Aikuisopiskelu rakennusalalle

Oppilas vm. 1974

Olen nyt lähes vuoden käynyt kurssia ( rakennusalan perustutkinto/ Talonrakentaja).

Tämä tutkinto siis koostuu näytöistä joita pitäisi saada 6 kasaan, niin tutkinto olisi suoritettu ( 2 pakollista ja 4 valinnaista)
Yleensä tällaisen tutkinnon suorittaa vuodessa - puolessatoista vuodessa. Itselläni tilanne on sellainen että en ole saanut ainuttakaan näyttöä tehtyä ja olen kuitenkin ollut jo lähes 10 kuukautta työmailla, mutta tehtävät joihin olen päässyt ovat olleet lähinnä kanto ja siivoustöitä!!! Siis en ole päässyt mukaan yhteenkään ns. ammattityöhön ja koulutus ei ole sen takia edennyt yhtään.

Onko muilla kokemusta rakennusalan koulutuksesta ja työssä oppimispaikoista ja varsinkin sellaisista paikoista joissa ei pääse mukaan " oikeisiin töihin"?

Itse olen ollut suurten yritysten työmailla.

Ymmärtääkseni koulutuksen järjestäjä saa valtiolta rahaa ja raha juoksee niin kauan kun ole oppilaitoksen kirjoilla, mutta kylläkait heillä on myös velvollisuuksia oppilasta kohtaan siis järjestää koulutusta ja katsoa että opinnot etenevät.

1

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaa olla ajoissa hereillä noissa asioissa. Miksi käydä harjoittelussa, jos siitä ei saa mitään.
      Meillä oli muutamia, jotka eivät päässeet tekemään oikeita töitä, osa heistä vaihtoi harjoittelupaikkaa ja osa suoritti näytöt koululla/ koulun työmaalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1194
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      870
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      633
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      547
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe