AIVAN HULLUA, VELKARAHALLA AFRIKAN KEISAREITTEN HOVEILLE RAHAA.HE SIITÄ PÄÄLTÄ OTTAVAT.
YKSIN ETELÄ-AFRIKAN PRESIDENTTI OTTANUT KYMMNIÄ MILJOONIA OMAN LUXUS ASUNTOSA RAKENTAMISEEN.
Afrikan murheenkryyni on Eritrea, sanoo kehitysministeri Pekka Haavisto.
Suomen kehitysyhteistyö 2013
- Suomen julkinen kehitysyhteistyö vuonna 2013 on yhteensä 1 173 miljoonaa euroa
- Muu julkinen kehitysyhteistyö 238,9 miljoonaa euroa.
- Määrärahojen osuus 0,6 % bruttokansantulosta
- Julkisen kehitysyhteistyön osuus / asukas 215 euroa
- Varsinainen kehitysyhteistyö / asukas 171 euroa
- Suomen pitkäaikaiset yhteistyömaat ovat Etiopia, Kenia, Mosambik, Nepal, Sambia, Tansania ja Vietnam.
- Muihin Suomen yhteistyömaihin kuuluvat muun muassa Afganistan, Palestiinalaisalue ja Somalia.
Lähde: Ulkoministeriö
- Tämähän on kaikissa muissa asioissa yleensä toisinpäin, Haavisto myöntää STT:n haastattelussa.
Hänen mukaansa kehitysavun leikkaamista kärkkäästi vaativat perussuomalaisetkaan eivät ole asiassa aivan yhdestä puusta.
Ministerinä Haavisto aikoo paneutua muun muassa kehitysmaiden auttamiseen verotuksen kehittämisessä.
- Aina puhutaan innovatiivisista rahoituslähteistä ja sitten mietitään maailmanlottoa, globaalia lentopolttoaineveroa tai jotain pörssiveroa. Hyviä ideoita, mutta aika vaikeasti nopeasti toteutettavissa.
Haavisto näkee kehitysmaiden oman verojärjestelmän kehittämisen realistisempana tienä.
- Kun puhutaan verojalanjäljistä ja maksavatko yritykset täällä veronsa, sama kysymys on kehitysmaissa nousussa. Tätä verokeskustelua haluaisin myös tuoda osaksi tätä kehitysyhteistyökeskustelua.
Suomi ei ole rupusakissa
Haaviston mukaan Suomi pärjää noin miljardin euron vuosittaisella kehitysyhteistyöpanostuksellaan eurooppalaisessa vertailussa kohtuullisesti.
- Ollaan parhaassa kolmanneksessa, ei ihan kärjessä, mutta ei kuitenkaan ihan rupusakkia.
Merkittävänä apuna on ollut nykyhallituksen luova ratkaisu, jonka mukaan päästökauppatuloja voidaan käyttää sopiviin kehitysyhteistyöhankkeisiin.
- Päästökauppatulothan ovat merkinneet esimerkiksi kuluvana vuonna noin 55 miljoonan euron lisäpottia kehitysyhteistyöhön, se ei ole vähän, hän muistuttaa.
AIVAN HULLUA KOKO RAHAN SYYTÄMINEN DIKTAATTOREILLE.
Todelliset tarvitsijat sitten nuolee näppejään.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Suomi ei ole rupusakissa
Haaviston mukaan Suomi pärjää noin miljardin euron vuosittaisella
( 1 173 miljoonaa ) kehitysyhteistyöpanostuksellaan eurooppalaisessa vertailussa kohtuullisesti.
- Ollaan parhaassa kolmanneksessa, ei ihan kärjessä, mutta ei kuitenkaan ihan rupusakkia.
Halonen ja kumpp. on oikeassa kun eivät maksa veroa palaksataan / eläkkeestään.
-siinämilessä.
Mutta toisaalta ovat vaatimasdsa kehitysapurahojen kasvattamista.
Mitätön hallitus jakaa liikaa rahaa ulos kankkulan kaivoon.
Vasurivihreät hiljaa.
He samoilla rahoilla.
Olisi ns " kirveelle töitä "
Kun rahaa valtakunassa on kuitenkin tuommoisille piipertäjille.
Presidentti Jacob Zuma rakennutti luksuskotiaan miljoonilla, paljastaa raportti, joka vuoti julkisuuteen Etelä-Afrikassa.
Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman epäillään käyttäneen väärin maatilansa turvallisuuden parantamiseen tarkoitettuja julkisia varoja.
Epäilykset perustuvat eteläafrikkalaiselle The Mail and Guardian -lehdelle vuodettuun viranomaisselvitykseen.
Sen mukaan Zuman kotitilalle rakennettiin turvallisuusremontin varjolla muun muassa amfiteatteri, oleskeluhuone vieraille ja uima-allas.
Esimerkiksi uima-altaan rakentamista perusteltiin siten, että allas kaksinkertaistaa tulipalon sammuttamiseen tarvittavan veden määrän.
Selvityksessä vaaditaan Zumaa palauttamaan yli 15 miljoonaa euroa valtiolle.
Lisäksi Etelä-Afrikan parlamenttia suositellaan asettamaan Zuma vastuuseen siitä, että julkisia varoja on käytetty vastuuttomasti ja että hän on johtanut parlamenttia harhaan.
Jos väärinkäyttäjä olisi tuolla valkoihoinen niin älämälö olisi huipuissa.