Miten korjata välit vanhempiinsa?

Poika rassu kenen tossun alla lienee, kuka tuon aloituksen on hänen nimissään kirjoittanut. Ei yli 30 veet mieti napanuoran katkaisemisia omiin vanhempiinsa. Kirjoittaja on joku muu kuin yli 30 v mies, nainenko?

Olet bipolaariseen sykliin ajatumassa oleva narsisti, todellisuudessa psykoottinen, neuroottinen, passiivis-agressiivinen skitsofrenikkonainen. Tekstisi takana on sinua ohjaava naapurin Pentti.

Hyvä, että sinua holhotaan. Pentti on hieno mies.

Olet idiootti.

Otsikkosi on "Miten korjata välit vanhempiinsa" vaikka sen pitäisi olla "Miten korjata välit vaimooni"

Kertauksena mammanpojalle: olet idiootti.

Hyvä kysymys.
Miten korjata, kun loukkaa 80-vuotiasta isäänsä pahasti, niin että isä ei pysty ohittamaan loukkausta vieläkään, vaikka aikaa on jo kulunut 3 vuotta?
Välit ovat kohteliaat hyvääpäivääkirvesvartta-tasoa.
Jopa yhteisiä tapaamisia muun suvun kanssa on ollut, eikä kireyttä kukaan muu näytä huomaavan.

Mutta kun nyt, vuosien päästä, on pojalla ongelmia, isällä sairauksia, stressiä molemmilla, niin puhevälejä ei ole. Vaikka isä on ollut vakavasti sairaana sairaalassa, ei ole poika käynyt, ei soittanut, ja kun isä kotiutui, ei hän kertonut sitä pojan perheelle. Kautta rantain sitten pojalle on selvinnyt, missä isä on ja missä kunnossa. Äiti siinä välissä, samoin miniä, ahdistuneina ja yrittävät olla luontevia hyisessä ilmapiirissä.

Suomalaiseen tyyliin kuuluu, että menneitä ei pidä muistella, kiivaatkin sanat pitää unohtaa, asiat järjestyvät, ei pidä muistella. Mutta kun sohaisee kohtuuttomasti, niin siitä ei parane.

Palstalaisille haluaisinkin muistuttaa, että kiivaimmankaan suuttumuksen hetkellä ei pidä loukata toista niin ettei loukkaus koskaan vanhene.

Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko lakkaat pitämästä yhteyttä äitiisi, tai otat asian suoraan puheeksi ja kerrot että haluaisit korjata välit. Mielestäni sinun ei tarvitse pyytää anteeksi jos et mielestäsi ole ollut väärässä, mutta silti voi ehdottaa rauhan palauttamista. Äitisi (samoin edellisen isä) on niitä vanhan kansan jääräpäitä jotka kerran loukkaannuttuaan eivät osaa itse tehdä ensimmäistä askelta sovintoon. On myös turha yrittää selvitellä ja selitellä tapahtunutta - se johtaisi vain uuteen riitaan. Ehdota siis että menneet ovat menneitä ja jatkossa yritetään tulla toimeen paremmin.

Epäilen että kummankaan tapauksessa asia ei korjaannu itsestään, vaan uusi tilanne pitää määritellä ääneen. Jos nämä vanhemmat eivät siihen pysty, on ainoa mahdollisuus jatkaa omaa elämää ilman heitä. Niin elävät monet muutkin, ilman vanhempiaan syystä tai toisesta, syynä voi olla myös välimatka tai kuolema. Toisetkin ovat tottuneet tilanteeseen ja uudet ihmiset ja asiat täyttävät vanhempien jättämän tyhjiön.

Aloittajalle: ilmeisesti riita puolison kanssa on ollut äidillesi riemuvoitto.
Toteutit äitisi haaveen saada sinut "takaisin" itselleen, omaan hallintaansa.
Eihän äitikkä nyt voittoaan hevillä luovuta.

Äitisi varmasti kuvittelee rummuttavansa totuuden puolesta, vaikka itseasiassa on muodostanut päässään illuusion "huonosta" vaimosta.
Sille sinä et voi mitään.
Itse en vastaavassa tilanteessa ottaisi enää mitään kantaa asiaan.
Yksi selitys jälkikäteen on riittävä.
Liiat selittelyt tekevät vain epäuskottavan vaikutelman.

Yrittäisin kuitenkin pitää välejä äitiin: laiha sopu parempi kuin lihava riita.
Puolisosta en enää puhuisi mitään. Muusta kyllä. Puheeksi riittää vaikka "ilmoja on pidellyt".

Aika parantaa haavat. Nyt tarvitaan sitä aikaa. Muuta et voi kuin hyväksyä tilanteen. Äiti itse päättää suhtautumisestaan.
Sille et voi mitään.

Pääasia että sinä tiedät totuuden asiasta. Älä anna valheiden ja sitä myötä liioittelemisten vaikuttaa mielentilaasi.
Sitoudu siihen, että et anna periksi valheille ja juoruille.
Totuus pitää sinut tasapainossa jaksamaan eteenpäin ja se rakentaa myös liittoasi puolisoosi.
Eli sinussa on niinsanotusti selkärankaa. Sellaista ihmiset kunnioittavat joko tietoisesti tai alitajuisesti.
Se antaa sinulle tarvittavaa auktoriteettia, joka on yksi aikuisuuden ja itsenäisyyden merkki.