Ihmettelen aina vaan, mitä se parannuksen teko oikein on? Puhutaan jatkuvasti: "Tee parannus ja plaa..." Parannuksen teon vaatimus on tavalliselle ihmiselle kuin pitäisi tulla täydelliseksi, täyttää laki ennenkuin voi omistaa armon. Sanotaan, ettei voi olla armahdettu jos ei tee parannusta, koska silloin se on armonpilkkaa. Entä jos itselleen ei voi mitään, valitsee kaikkein pienimmän pahan, yrittää olla ystävällinen, rakastaa ja silti on kiivas ja uppiniskainen. ei onnistu,. ei kerta kaikkiaan. Puhutaan elämäntyyleistä/ -tavoista ja sitten hetkellisistä synneistä. Laittaako Jumala ne johonkin järjestykseen minkä antaa anteeksi ja mitä ei.
Mielestäni parannuksen teko on ristin juurelle nöyrtymistä ja sen hyväksymistä, että on syntinen, tarvitsee kristusta, eikä omillaan pärjää. Kilvoittelu on Jumalan tahdo mukaisen elämän tavoittelua, jolloin joskus tulee valita kahdesta pahasta pienempi paha. Se ei voi olla sitä, että tietoisesti hylkään ja päätän jotakin ja sitten olen näennäisesti vapautunut synnistä. Sehän on minun oma tekoni Jumalalle silloin, jonkalaisesta omavanhurskaudesta Raamattu varoittaa.
Jollekin ihmiselle, ketä ei tarvitse kamppailla syntiensä kanssa tämä varmaan on helppo kysymys, mutta entäs elämän toisella laidalla varsinkin, kun oma yliminä syyllistää KAIKESTA vaikka tekisi hyvääkin. On vaikea hyväksyä omaa syntistä minää, varsinkin, kun siitä olen itse saanut kuulla ja on vaikea luottaa armoon.
Mielestäni parannuksen teko on ristin juurelle nöyrtymistä ja sen hyväksymistä, että on syntinen, tarvitsee kristusta, eikä omillaan pärjää. Kilvoittelu on Jumalan tahdo mukaisen elämän tavoittelua, jolloin joskus tulee valita kahdesta pahasta pienempi paha. Se ei voi olla sitä, että tietoisesti hylkään ja päätän jotakin ja sitten olen näennäisesti vapautunut synnistä. Sehän on minun oma tekoni Jumalalle silloin, jonkalaisesta omavanhurskaudesta Raamattu varoittaa.
Jollekin ihmiselle, ketä ei tarvitse kamppailla syntiensä kanssa tämä varmaan on helppo kysymys, mutta entäs elämän toisella laidalla varsinkin, kun oma yliminä syyllistää KAIKESTA vaikka tekisi hyvääkin. On vaikea hyväksyä omaa syntistä minää, varsinkin, kun siitä olen itse saanut kuulla ja on vaikea luottaa armoon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Augsburgin tunnustuksessa on kerrottu parannuksesta. Tämän viestin lopussa on linkki siihen tekstiin.
Jos näitä kukaan jaksaa lukea / näyttävät kiinnostavilta... (en tiedä liittyvätkö välttämättä suoraan aihepiiriin, mutta laitanpa tähän silti) :
Laista vähän
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html
->
// Kristuksen, Jumalan Pojan, kärsimyksen ja kuoleman julistus on siis ankaraa ja järkyttävää Jumalan vihan saarnaamista ja ilmoittamista. Vasta se vie ihmiset oikealla tavalla lakiin sisälle. Vasta sitten kun Mooseksen peite on poistettu heidän kasvoiltaan, he ymmärtävät oikein, kuinka paljon Jumala vaatii meiltä laissaan; me emme pysty täyttämään yhtään hänen vaatimustaan, vaan meidän on pakko etsiä vanhurskautta yksin Kristuksesta.
8. Niin kauan kuin puhe Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta julistaa Jumalan vihaa ja järkyttää ihmistä, se ei kuitenkaan vielä ole varsinaista evankeliumin saarnaa. Se on Mooseksen ja lain julistamista ja siis Kristuksen (Jes. 28:21) "vierasta työtä", jonka tehtyään hän vasta pääsee hoitamaan omaa virkaansa, armon julistamista, lohduttamista, eläväksi tekemistä eli varsinaista evankeliumin saarnaamista. //
Parannukseen hieman liittyen
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/2.html
->
// Tässä mielessä voidaan aivan hyvin sanoa, ettei ihminen ole kuin kivi tai pölkky. Eihän kivi eikä pölkky pane vastaan, kun joku sitä liikuttaa. Eihän sellainen tunne eikä tajua, mitä sille tehdään. Ihminen sen sijaan vastustaa Herraa Jumalaa omalla tahdollaan, kunnes hänet pannaan kääntymään. Silti on totta, että ihminen on ennen käännetyksi tulemistaankin järjellinen olento. Hänellä on kyllä järki ja tahto, vaikka hän ei ymmärrä mitään jumalallisista asioista eikä tahdo mitään hyvää eikä pelastukseen johtavaa. Kuten sanottu, hän ei pysty tekemään yhtään mitään kääntyäkseen. Hän on sikäli kiveä ja pölkkyäkin paljon pahempi, että hän vastustaa Jumalan sanaa ja tahtoa, kunnes Jumala herättää hänet, joka on kuollut syntiinsä, valaisee häntä ja uudistaa hänet.
Jumala ei tosin tee ketään väkisin hurskaaksi. Niitä ei käännytetä, jotka pysyvästi vastustavat Pyhää Henkeä ja toistuvasti kieltäytyvät hyväksymästä totuutta, vaikka sen tuntevatkin; sellaisiksi pyhä Stefanos kuvaa paatuneet juutalaiset, Ap.t. 7:51. Jumala kuitenkin vetää luokseen sellaista ihmistä, jonka hän tahtoo käännyttää, vetää siten, että pimentyneestä ymmärryksestä tulee valaistu ja uppiniskaisesta tahdosta kuuliainen. Tätä Raamattu sanoo uuden sydämen luomiseksi. (Ps. 51:12) //
// Totuus on siis kerta kaikkiaan tämä: Aidossa kääntymyksessä tapahtuu välttämättä muutos; ymmärrys, tahto ja sydän herkistyvät toimimaan uudella tavalla. Sydän tuntee synnin, pelkää Jumalan vihaa, alkaa inhota syntiä, oppii tuntemaan ja ottaa vastaan lupauksen Jumalan armosta Kristuksessa. Siinä syntyy hyviä, hengellisiä ajatuksia sekä kristillistä päättäväisyyttä ja uutteruutta; se alkaa taistella lihaa vastaan - ja niin edelleen. Ellei mitään tästä tapahdu ja ilmaannu, ei kääntymys ole todellinen. //
Perisynnistä:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/1.html
->
// Ensiksi on varmaa: Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi 5 antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen. Siten me olemme luontomme (Ef. 2:3) puolesta vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsia, jos ei Kristuksen ansio pelasta meitä siitä tilasta. //
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html
->
// Mutta kun Jumalan Henki synnyttää ihmisen uudesti ja vapauttaa hänet laista, kun ihminen pääsee vapaaksi piiskurista ja Jumalan Hengen johdettavaksi, (Room. 8:14 silloin hän elää lakiin kirjatun Jumalan tahdon mukaisesti ja tekee kaiken alttiisti ja iloisesti, sikäli kuin hän on uudestisyntynyt. Niitä tekoja ei ole oikein sanoa lain teoiksi, vaan ne ovat Hengen tekoja eli hedelmiä; niissä vaikuttaa se mistä pyhä Paavali käyttää nimityksiä "mielen laki" (Room. 7:23 1 Kor. 9:21 Room. 6:14) ja "Kristuksen laki". Sellaiset ihmiset eivät Paavalin sanan mukaan ole enää lain vaan armon alla (Room. 8:2).
Uskovat eivät kuitenkaan tässä maailmassa uudistu täydellisesti, vaan vanha Aadam pysyy heissä hautaan saakka, samoin heissä jatkuu Hengen sota lihaa vastaan. (Room. 7:22 s.) Tosin he sisällisen ihmisen puolesta ilolla yhtyvät Jumalan lakiin, mutta heidän jäsenissään oleva laki tekee vastarintaa heidän mielensä laille. Niinpä he eivät milloinkaan ole vailla lakia, mutta eivät myöskään lain alla. He ovat, elävät ja vaeltavat (Ps. 119:1) Herran laissa, mutta eivät tee mitään lain pakosta.
Heissä olevaa vanhaa Aadamia on sen sijaan piiskattava sekä lailla että lyönneillä, se kun tekee hyvää vain vastahakoisesti ja pakosta. Jumalattomiakin on pidettävä kurissa ja kuuliaisina antamalla lain heitä uhkailla (1 Kor. 9:27; Room. 7:18 s.). //
PARANNUKSESTA,
Augsburgin tunnustuksen puolustus
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/XII.html
Tämä voi tuntua ilkeältä, muttei ole tarkoitettu sellaiseksi.
Joskus täytyy vaan lopettaa asettamasta se parannuksen tekeminen ensisijalle ja sen sijaan nostaa Jeesus ensisijalle.
On niin inhimillistä, että se oma parannuksen tekeminen on niin ensisijaista vähän väliä, mutta sitä varten Jeesus kuoli ja nousi kuolleista, että me lopetettaisiin se tekeminen pelastumisen eteen... Se on vähän vaikea juttu sietää, koska kuitenkin jokin itsessä alkaa huutamaan, että kun Raamattu ja seurakunta ja vaikka mikä ja ketkä koko ajan huomauttavat että parannus pitää tehdä... Mikään ei voi olla silloin sietämättömäpää kuin armon vastaanottaminen. Se on niin ristiriitaista siihen nähden, mitä ihmiset vaativat toisiltaan ja itseltään... Mutta sellainen se Jeesus vaan on.
kävin kurkkaa vanhaa viestiä. juu kyllä se on juuri näin niinkuin kerroit. Hassua, että tämä aihepiiri ei kirvoita enempään keskusteluun. Päinvastoin äänitorvet ovat hiljaa, koska eivät pääse ojentamaan toisia ihmisiä. Armonviestin tuominen ja toivon näkökulma ei ole niin muotia näillä sivuilla