Miksi eri uskonnoille tuntuu olevan hirmuisen tärkeää se, millainen on Jumalan olemus. Joidenkin mielestä kolmiyhteisyys on se oikea ja muulla tavalla uskominen on kerettiläisyyttä. Esim. Mormonit uskovat kolmeen erilliseen persoonaan, joilla kahdella on ruumis. Kolminaisuuden nimiin vannovat eivät pidä mormoneita edes kristittyinä, koska Jumalakäsitys on erilainen.
Ajatellaanpas asiaa Jumalan kannalta:
- Kukaan ei ole nähnyt Jumalaa
- Raamattu antaa Jumalasta ristiriitaisia kuvauksia. Välillä puhutaan jopa Jumalista.
Jos Jumala on maineensa veroinen, niin mitä hemmetin merkitystä hänelle on sillä millaiseksi joku hänen olomuotonsa kuvittelee. Ei mitään. Jumala ei voi olla niin herkkähipiäinen, varsinkin kun hän ei ole edeä näyttäytynyt. Jumalan olemuksesta kiistely on pelkkää ihmisten vouhotusta...
Jos joku ei nyt ymmärtänyt pointtiani, niin tässä pieni analogia:
1. Jumala on Diplomi-insinööri
2. Joku onneton uskovainen menee uskomaan, että Jumala onkin insinööri tai pahimmassa tapauksessa merkonomi.
3. Onko tämä sellainen asia, että ko henkilö ei kelpaa Jumalalle?
4. Eikö ole vielä kornimpa, että Jumalan merkonomiksi uskova ihminen ei pidä Jumalaa insinööriksi uskovaa ihmistä kristittynä.... :D
Ajatellaanpas asiaa Jumalan kannalta:
- Kukaan ei ole nähnyt Jumalaa
- Raamattu antaa Jumalasta ristiriitaisia kuvauksia. Välillä puhutaan jopa Jumalista.
Jos Jumala on maineensa veroinen, niin mitä hemmetin merkitystä hänelle on sillä millaiseksi joku hänen olomuotonsa kuvittelee. Ei mitään. Jumala ei voi olla niin herkkähipiäinen, varsinkin kun hän ei ole edeä näyttäytynyt. Jumalan olemuksesta kiistely on pelkkää ihmisten vouhotusta...
Jos joku ei nyt ymmärtänyt pointtiani, niin tässä pieni analogia:
1. Jumala on Diplomi-insinööri
2. Joku onneton uskovainen menee uskomaan, että Jumala onkin insinööri tai pahimmassa tapauksessa merkonomi.
3. Onko tämä sellainen asia, että ko henkilö ei kelpaa Jumalalle?
4. Eikö ole vielä kornimpa, että Jumalan merkonomiksi uskova ihminen ei pidä Jumalaa insinööriksi uskovaa ihmistä kristittynä.... :D
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tässä on tekstiä jo aiemmin viittaamastani luennosta. (Keskustelimme juuri tästä aihepiiristä toisaalla.)
"OPPI PELASTUMISESTA JA AIKAMME PELASTUSKÄSITYKSET"
http://www.teolinst.fi/luennot/ph020312.html
->
// Jo VT:ssa näkyy se, miten pelastuksen sanoma tulee koskemaan pakanoitakin eli ajatus uudesta liitosta ja koko maailmaa koskevasta valinnasta murtautuu esiin. Pelastus ei tule rajoittumaan vain yhteen kansaan (ks. Jes 49:6; 60:1-3, vrt Ilm 7:9; 15:1-4).
Toisaalta jo VT:ssa on nähtävissä soteriologiassa selkeä eksklusiivisuus, mitä tulee pelastustiehen: ”Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa kuin minä.” (Jes 43:11; vrt. Joh 14:6; Apt 4:12). Uuden testamentin soteriologian syvällinen ymmärtäminen edellyttää sitä, että tunnemme Vanhaa testamenttia. Jumalan luomistyö, ihmisen syntiinlankeemus ja Jumalan syntistä ihmistä etsivä rakkaus liittoteologioineen ovat niitä teemoja VT:ssa, jotka antavat pohjan sen ymmärtämiselle, mitä Uudessa testamentissa tapahtuu. Raamatun (VT ja UT) sanoma pelastuksesta nivoutuu aina historian tapahtumiin ja siksi puhumme pelastushistoriasta.
Raamatun opetus pelastuksesta ja sille pohjautuva klassinen kristillinen soteriologia on sinänsä selväpiirteinen. Kirkon historian kulussa on kuitenkin ilmennyt pelastuskäsityksiä, joissa puhdas armonoppi on hämärtynyt. Kuitenkin Jumalan sana ja pyhät sakramentit ovat säilyttäneet koko ajan selvän raamatullisen viestin: pelastus on Jumalan teko ja ihmisen osana on ottaa vastaan Jumalan armo pelastukseksi ilman omaa ansiota.
Olemme nyt tulleet tilanteeseen, jossa klassinen kristillinen soteriologia koetaan eksklusiivisuudessaan kiusallisen poissulkevaksi ja ”kovaksi”, koska sen mukaan pelastuksen, iankaikkisen elämän toinen todellinen vaihtoehto on iankaikkinen kuolema, kadotus, helvetti. ”Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mk 16:16). Klassisen Raamattuun perustuvan pelastusopin mukaan ei ole mitään muuta tietä pelastukseen kuin Jeesus Kristus: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh 14:6). ”Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa…” (Apt 4:12). Käytännössä tämä merkitsee tavalla tai toisella ei-kristillisten uskontojen esittämien pelastusteiden toteamista umpikujiksi. Tilanne on relativismiin ja synkretismiin ajautuneessa maailmassa kirkon kannalta vähintään kiusallinen. Kiusallisimpana tilanne koettaneen nk. kansankirkoissa, joissa yritetään pitää seinät mahdollisimman leveällä ja katto mahdollisimman korkealla. Tämä asenne on hyvä evankeliumin julistamisen kannalta, mutta se on kirkon kannalta tuhoisa silloin, kun luovutaan Kristuksen ainutlaatuisuudesta. //
Mikä on sinun ilmoituksen lähteesi? Onko ilmoituksen lähteesi oma sydämesi / järkesi, joka kertoo kuka pelastuu ja kuka ei, tai että mikä on totta ja mikä ei.
Tulisiko meidän tulla kysymään aina sinulta, että mikä on totuus mitäkin asiaa koskien? Vai kuka tietää totuuden?
Minun mielestäni Raamattu on Jumalan sanaa. Jumala on ilmoittanut itsestään.
Yksi vaihtoehto tietenkin voisi olla, että Jumala ei olisi ilmoittanut itsestään millään erityisellä tavalla. Mutta itse olen saanut uskon Jumalaan ja siihen että syntimme on sovitettu ristillä. (Olen saanut uskon Isään, Poikaan ja Pyhään henkeen, eli kolmiyhteiseen Jumalaan.)
Raamatussa sanotaan, että ainoastaan se pelastuu, joka uskoo Kristukseen. Kristuksen ulkopuolella ei ole pelastusta.
Kristuksesta
Joh.
9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13. jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Gal.
2:16 ... niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
3:22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
...kysymykseeni, eli miksi pelastumisen kannalta on tärkeää uskoa Jumalan olemus joksikin määrätyksi.
Toisessa viestissäsi kirjoitit näin:
// Kelpaako Jumalalle kaikki hindut, muslimit, mormonit, jehovantodistajat ja luterilaiset? //
Edellinen viestini vastaa, että Raamatussa sanotaan että vain Kristus-usko pelastaa.
Sellaisen ilmoituksen lähde on Raamattu.
Nuo muut uskonnot alkavat olla kristinuskon ulkopuolella.
Kaikkia noista en tunne kovin hyvin.
// ...kysymykseeni, eli miksi pelastumisen kannalta on tärkeää uskoa Jumalan olemus joksikin määrätyksi. //
Syntimme on sovitettu ristillä Jeesuksen Kristuksen toimesta. Tämän ulkopuolella ei ole pelastusta. Jos kiellämme ristin työn eikä se kelpaa meille, niin ei ole mitään sovitusta synneillemme. Silloin joudumme Jumalan vihan alle ja tuomituksi.
Ristin työn kieltäminen vie pelastuksen ulkopuolelle. Se on päälinjanveto. Tällöin pitää tunnustaa, että Jeesus oli ja on synnitön ja Jumala (koska muutoin ei syntejä olisi voitu sovittaa)... Kaikki apostolisen uskontunnustuksen kohdat ovat elintärkeitä. Jos yksikin kohta apostolisesta uskontunnustuksesta poistetaan, niin silloin koko kristinusko murenee.
Ristin koskettaa jonkin verran sitä että millainen Jumala on olemukseltaan. Ristin työn merkitys murenee, jos Jeesuksen olemuksesta tunnustetaan jotain Raamatun vastaisesti (esim. jos kielletään Jeesuksen Jumaluus).
Seuraava asia kannattaa myös huomioida: Koko uskontunnustus rakentuu kolminaisuuden ympärille.
Sen jälkeen voimme alkaa miettiä, että jos tuo tunnustetaan (esim. Kristuksen ristin työ ja sen merkitys), niin voiko silloin olla tunnustuksessa jotakin sellaista mikä vie pelastuksen ulkopuolelle.
1.:ssä Johanneksen kirjeessä kirjoitetaan seuraavalla tavalla tuohon Jeesuksen olemukseen liittyen.
// 1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. //
Eli jos ja kun luotamme Raamattuun Jumalan ilmoituksena, niin näemme että selkeätä rajanvetoa tehdään.
Tätä voisi pohtia varmaankin vielä enemmänkin...
Korjatkaa, jos olen väärässä. En pohtinut tätä kovin paljoa ja kirjoitin tekstin aika nopeasti.
Kirjoitin
// Tällöin pitää tunnustaa, että Jeesus oli ja on synnitön ja Jumala (koska muutoin ei syntejä olisi voitu sovittaa)... //
Tai tarkemmin sanottuna Jeesus tehtiin synniksi ristin puulla, mutta oli itse synnitön. Sen tähden Jeesus saattoikin kantaa meidän syntimme. Ainoastaan synnitön voi sovittaa syntisen. Tuolla tavalla tapahtui ristin puulla.
2.Korinttolaiskirje:
5:21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Laitoin kohdan, jota haluan tässä yhteydessä huomioida merkkien
"//--" ja "--//" väliin.
Aamutähti-vihkonen: "Kenen te sanotte minun olevan, mitä tunnustuksella tarkoitetaan kirkossa?
(Vihkosessa oleva kuva on (mielestäni) hieman rajun näköinen, mutta teksti on mielestäni oikein hyvää.)
Tilattavissa ilmaiseksi osoitteesta:
http://www.luthersaatio.com
Mainostaisin siis tuota vihkosta (jos aihepiiri kiinnostaa).
Tässä olisi jonkin verran kohtia vihkosesta:
// Evankelis-luterilainen kirkko on sanan varsinaisessa merkityksessä tunnustuksellinen kirkko. Se lakkaa olemasta luterilainen uskonpuhdistuksen kirkko silloin, kun se ei enää ole luterilaisen tunnustuksen kirkko. Tämän tosiasian monet luterilaisuuden vastustajat näkevät meitä paremmin. Pyrimmehän me usein pyyhkimään meihin isketyn 'tunnustuksellisuuden' leiman otsastamme ja yritämme vakuutella, ettemme loppujen lopuksi niin mahdottomia olekaan. Voisimme luetella sivun verran nimityksiä, joilla tunnustuksellisia luterilaisia on nimitetty. Tahdomme kuitenkin olla kirkko, joka ottaa vakavasti ja todesta isiemme laatiman tunnustuksen ja uskallamme velvoittaa paimenemme pitäytymään siihen, koska (quia) se on yhtäpitävä Jumalan sanan eli Pyhän Raamatun kanssa.
Tunnustuksellisuudella, tunnustususkollisuudella ja tunnustuskirkollisuudella tarkoitetaan siis sellaista uskonnäkemystä ja teologista linjaa, jossa uskonpuhdistuksen luterilainen perintö nähdään ajankohtaisena ja halutaan pitää lyhentämättömänä voimassa. (Toim. huom)
Nykyään olemme saaneet tottua siihen, että tunnustuksellista luterilaisuutta arvostellaan suorastaan raivokkaasti. Tämä yltyy paikoitellen sellaisiin mittasuhteisiin, että joudumme vakavasti pohtimaan, onko kyse enää vain inhimillisestä vastustuksesta vai ovatko niiden takana suuremmat voimat. Jos haluamme ymmärtää mistä on kyse, meidän on paneuduttava tunnustuksen olemukseen ja sen merkitykseen kirkossa.
Tunnustuksen olemus
Luonnollisesti Uusi testamentti on kirkon tunnustuksen tutkistelussa paras opas ensinnäkin siksi, koska se on tunnustuksen ainoa perusta ja toiseksi koska se sisältää käytännöllisen opastuksen tunnustuksen merkityksestä. Olennaisen tärkeää on haita seuraava tosiseikka. Uuden testamentin käyttämillä sanoilla tunnustamisesta (lat. confiteri, kreik. homologein ja exhomologeisthai) on useita merkityksiä, jotka kuitenkin pohjimmiltaan liittyvät toisiinsa. Ensinnäkin kyse on syntien tunnustamisesta (J. Joh. 1:9; Matt.3:6; Jaak.5:16). Toiseksi sana merkitsee uskon tunnustamista (Matt.10:32; Joh.9:22; Room.10:9; 1.Joh.2:23; 4:2; Fil.2:11; 2.Kor.9:1; Hepr.3:1; 4:14;). Kolmanneksi tunnustamisella tarkoitetaan Jumalan ylistämistä (Matt.11:25; Room.14:11).
Kirkossa tämä kolmenlainen tunnustaminen kuuluu erottamattomasti yhteen.
...
Taivaassa tunnustus on yksinomaan ylistystä (Fil.2:11, vrt. myös Ilmestyskirjan hymnit). Taivaassa ei ole harhaoppeja eikä virheitä. Silloin ihmisiä väärään uskoon ja epäuskoon johtava Antikristus on vihdoin kukistettu. Maan päällä kuitenkin Jumalan ylistys sisältää aina uskon tunnustamisen sekä tämän uskon opillisen sisällön julkituomisen. Nämä opinkohdat ovat tosia! Syntyi Neitsyt Mariasta, ... on samaa olemusta kuin Isä." Tällaisia lauseita ei oikeastaan voida rukoilla tai laulaa, ellei haluta uskoa niitä todeksi. Mainittu ulkokohtaisuus on vakava oire uskonpuhdistuksen kirkon ja sen sanoman heikkenemisestä. Ei ole olemassa kirkkoa ilman todellista tunnustusta, jonka se ottaa elämää kantavana totuutena. Liturgia juuri on tällaisen tunnustuksen luonnollinen seuraus. Osuvasti onkin esitetty, että sanontaa 'miten rukoilet, siten uskot' (lex supplicandi lex credendi) ei ainoastaan voi, vaan se on pakko myös kääntää toisin päin. Yhtä varmaa kuin se, että kirkon historiassa oppi, dogma on yleensä ensin rukoiltu ja vasta sitten määritelty opinkohdiksi, samoin alkukirkossa uskon tunnustaminen edelsi liturgian muovautumista.
Tunnustuksen alkuperä
Miten sitten uskontunnustukset Kristuksen kirkossa Uuden testamentin mukaan syntyivät? Halusivatko oppineet teologit antaa lennokkaan ajatustyön seurauksena metafyysisiä määritelmiä tai teologisia muotoiluja? Pyrkivätkö he mieluummin sanoin selittämään sanoinkuvaamatonta salaisuutta Kristuksen persoonasta kuin että olisivat tyytyneet olemaan hänen yksinkertaisia seuraajiaan? Kokoontuivatko opetuslapset nykyaikaisten teologisten konferenssien tavoin muotoileman sellaisia opillisia sovitteluratkaisuja, joissa erilaiset teologiset näkemykset saataisiin lutviutumaan toisiinsa? Oliko heidän tarkoituksenaan luoda liturginen kaava? Tällaisesta ei suinkaan ollut kysymys.
Uskontunnustukset eivät ole syntyneet ihmisten aloitteesta, vaan Kirkon Herran tahtomina ja synnyttäminä. Jeesus itse kysyi opetuslapsiltaan: "Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?" (Matt.16;22:42). Tämän kysymyksen perusteella Jeesus itse on synnyttänyt uskontunnustukset ja siten myös perustan koko kristilliselle dogmalle. Paavalihan mainitsee (1.Tim.6:13) Jeesuksesta, "joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen..." Tässä ei ole kysymys tunnustamisesta pelkkänä myöntymisenä tuomarin edessä tämän kysellessä kuka Jeesus oikein oli. Tosiasiassa Jeesuksen itsestänsä antama 'hyvä tunnustus' todistaa, kuka hän oli ja myös samalla tekee hänestä ensimmäisen todistajan eli marttyyrin.
Sen tähden kirkon tunnustus on perimmäiseltä olemukseltaan vastaus. Mutta se on uskon vastaus kysymykseen, jonka Jeesus Kristus lihaksi tulleena Jumalan ilmoituksena synnyttää. Kuka hän on? Tätä kysymystä meille ei esitä kukaan muu kuin Jeesus itse. Se koskee kaikkia, jotka kuulevat evankeliumin, niin opetuslapsia kuin kirkkoa ja lähetyskenttiä kaikkina aikoina. Se esitetään niin filosofeille ja historiantutkijoille kuin pienille lapsille, jotka ovat vasta oppineet ristimään kätensä ja laulamaan Jeesukselle "Ystävä sä lapsien." Olkoon vastaus mikä tahansa, kukaan ihminen ei voi kulkea ohi vastaamatta tähän kysymykseen. Kirkon tunnustukset eivät halua olla muuta kuin vastausta tähän samaan kysymykseen. Tämä koskee yksinkertaisia alkukirkon tunnustuslauseita, ekumeenisia uskontunnustuksia ja uskonpuhdistusajan oppitunnustuksia. Kaikki ne tahtovat omalla tavallaan suojata ja turvata erilaisilta vääriltä tulkinnoilta alkuperäisen tunnustuksen: Jeesus on Kristus. Kaikki kirkon tunnustukset ovat siis vastauksia eivätkä mitään inhimilliseen kyselyyn perustuvia kannanottoja Jeesuksen asettamasta kysymyksestä kuka hän on.
"Kenenkä te sanotte minun olevan?" Tämä kysymys on annettu opetuslapsille ryhmänä. Siihen Pietari omasta henkilökohtaisesta vakaumuksestaan vastaa: "Sinä olet Kristus!" Tämän hän sanoi kaikkien muiden puolesta. Sama Pietari sanoi: "Me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." Tämä on toinen piirre kirkon tunnustuksessa. Se on aina yhden ihmisen sydämestä nouseva uskon tunnustus. Ja kuitenkin samalla se on monien (huom. 'me') tunnustus, joka ilmaisee kirkon suuren yksimielisyyden.
Apostolinen uskontunnustus (credo) alkaa sanoilla: "Minä uskon..." Nikean tunnustus sen sijaan alkaa sanoilla: "Me uskomme..." Edelinen on kastetunnustus ja jälkimmäinen kirkolliskokousten ja jumalanpalveluksien tunnustus. Molemmat kuuluvat yhteen. Miten sitten Pietari uskalsi muilta kysymättä vastata muiden puolesta? Miten suuri luterilainen opettaja Philip Melanchthon uskaltaa aloittaa laatimansa luterilaisen kirkon päätunnustuksen Augsburgin tunnustuksen sanoilla: "Seurakuntamme opettavat suuren yksimielisyyden vallitessa..." ilman mitään kirkolliskokouksen päätöstä tästä suuresta yksimielisyydestä? Miten luterilaisten Tunnustuskirjojen usein käyttämä muotoilu 'me uskomme, opetamme ja tunnustamme', on aina saanut niin voimakkaan vastaanoton? Kaikkia uskontunnustuksia ei ole samalla tavoin otettu vastaan, sillä vain muutama vanha uskontunnustus on hyväksytty kirkossa. Mutta missä näin tapahtui, siellä löytyi varma vakuus siitä, että tämä kirkon suuri 'Me' eli koko oikeauskoisen kirkon ääni todella puhui.
Tämä rinnakkain asettelu ja vuorovaikutus minä- ja me-ilmaisujen välillä käy yksilökeskeisesti ajattelevan nykyihmisen ymmärryksen yli. Me modernit protestantit ajattelemme, että uskontunnustukset syntyvät siten, että suuri joukko yksilöitä kokoontuu yhteen ja he muotoilevat tunnustuksen, joka on kutistettu uskonsisällöltään sellaiseen minimiin, johon kaikki voivat yhtyä. Tähän tapaan syntyykin moderneja 'uskontunnustuksia', jotka kuitenkin tosiasiassa ovat vain jonkin uskonnollisen organisaation periaatepykäliä.
Kirkon tunnustuksella on toisenlainen alkuperä. "Ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaissa." Tämä oli Jeesuksen vastaus Pietarin tunnustukseen. Paavali taas lausuu: "...ettei kukaan voi sanoa: 'Jeesus olkoon Herra' paitsi Pyhässä Hengessä." (1.Kor.12:3) Ortodoksisen kirkon liturgiassa johdantolauseessa uskontunnustukseen sanotaan: "Rakastakaamme toisiamme, että voisimme yksimielisesti ja yhdessä suusta ylistää Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä." Luther puolestaan opettaa katekismuksessaan: "Uskon, etten voi omasta voimastani enkä järjestäni uskoa Herraan Jeesukseen Kristuksen enkä tulla hänen luokseen, vaan Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin sanalla. ... samalla tavoin hän kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa." Todellisesti uskoa ja tunnustaa on yksi ja sama asia niin yksittäisen kristityn kuin koko kirkon kohdalla. Molemmissa on kyse Pyhän Hengen työstä. Juuri tämä on Kristuksen kirkon salattu yksimielisyys. Tässä merkityksessä evankeliumiin vastauksen antava tunnustus on Pyhän Hengen kokoaman ja luoman kirkon eli pyhien yhteisön vastaus.
Tunnustuksen tehtävä
Jos ymmärrämme tunnustuksen edellä kuvatulla tavalla, sillä on kaksi tehtävää. Tunnustuksen tehtävät ovat yhtäältä koota ja toisaalta erottaa. Jälkimmäisen tarkoitus, joka useimmin on tapetilla, on harhan poissulkeminen kirkosta. Mutta se on vain vastakappale tunnustuksen kokoamistehtävälle. Kirkko kokoontuu tunnustuksensa äärelle! Tätä usein arvostellaan sanomalla, että näin tunnustus saa liikaa painoarvoa, sillä todellinen kirkkohan kokoontuu Raamatun eikä tunnustuksen äärelle. Tottakai kirkko kokoontuukin Raamatun äärelle, mutta oikein ymmärretyn Raamatun äärelle! Kaikilla kirkoillahan on sama Raamattu - myös harhaoppisilla. Mutta vastaamalla evankeliumiin sisältyvään kysymykseen Jeesuksesta, tunnustus tuo esille oikean ymmärryksen Raamatusta ja asettaa tunnustuksen samasta Raamatun (väärin)käyttämisestä nousevaa harhaoppista tulkintaa vastaan.
Apostolisen ajan kirkko ymmärsi oikein Vanhan testamentin nähdessään Jeesuksen luvattuna Kristuksena, Messiaana. "Sillä juutalaiset olivat jo sopineet keskenään, että se, joka tunnusti hänet Kristukseksi, oli erotettava synagoogasta." (Joh.9:22). Viimeistään siinä vaiheessa, kun alkukirkko ja Paavalin seurakunnat laajensivat tunnustuksensa 'Jeesus Kristus on Herra (Kyrios)', kävi ilmeiseksi, ettei tämän tunnustuksen kanssa enää ollut tilaa synagogassa. Kyrios on se termi, jolla Jumala ilmoitti itsensä. Sillä sana kyrios merkitsi kreikankielisessä Vanhassa testamentissa sitä, mikä hepreankielisenä tarkoitti Jumalaa. Näin kirkko joutui erilleen synagogasta ja samalla myös hellenistisistä mysteeriuskonnoista ja niiden jumaluuksista (kyrioi). Tämä merkitsi myös irrottautumista Rooman valtakunnan keisarikultista (kyrios Kaisar).
Ensimmäisen vuosisadan lopulla salaoppeihin, väärennettyihin pyhiin kirjoituksiin ja Raamatun tekstin hylkäämiseen perustuva harhaliike gnostilaisuus soluttautui kirkkoon ja valtasi kristikunnasta mahdollisesti jopa enemmistöaseman, esimerkiksi Egyptin ja Syyrian. Tämän pakanuuden muodon edustajat väittivät sen olevan kristinuskon puhtaampi ja henkistyneempi muoto. Tällöin oikeauskoinen kirkko kerääntyi tunnustuksensa ympärille ja tunnusti Pojan todellisen lihaantulon eli inkarnaation. Juuri 'rakkauden apostoli' Johannes käytti tätä tunnustusta sulkeakseen pois mainitun harhaopin kirkosta. Varmastikin nämä gnostilaiset opettajat uskoivat Jeesukseen ja halusivat osoittaa hänelle mitä suurinta arvonantoa kieltämällä Jeesuksen ruumiin lihallisen todellisuuden. Johannes kuitenkin nimitti näitä vääriksi profeetoiksi ja jopa antikristuksiksi sekä kielsi kristittyjä edes toivottamasta heitä tervetulleiksi (1.Joh.4:1-3; 2.Joh.7). Näin voisimme jatkaa oppihistoriaa eteenpäin. Oikean kirkon kokoaminen ja harhan torjuminen on ollut kaikkien vanhan kirkon ja uskonpuhdistuksen ajan suurten opillisten julistusten päämääränä.
Synnin valtaamassa maailmassa totuuden ja valheen erottaminen ei ole helppoa ja sitä vaikeampaa se on mitä suuremmasta totuudesta on kyse. Kuka aikoinaan Jerusalemissa pystyi tunnistamaan oikean Jumalan lähettämän profeetan? Oliko oikea profeetta Jeremia, joko yksin vastoin kaikkia ennusti kaupungin tuhoa, vai monet profeetat, jotka julistivat kaupungin ihmeellistä vapautumista? Oli kyse uskosta, väärästä uskosta niin kutsuttuun 'Jumalan sanaan' ja oikeasta uskosta aitoon Jumalan sanaan. Oikean Jumalan sanan tunnistaminen ja sen uskon kautta hyväksyminen on Uuden testamentin mukaan Pyhän Hengen lahja. Raamatun oikea ymmärtäminen on Pyhän Hengen työ. //-- Sillä tässä maailmassa, jossa 'Valheen Isä' pyrkii pettämään ihmiset, jopa Jumalan sana joutuu väärien tulkintojen kohteeksi. Sen tähden kirkko lakkaamatta rukoilee, että Herra pitäisi kirkkonsa kestävänä sanassa ja totuudessa. Se tietää, ettei se pyydä sitä turhaan. --// Sillä eräs toinen myös rukoilee kirkon kanssa ja sen puolesta. Hän on armollinen Ylipappimme, joka viimeisenä iltana ennen kuolemaansa ei rukoillut kirkkonsa puolesta ainoastaan sitä, että 'he olisivat yhtä', vaan myös sitä, että 'he olisivat yhtä totuudessa'! "Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus." (Joh.17:17) Huolimatta ihmisten häilyväisyydestä ja kristittyjen alituisesta vaarasta joutua harhaan, //-- tämän rukouksen varassa ja ainoastaan sen varassa säilyy varmuutemme siitä, ettei kirkko voi kadottaa totuutta, jos se pysyy Raamatun sanassa ja tunnustaa yksin sen ohjenuorakseen. --//
Tunnustus ja Raamattu
//-- Kirkon historiasta on löydettävissä kohtalokkaita esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun Raamatun rinnalle otetaan jokin toinen ilmoituksen lähde. --// Rooman kirkko päätti Trenton kirkolliskokouksessa (1545-1563) asettaa kirkon tradition Raamatun kanssa yhtäläiseksi ilmoituslähteeksi. Tämä käynnisti kehityksen, jota voidaan parhaiten seurata mariologian (oppi Mariasta) kohdalla. Ensiksi syntyi oppi Marian tahrattomasta sikiämisestä, mikä johti Marian tahrattoman sydämen kulttiin. Sitten vuorossa on ollut oppi Marian ruumiillisesta taivaaseenottamisesta ja seuraavaksi on luvassa oppi Mariasta armon välittäjänä (mediatrix). Jossain paikoin Mariakultti on saanut puoliksi, jollei kokonaan pakanallisen luonteen, jota on vaikea erottaa ikivanhasta suuren äitimaa-jumaluuden palvonnasta. Mikä kehitys onkaan tapahtunut!
Protestanteilla ei ole kuitenkaan mitään aihetta röyhistelyyn. Onhan kristikunnassa olemassa käsite solidaarisuus. Me kärsimme Rooman synneistä kuten se meidän. Voimme vain murheella ja rukouksen hengellä seurata tapahtunutta ja pyytää, että pysyisimme kestävinä Raamatun sanassa. Meidän tehtävämme on paneutua syvemmälle Raamattuun myös mariologian kohdalla, kuten Luther niin ihanasti teki kirjassaan Marian ylistyslaulu.
Tämänkin valossa on mieletöntä ja epäoikeutettua väittää, että luterilaiset pitäisivät tunnustusta korkeammassa asemassa kuin Raamattua. Tämän syytöksen selitetään johtuvan siitä, että luterilaisille Raamattu ei ole seitsemällä sinetillä suljettu kirja, vaan se voidaan selvästi ymmärtää vanhurskauttamisopin valossa, jonka varassa kirkko seisoo tai kaatuu. Luterilaiset isät ovatkin opettaneet, että Raamattu selittää itse itseään (sui ipsius interpres) niille, jotka sitä lukevat ja kuulevat Pyhän Hengen voimassa.
//-- Tässä merkityksessä Raamattu todella on selvä ja ymmärrettävä. Siksi kirkon tunnustuskin on olemassa. --// Siten se olemassaolollaan ilmaisee oikean raamattukäsityksen. Luterilainen kirkko pitää tunnustustansa, jonka perusteella se arvioi kaikkea opetusta ja tekee opilliset päätöksensä selviin raamatunkohtiin nojautuen, ei tyhjentävänä mutta oikeana Raamatun selityksenä. //-- Tunnustus voidaan kyseenalaistaa vain siinä tapauksessa, että pystytään osoittamaan sen edustama opetus Raamatusta vääräksi. --//
//--
Luterilaisen ja reformoidun kirkon käsitykset poikkeavat jyrkästi toisistaan niin tunnustuksen sisällöstä kuin myös sen olemuksesta. Maineikas reformoitu teologi Karl Barth korosti, että tunnustuksen merkitys on aikasidonnainen ja paikallisesti rajoittunut. Tämä näkyykin siinä, että reformoidulla kirkolla on useita tunnustuksia (Heidelbergin, Gallian, Skotlannin, Sveitsin tunnustukset), joita käytetään eri maissa. Augsburgin tunnustus on sen sijaan maailman kaikkia luterilaisia sitovia. Onko tällainen tunnustuskäsitys luterilainen 'hybris' vai onko sen takana vakaumus, että Raamatun opetukset ovat samat kaikille ihmisille kaikkina aikoina kaikissa paikoissa? Jos pastorit velvoitetaan sitoutumaan ainoastaan Raamattuun, kuten monissa reformoiduissa kirkossa tehdään ja äärimmäistapauksessa jätetään kunkin pastorin päätäntävaltaan, opettaako tämä unitarismia eli kolmiyhteisen Jumalan kieltämistä vai kolminaisuusoppia, tämäkö on Raamatun oikeaa arvostamista? Kirkon historia epäämättömästi osoittaa, että siellä, missä tunnustuksen auktoriteetti Raamatun oikeana selityksenä on vähentynyt, siellä myös Raamatun auktoriteetti syrjäytetään. Raamattu on luterilaisen käsityksen mukaan ohjeellinen ohje (norma normans) ja tunnustus ohjeenalainen ohje (norma normata). Tässä mielessä luterilaisessa kirkossa tunnustuksen auktoriteetti ei ole vähempi kuin Pyhän Raamatun, joka selittää itse itseään. Tämä erottaa meidät reformoidusta tunnustuskäsityksestä, joiden teologiaa ohjaa filosofia, vanhaliberaali idealismi jne.), koska siinä tunnustus on kirkkoa sitova, sikäli kuin (quatenus) se on yhtäpitävä Raamatun kanssa. Luterilaiset pastorit ovat sen sijaan velvoitetut pitämään tunnustuksestansa kiinni, "koska (quia) sen sisältö on saatu Jumalan sanasta ja koska se lujasti ja tukevasti nojautuu Jumalan sanaan." (Yksimielisyyden ohje) Tämä 'koska' edellyttää vakaata uskoa Pyhään Raamattuun ja sen selkeyteen.
Luterilainen kirkko haluaa seistä jatkumossa halki kaikkien aikojen kulkevan kirkon kanssa. Lutherin kirkko oli sama kuin kirkkoisä Athanasiuksen, ja luterilainen kirkko - mikäli se ei ole luopunut perinnöstään - on sama kuin Augsburgin tunnustuksen kirkko. Sen tähden emme voi hyväksyä Karl Barthin tavoin aika- ja paikkasidonnaista tunnustuskäsitystä. Luterilaiset Tunnustuskirjathan alkavat juuri vanhan kirkon (apostolisella, Nikean ja Athanasiuksen) uskontunnustuksilla. Sen tähden kirkkomme paimenet on velvoitettu pitäytymään Tunnustuskirjoissa ilmaistuihin opillisiin päätöksiin. Tämä ei tarkoita sitoutumista Tunnustuskirjojen kaikkien raamatunkohtien yksityiskohtaisiin selityksiin vaan sen oppiin, koska uskomme järkähtämättömästi, että se on johdettu Jumalan sanasta ja se lujasti ja tukevasti nojautuu siihen.
--//
Siten tunnustus ei ainoastaan yhdistä nykyistä sukupolvea vaan myös kaikkina aikoina olemassa olleen oikeaoppisen kirkon. Emme ole siis yhdistyneet ja ole kirkollisessa yhteydessä sekä todellisessa uskon yksimielisyydessä vain tällä hetkellä elävien kanssa, vaan myös niiden kanssa, jotka ovat tunnustaneet oikean uskon meitä ennen ja tunnustavat meidän jälkeemme, so. kaikki pyhät kirkon alusta viimeiseen päivään saakka. Tämä uskon ja tunnustuksen yhteys ja ykseys ulottuu myös maan päällä taistelevan kirkon tunnustajien (ecclesia militans) ja riemuitsevan kirkon (ecclesia triumphans) välille taivaassa, jossa tunnustus saa yksinomaan Kristuksen ja Jumalan ylistyksen muodon. Tämä on luterilaisen tunnustuksen syvin merkitys.
Tunnustuksen lopunajallinen ulottuvuus
...
... Uskomme alkaja on myös sen päättäjä (1. Tim.6:12; Hepr.3:1) ... (Matti.10:32; Ilm.3:5) Kristuksen tunnustaminen ei ole lähtöisin ihmisen omasta ymmärryksestä, kuten käy ilmi ensimmäiselle tunnustajalle, Pietarille, lausutuista sanoista: "Autuas olet sinä..." (Matt 16:17) Maanpäällisen rukouksen lisäksi Herramme Kristus rukoilee jatkuvasti puolestamme Isän edessä taivaassa. (Joh.17) Kyseessä ei ole siis ainoastaan kirkon tunnustus maan päällä vaan myös kirkon Herran tunnustus meistä taivaassa . . . //
Aamutähti-vihkosen on Herman Sassen artikkelista (1949) kääntänyt (lyhentäen ja muokaten) Juhana Pohjola
Sinä olet kyllä kova poika kopioimaan tekstiä muualta, mutta en valitettavasti vieläkään päässyt samalle aaltopituudelle kanssasi. Kirjoittelit paljon ristin merkityksestä ja Jeesuksen lunastustyöstä ja synnittömyydestä, mutta ei se silti vastaa siihen, miksi joku ei mukamas ole Kristitty tai jopa pelastu jos uskoo Jumalan olomuodon erilaiseksi kuin joku toinen (mutta tunnustaa silti Jeesuksen sovitystyön ja Jumalan ja Pyhän Hengen muodostaman poppoon yhdeksi Jumalaksi....?)
Jumala ei voi niin turhamainen olla, että tällaisista muotoseikoista välittäisi tuon taivaallista puolin tai toisin!
// miksi joku ei mukamas ole Kristitty tai jopa pelastu jos uskoo Jumalan olomuodon erilaiseksi kuin joku toinen (mutta tunnustaa silti Jeesuksen sovitystyön ja Jumalan ja Pyhän Hengen muodostaman poppoon yhdeksi Jumalaksi....?) //
Sitä yritin viestissäni korostaa, että silloin aletaan olla kristinuskon puolella, kun tunnustetaan Jeesuksen sovitustyö (sen merkitys).
Olemme puhuneet (tai itse olen puhunut kahdesta asiasta yhtä aikaa).
1) Kaikki eivät usko edes tuohon sovitustyön merkitykseen (esim. muslimit). He ovat selkeästi kristinuskon ulkopuolella.
Kuten kirjoitin edellisessä viestissäni. Esim. 1.Joh.4:än alkuun viitaten, tai koko Raamattuun viitaten.
Eli selkeätä rajanvetoa tehdään tuon asian suhteen.
2) Mutta kyselit miten tämä liittyy Jumalan olemukseen. Miksi Jumala tulee tunnustaa kolmiyhteiseksi? (Yritin kyllä tähänkin jonkin verran vastata. Yritän vielä...)
Jos 1)-kohta tunnustetaan, niin esim. tuon mainitun Raamatun kohdan (1.Joh.4) mukaan tulee tunnustaa Jeesus Kristukseksi, lihaan tulleeksi Jumalaksi. Näin Raamattu asian määrittelee. Raamattu vaatii tunnustamaan Jeesuksen Jumalaksi, lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi. "Joka ei tunnusta Jeesusta ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki". Jeesuksen olemus tulee tunnustaa. Hänet tulee tunnustaa Jumalaksi.
Tuo liittyy selkeästi Jeesuksen olemukseen.
Pyhään Henkeen liittyen en osaa sanoa, että miten tarkasti Raamatussa sanotaan, että Hänet tulee uskoa Jumalan kolmanneksi persoonaksi, ja että Jumala tulee tunnustaa kolmiyhteiseksi.
Kuitenkin jos kiellämme Jumalan kolminaisuuden, niin silloin emme luota Raamatun ilmoitukseen ja meille on silloin tulossa muita ilmoituksen lähteitä.
(Jostain muualtahan kuin Raamatustahan meidän silloin tulee löytää tieto siitä että Jumala ei olekaan kolmiyhteinen. Tuon tietolähteen pitää myös olla arvovaltaisempi kuin Raamattu, ja tuon toisen tietolähteen tulisi kumota Raamatun ilmoitus. Tällaisia tietolähteitä ei ole.)
Tällainen on hyvin vaarallista. Aamutähti-vihkosessa:
//-- Kirkon historiasta on löydettävissä kohtalokkaita esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun Raamatun rinnalle otetaan jokin toinen ilmoituksen lähde. --//
Se on Jumalan käsissä, jos joku alkaa kieltämään selvän Raamatun ilmoituksen Jumalan kolminaisuudesta.
On myös Jumalan käsissä, jos joku ei ole tuota asiaa (Jumalan kolminaisuutta) ymmärtänyt. (Emmehän voi sitä heti edes ymmärtää, emmekä KOSKAAN tule sitä täydellisesti käsittämään. Se asia on meidän käsityskyvyn yläpuolella. Voimme luottaa ainoastaan ilmoitukseen, eli Raamatun sanaan.)
Kristinuskon ulkopuolelle aletaan mennä, jos Raamatun ilmoitusta ei pidetä ainoana auktoriteettina (vaan tilalle tulevat ihmiskeksinnöt). Jos Jumalan kolminaisuus kielletään, niin Raamatun auktoriteetti kielletään.
3) Jos ristin työn merkitys tunnustetaan ja samalla tunnustetaan se, että Jeesus on Kristus, lihaan tullut Jumala, Jumalan Poika (kuten Raamatun sanassa vaaditaan tunnustamaan: muutoin ei olla kristittyjä), mutta kielletään jotain muuta kolminaisuusopin vastaisesti, niin mitä silloin tulisi ajatella? Jos vaikkapa kielletään Pyhä Henki -> ettei Pyhä Henki olisikaan Jumalan kolmas persoona (kuten ilmeisesti Jehovan todistajat tekevät). Tai juuri että joku sanoo että Jumala ei olekaan yksi ja samaan aikaan tunnusteta kolmea Jumalan persoonaa (?).
Kyllä itse olen tuolloin hyvin varuillani. Silloin ei tunnusteta perusasioita kristinuskosta.
Mutta ollaanko silloin kristinuskon ulkopuolella? (Puhun nyt keksimästäni esimerkkitapauksesta en Jehovan todistajista, koska en heidän oppejaan niin hyvin tunne.)
Itse alkaisin sanoa, että silloin aletaan olla kristinuskon ulkopuolella, mutta toivon kipinä voi olla olemassa (jos Jeesuksen Jumaluus ja ristin työn raamatullinen merkitys tunnustetaan). Kuitenkin Pyhästä Hengestä puhutaan Raamatussa paljon. Kyllähän siitäkin tulee tunnustaa Raamatun sanan mukaisesti! Jos kiellämme Pyhän Hengen, niin voimme helposti joutua kieltämään samalla myös Jeesuksen Jumaluuden (Kristus sikisi Pyhästä Hengestä, jne. Koko kristinusko romuttuu, jos alamme perusasioita kieltämään...).
Osaakohan joku selittää tätä asiaa paremmin kuin minä?
Pitää tunnustaa joitakin perusasioita (esim. ristin sovitus).
Esim. pastori ei saisi toimia kristillisessä kirkossa virassaan, jos hän opettaa vaikkapa jälleensyntymistä tai vaikka että kukaan ei joudu helvettiin (tai että "kaikki pääsevät taivaaseen"). Kolminaisuusoppi on yksi tällaisista perusasioista. Jos jotakin kristillistä "perusoppia" ei tunnusteta, niin silloin aletaan olla kristinuskon ulkopuolella. Jos olet kristitty, niin miksi et voi tunnustaa kristinuskon mukaisesti? Miksi et luota Jumalan ilmoitukseen? (Mikä sinun ilmoituksen lähteesi on?)
Auttaisivatkohan seuraavat luennot kolminaisuuteen liittyen.
Pyhästä Hengestä puhutaan paljon Raamatussa.
http://www.teolinst.fi/luennot/lvks96_7.html
->
// Näissä kaavoissa on asetettu rinnakkain Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Tunnetuin tällainen kohta Raamatussa on Matteuksen evankeliumin kaste- ja lähetyskäskyn kaava:
“Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”
Toinen vastaava on apostolinen siunaus 2 Kor. 13:13:
“Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.”
Lähetyskäskyn kaltaisia kolminaisia kaavoja on paljon myös Raamattua nuoremmissa varhaiskirkon teksteissä. Kleemens Roomalainen kirjoittaa n. vuonna 96:
“Eikö meillä ole yksi Jumala ja Yksi Kristus ja yksi armon Henki, joka on meille vuodatettu.”
Polykarpoksen marttyyriossa (156) on mielenkiintoinen kohta, trinitaarinen doksologia, jossa Polykarpos ennen surmaamistaan antaa kunnian kolmiyhteiselle Jumalalle seuraavin sanoin:
“...Siitä syystä minä sinua [Jumala] ylistänkin, kiitän ja kunnioitan, iankaikkisen ja taivaallisen ylipapin Jeesuksen Kristuksen, sinun rakkaan Poikasi kautta. Hänen kauttaan Sinulle ynnä Hänelle ja Pyhälle Hengelle kunnia nyt ja tuleviin aikoihin. Aamen.” //
Ykkösosa edellisestä luennosta (edellinen linkki viittasi toiseen kolminaisuusluento-osuuteen)
http://www.teolinst.fi/luennot/lvks96_6.html
Esim.
Jumalan "samaan olemukseen" liittyen,
areiolaisuuteen viittaus
// Yksi tärkeä lisäys uskontunnustukseen jouduttiin Nikeassa tekemään. Nimittäin sana homouusios, suomeksi samaa olemusta oleva. Sitä ei löydy sen enempää Raamatusta kuin vanhimmista uskontunnustuksistakaan. Sitä jouduttiin käyttämään, koska areiolaiset (niinkuin Jehovan todistajat tänään) väänsivät kaikki raamatulliset termit mielensä mukaisiksi.
Esimerkki: Johanneksen evankeliumin alusta luemme: “Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala. Jehovan todistajat (ja muut areiolaiset) sanovat: niin niin, toki Sana on jumala, siis pienellä kirjoitettuna, eli toisin sanoen luotu jumala.
Tällaista logiikkaa käyttäen jo vanhan kirkon areiolaiset irtautuivat Raamatun apostolisesta tulkintaperinteestä. Mikään koetetuista raamatullisista termeistä ei osoittautunut riittäväksi areiolaisia torjuttaessa. Niinpä Nikeassa taivuttiin käyttämään filosofista homoousios käsitettä. Se oli ajan filosofisessa perinteessä niin selkeä ja yksimerkityksinen sana, ettei se jättänyt mitään mahdollisuutta areiolaiseen tulkintaan. Toisaalta sitä vieroksuivat monet muutkin kuin vain areiolaismieliset teologit. Kovin monet hurskaat säikkyivät siirtymistä turvallisesta Raamatun kielestä filosofian hetteiköille. //
http://www.teolinst.fi/luennot/lvks96_7.html
// Toisin sanoen Jumalan ykseyttä puolustettiin triteismia vastaan julistamalla yhtä ainutta jumalallista olevaa (ousia) ja areiolaisuutta sekä monarkianismia vastaan julistettiin tuon yhden jakamattoman jumaluuden sisäisen todellisuuden olevan muodostunut kolmesta ikuisesta olemismuodosta (hypostaasista), nimittäin Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä. //
Tämäkin on mielenkiintoinen kannanotto:
// Areiolaisuudelle Konstantinopoli merkitsi lopullista tappiota. Areiolaisuus kuoli pian pois, rippeitä siitä eli hetken aikaa goottien ja joidenkin muiden germaaniheimojen subordinationismissa. Mikään vanhasta kirkosta periytyvä ryhmä ei opeta tänään areolaisittain. Jehovan todistajat ovat viimeisen sadan vuoden aikana keksineet uudelleen areiolaisten harhan ja he ovat tänään sen innokkaimpia markkinamiehiä. Areiolaisisita voi sanoa vielä sen verran, että he olivat eittämättä rationaalisempia kuin Nikealaiset vastustajansa. Oman aikansa “tieteenfilosofisilla” mittapuilla heidän analyysina oli loogisempaa kuin triniteettiopin kannattajien. Luulen että sama pitää paikkansa vielä arvioitaessa asiaa nykyisenkin rationalismin kriteereillä.
Areiolaisten tulkintaa pidettään vieläkin järkeenkäyvenpänä. Niinpä kolminaisuusoppia onkin pidettävä uskontotuutena. //
Varsinkin tämä:
//Se on uskottava puhtaasti Jumalan erityisen ilmoituksen perusteella, ilman luonnollisen järkemme tai empirisen tieteen antamia perusteluja. Ilmoitusteologisesta näkökulmasta areiolaisuus nimittäin väistämättä osoittautuu perusteettomaksi. Se joutuu kieltämään Raamatusta kaikki Kristuksen ja Pyhän Hengen jumaluudesta puhuvat kohdat. Toinen vaihtoehto heillä on muuttaa sanan Jumala merkityssisältöä, kuten he yrittivät tehdä ja kuten Jehovan todistajat tänään yrittävät tehdä. //
Ja edelleen:
// Näin tehdessään he tuovat polyteismin keittiönoven kautta uskontoonsa. Onkin traagista, että ehdotonta yksijumalaisuutta ajavat henkilöt muuttuvat monijumalaisuuden kannattajiksi, kuten jo Nikean uskon puolustajat osoittivat. //
Eli jos sanomme Isää, Poikaa, ja Pyhää henkeä erillisiksi, niin aletaan mennä monijumaluuteen.
(Kyllähän sellainen tosi rajulta kuulostaa!)
Yritin etsiä vielä lisää tietoa (netistä, en niinkään kirjallisuudesta).
Tässä Matti Väisäsen vihkosesta "Jeesuksen neitseestä syntyminen"
http://matti.vaisanen.sekl.fi/kirjat/sula1.html
->
// Jeesuksen neitseestä syntymisen kieltäminen - myös adoptionismi - johtaa Raamatun kuningasdogman eli kolminaisuusopin torjumiseen. Kristinusko lepää Jumalan kolmiykseyden varassa. Jos hylkäämme kolminaisuusopin, ajaudumme joko polyteismiin (kolme Jumalaa) tai kiellämme Kristuksen jumaluuden ja teemme Pyhästä Hengestä persoonattoman voiman.
Jos Jeesus ei ole siinnut Pyhästä Hengestä, silloin Jeesus ei ole Jumalan Poika, vaan vain yksi meistä, korkeintaan vähän parempi kuin me, mutta ei muuta.
Jos Jeesus ei ole siinnyt Pyhästä Hengestä, silloin sekään, mitä pitkäperjantaina tapahtui, ei ole meidän syntiemme sovitus, vaan yksi oikeusmurha tuhansien muiden oikeusmurhien joukossa, jolloin syntiset tappoivat yhden muun syntisen.
Jos Jeesus ei ole siinnyt Pyhästä Hengestä, meillä ei ole evankeliumia eikä koko maailmalla mitään toivoa.
Jos Jeesus ei ole siinnyt Pyhästä Hengestä, silloin kristillinen kirkko on kaikkien aikojen suurin narri. Se on itse uskonut olemattomia ja on 2000 vuotta saarnannut valhetta ja pettänyt ihmiskuntaa. Ilman Jeesuksen jumaluutta kirkolla ei ole olemassa olon oikeutta. Ilman Jeesuksen jumaluutta kirkolta puuttuu perustus.
Yhtään vähemmästä ei Jeesuksen neitseellisessä sikiämisessä ja syntymisessä, Marian päivän ja joulun sanomassa, ole kysymys. //
...kyllä pointtisi, mutta käsitän asiat hieman eri tavalla kuin sinä. Minun mielestäni Kristinuskon tärkein juttu on seuraava:
1. Jeesus on meidän Jumalamme ja hänen sovitustyönsä pelastaa meidät.
2. Meidän pitää uskoa Jeesukseen lunastajanamme - mikään muu ei meitä pelasta kuin Jeesus.
3. Jeesus, Jumala ja Pyhä Henki toimivat yhdessä ja ovat Jumaluuden 3 komponenttia.
Täyttääkö tämä Kristillisen uskon määritelmän?
Minusta (ja uskoisin, että Jumalastakin) on aivan yhdentekevää kuvittelemmeko J&J&PH:n olevan joku kolmekomponenttinen sumupilvi tai kolme erillistä persoonaa, jotka yhdessä muodostavat Jumaluuden.
Vähän sama juttu, kuin firman johtajat.... kun olet vaivainen konttorirotta, niin "Johtaja" on sinua ylempiarvoinen ja päättää sinun kohtalostasi. Vaikka johtajia olisi 3, niin johtaja on aina johtaja, varsinkin jos 3 johtajaa muodostaa firman hallituksen. :)
// Minusta (ja uskoisin, että Jumalastakin) on aivan yhdentekevää kuvittelemmeko J&J&PH:n olevan joku kolmekomponenttinen sumupilvi tai kolme erillistä persoonaa, jotka yhdessä muodostavat Jumaluuden.
Vähän sama juttu, kuin firman johtajat.... //
Minä en ole samaa mieltä kanssasi. (Se tulikin aiemmista viesteistäni esiin.)
Areiolaisuuskiistojen tapaisiin asioihin tässä palaamme.
Linkeissä oli niistä materiaalia..
...ja jokainen voi uskoa omalla tavallaan. Kinaaminen on turhaa, onhan kyseessä tosiaan hyvinkin henkilökohtaiset asiat.
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html
->
// areiolaisuutta vastaan
Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen. //
...
// Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.
Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.
Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.
Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen: //
...
// Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua. //
Taidan tunnustaa tuon Athanasioksen tunnustuksen mukaisesti.
Erehtyä saatan, mutta harhaoppinen en tahdo olla.
Olen aikanaan omaksi ilokseni väitellyt ja erityisesti kaivellut linkkejä ja kirjallisuutta kolminaisuusasiassa.
Eräs totuus on ettei siitä Raamatusta löydy sanaakaan. Alunperin kolminaisuus on tullut kirjatuksi uskontunnustukseen. Varsinainen kolminaisuusoppi on tuo filioque lisäys josta katolinen ja ortodoksinen kirkko yhäkin ovat erimielisiä. Ortodoksit tunnustavat Pyhän Kolminaisuuden mutta eivät Pyhän Hengen lähtöä Isästä ja Pojasta vaan yksin Isästä. Luterilainen kirkko on perinyt kolminaisuus käsityksensä Lännen- katoliselta kirkolta.
Käsittääkseni mormonien käsitys kolminaisuudesta lähentelee ortodokseja. Ongelma on enemmänkin siinä että muut em. kirkot katsovat mormonien ja jehovan todistajien palvelevan kokonaan eri Jumalaa.
Kysymys kolminaisuudesta on kuitenkin opillinen jota on pelkästään Raamatulla vaikeaa perustella.
Moni oppinut on sitä yrittänyt, samoin vastustanut samalla kirjalla. Samassa suhteessa on myös päitä pudonnut ja roviot ovat palanneet. Kolminaisuusoppi on verinen sarka kristinopin historiassa.
Kolminaisuus nyt kuuluu opillisesti mm. luterilaisuuteen. Luulisin Jumalan sen hyväksyvän. Hyväksyykö Hän kaiken verenvuodatuksen joka asian tiimoilla on vuodatettu onkin jo toinen kysymys.
Ei maanpäällä elävät ihmiset voi tietää taivaan Isän, Luojan (joillekkin Jumala) syvintä sekä perimmäistä olemusta ollenkaan. Jotkut meistä ovat nähneet sen kirkkauden ja kokeneet sen voiman joka Isästä lähtee, ja se on jotakin sellaista, jonka olemassa olosta suurin osa ihmiskuntaa ei tiedä mitään, ja valitettavasti eivät koskaan tule tietämäänkään. Tämä voimasta
joka on kirkkauden kanssa tasapainossa.
Kolmiyhteinen jumala on roomalaisten keksimä
kummajainen probleemalle, jolle he ei osanneet antaa oikeaa sisältöä eikä tarkentaa sitä siihen
muotoon ollenkaan kuin olisi pitänyt osata tehdä jotta olisi voinut säilyttää kasvonsa ja uskottavuutensa, siis julkikuvansa, Imagon.
Eli, sovittaa heidän jumala käsitystä Kristuksen ilmoittamaan käsitykseen ja tässähän roomalaiset
häviävät Kristukselle.
Lapsikin sen tietää että Isä ja poika eivät voi olla yhtä kuin symboolisessa muodossa ja varsinkin kun tuohon lisätään Pyhä Henki, jonka merkitys ihmisille on vielä paljon vieraanpi ja meneekin jo täysin heidän käsityskyvyn ulko- ja ylä-puolelle.
Isää on helppo hahmottaa kun katsoo itseään peilistä ja sitten katsoo itsensä sisään, eli minän syvinpään olemukseen. Ja nimenomaan omiin henkisiin kykyihin ja monipuolisiin taitoihin sekä huomaa myös jokaisessa olevat luovuuden
kyvyt ja sisäisen halun luoda jotakin.
Isän talossa on monta huonetta ja monelle on tila varattuna sekä monenmonta ja monenoloista on sinne vieläkin menossa.