Luin Wikistä juuri Benny Hinnistä, joka on näitä karismaattisten suuria evankelistoja ja TV7:n tähtiä, millaisia rötöstelyjä hän on tehnyt. On käsittämätöntä kun ihmiset uskovat tälläisiin ja täälläkin karismaattista liikettä mainostetaan jalovaarojen ja mellerien avulla.
Jos et usko googlaa Benny Hinn
Karismaattiset - petoksen tiellä
15
191
Vastaukset
- xyfg
Aika vyörytysyritystähän tämä tt11:n ja kumppanien toiminta on ollut mutta ehkäpä se on kääntynyt jo tekijöitään vastaan. Ainakaan sillä ei juuri muuta merkitystä ole kuin ehkä heidän omalle muutaman hengen hyvä veli porukalle jonkinlaisena rituaalisena temppuna.
- puolesta toden
Yhtään puolueettomasti todistettua parannusta ei näissä karismaattisten kekkereissä ole koskaan tapahtunut vaikka niin jatkuvasti täälläkin väitetään.
Jotain tolkkua sanoi :
Luin Wikistä juuri Benny Hinnistä, joka on näitä karismaattisten suuria evankelistoja ja TV7:n tähtiä, millaisia rötöstelyjä hän on tehnyt.
_________
Benny on suuri eksyttäjä joka haki voimansa kuolleitten ruumiista.- Jotain tolkkua
Näin minäkin olen käsittänyt.
Odotin myös joitain näitä omia karismaatikkoja keskusteluun mutta ei vain näy.
Taitaa olla liian arka paikka. Jotain tolkkua kirjoitti:
Näin minäkin olen käsittänyt.
Odotin myös joitain näitä omia karismaatikkoja keskusteluun mutta ei vain näy.
Taitaa olla liian arka paikka.Jotain tolkkua sanoi :
Näin minäkin olen käsittänyt.
Odotin myös joitain näitä omia karismaatikkoja keskusteluun mutta ei vain näy.
Taitaa olla liian arka paikka.
______________
Me emme tarvitse näitä Benny Hinnejä yhtään mihinkään vaan he tarvitsevat
rahojamme.- Jotain tolkkua
pertsa2012 kirjoitti:
Jotain tolkkua sanoi :
Näin minäkin olen käsittänyt.
Odotin myös joitain näitä omia karismaatikkoja keskusteluun mutta ei vain näy.
Taitaa olla liian arka paikka.
______________
Me emme tarvitse näitä Benny Hinnejä yhtään mihinkään vaan he tarvitsevat
rahojamme.Oikein. Antakaamme liikenevät rahamme vaikkapa avun tarpeessa oleville!
Jotain tolkkua kirjoitti:
Oikein. Antakaamme liikenevät rahamme vaikkapa avun tarpeessa oleville!
Jotain tolkkua sanoi :
Oikein. Antakaamme liikenevät rahamme vaikkapa avun tarpeessa oleville!
_______________
Aivan niin.
Varmasti melko monellakin on joku ihminen tiedossa joka ei oikein pärjää tässä
viidakossa ja joka olisi kaikenlaisenkin avun tarpeessa.
"Minkä teette yhdelle näistä pienimmistä sen te teette minulle."pertsa2012 kirjoitti:
Jotain tolkkua sanoi :
Oikein. Antakaamme liikenevät rahamme vaikkapa avun tarpeessa oleville!
_______________
Aivan niin.
Varmasti melko monellakin on joku ihminen tiedossa joka ei oikein pärjää tässä
viidakossa ja joka olisi kaikenlaisenkin avun tarpeessa.
"Minkä teette yhdelle näistä pienimmistä sen te teette minulle."Tässä PERTSA on vihdoin samaa mieltä kuin minäkin.
- katsotaan
http://www.youtube.com/watch?v=fb7wuRfD0ho
Tässä on Melleriä Ja miten kirkossa pelastuu ja kun antaa vanin
kolikoita- Ettei unohdu
Meller on tuomittu talousrikoksista.
- tosiasia tämäkin
Ettei unohdu kirjoitti:
Meller on tuomittu talousrikoksista.
Meller on myös kuulemma profetioinut että Suomeen tulee nälänhätä 1982. Ei tullut!
- lokatiivi
tosi on!
Mellerhän on Hinnín ihailija, kustantanut tämän teoksiakin mairein suositussanoin.
Kuin p... ja p...!tosi on! sanoi :
Mellerhän on Hinnín ihailija, kustantanut tämän teoksiakin mairein suositussanoin.
Kuin p... ja p...!
_______________
Tuolta Benny haki voitelunsa :
http://www.kristitynfoorumi.fi/bennyhinn1.htm
"Yksi oudoimmista tapauksista sattui muutama vuosi sitten kun vierailin Aimeen haudalla. Nyt tänä torstaina olen TBN:n lähetyksessä. Perjantaina aion vierailla Kathryn Kuhlmanin haudalla. Se on lähellä Aimeen hautaa... en koskaan unohda mitä näin Aimeen haudalla. Se oli uskomattoman dramaattista. Hän oli sellainen nainen, että hänen haudallaan sen molemmin puolin seisoivat yli kaksi metriset enkelit kumartuneina haudan puoleen ja kultainen ketju ulottui haudan ympäri... tuntuu uskomattomalta, että joku voi kuolla ja enkelit seisovat haudan vierellä kumartuneena, tunsin valtavan voitelun kun olin siellä... Jumalan voima tuli ylleni... uskon voitelun lähteneen Aimeen ruumiista... te, te, teidän tulisi tuntea Aimeen haudan voitelu. Se on uskomatonta. Ja Kathrynin. Se on valtavaa. Olen kuullut ihmisten parantuneen kun ovat käyneet haudalla. He paranivat täysin Jumalan voimasta..."- Karismaatikko vastaa
pertsa2012 kirjoitti:
tosi on! sanoi :
Mellerhän on Hinnín ihailija, kustantanut tämän teoksiakin mairein suositussanoin.
Kuin p... ja p...!
_______________
Tuolta Benny haki voitelunsa :
http://www.kristitynfoorumi.fi/bennyhinn1.htm
"Yksi oudoimmista tapauksista sattui muutama vuosi sitten kun vierailin Aimeen haudalla. Nyt tänä torstaina olen TBN:n lähetyksessä. Perjantaina aion vierailla Kathryn Kuhlmanin haudalla. Se on lähellä Aimeen hautaa... en koskaan unohda mitä näin Aimeen haudalla. Se oli uskomattoman dramaattista. Hän oli sellainen nainen, että hänen haudallaan sen molemmin puolin seisoivat yli kaksi metriset enkelit kumartuneina haudan puoleen ja kultainen ketju ulottui haudan ympäri... tuntuu uskomattomalta, että joku voi kuolla ja enkelit seisovat haudan vierellä kumartuneena, tunsin valtavan voitelun kun olin siellä... Jumalan voima tuli ylleni... uskon voitelun lähteneen Aimeen ruumiista... te, te, teidän tulisi tuntea Aimeen haudan voitelu. Se on uskomatonta. Ja Kathrynin. Se on valtavaa. Olen kuullut ihmisten parantuneen kun ovat käyneet haudalla. He paranivat täysin Jumalan voimasta..."Onhan kuolleissa luissa voimaa ja voitelua. Todistaahan sen Raamattukin.
Elisan hauta ja henkiinherännyt kuollut.
2.Kun.3:20,21
Haastettuna karismaatikkona parantumisista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8860556#comment-42662910
jossa viimeisen lauseen tulkinta testissä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/207744#comment-65139983 Karismaatikko vastaa kirjoitti:
Onhan kuolleissa luissa voimaa ja voitelua. Todistaahan sen Raamattukin.
Elisan hauta ja henkiinherännyt kuollut.
2.Kun.3:20,21
Haastettuna karismaatikkona parantumisista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8860556#comment-42662910
jossa viimeisen lauseen tulkinta testissä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/207744#comment-65139983Karismaatikko vastaa sanoi :
Onhan kuolleissa luissa voimaa ja voitelua. Todistaahan sen Raamattukin.
Elisan hauta ja henkiinherännyt kuollut.
2.Kun.13:20,21
13:21 Ja kerran, kun he haudatessaan erästä miestä näkivät partiojoukon, heittivät he miehen Elisan hautaan ja menivät matkoihinsa. Kun mies kosketti Elisan luita, virkosi hän ja nousi jaloilleen
Mitään henkiinherättämistä ei varta vasten haettu vaan se oli yksinomaan
Jumalan teko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370