Otan silloin tällöin unettomuuteeni Stella 10mg nukkumaan mennessäni. Mielestäni nukun hyvin ja herään aamulla pirteänä, mutta mieheni kertoo minun nukkuneen todella levottomasti, yön aikana olen heilunut kuin heinämies!!! Mistähän johtuu, olen yli 60v. nainen???
Stella 10mg
15
3077
Vastaukset
- epookkie
Juu, alkaa pärisemään jännästi päässä ja voi mennä ikäänkuin mukaan johonkin piirrettyyn elokuvaan tai vastaavaa, nukuttaa kyllä hyvin.
- 8+7
Psykedeelinen lääke, jos ei mene heti sänkyyn kun ottaa lääkkeen yhdestäkin tabletista saa aika hienon visuaalisen elämyksen aikaiseksi.
- alkuper.
Hui kun alkoi pelottamaan!! Vaikuttaakohan esim. muistiin, ihan kuin kuin olisin tullut hajamielisemmäksi Stellan jälkeen??
- Doctor Phill
Itellä Stella vei muistin aina seuraavana päivänä. Töiden jälkeen en muistanut ihin olin autoni pysäköinyt työpaikan isolla parkkisella. Yhdestä työpäivästä muistan vain kaksi minuuttia. Illalla kun ottaa ebsin yhden Stellan eikä heti mene nukkumaan, sitten perään toinen Stella jen jne.
Näistä lähtee teho melko nopsaan, eikä näitä ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Unettomuuteen kannattaa kokeilla myös 5-HTP:tä, jota saa luontaistuote kaupoista. On siis lääke joissakin maissa, mutta Suomessa saa ilman respaa.
Tota kun vedät ja lisäksi magnesiumia sekä vahvaa B vitamiiniä, niin eiköhän se uni alla tulla. - farm.
Stilnoct:n pakkausohjeessa (Stella on kys.lääkkeen gen.sub-valmiste) kerrotaan mm. seuraavaa sivuv. kohdalla: Haittavaikutukset
Satunnaisessa käytössä lääkkeellä on vähän haittavaikutuksia. Jos lääkettä käytetään päivittäin useita viikkoja, se voi johtaa lääkeriippuvuuteen. Unilääkkeiden käyttöön voi liittyä päiväaikaista väsymystä, muistihäiriöitä ja vanhuksilla kaatuilua.Lääke voi heikentää ajokykyä ja koneiden käyttökykyä, mitä alkoholi voimistaa. Lääkkeen käytön yhteydessä pitää välttää alkoholin käyttöä. Alkoholi, psyykenlääkkeet ja muut rauhoittavat lääkkeet tehostavat lääkkeen vaikutuksia ja yhteiskäyttö saattaa johtaa yllättäviin reaktioihin. Muista mahdollisista yhteisvaikutuksista kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa."
Pakkauksen ohje kannattaa aina lukea. Kyseinen lääke tosiaan saattaa vaikuttaa lyhytaikaiseen muistiin jne. - että näin
Turun Sanomat 2.4.2007 wrote:
Suositulla unilääkkeellä rajut sivuvaikutukset
Ruotsissa on noussut kohu Suomessakin yleisen uni- ja nukahtamislääkkeen Stilnoctin sivuvaikutuksista.
Iltapäivälehti Aftonbladetin mukaan unilääkettä käyttäneet ihmiset ovat unissaan muun muassa kävelleet, ajaneet autoa ja laittaneet ruokaa. Lehden kerrottua tapauksista monet kymmenet ovat ottaneet yhteyttä ja kertoneet painajaismaisista kokemuksistaan.
Asiantuntijoiden mukaan ihmiset eivät ole tajunneet, että oudot kohtaukset ovat johtuneet unilääkkeestä. Sivuvaikutukset ovat olleet myös niin käsittämättömiä ja kiusallisia, ettei niistä ole tahdottu puhua. Lääkeaineen vaihtaminen on saanut oudot kohtaukset loppumaan.
Kirjahylly kahvipuiksi
Unilääkkeen sivuvaikutuksista kertoneet ovat 21-81-vuotiaita.
Nuori mies otti tabletin matkustaessaan bussilla Keski-Euroopassa. Nukahtamisen sijasta hän joutui voimakkaan hallusinaation valtaan. Maisemat alkoivat pyöriä ja muuttuivat psykedeelisen värisiksi, hirvi näytti riippuvan ikkunan takana, ikkunaverhoista tuli lasipalloja puhuttelemaan hän-
tä ja muiden bussimatkustajien kasvot vääntyivät oudoiksi.
Toinen nuori mies kertoo heränneensä lääkkeen oton jälkeen aamulla kädet verisinä. Syy selvisi olohuoneessa, jossa kirjahylly oli pirstottu kahvipuiksi. Myöhemmin mies oli herännyt ratin takana kun poliisit olivat pysäyttäneet hänet.
Kaikkein väkivaltaisimmat sivuvaikutukset olivat niillä, jotka olivat nauttineet alkoholia unilääkkeen kanssa. Monilla on herätessä sänky märkä ja asuinkumppani hakattu ja omat kädet täynnä syviä haavoja.
Suomessa ei ongelmia
Suomessa Stilnoctia on myyty vuodesta 1996, ja päivittäisiä käyttäjiä arvellaan olevan 175 000. Lääkelaitoksen mukaan ongelmia lääkkeen käytössä ei ole viime vuosina Suomessa havaittu.
- Ruotsissa ihmiset ovat ehkä käyttäneet lääkettä virheellisesti. Jos lääkkeen ottaa ja jatkaa valveillaoloa, siitä tulee sekavuustila. Yhdessä alkoholin kanssa lääke on hengenvaarallinen, toteaa Lääkelaitoksen ylilääkäri Tapani Vuola.
Vuolan mukaan haittavaikutukset voi välttää ottamalla lääkkeen juuri ennen nukkumaanmenoa ja riittävän monta tuntia ennen heräämistä, ja ehdottomasti ilman alkoholinkäyttöä.
Lääkkeen haittavaikutuksiin kuuluvat muun muassa muistinmenetys, harhaluulot, raivonpuuskat, painajaisunet ja hallusinaatiot.- Kamaaaa
Aikamoista myrkkyä on tuokin kama, tsolpideemi. Youtubesta löytää paljon videoita noista sekaisista ihmisistä, jotka tekee asioita kämpässä, mutta ovat unessa. Perheenjäsenet naureskelee ympärillä. Aamulla ei muista mitään, että on viime yön laittanu ruokaa ja kattonu telkkari. Aika pelottavaa kamaa on. Sitten on valitettavasti juuri näitä väkivallantekoja ja jopa tappoja tsolpideemin alaisena tehtynä. Mahtaa olla hurja kokemus herätä auton ratista keskellä yötä tai löytää vaimo tai mies tapettuna sängyltä aamulla. Ei ehkä ensimmäisenä tuu mieleen, että on itse syypää. Ei voi kuvitella sitä järkytystä, kun syyllinen selviää. Huvittava toi haittavaikutusten lista. :D Jokainen miettikään omalla kohdallaan onko käyttö fiksua, jos haittavaikutuksiin kuuluvat muistinmenetys, harhaluulot, raivonpuuskat, painajaisunet ja hallusinaatiot... ei helvetti.
- 1700
En ole huomannut mitään haittavaikutuksia, ja vaikka en olisi saanut unta n 1,5h lääkkeen oton jälkeen, niin silti ei ole halluja, yms ilmaantunut..
- määkin otin
Sama täällä. Minusta hyvä ja "turvallinen lääke" silloin tällöin otettuna. Auttaa hyvin. Turhaa liioittelua ja pelottelua täällä.
- 5+2
Itsellä siitä tulee kamalan ahdistunut olo seuraavana päivänä ja siksi en siitä pidä.
- tsolpideemi
Jenkeissä tsolpideemia myydään Ambien-nimellä ja tälläisiä halluja sillä saa aikaan: http://www.youtube.com/watch?v=i-gFjMOIqpo
- Melatonisti
Käytä tarvittaessa 1mg melatoniinia toimii yhtähyvin kuin Stella.
- psychedelic
"Käytä tarvittaessa 1mg melatoniinia toimii yhtähyvin kuin Stella. "
En ole kyllä mitään hyviä halluja saanut melatoniinista.... - utelias1
Saaks katukaupasta? mitä maksaa 1 tabu?
- näinon
Kaikkeahan saa, riippuu varmaan paikkakunnasta...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4075933Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?322262Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1032078Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251859- 61985
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko108983- 59974
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133939- 78881
- 40855