Kenelläkään myönteisiä kokemuksia liikkeestä? Itse kävin siellä katselemassa vähän käytettyjä Volvoja, koska tarkoitus on sellainen hankkia lähiaikoina. Kumma kyllä, yksikään myyjä ei palvellut (yksi jopa käänsi selkänsä kun lähestyin!). Katselin autoja kiinnostuneesti ja eikä pukeutumisessani yms. ole moitteen sijaa.
Malmin Biliasta olen jo kuullut että siellä ei ainakaan huolto pelaa. Onko lisää vastaavia esimerkkejä kyseisestä liikkeestä?
Olarin Bilia
7
7356
Vastaukset
- late
Itse täräytin sinne viikkoja sitten suoraan töistä puku päällä. Palvelua sai hakea kirveen kanssa. Ylipäätään kontaktia. Tuntui kuin oltais puhuttu toisillemme toinen suomea toinen sanskriittiä.
Auton sieltä kai kuitenkin saa ostettu jos on oma-aloitteinen. Koeajolle pääsy vaatii sitten jo varkaan taitoja. - hjkljk
Itse ainakin pysyn kaukana kaikista Bil alkuisista paikoista.
Kyllä ne ovat tympeyden ja ahneuden keskittynmiä.
Sillä olarissa myyjä alkoi myydä omaa autoaan tiskin alta kun kyseistä autoa ei heillä vaihtoautona ollut.
Lisäksi vanha viina haisi. - Juuso
Ajoin 6 vuotta autolla, jota pääkaupunkiseudulla merkkihuoltaa Bilia. Eipä leasing-Volvoja ja -Relluja muualla taideta täällä edes huoltaa, eli valinta oli vähän niin kuin pakko. Myyjien kanssa ei ollut koskaan mitää ongelmaa, mutta huolto olikin sitten TODELLA syvältä. Muutaman kerran huollon jälkeen sain täytettäväkseni asiakastyytyväisyyskyselyn, johon vastasin suoraan, mitä ajattelin. Eipä tuntunut auttavan. Jos olet valitsemassa liisaria firmalle, jonka myyjät tuntevat ja ovat jo täyttäneet Volvoilla, saat hyvää palvelua yläkerrassa, alakerrassa se tökkäsee pahasti. Näin oli asiat Olarissa vv. 1995-2001. Nykytilanteesta en tiedä.
- 2 volvoa + rellu
kannattaa varoa sillä tuo on varsinainen Dr Jekyl ja Mr Hyde-ketju: myynti voi olla vielä ystävällinen ja toimiva mutta viimeistään huolto pulppuaa niin syvältä siitä ruskeasta läheteestä josta koko Bilia on peräisin ettei mitään määrää.
Paras todiste Volvojen ja nykyään Rellujenkin kestävyydelle on se että liikenteessä näkyy useita autoja jotka ovat ajokunnossa vielä senkin jälkeen kun niitä on "huollettu" Biliassa. Olarissa yritettiin parhaimmillaan upottaa minun laskuuni jonkun kaverin autoon vaihdettua 120€ varaosaa!!!
- varakas
Noissa Volvo-liikkeissä on joka paikassa tavattoman ylpeä ja huono palvelu, samanlaisia itseään täynnä olevia pellejä on Volvo-kuskit kuin myyjätkin.
Itselläni ikävä kyllä yksi volvon rottelo oli, toista ei tule.
Toyota-liikkeidenkin palvelu mennyt samaan ylpeään suuntaan.
Karkkilan Auto-Kehästä ostin keväällä uuden X-trailin ja palvelu oli mahtavaa. - Ässä 40
Moro
Mulla on taas kyseisestä liikkeestä toisenlainen kuva. Pari vuotta sitten liikuskelin liikkeessä ostoaikeissa ja ainakin silloin myyjä tuli heti esittelemään vaihtoehtoja. Kun löysin mieleisen vaihtoehdon, pyysin autoa koeajolle ja ainakin mun kohdalla koeajo onnistui heti. Tai itse-asiassa paremminkin, koska pyysin 2 tunnin koeajoa mutta myyjä sanoi että testaa autoa rauhassa koko päivä.
Yks juttu mikä myyjästä jäi erityisesti mieleen, niin myyjä ei sortunut perinteisiin slouganehin "tätä on kyselty, osta heti" , "tää on kuumaa kamaa, jos et nyt osta niin se menee alta", vaan varasi auton ja sanoi että mieti pari päivää rauhassa, auto pysyy tallessa. Ainakin multa tämä myyjä sai paljon pisteitä.
Palvelu oli hyvää joten saattaa olla että seuraavankin auton ostan tältä myyjältä. - Einar
Kyllä olen aina saannut Olarin Biliassa hyvää palvelua. Johtuneeko kenties siitä että puhun ruotsia ??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311031
- 535269
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452483- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131731Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421594Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351206Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6956Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952