Kesäkuntoon 2014!

Kesäprojekti!

Heippa kaikille!

Olen tässä tullut sellaiseen tulokseen, että aion saada vihdoin itseni kesäkuntoon tulevaksi kesäksi. Kevät on hyvää treenaamis- ja laihdutusaikaa ylipäätään ja vuosi vasta alussa. Melko suuresta projektista on kuitenkin kyse ja varmasti heikkoja hetkiä tulee matkan varrella. Tavoite olisi varmasti helpompi saavuttaa tukijoukkojen ja samassa tilanteessa olevien ihmisten kannustuksen voimin.

Joten kysyisinkin nyt teiltä palstan lukijoilta, löytyisikö täältä samassa tilanteessa ja samoilla tavoitteilla ensi kesän suhteen olevia henkilöitä? Haluaisitteko ehkä laihduttaa yhdessä? Ei tarvitse välttämättä olla samalta paikkakunnalta, eikä se tarkoita fyysistä tapaamista, vaan että voisimme netin kautta vaihtaa kuulumisia, kertoa kuinka sujuu, tsempata ja tukea mahdollisilla heikoilla hetkillä, iloita onnistumisista yhdessä jne? Olisiko ideaa esim. perustaa Facebookiin oma suljettu ryhmä tätä varten, johon voisi jokainen halutessaan liittyä joukkoon mukaan? Olisi mielekkäämpää tehdä tavoitteen eteen töitä yhdessä, ja kevät sujuisi projektin parissa kaikilla varmasti mukavammin.

Jos halukkaita ja kiinnostuneita on, niin voisitte kertoa kiinnostuksenne ja mielipiteenne tähän ketjuun. Muitakin ideoita otetaan mielellään vastaan. Tällainen tuli vain minulle mieleen, kun aloitan huomenna oman projektini, eikä ystävä- tai tuttavapiirissäni ole muita, joilla meneillään tai alkamassa saman tavoitteen kanssa työ. Tsemppiä joka tapauksessa täällä ihan kaikille laihduttamiseen! :)

7

365

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex läski

      Ei ole halukkaita koska olemme jo vuosia sitten aloittaneet laihdutuksen ja olemme jo laihoja. Olet siis yksin ja kukaan ei oikeesti laihdu sun puolesta vaan sinä itse teet kaiken työn.

    • Pullumpiti

      Se suljettu ryhmä facebookissa kuulostaisi hyvältä. Tavoitteena olisi päästä kesäkuntoon toukokuuhun mennessä ja pysyä siinä loppuikäni. Pudotettavaa olisi noin 12 kg (ikää 23 vuotta).

    • tytteli14v

      Mulla ois kesäkuntoon saaha vatta ;) pömppiksestä lihaksiin. Joka toinen pv lenkille n.1h ja siittä sitten 3 erillaista vattalihasliikettä n. 25-30 yhtä vattalihas tapaa.
      Ja sitte jätän KAIKKI herkut pois ja syön säännöllisen ajoin ja terveellisesti n. 3 h välein. Ja käyn salilla 1x viikossa n.2-3h.

      kuulostaako hyvältä? Tavoite ois sinne kesäkuuhu asti et lähteekö pömppis ees vähän noilla?

      T. 14v tyttö :))

    • Hei! Saman asian kanssa painin ja fb:n ryhmä kuulostais hyvältä, jos ketjusssa oleva sen joku teistä perustaa mukana olen

    • tytteli14v

      Mutta oon mukana fb ryhmässä jos se siis perustetaan?

    • Itsekurilla tuloksia

      Hei! Olen myös 14-vuotias tyttö, joka on lopen kyllästynyt pömppömahaan ja paksuihin reisiin. Kesäkuntoon olisi tarkoitus päästä syömällä aivan normaalisti ja lisäämällä liikuntaa. 2l vettä ja pari mukia teetä päivässä tekee ihmeitä! Lisäksi käyn kuutena päivänä viikossa 40 minuutin sauvakävelyllä ja sen jälkeen teen eräänlaisen jumpan, johon sisältyy vatsalihakset, käsipainot ja selkälihakset. Venyttely on myös tärkeää! Mittani olivat aloittaessani 65kg ja 165cm. Tällä on lähtenyt kahden viikon aikana 0,8kg ja tyytyväinen olen, vaikken pelkkää vaa'an lukua toljotakaan :)

    • joku.

      Taidatte olla läskejä kesälläkin.Siihen ei ole montaa viikkoa aikaa ja ei aloittaja ole varmaan laihtunut yhtään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      5
      1175
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      1008
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      803
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      748
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      65
      730
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      628
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      626
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 50
      504
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      466
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      458
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe