Onko Vatikaani Jumalan asialla

Usko koetuksella

Tämä lainaus herättää kysymyksen, olenko luottanut uskoni väärän kirkon huomaan ja ketä Vatikaani todella edustaa, Jumalaa vai anti-kristusta.

On harhaa luulla, että inkvisitio toimi vain pimeänä keski-aikana.

Katoliset inkvisiittorit ovat olleet toiminnassa myöskin II maailmansodan aikana 45 vuotta sitten. Seuraava lainaus on kirjasta "Maailman kohtalon tie" s. 308. Pastori Arvo Arasola on lainannut sen Monica Farrelin ruotsinkielisestä käännöksestä "Blodet som ropar". Arasolan kirja on Kirjatoimen, Tampere, kustantama 1955.

"On järkyttävää lukea Monica Farrelin kirjaa "Blodet som ropar" (käännös) - Veri huutaa -, jossa kerrotaan niistä hirvittävistä murhista ja kidutuksista, joita "Ushtashi" niminen katolinen armeija pappien ja munkkien johtamana suoritti Jugoslaviassa 1941-43. Hitlerin vallatessa Jugoslavian perustettiin Kroatian valtakunta, johon kuului roomalais-katolisia 5 miljoonaa ja kreikkalais-katolisia 3 miljoonaa. Roomalais-katolinen Pavelich otti hallitusvallan käsiinsä ja perusti Ustashi nimisen armeijan, jonka tehtävänä oli toimia Vatikaanin kannatuksen hyväksi. Todistukset, joita ovat esittäneet kenraali Mihailovich, metodistien, anglikaanisen kirkon ja luterilaisen synodin edustajat, osoittavat, että tämä roomalais-katolisen kirkon armeija surmasi mitä epäinhimillisimmällä tavalla 1 700 000 ortodoksista serbialaista, 1/2 miljoonaa serbialaista pakotettiin kääntymään rooman uskoon ja toinen 1/2 miljoonaa katsoi parhaaksi paeta maasta.

Piispa Valerian raportissa sanotaan, että ihmisiä murhattiin mitä sydämettömimmällä tavalla ja hirvittävän kidutuksen jälkeen. Silmät puristettiin pois kuopistaan, nenät, korvat, sukupuolielimet silvottiin. Monia ristiinnaulittiin kotiensa oviin. Roomalais-katolinen papisto oli mukana tässä kaikessa. Harvoin he murhasivat ensin kiduttamatta. Käsivarret murrettiin poikki, ruumista runneltiin tiilikivin, toisia ruoskittiin kuoliaaksi, kirkoissa säilytettyjä vankeja murhattiin puukoin, niin että veri virtasi lattialla. Neuloja he pistivät kynsien alle. Kaikin mahdollisin tavoin he surmasivat näitä onnettomia ihmisiä, sen tähden, että he tunnustivat toista uskontoa kuin roomalais-katoliset.

Roomalais-katolinen virallinen lehti kirjoittaa samaan aikaan kaiken tapahtuneen Jumalan kunniaksi ja päättää kertomansa sanoihin: "Nyt on hetki tullut, jolloin me katoliset, nyt ja ikuisesti, tulemme käyttämään sellaisia vallankumouksellisia menetelmiä, jotka palvelevat totuutta, oikeutta ja kunniaa."

Uskonpuhdistaja Martti Luther vertasi Rooman kirkkoa petoon. Edelläluetun perusteella se on aiheellista.

21

1260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Diego

      Eiköhän näihin 50-luvun protestanttisiin propagandakirjoihin voi jo suhtautua lähdekriittisesti. Eli ei ole totta.

      Ja vaikka olisikin, tuossa puhuttiin Jugoslaviasta, ei Vatikaanista. Jotta ymmärtää Jugoslavian tilannetta, on ymmärrettävä alueen tuhatvuotista kärsimyksen ja alistamisen historiaa: siellä ovat tapelleet keskenään katoliset, muslimit ja ortodoksit ja tulevat tuolla perinnöllä tappelemaan maailman tappiin.

      Aika hassua on syyttää yhtä osapuolta ongelmista. Anteeksi nyt vaan.

    • Jerry Falwell

      on oiva esimerkki protestanttien kyvystä kylvää vaikka minkälaisia valheita, vain päästäkseen arvostelemaan Vatikaania.

      ps. se on Ustasha

      • Turust

        uskon totuus ettei Ushtasha- liikkeellä olisi ollut mitään yhteyttä katoliseen kirkkoon tai sen pappeihin.

        Zagrebissa päämajaansa pitänyt 4. armeija lopetti taistelut jo 10.44, kun Ushtasha- johtaja Ante Pavelicin edustaja julisti radiossa itsenäisen Kroatian valtion.

        Valtaan nousi poliittinen tyhmä, joka oli tunnettu lähinnä terroriteoistaan ja jolla ei ollut Kroatiassa paljonkaan kannatusta. Saksalainen kenraali Edmund Gleise-Horstenau sanoi raportissaan Zagrebista päämajaan talvella 1942 "kaikkien kansanosien häviävän pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta suhtautuvan torjuvasti Ustasha- liikkeeseen johtavana puolueena." Kenraalin mukaan Ustasha- väen ylimielisyys, korruptio, ryöstöt ja murhat nostattivat "tuskin ylitettävissä olevaa vihaa" liikettä kohtaan.

        Serbien, juutalaisten ja muiden vihollisina pidettyjen murhaamiseen Ustashan väki joka tapauksessa pystyi - Saksan ja Italian tuella. Jasenovacin keskitysleirit vajaat 100 kilometriä Zagrebista kaakkoon tulivat tunnetuiksi kansanmurhan pääpaikkana. Siellä murhattiin sodan aikana ehkä jopa60 000 - 120 000 ihmistä.

        Ustasha- liikkeen jäsenten barbaariset menetelmät saivat jopa karaistuneet SS-miehet kalpenemaan.

        Toiminta kehittyi edelleen väkivaltaiseksi käännytystyöksi, jonka tarkoituksena oli voittaa vääräuskoiset serbit roomalaiskatolisuuden puolelle.

        Sissitoimintaa miehittäjiä vastaan alkoi syntyä melko pian antautumisen jälkeen. Yhtenä pontimena vastarinnalle oli erityisesti Kroatian ja Bosnian - myös Bosnia-Hertsegovina kuului Ustasha- valtioon - serbien keskuudessa juuri Ustashan terrori.

        Älkää nyt rakkaat ystävät laittako kaikkea maailmassa tehtyä pahaa protestanttien propagandaksi. Eivät pahat teot sillä tule anteeksiannetuksi. Uskon totuus joutuu menettelyllä kovasti omituiseen valoon.

        Tavallinenkin syntinen saa hävetä aiheetomasti silmät päästään. Aivan kaikkea ei voi suoralta kädeltä leimata valheeksi.

      • Usko koetuksella
        Turust kirjoitti:

        Tuntuu, että tämän palstan vakiokirjoittajilta esim. harras katolilainen, rousku jne. on lähimmäisenrakkaus ja todellinen usko kadonnut ilkeitten sanojen taakse. Tämän palstan vakiokirjoittajat ovat, kuin rääkkyvät varikset sontatunkiolla, te annatte erittäin halvan kuvan meistä tavallisista katolilaisista, tämä palsta on se sontatunkio, ketkä ovatkaan ne varikkset.

      • Anna
        Usko koetuksella kirjoitti:

        Sinulla taitaa todella olla nimimerkkisi mukaan usko nyt pahasti koetuksella. Minäkään en jaksa uskoa, että olisit katolilainen.

      • toinen seuraaja
        Anna kirjoitti:

        Sinulla taitaa todella olla nimimerkkisi mukaan usko nyt pahasti koetuksella. Minäkään en jaksa uskoa, että olisit katolilainen.

        "Rooman kirkko näyttää nyt maailmalle ystävällisiä kasvoja,peittäen puolustuksillaan kauheiden julmuuksiensa luettelon.
        Se on pukeutunut kristillisyyden pukuun,mutta on pohjimmiltaan muuttumaton.
        Kaikki menneinä aikoina vallinneet paavinvallan periaatteet ovat vieläkin voimassa.
        Se pitää yhä kiinni pimeimmiltä ajoilta perityistä opeista.
        Älköön kukaan pettäkö itseään.
        Paavinvalta, jota protestantit nyt ovat valmiit kunnioittamaan, on sama valta,joka hallitsi maailmaa uskonpuhdistuksen päivinä,jolloin Jumalan miehet henkensä menettämisen uhalla nousivat paljastamaan sen vääriä tekoja.
        Se on yhtä ylpeä ja ylimielinen kuin niinäkin aikoina, jolloin se hallitsi kuninkaita ja ruhtinoita ja vaati Jumalan etuoikeuksia. Sen henki ei ole nyt vähemmän julma ja omavaltainen kuin sinäkään aikana, jolloin se riisti ihmisiltä vapauden ja tappoi Korkeimman pyhiä.
        Paavius on viimeisten aikojen luopumusta, niinkuin profeetallinen sana on siitä ennustanut.2 Tess.2:3,4.Paavillisen kirkon menettelytapoihin kuuluu sellaisen luonteen esittäminen, jika parhaiten vastaa sen tarkoituksia.Mutta kameleontin vaihtelevan ulkoasun alla sillä on muutumatonta käärmeen myrkkyä.Se selittää että:"harhaoppiselle tai harhaoppisuudesta epäilylle henkilölle annettuja lupauksia ei tarvitse täyttää."(Lenfant,History of the Council of Constance,1,s.516)Onko tämä valta, jonka historia vuosituhannen ajalta on kirjoitettu pyhien verellä tunnustettava osaksi Kristuksen seurakunnasta."Tämän kirjoittajan näkemys on aika osuva,kirjoitettu yli 160 vuotta sitten.Hän siis puhuu "vallasta ja sen käyttämisestä" mutta ei niistä monista todella hurskaista ja JUMALAA pelkäävistä ihmisistä jotka tähän kirkkoon kuuluvat,NÄITÄ ASIOITA EI PIDÄKÄÄN SOTKEA KESKENÄÄN.Eihän "kansa" läheskään aina tiedä totuutta johtajistaan.

      • mopo
        Anna kirjoitti:

        Sinulla taitaa todella olla nimimerkkisi mukaan usko nyt pahasti koetuksella. Minäkään en jaksa uskoa, että olisit katolilainen.

        selvännäkijä, kun tiedät kirjoituksen pohjalta, kuka ei ole katolilainen. Taidat olla profeetta ja uskonnolliseen eliittiin kuuluva henkilö kuka on säilyttänyt salattuja tekniikoita ja uskomuksia yliluonnollisen maailman toiminnasta, kun tiedät kirjoituksen perusteella, kuka kuuluu lahkoonne.
        PS. Oletko varma, ettei demoni ole sisälläsi antamassa vinkkejä, kuka on ja kuka ei ole katolinen.

      • rousku
        Usko koetuksella kirjoitti:

        Tuntuu, että tämän palstan vakiokirjoittajilta esim. harras katolilainen, rousku jne. on lähimmäisenrakkaus ja todellinen usko kadonnut ilkeitten sanojen taakse. Tämän palstan vakiokirjoittajat ovat, kuin rääkkyvät varikset sontatunkiolla, te annatte erittäin halvan kuvan meistä tavallisista katolilaisista, tämä palsta on se sontatunkio, ketkä ovatkaan ne varikkset.

        "Tuntuu, että tämän palstan vakiokirjoittajilta esim. harras katolilainen, rousku jne. on lähimmäisenrakkaus ja todellinen usko kadonnut ilkeitten sanojen taakse. Tämän palstan vakiokirjoittajat ovat, kuin rääkkyvät varikset sontatunkiolla, te annatte erittäin halvan kuvan meistä tavallisista katolilaisista, tämä palsta on se sontatunkio, ketkä ovatkaan ne varikkset."

        Kerro minulle, missä sanani ovat "ilkeitä", ja miten voisin asiaa parantaa? Huomautan tässä vaiheessa, että monen monituinen aloitusviesti sisältää pelkkää pilkkaa tyyliin "PAAVI ON SAATANA". Mielestäni siinä on esimerkki rakkaudettomuudesta, etenkin kun yleensä kirjoittaja vain ampuu nuolen pimeyteen ja juoksee pois.

      • link
        mopo kirjoitti:

        selvännäkijä, kun tiedät kirjoituksen pohjalta, kuka ei ole katolilainen. Taidat olla profeetta ja uskonnolliseen eliittiin kuuluva henkilö kuka on säilyttänyt salattuja tekniikoita ja uskomuksia yliluonnollisen maailman toiminnasta, kun tiedät kirjoituksen perusteella, kuka kuuluu lahkoonne.
        PS. Oletko varma, ettei demoni ole sisälläsi antamassa vinkkejä, kuka on ja kuka ei ole katolinen.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000101&posting=22000000004664808

      • Anna
        mopo kirjoitti:

        selvännäkijä, kun tiedät kirjoituksen pohjalta, kuka ei ole katolilainen. Taidat olla profeetta ja uskonnolliseen eliittiin kuuluva henkilö kuka on säilyttänyt salattuja tekniikoita ja uskomuksia yliluonnollisen maailman toiminnasta, kun tiedät kirjoituksen perusteella, kuka kuuluu lahkoonne.
        PS. Oletko varma, ettei demoni ole sisälläsi antamassa vinkkejä, kuka on ja kuka ei ole katolinen.

        En sano että tiedän, vaan etten jaksa uskoa nimimerkin katolilaisuuteen.
        Perustan käsitykseni siihen, että nimimerkit harras katolilainen ja rousku eivät ole kuin rääkkyvät varikset sontatunkiolla, eivätkä anna halpaa kuvan meistä tavallisista katolilaisista, aivan päin vastoin.

        Nämä "demoni sisälläsi" -jutut kyllä antavat kirjoittajastaan vähintään oudon kuvan. Eikä moisia edes kannattaisi kommentoida, mutta kun kauniisti kysyit :)

        on siinä mielessä väärässä, että minusta rouskun vastataukset ovat maltilliset ja tuntuu, että rousku tietää, mistä kirjoittaa. Mutta tämä harras katollinen on "varsinainen varis sontatunkiolla", hän jopa alentuu kirjoituksissaan samalle tasolle, kuin minä mopo.

      • Jerry Falwell
        Turust kirjoitti:

        uskon totuus ettei Ushtasha- liikkeellä olisi ollut mitään yhteyttä katoliseen kirkkoon tai sen pappeihin.

        Zagrebissa päämajaansa pitänyt 4. armeija lopetti taistelut jo 10.44, kun Ushtasha- johtaja Ante Pavelicin edustaja julisti radiossa itsenäisen Kroatian valtion.

        Valtaan nousi poliittinen tyhmä, joka oli tunnettu lähinnä terroriteoistaan ja jolla ei ollut Kroatiassa paljonkaan kannatusta. Saksalainen kenraali Edmund Gleise-Horstenau sanoi raportissaan Zagrebista päämajaan talvella 1942 "kaikkien kansanosien häviävän pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta suhtautuvan torjuvasti Ustasha- liikkeeseen johtavana puolueena." Kenraalin mukaan Ustasha- väen ylimielisyys, korruptio, ryöstöt ja murhat nostattivat "tuskin ylitettävissä olevaa vihaa" liikettä kohtaan.

        Serbien, juutalaisten ja muiden vihollisina pidettyjen murhaamiseen Ustashan väki joka tapauksessa pystyi - Saksan ja Italian tuella. Jasenovacin keskitysleirit vajaat 100 kilometriä Zagrebista kaakkoon tulivat tunnetuiksi kansanmurhan pääpaikkana. Siellä murhattiin sodan aikana ehkä jopa60 000 - 120 000 ihmistä.

        Ustasha- liikkeen jäsenten barbaariset menetelmät saivat jopa karaistuneet SS-miehet kalpenemaan.

        Toiminta kehittyi edelleen väkivaltaiseksi käännytystyöksi, jonka tarkoituksena oli voittaa vääräuskoiset serbit roomalaiskatolisuuden puolelle.

        Sissitoimintaa miehittäjiä vastaan alkoi syntyä melko pian antautumisen jälkeen. Yhtenä pontimena vastarinnalle oli erityisesti Kroatian ja Bosnian - myös Bosnia-Hertsegovina kuului Ustasha- valtioon - serbien keskuudessa juuri Ustashan terrori.

        Älkää nyt rakkaat ystävät laittako kaikkea maailmassa tehtyä pahaa protestanttien propagandaksi. Eivät pahat teot sillä tule anteeksiannetuksi. Uskon totuus joutuu menettelyllä kovasti omituiseen valoon.

        Tavallinenkin syntinen saa hävetä aiheetomasti silmät päästään. Aivan kaikkea ei voi suoralta kädeltä leimata valheeksi.

        yhteyjsi oli. Muu olisikin vaikeaa katolisessa Kroatiasa. Vaan aloittaja horisikin Vatikaanista eli kirkon virallisesta osuudesta.

      • utelias uskovainen
        Jerry Falwell kirjoitti:

        yhteyjsi oli. Muu olisikin vaikeaa katolisessa Kroatiasa. Vaan aloittaja horisikin Vatikaanista eli kirkon virallisesta osuudesta.

        Ilmeisesti lukutaitosi on samalla tasolla, kuin kirjoitustaitosi. Mene poika kouluun takaisin, jotta oppisit edes lukemaan, kun kirjoitustaito vaatii enemmän älyä. Eihän sinultakaan voi kaikkea vaatia.

      • Jerry Falwell
        utelias uskovainen kirjoitti:

        Ilmeisesti lukutaitosi on samalla tasolla, kuin kirjoitustaitosi. Mene poika kouluun takaisin, jotta oppisit edes lukemaan, kun kirjoitustaito vaatii enemmän älyä. Eihän sinultakaan voi kaikkea vaatia.

        huollossa, hissi ei kulje vinttiin asti.

      • menneiltä.a
        Jerry Falwell kirjoitti:

        huollossa, hissi ei kulje vinttiin asti.

        paljon asiaa !

    • eiisäksikutsuta

      "JA ISÄKSENNE ÄLKÄÄ KUTSUKO KETÄÄN MAAN PÄÄLLÄ, SILLÄ YKSI ON TEIDÄN ISÄNNE, HÄN JOKA ON TAIVAISSA." Matt.23:8

      Jos tätä noudattaa, niin paavia ei voi papaksi kutsua!! Paavi pyrkii olemaan välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä, mutta Raamatun mukaan on vain yksi välimies, Jeesus.
      Marialla ei ole raamatun mukaan mitään tekemistä meidän pelastuksemme kanssa, eikä missään kehoiteta rukoilemaan häntä!

      Vatikaani opettaa vastoin raamattua ja kahlitsee ihmisiä hengellisesti!

    • gfbhngjg

      Katolinen porttotemppeli on varmaan tappanut enemmän kristittyjä kuin mikään muu ryhmä. Muslimitkin ovat meitä tappaneet, mutta sekin uskontohan oli katolisen kirkon luomus. Tärkeintä on muistaa, että Jeesus tulee pian tempaamaan omansa pois, Jaakobin ahdistuksen ajan alta, ja paavi pappeineen jää soittelemaan lehdellä ja näyttelemään 'kristusta', vaikka onkin antikristus. Siksi katoliselle kirkolle on niin tärkeää vähätellä sitä selvää totuutta, että kristityt tosiaan otetaan pois ennen kuin Jumala vuodattaa vihansa tämän syntisen maan päälle.

      • 1234567---

        Kaikki ahistuksen ajat ja pedon kumartamiset, ovat ennen tempausta. Tempaushan tapahtuu Jeesuksen toisessa tulemisessa. Jeesus vie omansa 1000-vuodeksi taivaaseen, jonne on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.
        Viimeisin vaino ennen Jeesuksen toista tulemista tulee pedon ja pedon palvelijoiden taholta kun peto saa vallan ja voiman yhdeksi hetkeksi Ilmestyskirjan mukaan. Näissä vainoissa tulevat viimeiset marttyyrit, ennen Jeesuksen toista tulemista.

        Jumalan viha tulee kohtaamaan pedon kumartajia, josta kolmas enkeli varoittaa.

    • PasiToivonen
      • eikö.edes.anteeksiantoa

        Eikö katolilaisuuden mukaan aborttia voi saada anteeksi??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe