Latvia siirtyi euroon - automaateille jonotettiin

Latvialaiset jonottivat pankkiautomaateilla ensimmäisiä euron seteleitä keskiyöllä ilotulituksen päätyttyä Riian keskustassa Latvian vapauden patsaan lähellä.

"Meistä tulee tasaveroisempia eurooppalaisten kanssa. Nyt on kulunut jo pitkä aika siitä, kun kuuluimme Neuvostoliittoon", sanoi turvallisuusalalla työskenteleväArturs Tereskovics.
Tereskovics nosti 20 euron, tyttöystävä Evija Zallapa viiden euron seteleitä.

"Tämä on Latvialta suurin saavutus pitkään aikaan", lisäsi tax free -kaupan myyjä Zallapa.

Noniin, entäs mitäpäs persut ovat miltä tästä latvialaisia ilahduttaneesta asiasta – no totta kai – sehän on ihan perseestä! Persu-uskovainen Toimi Kankaanniemi pistää Riian tavaratalon romahduksenkin EU:n syyksi.

”… Uuraisten kunnanvaltuutettu ja entinen ministeri Toimi Kankaanniemi (ps.) arvioiPuheenvuoron blogissaan, että euroon päästäkseen Latvia on joutunut leikkaamaan rajusti määrärahoja myös rakennussuunnittelusta ja –valvonnasta. Hän viittaa maan pääkaupungin Riikan marraskuiseen onnettomuuteen, jossa supermarketin katto romahti.
-Tästäkö johtui 54 tavallisen EU-kansalaisen kuolema? Järkyttävä lasku euroon pääsemisestä jo ennen kuin eurot edes tulivat käyttöön Latviassa, Kankaanniemi kommentoi…”

Voihan vittu tuotakin ”uskovaista” kun antaa väärän todistuksen hepposin perustein! Jos olisin Jumala niin juuri tuollaisen epäluuloa ja vihaa kylvävien paskiaisten perskarvat polttaisin salamalla ensimmäiseksi.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ensivuonna saavatkin jonottaa leipäjonossa

Äänestä
  • hyvin euromaana - vankkaa tasaista kasvua. Latvian keskipalkka on tällä hetkellä 700 eur /kk - onhan siinä kirittävää mutta 10-20 vuotta ja tasoissa ovat ehkä ohikin Suomesta myös keskipalkassa.

    Äänestä

  • Virolla pyyhkii kirjoitti:

    hyvin euromaana - vankkaa tasaista kasvua. Latvian keskipalkka on tällä hetkellä 700 eur /kk - onhan siinä kirittävää mutta 10-20 vuotta ja tasoissa ovat ehkä ohikin Suomesta myös keskipalkassa.

    Toi on peloittavaa, että suomalaisten palkkoja tullaan polkemaan noin rajusti

    Äänestä

  • ei hyvä. kirjoitti:

    Toi on peloittavaa, että suomalaisten palkkoja tullaan polkemaan noin rajusti

    Hyvä esimerkki persunäkemyksestä! Latvialaiset tuskin tykkäävät siitä. Tuota paskaa persut levittävät ympäriinsä - vihaa ja kaunaa - sellainen yhteiskunta jossa tuollainen näkemys olisi vallalla, olisi tuhoon tuomittu.

    Äänestä

Latvia pelasi korttinsa oikein! Nyt alkaa EU rahaa tulla........... Suomi poika lippaa ilomielin......................

Äänestä
  • sai enemmän mitä pisti yhteiseen kassaan. Sellaista se on olla suuren yhteisön jäsenenä - jos tienaat yli keskiarvon, joudut antamaan siivun ylimäärästäsi köyhemmille.

    Äänestä

  • Aluksi Suomikin kirjoitti:

    sai enemmän mitä pisti yhteiseen kassaan. Sellaista se on olla suuren yhteisön jäsenenä - jos tienaat yli keskiarvon, joudut antamaan siivun ylimäärästäsi köyhemmille.

    Rakkaat nollapersut. Huomenaamulla toimistolle jonottamaan, sillä ensimmäiset gettopaikat on jaossa. Lisäksi lämmin käden puristus Packalenilta ja Immoselta joskin hanskoja syytä käyttää.

    Äänestä

  • Aluksi Suomikin kirjoitti:

    sai enemmän mitä pisti yhteiseen kassaan. Sellaista se on olla suuren yhteisön jäsenenä - jos tienaat yli keskiarvon, joudut antamaan siivun ylimäärästäsi köyhemmille.

    Ja jos olet rikas saat pitää lähes kaiken itselläsi

    Äänestä

  • dqwsa kirjoitti:

    Ja jos olet rikas saat pitää lähes kaiken itselläsi

    yritettiin tasata tulot - miten kävi? Ei mene länsimaissa tulot tasan, mutta rikkautta on kuitenkin kansalaisilla miljoona kertaa enemmän kuin maassa jossa ihmisiä estetään rikastumasta ja tulot "muka" tasataan - Pohjois-Korea parhaana esimerkkinä.

    On maan kannalta hyvin vaarallista ryhtyä kovin ankarasti tuloja tasaamaan.

    Äänestä

  • Helsingin ilotulitukset vaikuttavat niin vaisuilta ja mitättömiltä jopa köyhiin naapureihin verrattuna? Suomalaiset taitaa panostaa enemmän kännäämiseen mutta sekin pitää maksaa itse - kaupunki voisi tarjota ilmaista viinaa kaikille kaupunkilaisille kun pihistelee ilotulituksessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rah.tal.tutkia, Hki kirjoitti:

Latvialaiset jonottivat pankkiautomaateilla ensimmäisiä euron seteleitä keskiyöllä ilotulituksen päätyttyä Riian keskustassa Latvian vapauden patsaan lähellä.

"Meistä tulee tasaveroisempia eurooppalaisten kanssa. Nyt on kulunut jo pitkä aika siitä, kun kuuluimme Neuvostoliittoon", sanoi turvallisuusalalla työskenteleväArturs Tereskovics.
Tereskovics nosti 20 euron, tyttöystävä Evija Zallapa viiden euron seteleitä.

"Tämä on Latvialta suurin saavutus pitkään aikaan", lisäsi tax free -kaupan myyjä Zallapa.

Noniin, entäs mitäpäs persut ovat miltä tästä latvialaisia ilahduttaneesta asiasta – no totta kai – sehän on ihan perseestä! Persu-uskovainen Toimi Kankaanniemi pistää Riian tavaratalon romahduksenkin EU:n syyksi.

”… Uuraisten kunnanvaltuutettu ja entinen ministeri Toimi Kankaanniemi (ps.) arvioiPuheenvuoron blogissaan, että euroon päästäkseen Latvia on joutunut leikkaamaan rajusti määrärahoja myös rakennussuunnittelusta ja –valvonnasta. Hän viittaa maan pääkaupungin Riikan marraskuiseen onnettomuuteen, jossa supermarketin katto romahti.
-Tästäkö johtui 54 tavallisen EU-kansalaisen kuolema? Järkyttävä lasku euroon pääsemisestä jo ennen kuin eurot edes tulivat käyttöön Latviassa, Kankaanniemi kommentoi…”

Voihan vittu tuotakin ”uskovaista” kun antaa väärän todistuksen hepposin perustein! Jos olisin Jumala niin juuri tuollaisen epäluuloa ja vihaa kylvävien paskiaisten perskarvat polttaisin salamalla ensimmäiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu