Henri

Voiko kaikki ihmiset kehittyä kehonrakentajan mittoihin? Eli toisin sanoen, voiko kaikista ihmisistä tulla bodareita oikeanlaisella treenillä? Itse olen tällä hetkellä melkoinen kynäniska tai silakka, minkälaista ilmausta sitten kukakin halua käyttää, mutta minulla on kuitenkin kovaa halua tulla kehonrakentajaksi. Sukuni on kuitenkin pienikokoista, enkä tiedä, onko minulla geeneissä tuota kehonrakennus-ominaisuutta. Vastatkaa tähän kysymykseen, niin olen tosi kiitollinen!!!
5454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuka tahansa voi kehittyä kehonrakentajaksi, mutta toisilla se on helponpaa kuin toisilla. Tottakai geeneistä perittyllä ruumiinrakenteella on suuri merkitys tähän. Frendi oli aikoinaan aika heiveröinen pikkumies, mutta nykyään hänestä on tullut aikamoinen kaappi ja hartijan leveyttä löytyy, joten ainakin hän on saanut tuloksia aikaan.
Siitä vaan salille pumppaamaan niin eiköhän sustakin kehonrakentaja tule kuhan vaan sisua piisaa ;)

Äänestä

Voiko kaikista tulla hyviä jääkiekkoilijoita tai juoksijoita? Ei voi! Lahjakkuus määrää tässäkin perustan menestykselle. Itse se koko mistä aloitat ei ole niin merkittävä, enemmänkin geneettiset ominaisuudet, symmetriat jne.

Treenikaverini aloitti "uransa" aikoinaan 60 kiloisena "pikkumiehenä", nyt vuosien jälkeen massakauden paino on yli 120 kiloa ja menestystäkin lajista on jo tullut. On sanottava, että hänellä on perusominaisuudet kunnossa leveine hartioineen, kapeine vyötäröineen ja valtavan tahdonvoiman aiheuttama halu menestyä.

Äänestä

Ihmisen lihassoluja on erityyppisiä: Suurin osa tuottaa kestävyyttä, osa voimaa ja pieni osa räjähtävää voimaa. Näiden lihasten osuuksiin voi vaikuttaa treenaamalla, mutta jos lihaksisto on luonnostaan kestävyysurheilijan lihaksisto, niin huippubodariksi ei ole asiaa. Päinvastoin homma toimii helpommin, eli kestävyysurheilutreenillä nopeat lihastyypit muuttuvat kestävyyttä tuottaviksi lihaksiksi.

Ja kuten edelliset kirjoittajat sanoivatkin, niin suurin este menestymiselle huipulla löytyy pääkopan sisältä. On kyettävä motivoimaan itsensä tilaan, jossa koko elämä tukee vain pyrkimystä päästä huipulle. Eli esim bodarin pitää mieltää omakuvansa niin, että hän ei olisi mitään ilman alati isompia lihaksia. Vain tällä tavalla tarvittava tolkuton treenimotivaatio säilyy vuositolkulla.

Äänestä

Sinulla on mahikset kyllä vaikka olisit pieni-kokoinen.Perimä määrää mistä alkaa ja kuinka nopeasti kehityt, mutta se ei hidasta eniten.Vaan suurin ongelma on tahdonvoima!!!
Aloita pienillä hassteilla jota pysyy motivaatio, ja kysy itseltäsi että kuinka paljon olet valmis tekemään töitä tän eteen?
Tunnen muutamat tyypit joilla oli niin suuret puuhet ja toiveet...Yks tuttu kysyi jatkuvasti että :"Kuinka paljon minun on treenattava että musta tulee iso kaappi??"-joopa joo ajattelin...Mitä tommoselle vastaa, se tyyppi kävi yhteensä kolme kertaa salille ja päätti ettei jaksakaan..Hän halusi jotain mutta odotti sen olevan ilmaista...Toinen tuttu jaksoi vähän kauemmin.Kävi kuukauden tasan ja oli niin äijä jo kahden viikon jälkeen.Minä maksoin hänelle sen kuukauden ja lupasin maksaa toisenkin jos vaan jatkaa hommia(työtön ja törsääjä).No, se tyyppi ei sitten jaksanut jatkaa edes ilmatteeks..
Itse olen saanut aloittaa samasta ruudusta kuin te myös.Olin tosi laiha, painoa oli about 58-62kg...Nyt painan 73kg(174cm) treenattua lähes 2,5 vuotta..Eli varaudu tekemään siitä elämäntapa!!Onnea uudelle harrastuksellesi!

Äänestä

Minulla taas on tilanne se, että olen käynyt monta vuotta salilla, suhteellisen säännöllisesti, mutten juuri kehittynyt kuin aivan alussa. Esim. penkkipunnerruksessa heiluvat semmoiset 70-80 kg sarjapainot jne. Tiedän että vika on huonossa ruokavaliossa sekä siinä että treeneissä ei ole tullut otettua itsestään kaikkea irti. Lepoa lienevät lihakset tarpeeksi saaneet.

Onko monella muulla vastaava tilanne. Mahtaako henkinen kynnys alkaa kunnolla kehittyä tästä olla vielä suurempi kuin koskaan treenaamattomalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henri kirjoitti:

Voiko kaikki ihmiset kehittyä kehonrakentajan mittoihin? Eli toisin sanoen, voiko kaikista ihmisistä tulla bodareita oikeanlaisella treenillä? Itse olen tällä hetkellä melkoinen kynäniska tai silakka, minkälaista ilmausta sitten kukakin halua käyttää, mutta minulla on kuitenkin kovaa halua tulla kehonrakentajaksi. Sukuni on kuitenkin pienikokoista, enkä tiedä, onko minulla geeneissä tuota kehonrakennus-ominaisuutta. Vastatkaa tähän kysymykseen, niin olen tosi kiitollinen!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu