Kristuksen Jesuksen nimessä SANOMA

Eikö krist. kuntalaiset ja muutkin Krist. tunnustavat vieläkään huomaa / ymmärrä, mihin ovat tulleet viedyksi, mihin ajautuneet, taipuneet / antautuneet, tulleet valvomattomuudessaan eksyneeksi / eksytetyksi?! Se on; tähän pahan vallassa olevaan, kaikille tavalla tai toisella pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi ja onnettomuuksiksi koituneeseen ja olevaan. Vääryyden mukaisesti / pahuuden puolesta toimivaan, saatanaa tuhokseen, tuomiokseen / onnettomuuksikseen, ja siksi hirmuiseksi, maailman lopukseen, hirvittävän lopullisen tuomion täyttymyskohtalon puolesta elävään, toimivaan ja vaikuttavaan mukautuviksi!..

= Niihin ”pirun” hyväksi, kaikille hyväksi Jumalan Sanan VASTAISESTI, niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys) = Jumalan Sanan, = kaikille hyväksi Raamatun UT, jota Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin vastaisuuksista pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksia tuottaviin osallisuuteen. Jota Jumalan ARMON aikakauden aikaa nyt elämme, jo vuotta 2013. Ilmenee vuosiluvustammekin, mutta jo sen Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa!!…

Niihin em. Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaisten opetusten ja ohjeiden VASTAISIIN, = Laittomiin, Laillista, = kaikille Itse kaiken Luoja ja Omistaja Jumalan Luvallista Oikeutta vastaan rikollisiin touhuihin ja politiikkaan OSALLISUUDESSA eläviksi! = Tuomiokseen puolesta eläviksi, toimiviksi ja vaikuttaviksi! Vaikka ovat siitä ja siihen mukautumisesta ja osallisuudessa elämisestä ULOS kutsuttuja!..

Sitä kaikille hyväksi, ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävää, Krist. vaihtoehtoa Kristuksessa Jeesuksessa / Raamatun UT mukaisuudessa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpitoyhteydessä jokaista jäsentään myöden yhteiseksi hyväksi, mutta, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksella ja tavoitteella. Jäsenistönään kaikessa täydellisyyteen pyrkivästi / sitä täyttymystä kohti, siihen vetäviksi ja sitä kohti, ”jonka ohessa (vasta) sen kaikki muukin, mitä kaikille hyväksi Oikein, turvalliseksi ja turvatuksi kaikinpuolisessa hyvinvointi elämässä tarvitaan, on Luojan puolelta tulevaksi luvattu ja taattu”, siihen vieviksi.

Eikö näillä Krist. foorumeilla viestittelevistä ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi kutsutuista” kukaan ole tullut tuntemaan Totuutta, kaikille hyväksi Kristusta Jeesusta, Itse kaiken Totuuden ja Oikeuden korkeinta mahdollista vääryyden mukaisen Tuomaria, ja kaikille hyväksi Oikeuden mukaisuuden Puolustajaa. Kristusta Jeesusta / Hänen Pyhää henkeä Puhdasta aitoa, kaikista ja kaikesta Oikein huolta ja vastuutta kantavaa Rakkauttaan?..

Että olisi hyväksynyt Hänet / Jumalan ARMON osakseen, alkamalla / yhtymällä elämään ja toimimaan kaikille hyväksi Raamatun UT, Hänen ja / apostolisensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti. Sitä kaikille hyväksi Totuutta / Kristusta Jeesusta kirkastamaan, ja sitä Hänen ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävää apostolista, seurakuntaansa ja seurakuntiaan / Raamatun UT mukaisesti Jumalan valtakunta yhteydessä / yhtenäisyydessä Totuudessa YKSI mielisesti toimivaa Krist. vaihtoehtoa Rakentamaan.

Kristuksen Jeesuksen nimessä tästä kaikille hyväksi Jumalan valtakuntayhteyden mahdollistavasta ja takaavasta VALTAVASTA, Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanoman julkituojaksi kutsutun palvelijansa. Hänen, Herra Jeesuksen kanssa ,hänessä yhdeksi, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan / Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi kokoamassa olevan.
10114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Puhut edelleenkin asiaa. Tästä on tullut paholaisen taistelukenttä.

Äänestä
  • Ei vain näytä Totuus Krist. kuntalaisia kiinnostavan! Ei se vielä mitään jos täällä paholainenkin viestittelee. Mutta se että; "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi kutsutut eivät ole kutsumuksensa mukaisesta tehtävästä kinnotuneita. Että sen arvon ja suuren Jumalan ARMON mukaisesti, kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, maailmalle valkeudeksi ja maalleen / kansakunnalleen suolana, Raamatun UT opetsuten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti haluaisivat alkaa sanoin ja teoin elämään ja toimimaan / vaikuttamaan!!

    Äänestä

Ei hyödytä moittia nykyisiä. Pitää olla suunta. Mene ja näyttä mallia. Ei sanoin, vaan teoin.
Niinkuin minä moittisin kun kukaan ei kulje ihmeissä ja merkeissä, mutta minunkaan kautta ei ihmeitä tapahtuisi. Vaan on oltava niin, että minä teoillani kutsun muita tekemään samoin. Niin teki Jeesuskin. "Seuratkaa minua, ottakaa minusta mallia, tulkaa minun kaltaisikseni". Siinä samassa ketjussa me kuljemme. Emme sanoissa vaan teoissa ja totuudessa. Emme kiinnitä huomiota siihen mikä on pielessä, vaan tuomme esille sitä, minkä tahdomme toteutuvan.
Kumpi on parempi: Valittaa että on niin masentunut ja väsynyt, vai julistaa kuinka suuri on Kristus, joka nostaa langenneen ja antaa väsyneelle uutta voimaa. Saarnata kuinka ketään ei Kristus kiinnosta, vaiko julistaa miten ihmeellinen on tämä Kristus!
Kristuksen seuraajilla on keskinäinen rakkaus. Siitä meidät tunnetaan. Muut eivät valitettavasti laumaan edes kuulu, eivätkä siten kaipaa toimintaohjeita, vaan evankeliumin uudeksitekevää voimaa. Siis evankeliumia, ilosanomaa Pelastajasta joka maksoi syntivelkamme!

Äänestä

Yksi evankeliumi. Olet elävässä uskossa.

Äänestä

Avaus kuuluu tälle kristilliselle foorumille.

Äänestä

Niinpä kuuluu ja samoin Raamatulliset aiheet aloituksessa, josta jatkamme keskustelulla.

Äänestä
  • Aivan kuin omasta suustani.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Aivan kuin omasta suustani.

    Kuka on valmis lähtemään tälle kaikille hyväksi Raamatun UT mukaislle Kristtlisyyden tielle...

    Oletko valmis?

    Jos kuka on valmis lähtemään tälle kaikille hyväksi, vasta Oikeasti Kristillisyyden, sen käytännössä osoittavalle / todistavalle, kaikille hyväksi, ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävälle, Oikein Jumalan Sanan Raamatun UT, totuuteen perustuvien ja mukaisten, kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaisten opetusten ja ohjeiden täyttymykseen, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukaiselle, kaikessa Hänen YHTENÄ jäsenistönään täydellisyys päämääräiselle, sen täyttymykseen pyrkimyksen ja siihen vievälle. Krist. vaihtoehtoa, Hänen / Jumalan valtakunta yhteyden Raamatun UT mukaisuudessa / Kristuksessa Jeesuksessa mahdollistavalla, kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden takaavalle. Hänen apostolisia seurakuntiaan Krist. Rakkaudessa rakentavalle…
    Hänessä YHDEKSI ja kaikessa YHTÄ pitämisen, Totuudessa / Hänessä, YKSI mielisyyden mahdollistavan..

    Ja myös sen, jokaista jäsentään myöden yhteiseksi hyväksi, mutta kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksen ja tavoitteen mukaisen. keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä, Rakkaudessa rakentavasti elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen mahdollistavalle. Tälle jonka ohessa (vasta) se KAIKKI muukin, on Jumalan puolelta tulevaksi luvattu ja taattu, mitä kaikille hyväksi Oikein elämässä tarvitaan, pääsee tulemaan.

    Ja myöskin tulee mahdollisuus päästä kasvamaan siihen lopulliseen pelastukseen / ylöstempaukseen ja siihen morsian seurakunnakseen / seurakuntalaisekseen kelvollisuuteen. Ja mahdollistaa myös sen tästä pahan valassa olevan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivan, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen palvelevan, kaikille hyväksi Jumalan sanan VASTAISESTI toimivan maailman / ihmiskunnan touhuihin ja politiikkaan mukautumisesta / Osallisuudessa elämisestä, sen puolesta ja hyväksi toimimisesta ja vaikuttamisesta IRTI sanoutumisen / ULOS lähtemisen. Siihenhän olemme Kristukseen uskovina, kutsutut.

    Mutta joka mahdollistuakseen edellyttää näin Oikein, kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisesti / Kristillisesti eläviksi ja toimiviksi, paikkakunnittain ja alueittain, kansakuntien laajuisesti yhdeksi, jäsenistökseen / Kristuksessa Jeesuksessa OSUUS talousverkostoksi järjestäytymisen. Ja myös tämä koko asia edellyttää ihan omaa asiallisesti / rakentavasti Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Raamatun UT apostolisen seurakunta opin mukaisesti toimivan Krist. keskustelufoorumin. Se mitä siinä tarvitaan, siitä sitten keskustelujen myötä. Jos ilmaantuu niitä asialliseen ja rakentavaan keskusteluun kykeneviä ja halukkaita.

    Äänestä

Missähän ne Krist. uskovaiset on. kun eivät ole täälla näistä kaikille hyväksi tärkeimmistä asiasta ja tarpeista keskustelemassa ja edes mitään siitä kaikille hyväksi, vasta Oikeasti Kristiilisyydestä, siitä Raamatun UT mukaisesta kysymässäkään. Vaikka eivät siitä kaikille hyväksi Jumalan valtakunta yhteys / vaihtoehto asiasta juuri mitään tiedä? Mikään ei ainakaan sitä osoita, kun kuuluisi olla ihan "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää, kaikkialle näkyää ja kuuluvaa / vaikuttavaa

Äänestä

---,,,...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Krist. uskoville... kirjoitti:

Eikö krist. kuntalaiset ja muutkin Krist. tunnustavat vieläkään huomaa / ymmärrä, mihin ovat tulleet viedyksi, mihin ajautuneet, taipuneet / antautuneet, tulleet valvomattomuudessaan eksyneeksi / eksytetyksi?! Se on; tähän pahan vallassa olevaan, kaikille tavalla tai toisella pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi ja onnettomuuksiksi koituneeseen ja olevaan. Vääryyden mukaisesti / pahuuden puolesta toimivaan, saatanaa tuhokseen, tuomiokseen / onnettomuuksikseen, ja siksi hirmuiseksi, maailman lopukseen, hirvittävän lopullisen tuomion täyttymyskohtalon puolesta elävään, toimivaan ja vaikuttavaan mukautuviksi!..

= Niihin ”pirun” hyväksi, kaikille hyväksi Jumalan Sanan VASTAISESTI, niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys) = Jumalan Sanan, = kaikille hyväksi Raamatun UT, jota Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin vastaisuuksista pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksia tuottaviin osallisuuteen. Jota Jumalan ARMON aikakauden aikaa nyt elämme, jo vuotta 2013. Ilmenee vuosiluvustammekin, mutta jo sen Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa!!…

Niihin em. Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaisten opetusten ja ohjeiden VASTAISIIN, = Laittomiin, Laillista, = kaikille Itse kaiken Luoja ja Omistaja Jumalan Luvallista Oikeutta vastaan rikollisiin touhuihin ja politiikkaan OSALLISUUDESSA eläviksi! = Tuomiokseen puolesta eläviksi, toimiviksi ja vaikuttaviksi! Vaikka ovat siitä ja siihen mukautumisesta ja osallisuudessa elämisestä ULOS kutsuttuja!..

Sitä kaikille hyväksi, ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävää, Krist. vaihtoehtoa Kristuksessa Jeesuksessa / Raamatun UT mukaisuudessa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpitoyhteydessä jokaista jäsentään myöden yhteiseksi hyväksi, mutta, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksella ja tavoitteella. Jäsenistönään kaikessa täydellisyyteen pyrkivästi / sitä täyttymystä kohti, siihen vetäviksi ja sitä kohti, ”jonka ohessa (vasta) sen kaikki muukin, mitä kaikille hyväksi Oikein, turvalliseksi ja turvatuksi kaikinpuolisessa hyvinvointi elämässä tarvitaan, on Luojan puolelta tulevaksi luvattu ja taattu”, siihen vieviksi.

Eikö näillä Krist. foorumeilla viestittelevistä ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi kutsutuista” kukaan ole tullut tuntemaan Totuutta, kaikille hyväksi Kristusta Jeesusta, Itse kaiken Totuuden ja Oikeuden korkeinta mahdollista vääryyden mukaisen Tuomaria, ja kaikille hyväksi Oikeuden mukaisuuden Puolustajaa. Kristusta Jeesusta / Hänen Pyhää henkeä Puhdasta aitoa, kaikista ja kaikesta Oikein huolta ja vastuutta kantavaa Rakkauttaan?..

Että olisi hyväksynyt Hänet / Jumalan ARMON osakseen, alkamalla / yhtymällä elämään ja toimimaan kaikille hyväksi Raamatun UT, Hänen ja / apostolisensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti. Sitä kaikille hyväksi Totuutta / Kristusta Jeesusta kirkastamaan, ja sitä Hänen ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävää apostolista, seurakuntaansa ja seurakuntiaan / Raamatun UT mukaisesti Jumalan valtakunta yhteydessä / yhtenäisyydessä Totuudessa YKSI mielisesti toimivaa Krist. vaihtoehtoa Rakentamaan.

Kristuksen Jeesuksen nimessä tästä kaikille hyväksi Jumalan valtakuntayhteyden mahdollistavasta ja takaavasta VALTAVASTA, Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanoman julkituojaksi kutsutun palvelijansa. Hänen, Herra Jeesuksen kanssa ,hänessä yhdeksi, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan / Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi kokoamassa olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu