KD:n puheenjohtajakanditaatti Östman

1.Millaisen KD:n haluat nähdä 10 vuoden kuluttua?

Peter Östman:
Vahvana vaikuttajana, jossa on hauska olla mukana.Kaikenikäiset ihmiset kokisivat KD:n omaksi puolueekseen ja jokainen olisi tietoinen puolueen päämääristä. Jokaiselle löytyisi oma paikka ja tehtävä, jossa olsi riittävästi haastetta ja varaa kehittyä.

2.Tulisiko KD:n pyrkiä ensi kaudeksi hallitukseen?

3.Mikä on KD:n kannatusprosentti kuntavaaleissa?

Peter Östman: 5,6%.

Peter Östman:
Kyllä pitäisi, mutta ei ehdoitta. Meillä on oltava omat tavoitteet ja kynnyskysymykset. Hallitusvastuu edellyttää kuitenkin meiltä, että saamme sen verran vahvan kannatuksen, että neuvotteluasema on hyvä.

4.Mikä on KD:n kannatusprosentti eduskuntavaaleissa 2007?

Peter Östman: 6,5%.

5.KD:n arvo- ja aatepohjan on väitetty heikentyneen. Miten se on hämärtynyt? Miten sitä voisi kirkastaa ja lujittaa?

Peter Östman:
KD:n arvopohja ei ole heikentynyt. Olen mukana puolueessa samoista syistä kuin 8 vuotta sitten liittyessäni jäseneksi. Haluan puolueen, jonka arvopohja kestää, vaikka ympärillä tapahtuisi muutoksia. Hyvä tapa kirkastaa aatepohjaa voisi olla esim. ideologiakeskustelun uusinta v. 2005 puoluekokouksen yhteydessä.

6.Mitä erityispainotuksia puheenjohtajuuteen ammatillisesta taustasi tai elämänkokemuksistasi?
Peter Östman:
Yrittäjäurani on muokannut tapaani ajatella ja toimia. Minusta on tärkeää asettaa tavoitteita ja sitoutua niihin. Kolme viime vuotta olen toiminut Euroopan lukkoseppäliiton puheenjohtajana ja saanut valtavan määrän uusia kansainvälisiä kontakteja ja kielitaitoa, joista varmasti on hyötyä.

7.Mainitse 3 KD:n sinulle tärkeintä konkreettista poliittista tavoitetta?

Peter Östman: "Pienten ja keskisuurten yritysten asemaa ja kilpailukykyä on parannettava. Pienyrittäjyyteen olisi hallituksen pitänyt reagoida jo aikaa sitten. Tehokkain tapa kohentaa työllisyyttä on työnantajamaksujen alentaminen."

8.Miten hankkisit puolueelle lisää kannatusta?

Peter Östman: "Kiertämällä mahdollisimman paljon kentällä niin omien kuin laajan yleisönkin seurassa. Mediaan on pidettävä hyvät suhteet. Työkaluina olisi selkeät poliittiset ohjelmat.
Puolueen parasta antia ovat omat jäsenet. Kaikkia voimavaroja ei ole vielä osattu ottaa täyteen.

9.Tulisiko vaaliliitoista luopua?

Peter Östman:
Nykyisestä vaalijärjestelmästä johtuen joudumme vielä turvautumaan vaaliliittoihin.
Nyt olisi kuitenkin hyvä asettaa tavoite mihin mennessä pääsisimme eroon tästä riskialttiista järjestelmästä, joka hidastaa puolueen kasvua.

10.Miten kannustaisit puolueen ja voimistaisit piirien ja paikallisosastojen toimintaa?

Peter Östman:
"Toimintaa on pakko vahvistaa muilla keinoilla kuin rahalla, koska valtaosa aktiiveista on vapaaehtoispohjalta mukana. Johtajalla pitää olla päämäärä ja kyky saada jäsenistö osallstumaan."
12377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Muiden vastaukset olivat tosi latteita ja lähinnä "lempikirjani Raamattu" -tyyppisiä. Östman loisti asiallisuudellaan ja ammattimaisuudellaan; toivottavasti kd:n puoluekokouksesta löytyy riittävä määrä ihmisiä, jotka antavat tukensa Östmanille ..

Äänestä

11.Millainen olet tiimityön johtajana?

Peter Östman: Vaativa, inspiroiva, tavoitteellinen, myös erehtyväinen.
Olen nöyrä ja palveluhenkinen.

Äänestä
  • 12.Miten selviät televisiossa puolueen julkikuvan luomisesta?

    Peter Östman:
    "Huumorilla ja nopealla retoriikalla pärjää varmasti pitkälle.
    On oltava oma itsensä, mutta pitää olla hyvin valmistautunut.
    Ei pidä antaa yliotetta haastattelijalle."

    Äänestä

Peter Östman:
"Ykköspuheenjohtaja on tiimin johtaja ja puolueen julkkis. Hän on poliittisen sanoman ykkösviestittäjä. Muut voisivat jakaa vastuualueet: yksi vastaisi puoluetoimiston toiminnasta, toinen hoitaisi koulutusasiat ja kolmas kansainväliset asiat."

Äänestä
  • Peter Östman: "Kyllä!"

    Äänestä

  • kokoaikaisen puoluesihteerin? kirjoitti:

    Peter Östman: "Kyllä!"

    Peter Östman: "Kyllä!"

    Äänestä

  • puheenjohtajan? kirjoitti:

    Peter Östman: "Kyllä!"

    Peter Östman:
    "Jos häviän "eka-erän", olen käytettävissä 4.puheenjohtajaksi."

    Räsänen ja Seivästö haluavat vain 1.puheenjohtajaksi.
    Rauhala on käytettävissä myös 4.puheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • 4. puheenjohtajaksi? kirjoitti:

    Peter Östman:
    "Jos häviän "eka-erän", olen käytettävissä 4.puheenjohtajaksi."

    Räsänen ja Seivästö haluavat vain 1.puheenjohtajaksi.
    Rauhala on käytettävissä myös 4.puheenjohtajaksi.

    Peter Östman: "Rukajärventie."

    Äänestä

  • kirja? kirjoitti:

    Peter Östman: "Rukajärventie."

    Peter Östman: "Parhaillaan luen nykyihmisen etiikka ja moraali-nimistä kirjaa."

    Äänestä

  • kirja? kirjoitti:

    Peter Östman: "Rukajärventie."

    Peter Östman: "Rukajärventie."

    Tämä on oikea vastaus!

    Äänestä

  • kirja? kirjoitti:

    Peter Östman: "Parhaillaan luen nykyihmisen etiikka ja moraali-nimistä kirjaa."

    Peter Östman:
    "Äitini Margit, joka pääsi taivaan kotiin viime keväänä."

    Äänestä

  • elokuva? kirjoitti:

    Peter Östman: "Rukajärventie."

    Tämä on oikea vastaus!

    Peter Östma:
    "Kannustavasti ja myönteisesti."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastaa 10 kysymykseen! kirjoitti:

1.Millaisen KD:n haluat nähdä 10 vuoden kuluttua?

Peter Östman:
Vahvana vaikuttajana, jossa on hauska olla mukana.Kaikenikäiset ihmiset kokisivat KD:n omaksi puolueekseen ja jokainen olisi tietoinen puolueen päämääristä. Jokaiselle löytyisi oma paikka ja tehtävä, jossa olsi riittävästi haastetta ja varaa kehittyä.

2.Tulisiko KD:n pyrkiä ensi kaudeksi hallitukseen?

3.Mikä on KD:n kannatusprosentti kuntavaaleissa?

Peter Östman: 5,6%.

Peter Östman:
Kyllä pitäisi, mutta ei ehdoitta. Meillä on oltava omat tavoitteet ja kynnyskysymykset. Hallitusvastuu edellyttää kuitenkin meiltä, että saamme sen verran vahvan kannatuksen, että neuvotteluasema on hyvä.

4.Mikä on KD:n kannatusprosentti eduskuntavaaleissa 2007?

Peter Östman: 6,5%.

5.KD:n arvo- ja aatepohjan on väitetty heikentyneen. Miten se on hämärtynyt? Miten sitä voisi kirkastaa ja lujittaa?

Peter Östman:
KD:n arvopohja ei ole heikentynyt. Olen mukana puolueessa samoista syistä kuin 8 vuotta sitten liittyessäni jäseneksi. Haluan puolueen, jonka arvopohja kestää, vaikka ympärillä tapahtuisi muutoksia. Hyvä tapa kirkastaa aatepohjaa voisi olla esim. ideologiakeskustelun uusinta v. 2005 puoluekokouksen yhteydessä.

6.Mitä erityispainotuksia puheenjohtajuuteen ammatillisesta taustasi tai elämänkokemuksistasi?
Peter Östman:
Yrittäjäurani on muokannut tapaani ajatella ja toimia. Minusta on tärkeää asettaa tavoitteita ja sitoutua niihin. Kolme viime vuotta olen toiminut Euroopan lukkoseppäliiton puheenjohtajana ja saanut valtavan määrän uusia kansainvälisiä kontakteja ja kielitaitoa, joista varmasti on hyötyä.

7.Mainitse 3 KD:n sinulle tärkeintä konkreettista poliittista tavoitetta?

Peter Östman: "Pienten ja keskisuurten yritysten asemaa ja kilpailukykyä on parannettava. Pienyrittäjyyteen olisi hallituksen pitänyt reagoida jo aikaa sitten. Tehokkain tapa kohentaa työllisyyttä on työnantajamaksujen alentaminen."

8.Miten hankkisit puolueelle lisää kannatusta?

Peter Östman: "Kiertämällä mahdollisimman paljon kentällä niin omien kuin laajan yleisönkin seurassa. Mediaan on pidettävä hyvät suhteet. Työkaluina olisi selkeät poliittiset ohjelmat.
Puolueen parasta antia ovat omat jäsenet. Kaikkia voimavaroja ei ole vielä osattu ottaa täyteen.

9.Tulisiko vaaliliitoista luopua?

Peter Östman:
Nykyisestä vaalijärjestelmästä johtuen joudumme vielä turvautumaan vaaliliittoihin.
Nyt olisi kuitenkin hyvä asettaa tavoite mihin mennessä pääsisimme eroon tästä riskialttiista järjestelmästä, joka hidastaa puolueen kasvua.

10.Miten kannustaisit puolueen ja voimistaisit piirien ja paikallisosastojen toimintaa?

Peter Östman:
"Toimintaa on pakko vahvistaa muilla keinoilla kuin rahalla, koska valtaosa aktiiveista on vapaaehtoispohjalta mukana. Johtajalla pitää olla päämäärä ja kyky saada jäsenistö osallstumaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu