Laittomuuden ihminen on ilmestynyt!
Raamattu puhuu laittomuuden ihmisestä, joka ilmestyy aikojen lopulla, tuo laiton, joka julistaa itsensä jumalaksi. Laiton on Jumala itse, sillä hän pilkkaa lakia ylettömällä armolla, ihmis uhrilla Jeesuksella, jonka jumala laittoi iankaikkiseksi uhriksi ( kärsijäksi) itselleen ja kansoille.
Miettikäämme rehellisesti oikeutta? Onko se rehellistä, että heitämme syntimme viattoman kannettavaksi, ristin JEESUKSEN kannettavaksi? Epärehellisyys huipussaan on ajattelematon ihminen, joka ajattelemattomuudessaan pilkkaa lakia ja siirtää syntinsä viattomalle tuskaksi.
Aina tähän hetkeen asti tuo pirullinen isä jumala on raadellut poikaansa ihmiskunnan syntivelan tähden ja nosti itsensä Jeesuksena oikealle puolelle istumaan, ottaen poikansa kunnian itselleen. Isä jumala asetti itsensä armo istuimeksi taivaaseen, eikä kunniaansa toiselle antanut, nimittäin pojalleen.
Joh. 3:16 Sillä niin on jumala maailmaa rakastanut, synnin maailmaa, että antoi poikansa tulla synniksi rankaisten poikaansa lihan synnistä, jota itse teki mieltymykseen asti taivaassa. ( Tämä on alkuperäisin kirjoitus )
Laittomuuden ihminen on jumala itse, pilkaten lakia ylettömällä armollaan.
Laittomuuden salaisuus on nyt paljastettu.
Rakkaat uskon kansat, älkää milloinkaan heittäkö syntejänne viattoman Jeesuksen Kristuksen kannettaviksi, ettette tuottaisi tahallanne hänelle kärsimystä. Kantakaamme itse syntimme, sillä mehän olemme itse niihin syylliset.
Ehtoollis pöydässä me syömme Herramme Jeesuksen Kristuksen lihaa ja juomme Hänen vertaan. HÄVETKÄÄMME, HÄVETKÄÄMME! me syntiset!
LAITTOMUUDEN SALAISUUS NYT SELVINNEENÄ.
AUKI
0
66
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713