Jumalan olemassaolo - kysymys joka askarruttaa monia. Miksei siihen ole oikeaa vastausta? Seuraavaksi selitän, miksi. Seuraa looginen päätelmä.
1. Jos on tietoa, kaikki premissit voidaan todistaa tosiksi edeltävillä argumenteilla, tai jotkin asiat tiedetään todistamatta.
2. Ei ole mahdollista todistaa kaikkia premissejä tosiksi edeltävillä argumenteilla.
3. Siispä jotkin asiat tiedetään todistamatta.
Kakkoskohta sisältää itsessään väitteen, joka pitää todistaa. Otan esimerkiksi Jumalan. Jumalan olemassaolo on premissi argumentille että Raamattu on totta. Mutta Jumalan oloa itsessään ei voida varmasti todistaa.
Tällä syllogismilla Aristoteles aikoinaan osoitti, miten kaikki argumentit perustuvat todistamattomalle tiedolle. Sen avulla voidaan myös arvella, miksi maailmassa on eriäviä mielipiteitä. Jos kaikki argumentit perustuvat todistamattomalle tiedolle, löytyy kaikkien niiden takaa subjektiivinen päätös siitä, mihin uskoo. Tämä subjektiivinen päätös tapahtuu ympäristön ja kokemusten vaikutuksesta. Jos kasvaa työläisperheessä ja vanhemmat ovat vasemmistolaisia, tulee lapsestakin luultavasti vasemmistolainen. Sama pätee Jumalan olemassaoloon. Ateismi ja kristinusko perustuvat henkilön päätökseen siitä, uskooko hän todisteisiin Jumalan olemassaolosta vai todisteisiin häntä vastaan. Molempia löytyy. Näin siis henkilö päättää täysin itse kantansa, ja se on kaikinpuolin perusteltu.
Sitten näistä todisteista. Jumalaa puoltavista todisteista valitetaan niiden subjektiivisuudesta. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka kuinka argumentoisimme Jumalaa vastaan, häntä ei saa millään suljettua pois mahdottomana. Kaikkivoipainen pystyy kaikkeen, ja vaikka kaikkivoipaisuus olisikin ristiriitainen asia, niin mikään ei estä Jumalaa omaamasta täsmälleen oikeita ominaisuuksia.
Tämä kaikki johtaa siihen, että objektiivisesti ajatteleva henkilö ei löydä vastausta tuohon kysymykseen. Objektiivisen tieteen ja ihmisen suhtautuminen asiaan olisikin mielestäni välinpitämättömyys. Näin estetään kummankaan aatteen ohjailu. Tiede tutkii asioita niin kuin ne ovat; jos ei ole tarvetta Jumalalle, häntä ei oteta huomioon.
Siinä missä kristinuskoon on usein voinut liittää auktoriteettiuskon, niin voidaan havaita että ateismista on muodostumassa eräänlainen muoti-ilmiö. Itse en tahdo olla kummankaan puolella, vaan teen päätökseni vasta riittävien todisteiden varassa. Kehotan muitakin tätä kysymystä miettiviä ajattelemaan, että onko Jumalan olemassaolo todella merkityksellistä. Raamatun pelottelut helvetillä saattavat ahdistaa, mutta et tarvitse Jumalaa jotta voit toimia moraalisesti oikein. Jos tuomiopäivä koittaa, ei Jumalalla ole mitään sinua vastaan, muuta kuin se ettei hän itse todistanut itseään riittävän hyvin.
PS. Unettomuus on ikävä asia.
1. Jos on tietoa, kaikki premissit voidaan todistaa tosiksi edeltävillä argumenteilla, tai jotkin asiat tiedetään todistamatta.
2. Ei ole mahdollista todistaa kaikkia premissejä tosiksi edeltävillä argumenteilla.
3. Siispä jotkin asiat tiedetään todistamatta.
Kakkoskohta sisältää itsessään väitteen, joka pitää todistaa. Otan esimerkiksi Jumalan. Jumalan olemassaolo on premissi argumentille että Raamattu on totta. Mutta Jumalan oloa itsessään ei voida varmasti todistaa.
Tällä syllogismilla Aristoteles aikoinaan osoitti, miten kaikki argumentit perustuvat todistamattomalle tiedolle. Sen avulla voidaan myös arvella, miksi maailmassa on eriäviä mielipiteitä. Jos kaikki argumentit perustuvat todistamattomalle tiedolle, löytyy kaikkien niiden takaa subjektiivinen päätös siitä, mihin uskoo. Tämä subjektiivinen päätös tapahtuu ympäristön ja kokemusten vaikutuksesta. Jos kasvaa työläisperheessä ja vanhemmat ovat vasemmistolaisia, tulee lapsestakin luultavasti vasemmistolainen. Sama pätee Jumalan olemassaoloon. Ateismi ja kristinusko perustuvat henkilön päätökseen siitä, uskooko hän todisteisiin Jumalan olemassaolosta vai todisteisiin häntä vastaan. Molempia löytyy. Näin siis henkilö päättää täysin itse kantansa, ja se on kaikinpuolin perusteltu.
Sitten näistä todisteista. Jumalaa puoltavista todisteista valitetaan niiden subjektiivisuudesta. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka kuinka argumentoisimme Jumalaa vastaan, häntä ei saa millään suljettua pois mahdottomana. Kaikkivoipainen pystyy kaikkeen, ja vaikka kaikkivoipaisuus olisikin ristiriitainen asia, niin mikään ei estä Jumalaa omaamasta täsmälleen oikeita ominaisuuksia.
Tämä kaikki johtaa siihen, että objektiivisesti ajatteleva henkilö ei löydä vastausta tuohon kysymykseen. Objektiivisen tieteen ja ihmisen suhtautuminen asiaan olisikin mielestäni välinpitämättömyys. Näin estetään kummankaan aatteen ohjailu. Tiede tutkii asioita niin kuin ne ovat; jos ei ole tarvetta Jumalalle, häntä ei oteta huomioon.
Siinä missä kristinuskoon on usein voinut liittää auktoriteettiuskon, niin voidaan havaita että ateismista on muodostumassa eräänlainen muoti-ilmiö. Itse en tahdo olla kummankaan puolella, vaan teen päätökseni vasta riittävien todisteiden varassa. Kehotan muitakin tätä kysymystä miettiviä ajattelemaan, että onko Jumalan olemassaolo todella merkityksellistä. Raamatun pelottelut helvetillä saattavat ahdistaa, mutta et tarvitse Jumalaa jotta voit toimia moraalisesti oikein. Jos tuomiopäivä koittaa, ei Jumalalla ole mitään sinua vastaan, muuta kuin se ettei hän itse todistanut itseään riittävän hyvin.
PS. Unettomuus on ikävä asia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä, ja tästä päästään siihen, että usko, toivo ja rakkaus. Kaikki tieto on uskon varassa. Ja kaikki hyvä toiminta perustuu toivoon ja rakkauteen. Ja rakkaus on niistä suurin, koska se ylittää minkä tahansa esteen.