Vika on siinä, että puolalaiset, virolaiset ja venäläiset vierastyöläiset vievät suomalaisten työpaikat olemalla halvempia kuin me itse työntekijöinä. Itse olen varastomies, mutta työtön tällä hetkellä koska joku virolainen tekee hommani halvemmalla kuin mihin itse ikinä suostuisin.
Samalla tavalla se virolainen trukkia ajaa kuin minä, mutta tekee sen puolta halvempaan hintaan, joten arvatkaa kenet työnantaja silloin palkkaa? Suomalainen duunari häviää kun firmat ovat ahneita ja haluavat kaupallisia voittoja sekä superhalvan, mieluiten ilmaisen työvoiman. Siihen meidän työntekijöiden ei tarvitse suostua.
Katselen työpaikkaa ulkomailta kun kerran hinnakas suomalainen työntekijä ei kelpaa Suomessa. Palkastani en tingi yhtään minkään firman hyväksi. Minä teen työn, mutta työnantaja maksaa TES:n mukaisen palkan vähintään tai en tee yhtään mitään.
Firmoilta pitäisi kieltää edullisen ulkolaisen työvoiman käyttäminen ja pakottaa firmat pitämään kallis suomalainen työvoma töissä. Se rajoittaisi samalla tehokkaasti porvarien arvoja ja kapitalistisia voittojakin. Turvataan työ ensin meille suomen kansalaisille. Ulkomaalaiset menkööt kotimaihinsa kerjäämään kadulle.
Samalla tavalla se virolainen trukkia ajaa kuin minä, mutta tekee sen puolta halvempaan hintaan, joten arvatkaa kenet työnantaja silloin palkkaa? Suomalainen duunari häviää kun firmat ovat ahneita ja haluavat kaupallisia voittoja sekä superhalvan, mieluiten ilmaisen työvoiman. Siihen meidän työntekijöiden ei tarvitse suostua.
Katselen työpaikkaa ulkomailta kun kerran hinnakas suomalainen työntekijä ei kelpaa Suomessa. Palkastani en tingi yhtään minkään firman hyväksi. Minä teen työn, mutta työnantaja maksaa TES:n mukaisen palkan vähintään tai en tee yhtään mitään.
Firmoilta pitäisi kieltää edullisen ulkolaisen työvoiman käyttäminen ja pakottaa firmat pitämään kallis suomalainen työvoma töissä. Se rajoittaisi samalla tehokkaasti porvarien arvoja ja kapitalistisia voittojakin. Turvataan työ ensin meille suomen kansalaisille. Ulkomaalaiset menkööt kotimaihinsa kerjäämään kadulle.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kalliimmaksi nuo ryssäläiset tulee kun hommat pitää kuitenkin tehdä uudestaan, sehän tämänpäivän aikatauluilla onnistuu.
Niin, halpa onkin sitten lopulta kallista.
Toivottavasti SAK:n laiskanpulleat ja ahneet pomot nyt viimeinkin ymmärtävät, että ei kannata olla liian ahne palkkapyynnöissä. SAK:n jäsenliitoista Paperiliitto on jo tehnyt ahneudessaan tuhansia paperityöläisiä työttömiksi.
SAK:n norsunluutornissa pitää alkaa ymmärtämään, että paikallinen sopiminen palkoista on kaikille osapuolille paras tapa työllistää suomalaisia. Kyllä suomalinen yrittäjä varmasti mieluiten palkkaa suomalaisia työntekijöitä yritykseensä, kunhan palkat sovitaan järkevälle tasolle.
Ei palkkaa vaan suomalainen ahne yrittäjä palkkaa ulkolaista työvoimaa ja halvalla. Firma jossa olin itse töissä alkoi täyttyä virolaisista ja venäläisistä duunareista. Kun virolainen tekee työn 2,50 eurolla - 3 eurolla tunti, niin on selvää, että suomalainen ei suostu palkka-aleen vaan on mieluummin työtönkin ja tuilla.
Katsokaapa STX:n telakoitakin Suomessa. Montako suomalaista niissä enää työskentelee kalliilla palkalla? Kyllä siellä teloilla puolalaiset ja virolaiset tekevät orjatyötä puoli-ilmaiseksi.
Nokian pois myyminen ulkomaille on toinen esimerkki äärimmäisestä kapitalismista. Halvempaa myydä pois ja tuottaa Kiinassa tavara kuin Salossa suomailaisella työvoimalla.
Kokoomus on tuhonnut edellytykset hyvinvointivaltioon joka toteutetaan sosiaalidemokraattisesti ja yrityksiä kunnolla verottamalla niin, että tuntuu vitun ahneiden yrittäjäpaskojen lompakossa kanssa.
Vuokratyöfirmojen toiminta pitäisi kieltää lailla, ne sitä saatanan halpatyövoimaa maahamme tuovat. Yritykset tulee pakottaa käyttämään kalliimpaa suomalaista työvoimaa ja sitten verotetaan yritysten kohtuuttomat voitot kansan käyttöön.
Ulkomaalaiset ulos Suomesta ja rajat kiinni. Ahneimmat porvarit ja kapitalistit kuuluvat vankileireille.
Tuollaiset kommunistit niin kuin sinä kuulutte museoon. ja teidän kaverit, ne "kiakkoviaraat", kuuluvat vankilaan.
Me vasemmistopolitiikan kannattajat pelastamme tämän maan teidän porvariroistojen käsistä ja hyvinvointivaltio palautetaan kansalaisille. Porvarit tulevat saamaan ankaran rangaistuksen kun yhteiskunta on ensin rakennettu takaisin hyvinvointimallin mukaiseksi.
Kiekkovieraat olivat asiassaan täysin oikeassa kun kritisoivat eliitin turhia juhlia. Eliitin paikka on keskitysleirissä.
No sehän nähdään seuraavissa vaaleissa, että saatteko edes puolen prosentin kannatuksen :D
Kokoomus putoaa oppositioon seuraavissa vaaleissa. SDP, keskusta, Persut ja RKP muodostavat hallituksen, kenties yhdessä vihreiden ja kristillisten kanssa.
Eliitin valta on loppu.
Näitä henkilöstövuokraus(välistävetäjiä) firmoja tuli sieniä sateella. Vuokraus firman työntekijä saa päättää paljonko vetää välistä. Esim. en tiedä välityspalkkoita, ei varnasta mene ammattitaitoisemman suomalaisen kuin virolaisen paperit työnantajalle asti, kun virolaisesta luonnollisesti välityspalkkio on suurempi. Huvittava kokemus oli kun hain hitsaustöitä vuokrafirmasta. Vasta valmistunut merkonomi halusi ottaa kuvan, kerroin että yleensä hitsaussaumat kuvataan eikä hitsaria. Se salamyhkäisyys kun ei kerrota työnantajan nimeä jurppii, ei semmoseen uskalla hakea. Ei tiedä mihin sitä joutuu kun eletään näin sairaassa yhteiskunnassa.
Sori mutta ikävä totuus on se, että Kokoomus porskuttaa myös seuraavissa vaaleissa.
Syy on se yksikertainen, että ne joiden pitäisi äänestää eivät äänestä.
Neuvo: kysy työnantaja te- toimistosta, mikäli paikka on siellä haettavana. Työkkäristä kyllä mielellään ilmoitetaan työnantaja. Itse kysyn yleensä sähköpostilla, nopeammin vastaavat tietysti soittamalla.
Esim varamiespalvelu vmp kuvaa nettikameralla koko ajan haastateltavaa, ilmoittavat kyllä siitä.
Tosiaankin kysy seuraavan kerran ja soita suoraan kyseiselle työnantajalle jos olet ammattimies. Sano että voit tulla itse esittäytymään niin ei tarvitse välitysfirman filmata.
Ulkomaalaisvastaista "rasismia" on lisättävä yleisellä tasolla !
Yhteiskunta on menossa kohti vakavia ikävyyksiä !
En tajua tätä , minä voisin tehdä töitä halvemmalla miksi pitää olla virolainen tai venäläinen. Entä thai marjan noukkiat, nyt
kun olen aloitteleva yrittäjä niin kun joskus laajennan ja otan työn tekiöitä niin milloin matikka pääni kääntyy niin että mitä helpompi homma sitä kauempaan minun pitää rahdata työn tekiät. Siinä on oltava joku pointi jota en vielä tajua, muutenhan kilpailu olisi jo tuhonnut yrittäjät jotka rahtaa työn tekiöitä mahdollisimman kaukaa, kultuurista jota eivät tunne
Eikö samasta työtä kuulu maksaa samaa palkkaa oli minkä maalainen tahansa oikeuteen vaan.
Miksi ihmeessä?
Voiton maksimointi on laillista .
http://en.wikipedia.org/wiki/Laval_Un_Partneri_Ltd_v_Svenska_Byggnadsarbetareforbundet
http://en.wikipedia.org/wiki/Social_dumping
Suomalaiset esimiehiksi ja ulkomaalainen halpaduunariksi. Huono palkka ulkomaalaiselle
Se virolainen duunari on työssä virolaisen "firman" kautta, joka ei maksa lantin lanttia veroa mihinkään suuntaan.
Puolen vuoden kuluttua se "firma" vaihtaa nimeä, sama äijä kuitenkin jatkaa työskentelyä veropakolaisena ja Suomen vltio maksaa sen perheen ja kakaroiden elämisen.....
Hullua hommaa, mutta täysin totta.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/
Se on kokoomuksen, etupäässä Jyrki Kataisen syy, että firmat saavat käyttää halpaa työvoimaa. Kokoomusrosvot eivät ole kansan puolella vaan ajavat rikkaiden ja porvarien etuja.
Rikkaat paskat ja porvarit sekä ahneet yrittäjät pitäisi koota keskitysleireille ja järjestää sen jälkeen tähän maahan kansanvalta joka elää PUOLISOSIALISTISESTI sosiaalidemokraattisten talousperiaatteiden mukaisesti.
Porvarit ja rikkaat oppisivat olemaan kun kävelevät sen portin alta missä lukee "Arbeit macht frei!".
En ymmärrä miksi suomalaiset duunarit eivät perusta firmoja ja ala työskennellä saadakseen rahaa. Toinen vaihtoehto on hakea töitä toisesta maasta (mm. Norja) joissa on oikeasti pula työntekijöistä ja kovat palkat.
Suomessa työapaikkoja ei nykymenolla tule lisää ja teollisuuteen ei ainakaan tule. Jos automaatio tekee työn halvemmalla niin miksi pitäisi ottaa väkeä enemmän töihin kun muissakaan maissa ei tehdä näin? Nykykehitys on vain osa pari vuosisataa jatkunutta teollistumiskehitystä alkaen höyrykoneestä, bensamoottorista, kehruukoneesta jne. jatkuen tietokoneiden ja automaation käyttöön. Ongelma on vain siinä että muutos on niin nopeaa että yksi koulutus ei enää riitä mihinkään ja ammattitaidottomat eivät ainakaan saa työtä.
Rakentamiseen liittyen virolaisilla ja venäläisillä on toki oikeus tehdä töitä Suomessa ja firmat saavat sijaita missä ikinä haluavat. Entiseen aikaan kilpailua ei ollut ja siksi suomalainen palkkataso on korkea. Jotain vääristyneestä markkinasta kertoo se että pääkaupunkiseudulla putkiremontti maksaa kaksinkertaisesti verrattuna muuhun maahan eli rakentamisen tai korjaamisen hinnoissa on ilmaa todella paljon.
Oman ongelmansa muodostaa asumisen korkea hinta ja hyvät sosiaalituet jotka eivät kannusta suomalaista työläistä ottamaan töitä vastaan. Ulkomailta tulleet tyytyvät majoituksessaan kimppa-asumiseen kun he käyvät viikonloppuina kotonansa vaikka Virossa.
Surkuhupaisinta nykykehityksessä on että ulkomaalaiset työntekijät saavat ulkomailla asuville lapsilleen lapsilisää ja työttömäksi jäädessään korvaus on suurempi kuin kotimaan keskipalkka. Mutta kun lainsäätäjät ovat näin tehneet niin sen on pakko olla oikein ja viisas päätös.
Miksi ihmeessä ottaisin yrittäjän riskin kun en ole yrittäjäainesta? Ei kiinnosta riskeerata turhaan, joten olen duunari ja sellaisena työtön kun kerran töitä ei ole. Kaikista ei yksinkertaisesti ole pyörittämään yritystä.
Kokoomus yrittää pakottaa perustamaan yrityksiä, mutta meitä kaikkia ei kiinnosta. En varmasti ota henkilökohtaista yrittäjän vastuuta sitten ikinä.
Haen töitä ulkomailta ja poistun Suomesta kerran tässä maassa virolainen tekee työni halvemmalla.
Muuta vaan pois Suomesta niin se on parempi sinulle ja Suomelle täällä ei nimittäin laiskureita tarvita.
Palkkaa saat aivan varmasti sen mukaan mitä osaat eli turha itkeä jos käteen ei jää kuin pari euroa kuukaudessa.
Osaajille on aina töitä mutta tusinatyöläisiä kyllä riittää.
Suomessa kytee sisällissodan ainekset. Rikas eliitti vastaan tavallinen ja koko ajan köyhtyvä kansa. Levottomuudet ja yleinen katuväkivallan kasvu, samoin kuin tuloerojen hallitsematon kasvu ovat varoitusmerkkejä sisällissodan mahdollisuuden olemassaolosta.
Toisaalta sisällissota tekisi Suomelle hyvää. Saataisiin puhdistettua maa eliitistä ja ajettua rikkaat pois maasta ryöväämästä köyhiä.
Sisällissota on tosiasia 10-15 vuoden sisään jos nykyinen politiikka jatkuu.
Porvarien mielestä on oikein, että rikas eliitti rikastuu ja muut köyhtyvät.
Ei ne puolalaiset ja virolaiset töitäsi vie, vaan ahne työnantajasi.
Ensinnäkin yrityksen perustaminen suomeen,sekä suomalaisten
palkkaaminen kyseiseen yritykseen alkaa olla mahdotonta,
Tää halvan markkinan globaalisaatio on ajanut siihen,että työn laadulla
ei ole enää väliä,vaan sillä,ketä sen tekee halvimmalla.Kilpailutus.
Tämän takia porvarit haluaa tehdä suomalaisista kiinalaisia
tehdasriviompelioita,onnistumatta tuskin siinä,mutta sitten tulee
kataisen Työvoimantarjonta.
Elikä suomalaiset pois,ja halpaa tilalle,ja bonusta johtajille.
Eipä ole vaihtiehtoja kuin yrittää pärjätä kansainvälisessä kilpailussa.
Suuryrityksistä parhaiten pärjäävät ne jotka ovat siirtäneet toimintaansa ulkomaille.
Se on antanut mahdollisuuden jatkaa toimintaa myös Suomessa vaikka sitten pienemmässä mittakaavassa.
On toki paikallista yritystoimintaa jolloin kilpailjoita ovat lähinnä muut suomalaiset .
Globalisaatio, automaatio ja markkinatalous etenee väistämättä ja vaihtoehtoista talousjärjestelmää ei taida olla tulossa.
Vai haluaisiko joku tänne kommunismin malliin Pohjois-Korea??
Ja homeet lisääntyy rakennuksiin kiitettävästi.
Sitähän sä kysyit,, valvonta ala arvoista,, kunhan VOITTOA syntyy???
Kansalaiset niistää nenää ja silmät vuotavat,, mutta serla menee kaupaksi.
Mutta tän laskun maksaa ,,veronmaksajat.
Katainen petaa paikkaansa meidän kustanuksella,, mutta voi käydä niinku pöö paavolle,, kaverit ku*etti.....
Nyt Paavo katkerana keittää aamupuuroa hänen ja marssipäkän tyttärille.
Paavoki teki niin paljon "hallaa" omalle kansalleen, et kärsiköön.
Pressanvaaleissa lähti kotiin ku pikku poika,, hyvä ettei kysyny lähyiessään,,,,..että missä mun rasat on..
(rasat on lapaset)
Kansanpetturi ,,ei ääniä.
Vietnam tai Bangladesh on porvarin unelma maita sillä niissä on kilpailu kyky globaalissa maailmassa kohdallaan. Siellä ei turhia maksella työntekijöille jotta vienti vetäisi. Unelma yhteiskuntia löytyy toki paljon muitakin mitä jos suomessakin alettaisiin toteuttaa vaikka Liberian mallia?
No rakennusalan vois vapauttaa kansainvälisille ja turhat palkat pois
Äänestäkää vanhoja kepuleita niin homma jatkuu ja uutta maailmanjärjestystä rakennetaan pala-palalta. Eu on suuri kusetus jolla halutaan lopulta poistaa kaikki rajat ja ottaa loppukin valta pois. Kannattaisi miettiä ehkä ketä äänestää.. mutta kansa ansaitsee päättäjänsä. Tyhmät lampaat äänestää samoja vanhoja huijareita vuodesta toiseen vaikka eläminen muutetaan jatkuvasti hullummaksi ja kalliimmaksi näissä eu kusetuksissa.
Eu kansalaisilla on samat oikeudet. Suomea ei ole enää olemassa. Suomi on EUssa ole kunta.
Kokemuksen perusteella voidaan todeta että ainakin Virolaisten tekemät rakennustyöt täytyy ammattilaisten tehdä jälkikäteen uudestaan jos kunnon jälkeä halutaan. Tottakai nykyisessä hometalo-buumissa Virolainen työ puoltaa paikkaansa.
Laskin vierasperäisten työntekijöiden vahinkoja viimeksi kuluneen kuukauden ajalta.
Tärveltyjä materiaaleja 25-30.000
Huonosti tehtyjä töitä joita joutuu korjailemaan toiset samanverran.
Kyseessä on 4-henkilön työt joten vahingot ovat vuositasolla noin 500.000 euroa.
Ovat vain niin halpoja sitten.
Lisäksi nämä työperäiset maahanmuuttajat saavat perheelleen suomalaisen sosiaaliturvan.
Eli ensin suomalaiselta "varastetaan" työ ja sitten vielä viedään viimeisten "duunareiden" verorahoja..
Nämä halpatyöläiset polkevat palkkatason täysin alas ja eivät kerrytä veroja suurinpiirtein yhtään mitään.
Mikä on näiden työperäisten maahanmuuttajien ammattitaito?
Jos yritys ahneudellaan sahaa oksaansa ja "laatu" on halpaa p askaa, niin siitä vaan sitten.
suomalaiset esimiehiksi halpaduunarit halvaksi työvoimaks Ei sosiaalioikeuksia ulkomaalaiselle
Olet siis esimies, jolla ei ole mitään moraalia.
Mitä jos sinä olisitkin se halpaduunari?
Tiedoksi seuraavaa. Virulainen kun muutattaa perheensä suomen puolelle ja fiksailee lapsilleen lapsilisät suomesta niin niiden maksatus jatkuu vaikka muuttaisivat takaisin viroon.
Tälle nauravat kaikki lahden toisella puolella.
Suomen lapsilisä on sitä suuruusluokkaa ,että pelkästään niillä lapsilisillä siellä potkii jo aika pitkälle.
Onkohan jotain pielessä kun suomesta saa noukittua nekin etuudet sinne.
Haluukohan ketään viranomainen tosissaan valvoa pimeää työvoimaa ?
Rakennusalan lisäksi ei tartte mennä kun pk-seudulta 30 km pohjoseen alueelle kts. autoja viikonlopulla niin vois luulla olevansa muualla kun suomessa , tallien ovet käy tiuhaan eikä kotimaista sanaa kuule mistään, rokit soi ja vasara paukkuu ,aika villiä menoa ......
On mysteeri , että kuinka r yssä ja baltti pystyy elämään kolmasosapalkalla suomessa. ..pakko aloittaa ulkomaalaisvainot suomessakin !
Pelkästään EU ssa on 100-miljoonaa työtöntä! Kun kansat alkaa liikehtiä kunnolla, loppuu porvariltakin tilinteko !
Toivottavasti vievät ainakin vihreiltä ja vasemmistolaisilta sdp:läiset mukaanlukien , koska ovat hyväksyneet hallituksen politiikan jolla tuota halpatyövoimaa tänne tuodaan.
suomalainen rakentaminen on täyspashkaa, onneksi on virolaiset. Raksahommiin menee vaan juopot.