Autoilusta maailman kalleinta !

Vero on ristiriidassa Kataisen hallituksen tavoitteen eli työntekoon kannustamisen kanssa. Ollila ei tunnu ymmärtävän että elämää on muuallakin kuin joukkoliikenteen toiminta-alueella. Lisäksi kaikilla ei ole mahdollisuutta muuttaa työpaikkakunnalle koska puoliso voi olla töissä toisella paikkakunnalla joka on aivan yleistä täällä "jumalan selän takana". olen valmis siirtymään heti julkisten käyttöön jos Ollila järjestää tänne syrjäseuduillekin toimivan joukkoliikenteen että pääsen kaksivuorotyöhön bussilla. Jos autoilun kustannukset nousee Ollilan työryhmän kaavailemalle tasolle niin varsin monella työnteko muuttuu kannattamattomaksi, mitä hyötyä on ajaa kymmenien kilometrien päähän töihin jos kustannusten jälkeen jää vain luu käteen. Jos saisi edes verotuksessa vähentää todellisten kulujen mukaan niin se lieventäisi asiaa hiukan mutta siihen ahne valtio ei varmasti suostu koskaan. ollilan kaltaisen miljonäärin on ilmeisesti vaikea ymmärtää että autoilusta ryöstetyt rahat on pois muusta kulutuksesta, tavallisella duunarilla kun ei paljon sijoitukseen varoja liikene kun asumisen ja muun elämisen kulut on maksettu, saatika sitten kun autoilusta tehdään maailman kalleinta.
1550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ole jo kalleinta

Äänestä

Mitä sinä valitat, verovähenyksillä tuetaan asumista kepulandiassa matkakustannuksien osalta tuhansilla euroilla / kepuli, myös kuntiin maksetaan tulonsiirtoja kepulikunnille yhteensö miljardeja, tämän maksavat kaupungissa asuvat kovempina veroina. Järkevintä kansantalouden ja ympäristän kannalta olisi että kaikkialla maksettaisiin saman verran veroja autolla liikkumisesta, eikä nyt suunnitellun mukaisesti että junttieinarit saavat jatkaa alennuksella ympäristön saastuttamista.

Äänestä
  • Nykyisessä polttoaineverossahan tuo saman verran maksaminen toteutuu.

    Ollilan komitean ehdotuksella ei tunnu olevan kansan keskuudessa suurtakaan kannatusta asuinpaikasta riippumatta. Melkoisesti täytyy olla kanttia ja röyhkeyttä hallituksella, joka sen aikoo toteuttaa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Nykyisessä polttoaineverossahan tuo saman verran maksaminen toteutuu.

    Ollilan komitean ehdotuksella ei tunnu olevan kansan keskuudessa suurtakaan kannatusta asuinpaikasta riippumatta. Melkoisesti täytyy olla kanttia ja röyhkeyttä hallituksella, joka sen aikoo toteuttaa.

    "Ollilan komitean ehdotuksella ei tunnu olevan kansan keskuudessa suurtakaan kannatusta asuinpaikasta riippumatta."

    Taitaa siinä kuitenkin vaikuttaa mielipiteisiin se "kyttääminen".

    "Melkoisesti täytyy olla kanttia ja röyhkeyttä hallituksella, joka sen aikoo toteuttaa. "

    Saa nähdä, onko keskusta siinä hallituksessa peräti päähallituspuolue.
    Jotain pientä kosmeettista säätöä siihen, niin kepulaiset huutaa kurkku suorana, kuinka hieno ajatus onkaan.

    Äänestä

  • puhut, maakunnat toki elättää kaupungit

    Äänestä

  • mistä ihmeestä kirjoitti:

    puhut, maakunnat toki elättää kaupungit

    Sitten ei pitäisi ainakaan kepulaisilla olla mitään tuota toteamustasi vastaan, koska täälläkin niin usein kerrotaan, etä kepu on ainoa puolue, joka on KOKO SUOMEN ASIALLA.

    Että lissee rahhoo vaan tänne Stadiin, juntit.

    Äänestä

  • No hyvä kirjoitti:

    kaikella sillä rahalla tehdä ?

    Äänestä

  • mitä aiotte kirjoitti:

    kaikella sillä rahalla tehdä ?

    MIllä rahalla?

    Äänestä

  • mitä aiotte kirjoitti:

    kaikella sillä rahalla tehdä ?

    Met osthama ulkhomaistha ruokhaa niin jotha napa paukhuu.

    Äänestä

  • Ensimmäinen kysymys kirjoitti:

    MIllä rahalla?

    täältä maakunnista kerätään mm yhtrisöveroina, valtionveroina, perintöveroina, myyntivoittoveroina jne

    Äänestä

  • Sillä mitä kirjoitti:

    täältä maakunnista kerätään mm yhtrisöveroina, valtionveroina, perintöveroina, myyntivoittoveroina jne

    Maakuntiin kuuluu kaupungitkin. Ja ne on maakuntien keskuksia.
    Uusimaan maakunnan maakuntakeskus on Stadi.
    Uusimaalta jäi Paavo Väyrynen valitsematta eduskuntaan. Mutta Paavo pani sen kepun syyksi, kun olivat hänet houkutelleet ehdolle siitä vaalipiiristä.

    Äänestä

  • Saatte korkojen kera kirjoitti:

    Maakuntiin kuuluu kaupungitkin. Ja ne on maakuntien keskuksia.
    Uusimaan maakunnan maakuntakeskus on Stadi.
    Uusimaalta jäi Paavo Väyrynen valitsematta eduskuntaan. Mutta Paavo pani sen kepun syyksi, kun olivat hänet houkutelleet ehdolle siitä vaalipiiristä.

    minä en homojen keskuksiin kuulu !

    Äänestä

  • Mediapeliä kirjoitti:

    "Ollilan komitean ehdotuksella ei tunnu olevan kansan keskuudessa suurtakaan kannatusta asuinpaikasta riippumatta."

    Taitaa siinä kuitenkin vaikuttaa mielipiteisiin se "kyttääminen".

    "Melkoisesti täytyy olla kanttia ja röyhkeyttä hallituksella, joka sen aikoo toteuttaa. "

    Saa nähdä, onko keskusta siinä hallituksessa peräti päähallituspuolue.
    Jotain pientä kosmeettista säätöä siihen, niin kepulaiset huutaa kurkku suorana, kuinka hieno ajatus onkaan.

    usko

    Äänestä

  • Ei helskutissa kirjoitti:

    minä en homojen keskuksiin kuulu !

    mikä pakko

    Äänestä

Sairasta vastaan asettelua joillakin tämän ketjun kirjoittajilla. Olipa niin tai näin, niin sen tanan huuhkajan asettaman työryhmän käsittääkseni kepulainen ollila on täysin harhateillä. Samoin, kuin se jorma äijä ahneuksissaan sössi jo toki kyllä itse suosta nostaneensa nokian takaisin suohon. Ja nyt jorma aikoo syöstä koko suomen samaan suohon tana!!! Ei vähäistäkään järjen häivää jorman ja huuhkajan veroehdotuksessa kele!!!Q!

Että lauta vieköön tommonen tarkkailuvero!!! Itse ainakin tulen tekemään kaikkeni kaikin mahdollisin keinoin, jos tuo kohnovero toteutuu, etten sitä maksa ja aion yllyttää muitakin todelliseen kansalaistottelemattomuuteen.Ollila ja huuhkaja voivat työntää veroehdotuksena sinne, missä valo ei paista tana kele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mielipijepankki.. kirjoitti:

Vero on ristiriidassa Kataisen hallituksen tavoitteen eli työntekoon kannustamisen kanssa. Ollila ei tunnu ymmärtävän että elämää on muuallakin kuin joukkoliikenteen toiminta-alueella. Lisäksi kaikilla ei ole mahdollisuutta muuttaa työpaikkakunnalle koska puoliso voi olla töissä toisella paikkakunnalla joka on aivan yleistä täällä "jumalan selän takana". olen valmis siirtymään heti julkisten käyttöön jos Ollila järjestää tänne syrjäseuduillekin toimivan joukkoliikenteen että pääsen kaksivuorotyöhön bussilla. Jos autoilun kustannukset nousee Ollilan työryhmän kaavailemalle tasolle niin varsin monella työnteko muuttuu kannattamattomaksi, mitä hyötyä on ajaa kymmenien kilometrien päähän töihin jos kustannusten jälkeen jää vain luu käteen. Jos saisi edes verotuksessa vähentää todellisten kulujen mukaan niin se lieventäisi asiaa hiukan mutta siihen ahne valtio ei varmasti suostu koskaan. ollilan kaltaisen miljonäärin on ilmeisesti vaikea ymmärtää että autoilusta ryöstetyt rahat on pois muusta kulutuksesta, tavallisella duunarilla kun ei paljon sijoitukseen varoja liikene kun asumisen ja muun elämisen kulut on maksettu, saatika sitten kun autoilusta tehdään maailman kalleinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu