]
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
Uskovaiset eivät ymmärrä, että nälässä olevia voi muutenkin autaa kuin tappamalla!!!
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.
(mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'
HUOM! Lukekaa tarkkaan sivun nuoli > linkkien sivujen tiedotkin!
Tuosta uskontunnustuksen kokonaisuudesta selviää, että ollakseen tosi uskovainen pitää kieltää Jumalan Valtakunnan kaltaisuudensa sekä ihmisyydensä ja olla ymmärtämätön rikollinen mm. Jumalaa ymmärtämätön väärän todistuksen antajana. Niin, uutisessa tulee ilmi se, kuinka innokkaita etenkin pienet kunnat ovat omimaan hautausmaiden hoitoa itselleen?
Eli kunta on ensin ostanut hautausmaan, jonka aiemmin on valtio omistanut. Kunnalla ei ole ilmeisesti löytynyt rahaa hoitaa hautaustointa, joten sen on hoitanut Utsjoen seurakunta. Siiten kunta on päättänyt luopua hautausmaasta ja ”myydä” sen kunnalle.
http://yle.fi/uutiset/kunta_myy_hautausmaan_eurolla/6994918- adfgadf
Tyypillistä uskovaisten tekstiä sinulta, seli seliä löytyy. Valtiohan sen srk.n hoitaman hautaustoimenkin maksaa kirkolle annettavalla ylisuurella yhteisövero-osuudella. Miksi valtio ei antanut kunnalle samaa tukea, että se voi hoitaa hautauksen ilman kuluja itaselleen?
Kauniaisissa kaupåunkin hoitaa hautaukset, mutta kirkko saa senkin osalta palkkion kapoungin tekemästä työstä.
Olisko susta kiva jos sun palkkas/eläkkees maksettais mulle? - zyrt
mummomuori
Onko Utsjoen kunnassa edes keskusteltu siitä että ottaako se tai haluaisiko se ottaa hautaustoimen ja saada siitä seurakunnan nyt saaman yhteisövero-osuuden.
Utsjoen tapauksessa kunnan pöytäkirjoihin tuli eriävä mielipide, sillä yksi äänestänyt oli jäävi. Äänet meni 7-7 jolloin puheenjohtajan ääni ratkaisi ja kirkko sai hautuumaan eurolla. Seuraavaksi tuota kauppaa saatetaan tutkia hallinto-oikeudessa.
- toiseltapuolen
Ei kaupassa mitään muodollista vikaa taida olla. Utsjoen kunta ei vain pystynyt huolehtimaan hautausmaaksi aiotusta maasta eikä rakentamaan sille kappelia. Myi sitten maan seurakunnalle muodollisella hinnalla päästäkseen taakastaan eroon. Kai Utsjoellakin kuitenkin hautuumaa tarvitaan. Ja oikein sopivaa on, jos kuntakin osaltaan jollakin tavalla osallistuu kuntalaistensa loppusijoituksen järjestämiseen. Esimerkiksi tarjoamalla siihen tarvittavaa maata.
- 6+11
toiseltapuolen kirjoitti:

Tässä tarinan taustaa:
"Utsjoen kunnanvaltuusto päätti asiasta äänin 11-3 (1 tyhjää) torstaina. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aulis Nordberg (vas.) sanoo, että kunta ei halunnut rahaa seurakunnalta, koska se olisi voinut viivästyttää kappelin rakentamista.
- Emme halunneet myöskään vaarantaa hyvää yhteistyötä seurakunnan kanssa.
Utsjoen kunta on ostanut Karigasniemen hautausmaan neljä vuotta sitten. Hautausmaa oli sitä ennen valtion mailla. Vaikka hautausmaa on ollut kunnan omistuksessa, Utsjoen seurakunta on huolehtinut siitä."
- Kun siis tilanne on tuo, niin miksi sinä väität että kunta ei pystynyt huolehtimaan alueesta? Miksi sen olisi edes pitänyt huolehtia, koska hautausmaa oli seurakunnan hallinnassa ja seurakunta siitä myös yhteisövero-osuuden sai? Ja minkä takia kunnan olisi pitänyt rakentaa kappeli? - selvästisanottu
6+11 kirjoitti:
Tässä tarinan taustaa:
"Utsjoen kunnanvaltuusto päätti asiasta äänin 11-3 (1 tyhjää) torstaina. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aulis Nordberg (vas.) sanoo, että kunta ei halunnut rahaa seurakunnalta, koska se olisi voinut viivästyttää kappelin rakentamista.
- Emme halunneet myöskään vaarantaa hyvää yhteistyötä seurakunnan kanssa.
Utsjoen kunta on ostanut Karigasniemen hautausmaan neljä vuotta sitten. Hautausmaa oli sitä ennen valtion mailla. Vaikka hautausmaa on ollut kunnan omistuksessa, Utsjoen seurakunta on huolehtinut siitä."
- Kun siis tilanne on tuo, niin miksi sinä väität että kunta ei pystynyt huolehtimaan alueesta? Miksi sen olisi edes pitänyt huolehtia, koska hautausmaa oli seurakunnan hallinnassa ja seurakunta siitä myös yhteisövero-osuuden sai? Ja minkä takia kunnan olisi pitänyt rakentaa kappeli?" Vaikka hautausmaa on ollut kunnan omistuksessa, Utsjoen seurakunta on huolehtinut siitä."
Niin, siis seurakunta on huolehtinut tähänkin asti. Ei kunta ole pystynyt, kunnalla ei ole varaa sellaiseen eikä halua. Kuntalaiset varmaan haluavat kappelin. Siitä on pientä etua tietyissä tilanteissa. - 6+11
selvästisanottu kirjoitti:
" Vaikka hautausmaa on ollut kunnan omistuksessa, Utsjoen seurakunta on huolehtinut siitä."
Niin, siis seurakunta on huolehtinut tähänkin asti. Ei kunta ole pystynyt, kunnalla ei ole varaa sellaiseen eikä halua. Kuntalaiset varmaan haluavat kappelin. Siitä on pientä etua tietyissä tilanteissa.Utsjoen hautaustoimi on ollut seurakunnalla ja se on saanut siitä yhteisövero-osuuden. Ei Utsjoella ole ollut kunnallista hautaustointa, vaikka hautausmaa-alue onkin ollut kunnan omistama. Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää?
Kuntalaiset varmaan haluavatkin kappelin, mutta annetaanko se kirkkoon kuulumattomien vainajien muistotilaisuuteen onkin jo toinen juttu.
Ihmettelen sitäkin miksi kunta on ostanut hautausmaan valtiolta, miksi seurakunta ei sitä ostanut! - szdfaeg
toiseltapuolen kirjoitti:
Ei kaupassa mitään muodollista vikaa taida olla. Utsjoen kunta ei vain pystynyt huolehtimaan hautausmaaksi aiotusta maasta eikä rakentamaan sille kappelia. Myi sitten maan seurakunnalle muodollisella hinnalla päästäkseen taakastaan eroon. Kai Utsjoellakin kuitenkin hautuumaa tarvitaan. Ja oikein sopivaa on, jos kuntakin osaltaan jollakin tavalla osallistuu kuntalaistensa loppusijoituksen järjestämiseen. Esimerkiksi tarjoamalla siihen tarvittavaa maata.
Kirkko laskee kappeleiden kustannukset hauataustoimen kuluiksi ja esittää hautaustoimen kulut valtiolle kirkon saaman valtionosuuden perusteeksi. Eli kirkolle maksetaan myös kappeleiden osalta valtion tukea.
Tää on just nii tyypillistä uskovaisille. Vaikka jäisivät housut kintuissa kinni itse teossa, niin ihan kirkkoainn otsin valehdellaan että en se minä ollut!
Keskustele sitten teidän kanssa. Ajanhukkaa! - sfghsg
6+11 kirjoitti:
Utsjoen hautaustoimi on ollut seurakunnalla ja se on saanut siitä yhteisövero-osuuden. Ei Utsjoella ole ollut kunnallista hautaustointa, vaikka hautausmaa-alue onkin ollut kunnan omistama. Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää?
Kuntalaiset varmaan haluavatkin kappelin, mutta annetaanko se kirkkoon kuulumattomien vainajien muistotilaisuuteen onkin jo toinen juttu.
Ihmettelen sitäkin miksi kunta on ostanut hautausmaan valtiolta, miksi seurakunta ei sitä ostanut!Kuntaa käytettiin kaupan, lahjoituksen välikätenä bulvaanina? Valtion kirkonkätyripäättäjät tajus että kohu nousee kun tieto leviää että valtio on lahjoittanut, myynyt pilkkahintaan maata srk:lle, siksi pantiin kunta hommiin, ja annettii srk:lle sitä kautta ilmaista maata.
- no comprendo?
toiseltapuolen kirjoitti:
Ei kaupassa mitään muodollista vikaa taida olla. Utsjoen kunta ei vain pystynyt huolehtimaan hautausmaaksi aiotusta maasta eikä rakentamaan sille kappelia. Myi sitten maan seurakunnalle muodollisella hinnalla päästäkseen taakastaan eroon. Kai Utsjoellakin kuitenkin hautuumaa tarvitaan. Ja oikein sopivaa on, jos kuntakin osaltaan jollakin tavalla osallistuu kuntalaistensa loppusijoituksen järjestämiseen. Esimerkiksi tarjoamalla siihen tarvittavaa maata.
Ei pysty srk:aan ilman valtion tukea hoitamaan ja huolehtimaan, valtio sen maksaa kirkon saaman yhteisövero-osuuden muodossa. Miksi valtio ei tue kuntaa samlaa rahalla jolloin kunta voi hoitaa sen. Silloin siihen ei tarvita edes kappelia, hautaan pääsee ilmankin, Jos kirkon jäsenet/uskovaiset haluaa vielä kappelin hautajaismenojaan varten niin senkun rakentavat, omalla kustannuksellaan. Ei minun hautajaisiin ainakaan mitään kappelia tarvita, miksi minun pitäisi sellaisen rakentaminen kustantaa.
- järjetön,moraaliton
6+11 kirjoitti:
Utsjoen hautaustoimi on ollut seurakunnalla ja se on saanut siitä yhteisövero-osuuden. Ei Utsjoella ole ollut kunnallista hautaustointa, vaikka hautausmaa-alue onkin ollut kunnan omistama. Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää?
Kuntalaiset varmaan haluavatkin kappelin, mutta annetaanko se kirkkoon kuulumattomien vainajien muistotilaisuuteen onkin jo toinen juttu.
Ihmettelen sitäkin miksi kunta on ostanut hautausmaan valtiolta, miksi seurakunta ei sitä ostanut!Hyvä kysymys. Miksi kunta sen maan osti jos sillä ei ollut sille muuta käyttöä kuin lahjoitaaa se ilm,aiseksi srk:lle.
Kirkon ja uskovien ahneudella ei ole mitään määrää eikä rajaa! - ateistix
sfghsg kirjoitti:
Kuntaa käytettiin kaupan, lahjoituksen välikätenä bulvaanina? Valtion kirkonkätyripäättäjät tajus että kohu nousee kun tieto leviää että valtio on lahjoittanut, myynyt pilkkahintaan maata srk:lle, siksi pantiin kunta hommiin, ja annettii srk:lle sitä kautta ilmaista maata.
On tämä kummallista touhua. Seurakunnilla on myös yli 700 hautausmaata käytössään, vaikka niiden maa-alueiden omistus on epäselvä. Ei ole papereita tai kauppakirjoja siitä kuka ne oikeasti omistaa.
- ateistix
no comprendo? kirjoitti:
Ei pysty srk:aan ilman valtion tukea hoitamaan ja huolehtimaan, valtio sen maksaa kirkon saaman yhteisövero-osuuden muodossa. Miksi valtio ei tue kuntaa samlaa rahalla jolloin kunta voi hoitaa sen. Silloin siihen ei tarvita edes kappelia, hautaan pääsee ilmankin, Jos kirkon jäsenet/uskovaiset haluaa vielä kappelin hautajaismenojaan varten niin senkun rakentavat, omalla kustannuksellaan. Ei minun hautajaisiin ainakaan mitään kappelia tarvita, miksi minun pitäisi sellaisen rakentaminen kustantaa.
Yleensä hautajaismenot menevät sillä tavalla, että pidetään sisätiloissa muistopuhe, lasketaan kukat arkulle kukin omainen tai läheinen vuorollaan ja jotain musiikkia vielä lisäksi. Ei sen rakennuksen tarvitse olla kappli, mutta kuitenkin jokin lämmin rakennus joka on mahdollista tämä seremonia toimittaa.
- Jori Mäntysalo
toiseltapuolen kirjoitti:
Ei kaupassa mitään muodollista vikaa taida olla. Utsjoen kunta ei vain pystynyt huolehtimaan hautausmaaksi aiotusta maasta eikä rakentamaan sille kappelia. Myi sitten maan seurakunnalle muodollisella hinnalla päästäkseen taakastaan eroon. Kai Utsjoellakin kuitenkin hautuumaa tarvitaan. Ja oikein sopivaa on, jos kuntakin osaltaan jollakin tavalla osallistuu kuntalaistensa loppusijoituksen järjestämiseen. Esimerkiksi tarjoamalla siihen tarvittavaa maata.
No on siinä muodollista vikaa, jos päätöksentekijä kunnalvaltuustoa aiemmassa vaiheessa ei ole jäävännyt itseään ja on ollut kirkkovaltuutettu.
http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/laki/hallintojuridiikka/paatoksenteko/esteellisyys/esteellisyys-muut/Sivut/default.aspx - turha kauppa
selvästisanottu kirjoitti:
" Vaikka hautausmaa on ollut kunnan omistuksessa, Utsjoen seurakunta on huolehtinut siitä."
Niin, siis seurakunta on huolehtinut tähänkin asti. Ei kunta ole pystynyt, kunnalla ei ole varaa sellaiseen eikä halua. Kuntalaiset varmaan haluavat kappelin. Siitä on pientä etua tietyissä tilanteissa.Eikö se nyt ole ihan luonnollista että seurakunta hoitaa hautausmaan, koska saa siihen valtiolta rahan, vaikka kunta omistaisikin hautausmaan
Miksi seurakunta ei rakentanut kappeliaan kunnan omistamalle hautausmaalle?!?
Ihan silkkaa kähmintää ja verovarojen siirtoa seurakunnalle.
- kysynpä
Minkähän vuoksi tämäkin aloitus on tehty? Ja kommenteissa toistuu väitteet kirkon ja uskovaisten ahneudesta. Aika harva vaivautuu edes hiukan miettimään mitään muuta.
Miten voi keskustella sellaisten kanssa, joiden päässä pyörii vain ahneus ja jotka jo etukäteen ovat tuominneet kaiken, missä kirkko, seurakunta tai uskovat ovat jollakin tavalla osallisina?- niiiiih
Niinpä, miten voi keskustella uskovaisten ja kirkon edustajien kanssa kun he koko ajan vain miettivät miten sais turvatuksi jo olemassa olevat perusteettomat etuoikeutensa ja haalituksi lisää. Ens v. alusta tulee YLE-vero, muille kuin kirkolle, joka siitäKIN verosta vapautettiin.
Kirkon jos kenen tulis maksaa YLE.veroa kun se on pakotettu sitä ilmaiseksi palvelemaan.Satoja tunteja vuodessa ilmaista ohjelma/mainosaikaa kirkolle ratiossa ja telkussa. Studiotiloja teknikkaa, lähetysautoja, työntekijöitä ilmaseks kirkon käyttöön.
Kirkolle ei riitä sen lakeihin ja asetuksiin ja säädöksiin merkityt perustettomat edut vaan koko ajan putkahtaa julkisuuteen tietoja salamyhkäisistä kähminnöistä kirkon eduksi.
Lopettakaa toi ainainen ahneus niin ei ole mistä kirkkoa ahneudesta mollata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000597958724h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?132415Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1951636Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja221371- 71980
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41917Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72824Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57822En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.41772Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75682