Koska ne ovat hajottaneet kansani kansojen sekaan, jakaneet minun maani (Jooel.4:2).
Ehkä USA kääntyy myös jakamaan Israelin maata, sen seurauksena se jakaantuu osavaltioiksi.
Mutta myös Israel joutuu rakastavan Jumalan armonkutsun kohteeksi.
Profetiaa;
http://ennustuksia.com/
Ehkä USA kääntyy myös jakamaan Israelin maata, sen seurauksena se jakaantuu osavaltioiksi.
Mutta myös Israel joutuu rakastavan Jumalan armonkutsun kohteeksi.
Profetiaa;
http://ennustuksia.com/
Vastaukset 34
Vanhimmat
Linkistisi:
"Samalla tavalla myös Ruotsi vältti toisen maailman sodan kauhut, koska se Pohjoismaista otti eniten juutalaisia pakolaisia vastaan."
Eipä näytä kirjoittaja ymmärtäneen että Ruotsi myös kävi innokkaasti kauppaa Natsi-Saksan kanssa ja toimittamalla rautaa Saksaan tarpeettomasti pitkitti sotaa.
Ja sinne se päätyi juutalaisten hampaista revitty kulta ruotsalaispankkien holveihin.
Puhumattakaan siitä, että ruotsalainen kreivi Bernadotte auttoi maailmansodan aikana myös juutalaisia ja siitä oli se "siunaus" että juutalaisterroristit murhasivat hänet 1948.
Eli kiitoksiä lössille tästäkin.
Kiitti niin vitusti!
USA:ta on kohdannut ennnennäkemättömän kovat sääolosuhteet. Parast`aikaa riehuvassa talvimyrskyssä on kuollut jo ainakin11 ihmistä. Kerry on par aikaa Lähi-Idässsä keskustelemassa, ensin Netanjahun kanssa ja sitten Abbasin. Ei tule jakaa Jumalan maata eikä kaupunkia.
No mutta!
Voimakkaammpi lumimyrsky oli Jerusalemissa pari viikkoa sitten ja silloin se oli lössin mukkaan siunaus!
Annetaan ny ameriiikkalaisillekin siunauksia heranjestas kun näkevät kovasti vaivaa rauhansopimuksen etteen...
Montako Jerusalemin lumimyrskyssä kuoli? Zero! Samainen lumimyrsky koetteli Egyptiä, Libanonia, Gazan kaistaa ja Syyriaa, mutta näistä vaikenet. EIkö näiden maiden kansalaiset ole mitään? Eikö heidän kurimus liikuta lainkaan? USA:ssa on kuollut liki 20 ihmistä. Paukkupakkaset piinaavat keskilänttä, siinä sitä riesaa on kerrakseen.
tottakai se siunaus oli Israelille. ei kai sitä kokoajan pidä täällä esillä pitää.
Siis muslimien ja ateistien keskustelua Raamatullista aloituksesta.
Ereys pahinta luokkaa. Profetiat palstan mitätöintiä, Raamatun mitätöintiä, kristittyjen mitätöintiä (lössi), raamatullisen aloituksen mitätöintiä jne.
Ei asiallista keskustelua aloituksesta, joka raamatusta.
Hyvä aloitus, mutta kannatta jättää tällä kertaa trollieille.
Teemme heistä lisää paljastuksia.
Tällä osastolla on enää vain muutama kristinuskoon uskova ja heistä on yksi Filadelfi.
Tällä osastolla on enää vain muutama väärien profetioiden ja poliittisen israelfanittamisen posmottaja ja heistä on yksi Filadelfi.
Offi1000 >>>Tällä osastolla on enää vain muutama kristinuskoon uskova ja heistä on yksi Filadelfi.
Tällä osastolla on enää vain muutama kristinuskoon uskova ja heistä toinen olen minä
Tällä osastolla on enää vain muutama väärien profetioiden ja poliittisen israelfanittamisen posmottaja ja paras olen MINÄ - muslimi.
Johan minä kerroin, että minä olen se toinen uskova.
Tällä osastolla(ja muillakin)on uskollisesti yksi ja sama trollli, joka jaksaa jankuttaa yhtä ja samaa palevaletta, köklpölötystä ja lössin lössiposmotusta. Ei hyvä!
Israel itse on myös saava rangaistuksen aikojen lopulla :
5.Mooseksen kirja:
31:29 Sillä minä tiedän, että te minun kuoltuani vaellatte kelvottomasti ja poikkeatte siltä tieltä, jota minä käskin teidän vaeltaa. Sentähden on onnettomuus kohtaava teitä aikojen lopulla, kun te teette sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitatte hänet kättenne teoilla."
Hyvä pertsa2012, olen tutkinut samaa jaetta ja se toteutuu antikristillisellä lopunajalla;
Ilm.11:1-2 mittaaminen VT on tuomiota, 7v. vihanajan puolivälissä, silloin Antikristus valtakuntansa kansojen sotajoukkojen voimalla valtaa Jerusalemin ja temppelin, joka on ilmoitettu;
Sak.14 Herran päivän tulemiseen: "...Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, puolet kaupungista lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista."
Israelin kansasta jää seulonnan jälkeen eloon kolmannes ja ovat vanhurskaita (Sak.13:8-9).
filadelfi sanoi :
Israelin kansasta jää seulonnan jälkeen eloon kolmannes ja ovat vanhurskaita
___________
Niin - Tel-Aviv on julistettu homokaupungiksi ja se ei tule jäämään ilman
rangaistusta sillä miten muulla tavoin voisi ihmisiä ohjailla oikeaan suuntaan.
Tuo tuomasi Sakarja kertoo asiasta hyvin kuten monesta muustakin seikasta.
"Tel-Aviv on julistettu homokaupungiksi"
No mut vastapainoks Iranissa hirtetään homoja joten eikös tää tasapainota tilannetta teijän lössin näkökulmasta...
....tilannetta teijän lössin näkökulmasta...
Me homot tunnemme parhaat homokaupungit ja niitä sitten julistamme.
Me muslimihomot saamme tosin olla varovaisia, sillä Iranissa hirtetään homoja joten eikös tää tasapainota tilannetta.
Muslimit jos tietäis, että minäkin olen...
sillä minun kaveri on kivääri kourassa vahtimassa.
"Muslimit jos tietäis, että minäkin olen...
sillä minun kaveri on kivääri kourassa vahtimassa."
Ja minä kun luulin että sillä olisi jotakin muuta kourassaan,,,,:-)
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=55
HOMOUDESTA VANHASSA TESTAMENTISSA :
3.Mooseksen kirja:
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
3.Mooseksen kirja:
18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on KAUHISTUS.
No niin Pertsa. Eikun Iraniin vaan asumaan. Siellä vielä noudatetaan tuota pykälää...Eiks oo vänkää...
gaza3
“Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä. Sillä Gassa on oleva hyljätty ja Askelon autio, Asdod ajetaan pois keskipäivällä, ja Ekron hävitetään.” – Sefanja 2:3-4
Gaasa sanoi :
gaza3
____________
Nykyinen Gazan alue oli aikoinaan Filistealaisten asuinaluetta.
http://www.kotipetripaavola.com/Raamatun_karttoja12.html
Ja nykyinen Amerikka intiaanien...
:p
"Ja nykyinen Amerikka intiaanien...:p"
Intiaaneja ei mainita Raamatussa - Filistealaiset kylläkin.
Miksi intiaaneja ei mainita Raamatussa? Eikö kaikkitietävän Jumalan olisi olettanut tietävän heistäkin?
Viisastelija voi katsoa tästä hyvän dokumentin aiheesta, jossa arkeologi käy läpi eri kulttuurien esi-isät, jotka löytyvät Genesiksen 10. luvusta. On tietenkin eria asia, kiinnostaako sinua totuus vaan viisastelu. Antoisia hetkiä vidoen äärellä.
http://www.youtube.com/watch?v=YHL8UU0BEgk
Ei todellakaan kiinnosta, mikäli tekijäksi löytyy edinburghcreationgroup.org.
Etsin TIETOA jostakin muualta.
Intiaaneja ei todellakaan mainita Raamatussa, koska sen kirjoittajat eivät tienneet koko Amerikan mantereesta mitään.
Keep it simple!
Jerisalem ,ibussilaisten
filadelfi sanoi :
"Israelin kansasta jää seulonnan jälkeen eloon kolmannes ja ovat vanhurskaita "
Eli Suomeksi sanottuna 2/3 juutalaisista tapetaan koska eivät usko Jeesukseen. Kolmannes ymmärtää viime hetkellä vaihtaa väriä ja jätetään henkiin.
Näin lössi.
Tuus kattoon Soffixiina.
Soffixina ei nyt ehdi, meni avantouinnille. Laita pipo syvälle päähän(silmät piiloon), jos pelottaa.
Uskonnoilla ei pitäisi kiihottaa enää kansoja, eikä estää kirjoittamasta totuuden sirpaleista.