Kasvoin keskiverto evlut-perheessä. Opin iltarukouksen. Kävin kirkossa häissä ja hautajaisissa.
Jo pikkulapsena mietin elämän epäoikeudenmukaisuutta, enkä saanut sitä menemään yksiin minulle opetetun uskonnon kanssa. Kävin rippikoulun, jolloin silmäni avautuivat. Lakkasin uskomasta siihen yhteen ja ainoaan jumalaan, eikä muitakaan jumalia tullut tilalle.
Minusta tuli ateisti noin 16-vuotiaana. Kirkosta erosin heti kun täysin 18 vuotta. Elämä on sujunut kohtuullisen hyvin, mutta on ollu telämänkriisejäkin. Nykyään on ihmissuhde, lapsia, ystäviä, ammatti, työ, vakaa talous, terveys ja harrastuksia.
Uskontoa en ole kertaakaan kaivannut, vaikka pian ateistiksi tulostani tulee 40 vuotta. Kuolema ei pelota minua. Vähän haikea olo tulee ajatuksesta, että tästä kuitenkin joutuu joskus luopumaan. Toivon, että saisin nauttia elämästä vielä kauan, mutta jos loppu tulee jo tänään, ei sillekään mitään voi. Olen seesteinen asian suhteen.
Se minua harmittaa joskus, kun ateistien kuvitellaan olevan kovin onnettomia ja etsivän koko ajan epätoivoisesti jotakin täyttääkseen uskonnon jättämän "tyhjiön".
Sekin harmittaa, että ateistien kuvitellaan olevan oman edun tavoittelijoita, koska meiltä puuttuu uskonnon sanalema moraalikäsitys. Itse väittäisin, että ateisteilla olisi korkeampikin moraalikäsitys kuin uskonnollisilla ihmisillä, sillä ateisti ei vastaa omista valinnoistaan muille kuin itselleen eikä ateisti voi toimia väärin pyytääkseen sitten anteeksi joltakin jumalolennolta.
Jo pikkulapsena mietin elämän epäoikeudenmukaisuutta, enkä saanut sitä menemään yksiin minulle opetetun uskonnon kanssa. Kävin rippikoulun, jolloin silmäni avautuivat. Lakkasin uskomasta siihen yhteen ja ainoaan jumalaan, eikä muitakaan jumalia tullut tilalle.
Minusta tuli ateisti noin 16-vuotiaana. Kirkosta erosin heti kun täysin 18 vuotta. Elämä on sujunut kohtuullisen hyvin, mutta on ollu telämänkriisejäkin. Nykyään on ihmissuhde, lapsia, ystäviä, ammatti, työ, vakaa talous, terveys ja harrastuksia.
Uskontoa en ole kertaakaan kaivannut, vaikka pian ateistiksi tulostani tulee 40 vuotta. Kuolema ei pelota minua. Vähän haikea olo tulee ajatuksesta, että tästä kuitenkin joutuu joskus luopumaan. Toivon, että saisin nauttia elämästä vielä kauan, mutta jos loppu tulee jo tänään, ei sillekään mitään voi. Olen seesteinen asian suhteen.
Se minua harmittaa joskus, kun ateistien kuvitellaan olevan kovin onnettomia ja etsivän koko ajan epätoivoisesti jotakin täyttääkseen uskonnon jättämän "tyhjiön".
Sekin harmittaa, että ateistien kuvitellaan olevan oman edun tavoittelijoita, koska meiltä puuttuu uskonnon sanalema moraalikäsitys. Itse väittäisin, että ateisteilla olisi korkeampikin moraalikäsitys kuin uskonnollisilla ihmisillä, sillä ateisti ei vastaa omista valinnoistaan muille kuin itselleen eikä ateisti voi toimia väärin pyytääkseen sitten anteeksi joltakin jumalolennolta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo on varmaan hyvin tuttu tarina monelle ateistille.
Nuo jutut moraalin kytköksestä uskontoon ja elämän tyhjiöstä ovat vain uskovien tapa projisoida tyytymättömyyttään ja oman elämänsä hallintakyvyn puutetta muihin.
Sinä saat olla ihan oman itsesi herra. Kyllä se kaipuu ja tarve löytää Jumala, tulee herätä omasta sisimmästä. Kun ollaan evankelioimassa ulkona ja jos kohtaan laisesi henkilön ja jos hän sanoo: kiitos ei, en tarvitse jumalaa, niin sivuutan kyllä kohteliaasti kaltaisesi.
Aivan, väkisin ei voi uskontoa tuputtaa.
Kiitos sinulle evankeliumin levittäjä, että jätät minut kohdatessamme rauhaan. Näitä ovelle kolkuttajia ja tupaan änkeäviä ei yleensä pysty kohteliaasti torjumaan, vaan heille täytyykin olla epäkohtelias ennen kuin uskovat. Ikävä kyllä.
Mutta kovin jäi laihanlaiseksi kommentointi aloituksestani.