Vihje Muutos 2011 puolueelle!

Mitä asiaa ajatte?
Tuo "Muutos" ei tapahdu niin, että yhden asian puolue voisi mitenkään siihen vaikuttaa. On niin paljon erilaisia asioita, joista tuo puolue Muutos 2011 kuin myös puolue "Köyhän asialla", voi vaikuttaa.
Täällä suomessa he vievät valtaa todelliselta muutospuolueelta, kuten Perussuomalaisilta. Tämä puolue ei kertakaikkisesti aja vain tietyn, pienen mittakaavan mukaista politiikkaa. Sillä näillä em. puolueilla ole tulevaisuutta, missään muodossa.

Tuskin Muutos 2011 huomasi sen, kun Hirvisaari oli valtapuolueiden hampaissa juuri tuon kuvitellun Hitler tervehdyksen varjossa. Heti kun Hirvisaari erotettiin Perussuomalaisten joukosta, niin median kiinnostus lopahti. Tämä kertoo siitä, että Perussuomalaiset koetaan vaaraksi valtapuolueille, ei siis itsessään Hirvisaaren tekemä Hitler tervehdys ollut perimmäisenä siinä. Mielestäni näiden ns. pikkupuolueiden pitää ryhtyä omalla tavallaan tukemaan puoluetta, joka jo pitkään on ajanut muutosta, eli irtautumista EU ja euron kahleista.
954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...mutta missä kohtaa persujen puolue- tai vaaliohjelmassa on asetettu tavoitteeksi ero EU:sta ja eurosta?

Äänestä
  • Äijäparalla on vain omat haaveensa ja kuvittelee ne sitten persupuolueen linjaksi. Tällainen on muuten yleistä persuäänestäjissä. Kuvitellaan omat haaveensa tosiksi ilman mitään tosipohjaa.

    Äänestä

  • äijänhorisko kirjoitti:

    Äijäparalla on vain omat haaveensa ja kuvittelee ne sitten persupuolueen linjaksi. Tällainen on muuten yleistä persuäänestäjissä. Kuvitellaan omat haaveensa tosiksi ilman mitään tosipohjaa.

    Mikä vitun persesilmä sinä olet! Mitä se sinulle yhtään kuuluu minun sanomiset? Häh!

    Äänestä

  • Äijä. kirjoitti:

    Mikä vitun persesilmä sinä olet! Mitä se sinulle yhtään kuuluu minun sanomiset? Häh!

    Siinä meillä asiapersu!! Eikö joulupukki käynyt kun noin ärtsynä? Vai eikö jorinoitasi saa sanoa haaveiksi?

    Äänestä

  • Äijä. kirjoitti:

    Mikä vitun persesilmä sinä olet! Mitä se sinulle yhtään kuuluu minun sanomiset? Häh!

    Ei tainnut työmies tuoda Äijälle uutta jytkytappia tänä jouluna? Vaan laitapa nyt se kopsuglögi takaisin kaappiin, ennen kuin muutut vielä hurjemmaksi.

    Äänestä

  • Äijä. kirjoitti:

    Mikä vitun persesilmä sinä olet! Mitä se sinulle yhtään kuuluu minun sanomiset? Häh!

    ...mitenkäs se on sen persujen puolueohjelmakohdan kanssa?

    Äänestä

  • Houhouhou kirjoitti:

    Ei tainnut työmies tuoda Äijälle uutta jytkytappia tänä jouluna? Vaan laitapa nyt se kopsuglögi takaisin kaappiin, ennen kuin muutut vielä hurjemmaksi.

    Äijä on riehunut yhtä hurjana muuallakin - haistatellut törkeästi ja sitten pistänyt rähinöintiään hallitusherrojen syyksi. Taitaapa olla nyt jo viety poliisin pahnoille. Se on tuo halpa Viron viina liian suuri houkutus heikoille luonteille ja suuri kirous persukodeissa näin Jouluna.

    Äänestä

Onko Soini puhunut Koskaan totta? Tai ovatko hänen "lopulliset päätökset" tarkoittaneet käytännössä yhtään mitään? Onko joku kuullut?

Äänestä
  • että vielä kerran pyörtää ja lähtee sittenkin meppiehokkaaksi. Katsokaapa vaikka niin yhtä paikkaa pidetään varalla Soinia varten ihan loppuuna asti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äijä. kirjoitti:

Mitä asiaa ajatte?
Tuo "Muutos" ei tapahdu niin, että yhden asian puolue voisi mitenkään siihen vaikuttaa. On niin paljon erilaisia asioita, joista tuo puolue Muutos 2011 kuin myös puolue "Köyhän asialla", voi vaikuttaa.
Täällä suomessa he vievät valtaa todelliselta muutospuolueelta, kuten Perussuomalaisilta. Tämä puolue ei kertakaikkisesti aja vain tietyn, pienen mittakaavan mukaista politiikkaa. Sillä näillä em. puolueilla ole tulevaisuutta, missään muodossa.

Tuskin Muutos 2011 huomasi sen, kun Hirvisaari oli valtapuolueiden hampaissa juuri tuon kuvitellun Hitler tervehdyksen varjossa. Heti kun Hirvisaari erotettiin Perussuomalaisten joukosta, niin median kiinnostus lopahti. Tämä kertoo siitä, että Perussuomalaiset koetaan vaaraksi valtapuolueille, ei siis itsessään Hirvisaaren tekemä Hitler tervehdys ollut perimmäisenä siinä. Mielestäni näiden ns. pikkupuolueiden pitää ryhtyä omalla tavallaan tukemaan puoluetta, joka jo pitkään on ajanut muutosta, eli irtautumista EU ja euron kahleista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu