Vihje Muutos 2011 ja IPU-puolueille!

Teidänkin kannattaa kohdentaa tarkemmin rahaa jäsenhankintaan persujen tapaan. Kuten Soini kertoo tässä HS:n kolumnissaan:

Suomalaista yhteiskuntaa ei perinteisesti ole pidetty maailman suvaitsevaisimpana, mutta kuin varkain on viime vuosien aikana kehittynyt persujen vireä homokulttuuri. Esimerkiksi Helsingin kaupungissa on jo kahdeksan persujen homoravintolaa ja yksi gay-sauna.

Soinin mukaan PerusS-homokulttuurin kehittymisessä on kyse myönteisestä noidankehästä. Vemputusta ja imuttelua on paljon, ja se houkuttelee lisää väkeä persunuoriin. Sitten voidaan taas järjestää enemmän ja suurempia persujen homotapahtumia.

Tähän lähdetään ihan rahan kiilto silmissä. Yhteinen persuideologiahan on, että tehdään persuhomoille kivaa ja viedään hetero työväen rahat. Ja teemme myös yhteistyötä kokoomushomojen kanssa, mikä on puolueiden kesken harvinaista", Soini sanoo.
.
1062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Osta juna- tai bussilippu Turkuun vaikka nyt heti. Odotamme sinua yöllä Puolalanmäen puistossa. Älä pelkää, otamme sinut kiinni isällisen hellästi. Menetät siinä yhteydessä tajuntasi (jos et muuten niin järkytyksestä nähdessäsi Plösönaaman), mutta ihan periatteellisista syistä emme vahingoita sinua ennenaikaisesti. Kaikki riippuu sen jälkeen siitä, mitä olet kykenevä ottamaan vastaan Ruskean Talon kellarissa. Oletko valmis kulkemaan isänmaallisen miehen tien loppuun saakka, hekuman huipulle saakka?

Äänestä

Kuka haluaisi mennä Turkuun? Siellä ei ole mikään aitoa ja pysyvää. Ei ole ikinä ollutkaan.

Äänestä

Gay saunaanko niitä Soini-säätiön rahoja on käytetty ?
Onko persuilla ilmainen sisäänpääsy?

Äänestä
  • soinisäätiö=puoluetuki?

    Äänestä

Natsi-tervehdykset vaan sinne persuraukoille.

Äänestä

Sain viimeksi ihanan tiukkaa persureikää Gay-saunassamme. Taas huomenna sinne.

Äänestä

Luulenpa, että tämän ulottuvuuden persupuolueesen toi hommafoorumin porukka. Jo Halla-ahon Scriptassa oli melkoisen homoeroottinen pohjavire. Se on muuten hyvin yleinen äärikansallisissa piireissä.

Se mikä oli Scriptassa vielä hapuilevaa etsintää - puolihämillistä pilailua homoeroottisilla mielikuvilla - tummelipurkeilla ja masturboinnilla, jalostui hommafoorumilla määrätietoiseksi sankkireiän ilojen etsinnäksi.

Luulenpa, että nyt ollaan täällä persupalstalla lyöty pöytään esille se, mitä aikaisemmin hieman piilossa harjoitettiin kuten myös rasismia ja natsimielisyyttä, nämä sankkireiän ilot: NIISTÄ USKALLETAAN PUHUA NYT SUORAAN!

Luulenpa, että nyt ollaan löytämässä kadotettu rehellisyys. Luulenpa, että se vapauttava persut tästä loputtomasta ahdistuksesta ja kärsimyksestä. Kun uskaltaa olla rehellisesti ylpeä sankkireiän sankaruudesta, nousee ylemmälle tasolle myös ihmisenä.

Siinä minun vaatimaton näkemykseni tästä meille persuille niin läheisestä aiheesta. Toivonpa, että se herättää keskustelua, siksi laitan myös omaksi avaukseksi.

Äänestä

Soinilla on varmaan oma sviitti jossain/kaikissa näissä Gay-saunoissa. Ja tietysti oma mies-pesijä/hoonaaja. Eihän isä Soini miljonäärinä voi muuhun tyytyä.

Äänestä
  • Aika hurjaa!

    Äänestä

  • Miljonääri Terholla on varmasti myös oma Göbbels-sviitti, jossa Hitler-naamarit on ainoa sallittu vaatetus. Kyllä siellä varmasti arjalainenkin nahka punottaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äijä. kirjoitti:

Teidänkin kannattaa kohdentaa tarkemmin rahaa jäsenhankintaan persujen tapaan. Kuten Soini kertoo tässä HS:n kolumnissaan:

Suomalaista yhteiskuntaa ei perinteisesti ole pidetty maailman suvaitsevaisimpana, mutta kuin varkain on viime vuosien aikana kehittynyt persujen vireä homokulttuuri. Esimerkiksi Helsingin kaupungissa on jo kahdeksan persujen homoravintolaa ja yksi gay-sauna.

Soinin mukaan PerusS-homokulttuurin kehittymisessä on kyse myönteisestä noidankehästä. Vemputusta ja imuttelua on paljon, ja se houkuttelee lisää väkeä persunuoriin. Sitten voidaan taas järjestää enemmän ja suurempia persujen homotapahtumia.

Tähän lähdetään ihan rahan kiilto silmissä. Yhteinen persuideologiahan on, että tehdään persuhomoille kivaa ja viedään hetero työväen rahat. Ja teemme myös yhteistyötä kokoomushomojen kanssa, mikä on puolueiden kesken harvinaista", Soini sanoo.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu