Tulin tällaista ajatelleeksi jouluna. Seurakunnassani oli jouluna vieraana erittäin jämyiksi ateisteiksi tunnustautuva avopari. He olivat paikalla, koska miehen tytär oli tullut käymään isänsä luona Uudesta Seelannista asti. En jutellut kolmikon kanssa, mutta uskon että tytär on uskovainen, koska tuskin vain uteliaisuudesta nuori nainen raahaa ateistiomaisensa vapaasuuntaiseen joulukirkkoon.
Itse kyllä ajattelin, että en olisi niin sukurakas, että lähtisin esim. kapakkaan jonkun seuraksi vaikka omainen olisi harvoin käymässä. Tilaisuus oli aika pitkä ja miten lie jaksaneet uskomattomat istua kaksi tuntia tilaisuudessa, kun muutamia lapsiperheitä lähti jo aikaisemmin pois.
Miten te,ateistit toimisitte, vastaavassa tilanteessa. Ainakin puheissaan tuo isäntäpari on sanonut olevansa ateisteja ja jopa tuovat sen hyvinkin kärjekkäästi esille, jos puhe menee uskonasioihin.
Itse kyllä ajattelin, että en olisi niin sukurakas, että lähtisin esim. kapakkaan jonkun seuraksi vaikka omainen olisi harvoin käymässä. Tilaisuus oli aika pitkä ja miten lie jaksaneet uskomattomat istua kaksi tuntia tilaisuudessa, kun muutamia lapsiperheitä lähti jo aikaisemmin pois.
Miten te,ateistit toimisitte, vastaavassa tilanteessa. Ainakin puheissaan tuo isäntäpari on sanonut olevansa ateisteja ja jopa tuovat sen hyvinkin kärjekkäästi esille, jos puhe menee uskonasioihin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihan kommenttina kysymyksen esittäjälle: jos kaikki kristityt olisivat kaltaisiasi, eli osaisivat asettua toisin ajattelevien asemaan, olisin huomattavasti vähemmän kiihkeä ateisti. Kiitos että olet ihminen vakaamuksestasi huolimatta. Ja vastaukseni on, että en menisi kirkkoon enkä pakottaisi uskovaisia sukulaisiani seuraamaan esimerkiksi ateistista luentoa.
Minun omat vanhempani ovat katkaisseet kaikki yhteydet ja kieltäneet minua osallistumasta ikinä mihinkään suvun tilaisuuksiin, koska olen ateisti.
Selitys on se, että kun kerran vietämme iäisyydenkin eri paikoissa, niin on parasta katkaista yhteys jo heti täällä $atanan vallassa olevaan ateistiin, jottei tämä pääse levittämään myrkkyään uskoviin sukulaisiin ja omaisiin.
Näin siis hellariporukoissa, mutta olen kuullut samanlaisia tarinoita muilta kohtalotovereilta, eri uskisryhmien piiristä tulleilta epäuskoisilta. Etenkin lessut ovat kuulemma erityisen jyrkkiä tuossa omaisten ja sukulaisten hylkäämisessä uskonkysymysten vuoksi, seuraa täydellinen ulos sulkeminen.
Uskovat ihmiset rakastavat vain sitä omaa uskoaan, edes oma lapsi ei merkitse heille sen rinnalla yhtään mitään. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun kuulen uskovan irvokkaasti saarnaavan lähimmäisenrakkaudesta, vaikka jatkuvasti kohtaa vain uskonnon levittämää pyhää vihaa ja ahdasmielistä suvaitsemattomuutta.
" Minun omat vanhempani ovat katkaisseet kaikki yhteydet ja kieltäneet minua osallistumasta ikinä mihinkään suvun tilaisuuksiin, koska olen ateisti.
Selitys on se, että kun kerran vietämme iäisyydenkin eri paikoissa, niin on parasta katkaista yhteys jo heti täällä $atanan vallassa olevaan ateistiin, jottei tämä pääse levittämään myrkkyään uskoviin sukulaisiin ja omaisiin.
Näin siis hellariporukoissa, "
- Tuo maininta siitä, että hellarit käyttäytyvät kertomallasi tavalla, on kyllä huuhaata.
Olen hellari, vapari, babtisti, cityläisten seurassa pyörinyt vuosikymmeniä, enkä koskaan ole moistanäissä piireissä kuullut / tavannut, joten lopeta väärän puhuminen.
Ai kun sinä toimit jotenkin niin sehän on selvä että kaikki muut ovat samanlaisia. Ei, missään nimessä toiset eivät käyttäydy eritavalla - hehän ovat kopioita sinusta. Auta armias jos eivät ole, hehän saattavat toimia arvaamattomasti. Ja sehän on liian pelottavaa.
Siellä pikkupaikkakunnalla jossa minä 60- ja 70-luvuilla vietin nuoruuttani hellarit hajoittivat monia perheitä. Jos mies tai vaimo oli hurahtanut porukoihin, alkoi heti aviopuolison raivoisa pakkokäännytys mitään keinoja kaihtamatta. Uhkailua ja painostusta ja kiristämistä tyyliin otan eron ja vien lapset, jos et liity meihin Oikeisiin Uskoviin.
Ja jos puoliso ei suostunut kääntymään ja liittymään, monet perheet hajosivatkin. Kukapa sitä olisikaan jaksanut raivohullua puolisoa, joka jatkuvasti kirkuu nyt heti käsillä olevaa maailmanloppua ja ylöstempausta. Lapsiparat joutuivat tietenkin samaan myllyyn jauhettaviksi.
Tuolloin hellaripiireissä elettiin kiihkeästi niitä vihoviimeisiä LopunAikoja ja uskovien ylöstempaus oli aivan heti just nyt tulossa. Tätä sitten kiljuttiin suut vaahdossa kaikkialla. Ja jos et halunnut kiljua mukana siinä säälittävien pölvästien idioottikuorossa, niin sinut suljettiin kokonaan ulkopuolelle.
Muistan kun äitini piti minulle, alle kouluikäiselle lapselle vakavan puhuttelun, jossa hän selitti että minun ei pidä sitten pelästyä kun äiti ja isä kohta katovat, koska heidät temmataan taivaaseen! Ja koska minä en ollut vielä oikeassa uskossa, niin en ehkä pääsisi samalla mukaan. Eniten minua tuossa pelotti se (selvästikin oikea) havainto, että äitini on tullut hulluksi ja menettänyt järkensä.
Ja tuliko sitä loppua ja ylöstempausta? Buahaha!!
Tiedän että hellaripiireissä noista asioista visusti vaietaan ja ikävien totuuksien kertojat yritetään syyllistää, leimata ja vaientaa. Menettely on sama kuin niiden pedofiilitapausten kohdalla, kaikki kiistetään ja salataan ja yritetään vaieta kuoliaaksi. Näistä ei saisi puhua mitään julkisuudessa.
Mutta jokainen tervejärkinen ihminen pysyy muutenkin mahdollisimman kaukana noista porukoista. Hellareiden joukosta löydät aina koko ihmiskunnan vastenmielisimmät tyypit ja alimman pohjasakan, kaikki entiset linnakundit ja narsistiset psykopaatit ja viddumaisimmat pissipäät mitä maa päällään kantaa.
Siis jos puhe menee uskonasioihin, niin he tuovat kärjekkäästi esiin ateisminsa? Miksi puhe menee uskonasioihin ja millä tavalla ja mitä tarkoitat kärjekkäällä? Asian voisi esittää toisin. Jos joku tuo kärjekkäästi esiin uskontonsa, niin minä sanon rauhallisesti että en usko jumaliin.
Ja niin, en menisi kirkkoon.
Itse menisin kyllä kirkkoon jos niikseen. Itse en pidä "pyhänä" yhtäkään ihmisen rakentamaa paikkaa, joten minulle on se ja sama on paikka tarkoitettu jumalan palvontaan vai ei. Jos jotkut kuvittelevat, että tietyillä rakennuksilla on maagisia voimia niin siitä vain, mutta minä en sellaisia kuvittele, enkä näin ollen näe mitään syytä olla sellaisiin menemättä.
Mitä aloittaja tuumii, jos kaukaa toiselta puolen maapalloa vierailulle saapunut tytär onkin innokas taideharrastaja, mutta isä itse ei ollenkaan taiteesta välitä. Eikö mitenkään voisi ajatella, että häntä kuitenkin veisi taidemuseoihin ja viettäisi niissä vaikka pari tuntia hänen mielikseen?
Vertaat heti kirkkoa kapakkaan, ilmeisesti ajatellen, että siellä kapakassa pitäisi humalassa riekkua tämän tyttären mieliksi. Tämä vertaushan ei juurikaan vastaa kirkossa mukanaoloa tilanteena. Tuo taidemuseo olisi paljon lähempänä.
Vaikka joku olisikin "jämy" ateisti, niin ei kirkon tarvitse olla mikään niin pelottava tai vastenmielinen paikka, ettei sinne voisi mennä aivan kuin taidemuseoon taidetta harrastamattomana jonkun seuraksi.
Tietenkin nämä ovat hyvin yksilöllisiä ja perhekohtaisia asioita, mutta voihan tällaisestakin keskustella. Muistan 90-luvulla kun meillä oli käymässä moskovalainen pariskunta ja näyttelimme mieheni kanssa heille maatamme. Mieheni ei ollut mitenkään klassisen musiikin ystävä ja tunti jossain jousikvartettoa kuuntelemassa keskellä kesää, oli todella hänelle painajainen. Vieraillemme tämä taiteenlaji oli henki ja elämä ja rouva itsekkin oli muistaakseni sellonsoittaja ja myös opetti jousi-instrumenttien soittoa ammatikseen. Olimme eräässä kaupungissa ja konsertoimassa oli heidän suosikkikinsa ulkomailta. NL:ssa ei ei ollut niin tavanomaista kuulla livenä länsimaisia taiteilijoita.
Tein tuohon aikaan jonkun verran venäjänkielen tulkin hommia ja sain aika edullisesti liput meille neljälle. Olisi se todellinen kärsimys vaimona töniä jakuvasti miestä vierellä kun hän torkahteli pää retkahdellen ja hyvä että ei kuorsannut.
Itse olen kyllä niin lojaali, että jos olisin tuon tyttären paikalla, niin en veisi isääni ja hänen avokkiaan seurakseni kirkkoon. Nuoti ihminen kyllä itsekkin osaa ja jos ei niin voihan vaikka taksilla hurauttaa. En kyllä veisi ketään enää
minnekkään vain seurueen saattelemana.
Minä en ole sukurakas enkä mikään muukaan rakas. Menköön kirkkoon ne jotka sinne haluavat, minä en.
"mutta uskon että tytär on uskovainen, koska tuskin vain uteliaisuudesta nuori nainen raahaa ateistiomaisensa vapaasuuntaiseen joulukirkkoon."
Mitä ihmettä? Itse olen ateisti, uskonasioista keskustellaan perheessämme avoimesti, eikä kukaan perheessämme veljeäni lukuunottamatta usko kristinuskon sanomaan. Silti menemme joka joulu joulukirkkoon. Perinteen ja kulttuurin vuoksi, sillä kuka ei voisi väittää joulukirkkoa kynttilöineen kauniiksi? Toki välillä korvaamme tämän tradition kirkossa pidettävillä joulukonserteilla, mutta ei kirkko mikään pelottava rakennus ole. Voi myös kysyä, mistä tiedät tyttären olevan uskovainen, jos hän ei ole sitä suoraan sanonut? Ehkä hän vain nautti tapahtuman tunnelmasta, kuten me joulukirkosta?
"Tilaisuus oli aika pitkä ja miten lie jaksaneet uskomattomat istua kaksi tuntia tilaisuudessa, kun muutamia lapsiperheitä lähti jo aikaisemmin pois."
Vähän oli loukkaava rinnastus. Eli mielestäsi me ateistit/uskonnottomat emme ole kykeneviä istumaan kahta tuntia paikallamme, jos tilaisuus ei meitä kiinnosta? Eli mielestäsi keskittymiskykymme on parivuotiaan tasoa?
"Miten te,ateistit toimisitte, vastaavassa tilanteessa."
Jos tapahtuma olisi tärkeä tälle sukulaiselleni, niin totta kai menisin. Mikä minua estää osallistumasta eri uskontojen rituaaleihin? Ainoa raja, jonka vedän, on se, etten mene tapahtumiin, joissa läsnäoloni loukkaisi oikeasti uskovia. Eli jätän menemättä, jos minulle erikseen sanotaan, että minun uskonnottomuuteni loukkaa muita paikallaolijoita.
Tuo O'oun rinnastus joulukirkko & taidenäyttely oli myös minun mielestäni paljon osuvampi kuin sinun rinnastus joulukirkko & kapakka. Samoin perusteluin mitä hän kirjoitti.
Ajatus on saanut pondintaa ja mielipiteitä ja niin ajattelinkin. Haluan täsmentää, että paikka ei ollut kyllä luterilainen kirkko vaan paikallinen helluntaiseurakunta. Yleensä valtionkirkkoihin on kynnys matala, mutta helluntaiseurakunta pienellä pikkakunnalla ei ole kai niitä ensimmäisiä käyntikohteita kulttuurinälkäiselle harvaan paikkakunnalla vierailevalle nuorelle, jos ei ole henkilökohtaista vakaumusta. Tietenkin asiaa keventää se, että nainen on syntynyt ja elänyt Amerikassa ja siellä on paljon luonnollisempaa käydä seurakunnissa, jotka meillä ymmärretään vapaasuuntaisiksi. Ei kai siellä luterilaisuutta ole muiden kuin siirtolaisten ja heidän jälkeläsitensä keskuudessa.