Somalien hurjat rikosluvut Tanskassa

Tanskan Oikeusministeriö on ilmoittanut seuraavaa:

"Tuhatta Somalian kansalaista kohden annettiin viime vuonna 114 rikostuomiota. Vastaava luku Tanskan kansalaisten kohdalla oli 13 ja muualta tulleista 54 tuhannesta sai tuomion. Kun katsoo lukujen kehitystä vuodesta 2008 vuoteen 2012, voi trendin todeta olevan nouseva."

http://rahmispossu.net/2013/12/17/shokkiluvut-nain-rikollisia-ovat-tanskan-somalit/

Alkuperäinen tanskalaisen Berlinske Tidende-lehden artikkeli: http://www.bt.dk/krimi/chokerende-tal-saa-kriminelle-er-somalierne-i-danmark
9109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

liene kyse! Yhtä rikollisia muut ryhmät ovat, somalit vaan jäävät useammin kiini, arvatenkin heihin kohdistuvan suuremman seurannan vuoksi!

Äänestä
  • Siinä ei ole kysymys tilastoharhasta vaan kehitymättä jääneestä aivotoiminnasta joka on somalille tunnusomainen piirre.

    Äänestä

  • Tuo väite on osoitettu paikkaansa pitämättömäksi myytiksi jo ajat sitten. Todellisuudessa somalien ym. mamujen rikollisuudesta ei ilmoiteta niin herkästi rasistiksi leimautumisen pelossa. Lisäksi on otettava huomioon, että Tanskan kansalaisuuden saaneet somalit voivat tehdä jopa enemmän rikoksia per henki kuin siellä asuvat Somalian kansalaiset, koska Tanskan kansalaisia ei voi karkoittaa Tanskasta.

    Tanskassa asuvat ulkomaiden kansalaiset voivat vältellä rikosten tekemistä karkoitusuhan vuoksi. Tanskan kansalaisille voidaan antaa rikoksista rangaistukseksi vain sakkoja tai vankeutta, Tanskassa asuville ulkomaiden kansalaisille voidaan antaa lisäksi karkoitustuomio. Niinpä samasta rikoksesta annettava rangaistus on kokonaisuudessaan pienempi Tanskan kansalaisille kuin Tanskassa asuville ulkomaiden kansalaisille, joten rikosoikeudellisten rangaistusten yleisestävä vaikutus eli ns. pelotevaikutus on suurempi Tanskassa asuville ulkomaiden kansalaisille kuin Tanskan kansalaisille.

    Tästä syystä voidaan olettaa, että Tanskan kansalaisuuden saaneet somalit tekevät jopa enemmän rikoksia per henki kuin Tanskassa asuvat Somalian kansalaiset.

    Todellisuudessa siis tanskalaisten ja somalien välinen ero rikosten määrässä on vielä suurempi kuin näistä tilastoista käy ilmi. Se voi olla jopa yli 100-kertainen.

    Sama muuten pätee myös Suomeen (täälläkin somalit tekevät huomattavasti enemmän rikoksia kuin suomalaiset).

    Äänestä

Joo kirjoitin tänne aikoinaan totuuksia eräästä tutusta joka asui tällaisella ongelma alueella tanskassa ja niistä rikoksista. Tuttu joutui perheineen mm muuttamaan pois rauhalisemmalle alueelle jatkuvien ryöstöjen takia. Siis hänet mm ryöstettiin useampaan kertaan, mutta se oli vain jäävuorenhuippu mitä joutuivat kokemaan.

Mutta tässä "tasapuolisuuden" maassa tämä tosi juttu poistettiin tältä palstalta alta aikayksikön. Eli pysytään siinä että suomalaiset on rasisteja ja muita ei saa arvostella tekivät he mitä tekevät.

Äänestä

Täällähän oli noita tilastoja statfin:stä vuosia sitten. Ja ratkaisu ongelmaan oli se, ettei niitä enää julkaistu. Pää pensaaseen niin kaikki on hyvin!

Äänestä

"Somalit Tanskassa ovat enemmän rikollista kuin tanskalaiset ja maahanmuuttajia muista maista.

Se osoittaa upouusi luvut oikeusministeriöstä.

Dewy vastausta oikeusministeriä parlamentaarisen komitean maahanmuutto-ja kotouttamisasioiden asioiden osoittaa, että ongelma rikollisten kansalainen Somalia on suuri ja kasvava ongelma.

Ihmiset, joilla kansalainen Somalia oli vuonna 2012 tuomittu rikoksista lähes kymmenen kertaa niin usein kuin ihmiset Tanskan kansalaisuuden, kun ottaa huomioon koko yhteisöjä.

1000 Somalian kansalaisia ​​laski viime vuonna 114 tuomioita rikoksista. Sama luku Tanskan kansalaisia, 13 kun taas 54 joukosta 1000 kansalaisia ​​muista maista oli toinen päätös.

Ja määrä kasvaa, vastaus havaittu kehitys 2008-2012.

Katso ministerin vastaus valiokunnalle täällä .

Kysymys ministerille kuulosti marraskuussa seuraavasti:

- Voiko ministeri ilmoittakaa rikosten suuri määrä on yksi somaliyhteisön Tanskassa, sekä suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmien ja suhteessa tanskalaiset?

Kysyttiin kutsusta DF'eren Martin Henriksen, ja hän on yllättynyt numerot.

- Se on hyvin väkivaltainen. On mielenkiintoista huomata, että luvut Somalian kansalaisia ​​niin väkivaltainen. Kun tarkastellaan, miten suuri joukko turvapaikanhakijoita Somaliasta, sillä sen osuus ole erityisen valoisa tulevaisuus, Tanskan kansanpuolue ulkoasiainhoito tiedottaja, ja lisäsi:

- Se on osoittanut, että on syvästi ongelmallista saada maahanmuuttoa Somaliasta. Meidän pitäisi ajatella maahanmuuttopolitiikassa.

Martin Henriksen ei salaa sitä, että se oli erityisen ns Gullestrup asiassa, jossa nuori Somalian raiskasi vain 10-vuotias tyttö, joka sai hänet kysyä.

Tanskan kansanpuolue käyttävät vastaus poliittisesti. Martin Henriksen Toivottavasti vastaus ministeri voi potkia uutta eloa kotouttamista koskevaan keskusteluun ja lopulta auttaa vahvistamaan vaatimukset maahanmuuttoon liittyviä Tanskassa.

- Jos välität, että ihmiset ei saa altistaa rikollisuuteen, se on myös pohtia sitä, onko olemassa tiettyjä väestöryhmiä, jotka vaikuttavat eniten rikostilastot. Ja jos on, se on luonnollista säätää alas osa maahanmuuttopolitiikkaa, sanoo Martin Henriksen.

Hän pelkää ei kuitenkaan auttaa syrjiä koko väestöstä. Päinvastoin.

- Uskon, että tiukka maahanmuuttopolitiikka on hyvä hyvin integroitu maahanmuuttajat, riippumatta taustalla heillä on. Joten ne ovat vaarassa usko ihmiset katsovat karsaasti niitä, koska niiden väestö on yliedustettuina rikostilastoissa, argumentti menee Henriksen.

Viime viikonloppuna oli paljas 15-vuotias poika somalitaustaiset vankeudesta raiskaus tontteja Odensessa. Häntä syytetään raiskauksesta nuori nainen Vollsmose Odense perjantai-iltana".

http://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=da&u=http://www.bt.dk/krimi/chokerende-tal-saa-kriminelle-er-somalierne-i-danmark&prev=/search?q=Så kriminelle er somalierne i Danmark&client=firefox-aurora&rls=org.mozilla:fi:unofficial&channel=sb&gbv=2

Äänestä

Noin muualla , Suomessa vain asiat lakaistaan maton alle , ja annetaan ongelmien kasaantua , ja sitten ihmetellään kuinka näin on päässyt käymään.

Äänestä

Ja feministit ja naispäättäjät pyörittelevät sormiaan tyytyväisinä...

Muistakaa äänestää oikein!

Äänestä

OSAAVAT NUO SUOMESSAKIN !

Totuus ulkomaalaisten rikoksista


Lauantai 14.12.2013 klo 06.37

Iltalehti selvitti tabun: Suomessa asuvat ulkomaan kansalaiset joutuvat virkavallan kanssa ongelmiin selvästi valtaväestöä useammin.






tai
Tutustu jo tänään! Vain 9,90 €/kk
Iltalehti selvitti tilastoista, mihin rikoksiin suurimmat ulkomaalaisryhmät syyllistyvät.

Asiantuntijat ovat vahvasti eri mieltä, mistä ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten yliedustus rikoksentekijöissä johtuu.

Syiksi tarjotaan usein joko oloja lähtömaassa tai oloja Suomessa.



Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

Tanskan Oikeusministeriö on ilmoittanut seuraavaa:

"Tuhatta Somalian kansalaista kohden annettiin viime vuonna 114 rikostuomiota. Vastaava luku Tanskan kansalaisten kohdalla oli 13 ja muualta tulleista 54 tuhannesta sai tuomion. Kun katsoo lukujen kehitystä vuodesta 2008 vuoteen 2012, voi trendin todeta olevan nouseva."

http://rahmispossu.net/2013/12/17/shokkiluvut-nain-rikollisia-ovat-tanskan-somalit/

Alkuperäinen tanskalaisen Berlinske Tidende-lehden artikkeli: http://www.bt.dk/krimi/chokerende-tal-saa-kriminelle-er-somalierne-i-danmark

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu