Minne meni surmattujen työläistä omaisuus ?

merkki-erkki

Asia mistä on vaiettu on tämä. Kun lahtari teloitti ja tappoi nälkään työläisiä 1918 niin minne joutui näiden surmattujen vähänkään arvokkaampi tai muuten käyttökelpoinen omaisuus. Ainoakaan historian kirja ei kerro, että omaisuutta olisi palautettu yhtään vähää surmattujen omaisille. Kyseessä oli siis murhan inhottavin muoto eli ryöstömurhat.

Kengät, takit, vaatteet yleensäkin, kellot, rahat ja kaikki muukin mikä kiinnosti lahtaria vietiin joko ennen tappamista tai sen jälkeen. Jopa niin, että Viipurissakin teloitettujen kasan jäähdyttyä lahtarien susilauma tuli seuraavan päivänä kääntelemään ja pöyhimään ruumiskasaa josko löytyisi jotain ryöstettävää. Torppari pääsi monesti hengestään jopa aseellisen lahtarin tullessa tiellä vastaan ja nähtyä miten torpparilla on uudet pieksut. Siksi mitään uusia vaatteita ei keväällä-kesällä 1918 köyhä uskaltanut panna päälleen kun olisi henki lähtenyt.

Miksi tästä äärimmäisestä inhottavuudesta on niin tarkoin vaiettu nämä 96 vuotta, häpeäkö on estänyt puhumisen ? Kaikki nämä ryöstömurhatkin pantiin kapinan lopettamisen piikkiin. Miten on kapinan lopettamista jos ampuu vastaantulijan saadakseen tämän uudet vaatteet? Vain lahtarin huumorintaju selittää tämänkin kapinan lopettamistoimena.

191

728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Merkki-Erkin olisi

      pitänyt murehtia kapinallisten omaisuudesta ennen kapinan aloittamista. Hävinneelle käy aina huonosti ja siinä voi omaisuuskin mennä.

      Tosin ryöstelynkin aloittivat punikit jo ennen sotatoimia.

      Eiköhän köyhien omaisuutta tasanneet toiset yhtä köyhät. Tarpeeseen meni kaikki.

      • merkki-erkki

        Minnekäs katosi valkoisten ylistäminen lainkuuliaisiksi, hei unohtuiko? Lainkuuliainen kansalainen rankaisee kapinastakin lakien mukaan. Lakien mukaan toimittaessa ei ammuta aseettomia vastaantulijoita että voisi ryöstää tältä vaatteet päältä.

      • Syytä muistaa

        Lopulta valtaosa vangituista punaisista vapautettiin.

      • sairas on pääsi
        merkki-erkki kirjoitti:

        Minnekäs katosi valkoisten ylistäminen lainkuuliaisiksi, hei unohtuiko? Lainkuuliainen kansalainen rankaisee kapinastakin lakien mukaan. Lakien mukaan toimittaessa ei ammuta aseettomia vastaantulijoita että voisi ryöstää tältä vaatteet päältä.

        Rapatessa roiskuu. Useat tarinat on sitä paitsi enimmäkseen kaltaistesi hullujen satuja.

    • tuttu tieto

      "Minne meni surmattujen työläistä omaisuus ? "

      Kyllähän se punikeille meni. Kuka muu siviileitä kapinan aikana olisi vainonnut. Ja omaisuutta jaellut.

      • merkki-erkki

        Sairautesi on saavuttanut jo ylimaalliset mittasuhteet. Valkoisten leireilläkin kuten Tammisaari, Suomenlinna, Hennala yms. punaiset tappoivat 14 500 siviiliä, niinkö ?. Taisi valkoiselta jo loppua selittelyt kun pitää turvautua mielipuolisen sonnan tuottamiseen.

      • Lue tilastot

        Kapinaan yllytettiin heikkolahjaisia juuri sillä, että laitetaan kaikki omaisuus uusjakoon. Ja se hommahan aloitettiin. Yllyttäjillä oli asiasta suunnitelmia. Niiden joukossa aikomus toteuttaa myös puhdistuksia. Tuskin varsinkaan tappolistoille joutuneen omaisuudelle oli ajateltu, että jätetään silleen. Tai annetaan suvun periä.

        Aika lailla se oli kapinalla "laillistettua" ryöstelyä pitkin talvea, se kapina. Milloin vietiin omaisuus, milloin omaisuus ja henki. Ei se väärentämällä muutu.

      • heh hee
        Lue tilastot kirjoitti:

        -----Kapinaan yllytettiin heikkolahjaisia juuri sillä, että laitetaan kaikki omaisuus uusjakoon. Ja se hommahan aloitettiin.-----

        Hyvinpä tuo uusjakoajatus upposi lahtariinkin kun piti ampua tiellä vastaan kävelevä torppari, että sai omia tämän uuden talvipompan. Näin äkkiä tuli lahtaristakin kunnon sosialisti, heti kun tilaisuus koitti että saattoi sosialisoinnin laillisesti tehdä.

      • lue itse jos osaat

        Hei päreaivo Lue tilastot. Jos ryöstömurhaaminen ei ollut väärin valkoisen tekemänä niin miksi se oli väärin punaisen tekemänä? Eikö laki olekaan sama kaikille vai salliiko se rikkaalle suuremman vapausasteen kuin köyhälle?

      • Tiedetään kyllä
        heh hee kirjoitti:

        -----Kapinaan yllytettiin heikkolahjaisia juuri sillä, että laitetaan kaikki omaisuus uusjakoon. Ja se hommahan aloitettiin.-----

        Hyvinpä tuo uusjakoajatus upposi lahtariinkin kun piti ampua tiellä vastaan kävelevä torppari, että sai omia tämän uuden talvipompan. Näin äkkiä tuli lahtaristakin kunnon sosialisti, heti kun tilaisuus koitti että saattoi sosialisoinnin laillisesti tehdä.

        Kun sinua kehotetaan tilastojen pariin, niin tuot esiin kuvitelmiasi. Tietä kun neuvotaan niin löydät ojan.

        Mutta historiaan on kirjoitettu mm. tapaus, jossa punakaartilaiset halusivat Leppävaarassa saunaan. Ja kun ei vapaita saunoja muuten ollut, ampuivat talon väen tieltä pois. Noin oli sauna sosialisoitu.

        Samankaltaisia tapauksia sinulle on kuvattu näissä keskusteluissa satamäärin. Mutta muistisi on valikoiva.

      • Komous on rikos
        lue itse jos osaat kirjoitti:

        Hei päreaivo Lue tilastot. Jos ryöstömurhaaminen ei ollut väärin valkoisen tekemänä niin miksi se oli väärin punaisen tekemänä? Eikö laki olekaan sama kaikille vai salliiko se rikkaalle suuremman vapausasteen kuin köyhälle?

        Kommunismissa lupaillaan tasajakoa. Idiootti uskoo sen mahdolliseksi. Ja alkaa toteuttaa. Seurauksena kellään ei ole mitään, kaikilla nälkä. Sitten on niitä, jotka katsovat ryöstämisen oikeutetuksi, kunhan se puetaan "sosialisoinnin" kaapuun. Mutta rikos on rikos, vaikka termejä kuinka veivaisi.

      • Kuka on väittänyt
        lue itse jos osaat kirjoitti:

        Hei päreaivo Lue tilastot. Jos ryöstömurhaaminen ei ollut väärin valkoisen tekemänä niin miksi se oli väärin punaisen tekemänä? Eikö laki olekaan sama kaikille vai salliiko se rikkaalle suuremman vapausasteen kuin köyhälle?

        ryöstömurhaamista lailliseksi? Tässähän on vain torjuttu Merkki-erkin tavanomaisia valeita.

        Ei valkoiset ketään vastaantulijaa ampuneet vaatteiden takia. Punikit niitä ryöstöjään tekivät. Ja sen puolen nämä Erkit tuntuvat aina unohtavan.

      • Punikkien jutut
        Tiedetään kyllä kirjoitti:

        Kun sinua kehotetaan tilastojen pariin, niin tuot esiin kuvitelmiasi. Tietä kun neuvotaan niin löydät ojan.

        Mutta historiaan on kirjoitettu mm. tapaus, jossa punakaartilaiset halusivat Leppävaarassa saunaan. Ja kun ei vapaita saunoja muuten ollut, ampuivat talon väen tieltä pois. Noin oli sauna sosialisoitu.

        Samankaltaisia tapauksia sinulle on kuvattu näissä keskusteluissa satamäärin. Mutta muistisi on valikoiva.

        Punaiset olivat etupäässä siviilien kimpussa kun niille oli helpompi pärjätä. Suuri osa kapinasta oli juuri siviilien pompottamista punaisten toimesta. Valkoiset puuttuivat lähinnä aseistettuihin kapinallisiiin ja muihin aktiiveihin. Niihin, jotka olivat lähteneet kapinaan mukaan. Ja valkoiset toimivat hallituksen mandaatilla, laillisesti. Punikki tietysti valittaa, että ovat kokeneet vääryyttä.

      • Touhu tiedetään
        Kuka on väittänyt kirjoitti:

        ryöstömurhaamista lailliseksi? Tässähän on vain torjuttu Merkki-erkin tavanomaisia valeita.

        Ei valkoiset ketään vastaantulijaa ampuneet vaatteiden takia. Punikit niitä ryöstöjään tekivät. Ja sen puolen nämä Erkit tuntuvat aina unohtavan.

        Punikit ryöstivät torpat ja talot. Ja useassa tapauksessa ammuttivat asukkaat. Joskus kerralla isompiakin joukkoja. Esim. metsäkansan tapauksessa.

      • Muistetaan tikut
        Tiedetään kyllä kirjoitti:

        Kun sinua kehotetaan tilastojen pariin, niin tuot esiin kuvitelmiasi. Tietä kun neuvotaan niin löydät ojan.

        Mutta historiaan on kirjoitettu mm. tapaus, jossa punakaartilaiset halusivat Leppävaarassa saunaan. Ja kun ei vapaita saunoja muuten ollut, ampuivat talon väen tieltä pois. Noin oli sauna sosialisoitu.

        Samankaltaisia tapauksia sinulle on kuvattu näissä keskusteluissa satamäärin. Mutta muistisi on valikoiva.

        "Mutta historiaan on kirjoitettu mm. tapaus, jossa punakaartilaiset halusivat Leppävaarassa saunaan. Ja kun ei vapaita saunoja muuten ollut, ampuivat talon väen tieltä pois. Noin oli sauna sosialisoitu."

        Mutta sehän on kulakki, jos sillä saunakin on. Saahan semmoiselta ottaa kaikki?

        Ja lopuksi sauna tuleen? Kuten Vammala!

      • Kuka vuorossa?
        Touhu tiedetään kirjoitti:

        Punikit ryöstivät torpat ja talot. Ja useassa tapauksessa ammuttivat asukkaat. Joskus kerralla isompiakin joukkoja. Esim. metsäkansan tapauksessa.

        Joskus punikit tappoivat ryöstöreissujensa yhteydessä. Joskus lähdettiin aivan erikseen tekemään "puhdistuksia". Mm. tehtaiden kaulusköyhälistöä harvennettiin reippaalla kädellä. Opettajia, pappeja myös. Vastahankaisia naisihmisiä. Jne. Mitä mieleen juolahti. Oli myös harvennussuunnitelmia, tappolistoja.

        Sibeliuksen asunnossa käytiin usein. Kerättiin rohkeutta teloitukseen, mutta sitä riitti vain pilkkaamiseen ja vahingontekoon. Sibelius onnistui livahtamaan turvaan maaseudulle. Muuten oltaisiin montaa nuottia köyhempiä.

      • Siellä ja täällä
        Kuka vuorossa? kirjoitti:

        Saivatko punikit tuhottua suomalaisen autoteollisuuden alun?

        Ensimmäinen suomalaisten "oma" auto oli Korvensuu. Tekijänä erikoislaatuinen monialanero ja keksijä. Punaiset napsauttivat mokoman turhankulkijan pois päiviltä. Mitä sitä nyt kansantasavalta autoilla sun muilla teknisillä härpäkkeillä.

        Historiaan ei ole kirjattu mitään selkeää syytä, miksi keksijä piti tappaa.

      • Aatteen laatua?
        Siellä ja täällä kirjoitti:

        Kai punikeilla oli joku Lysenko tilalle.

      • Haaveet haihtui
        Punikkien jutut kirjoitti:

        Punaiset olivat etupäässä siviilien kimpussa kun niille oli helpompi pärjätä. Suuri osa kapinasta oli juuri siviilien pompottamista punaisten toimesta. Valkoiset puuttuivat lähinnä aseistettuihin kapinallisiiin ja muihin aktiiveihin. Niihin, jotka olivat lähteneet kapinaan mukaan. Ja valkoiset toimivat hallituksen mandaatilla, laillisesti. Punikki tietysti valittaa, että ovat kokeneet vääryyttä.

        Kun kapinasta ei tullutkaan paraatimarssia Vaasaan, punakaarti karkaili ja väisteli rintamalla. Punakaartilaisten puolelta tiukkoja taisteluita oli vain pari ja nekin oikeastaan pakonpakonpakkona. Kun ei pakoon päästy. Valkoisten uhreista selvä enemmistö aseistettuja punaisia. Punaisten uhreina enemmän siviileitä.

      • Ei järkipuhe, ei
        Aatteen laatua? kirjoitti:

        Kai punikeilla oli joku Lysenko tilalle.

        Pol-Potille oli tärkeätä teloituttaa kaikki osaajat yhteiskunnasta. Jos joku osoitti hänen hallinnossaan osaavansa tekniikkaa, kieliä, historiaa, olevansa ammattilainen millä tahansa alalla, niin nappia otsaan. Pol-Potilaiset toistelivat, että "kuka tahansa osaa valmistaa sillan" jne. Noinhan se onkin. Mutta silloista kyllä sitten näkee, jos sen on tehnyt "kuka tahansa". Osoittaa kuitenkin, että kun aatteen hurma menee tarpeeksi pitkälle, siinä ei ole enää mitään mieltä. Eivätkä mitkään järkiperusteet riitä ihmiselle, että ymmärtäisi palautua tämän maailman järjestykseen.

        Täällä keskusteluissa kommarit tuntuvat olevan siinä vaiheessa........

      • lahtarivaleet
        Punikkien jutut kirjoitti:

        Punaiset olivat etupäässä siviilien kimpussa kun niille oli helpompi pärjätä. Suuri osa kapinasta oli juuri siviilien pompottamista punaisten toimesta. Valkoiset puuttuivat lähinnä aseistettuihin kapinallisiiin ja muihin aktiiveihin. Niihin, jotka olivat lähteneet kapinaan mukaan. Ja valkoiset toimivat hallituksen mandaatilla, laillisesti. Punikki tietysti valittaa, että ovat kokeneet vääryyttä.

        Valkoinen terrori tappoi yli 8 000 siviiliä. Tämän lisäksi keskitysleireillä tappoivat tai siellä kuoli nälkään ja sairauksiin n. 14 000. Siis Valkoiset toimivat laillisesti. Tosi on !

      • he he he
        lue itse jos osaat kirjoitti:

        Hei päreaivo Lue tilastot. Jos ryöstömurhaaminen ei ollut väärin valkoisen tekemänä niin miksi se oli väärin punaisen tekemänä? Eikö laki olekaan sama kaikille vai salliiko se rikkaalle suuremman vapausasteen kuin köyhälle?

        Mitään ryöstettävää ei punikki rosvoilla ollut. Kuusinen ja muut vähän oppineet luopuivat vapaaehtoisesti omaisuudestaan häipymällä Venäjälle.

      • Keksityt juttusi
        lahtarivaleet kirjoitti:

        Valkoinen terrori tappoi yli 8 000 siviiliä. Tämän lisäksi keskitysleireillä tappoivat tai siellä kuoli nälkään ja sairauksiin n. 14 000. Siis Valkoiset toimivat laillisesti. Tosi on !

        Kuka piittaa utopioistasi. Toveripiirien iltaluentojen fabulat eivät vastaa tutkimusfaktoja.

      • Punainen kukko?
        Muistetaan tikut kirjoitti:

        "Mutta historiaan on kirjoitettu mm. tapaus, jossa punakaartilaiset halusivat Leppävaarassa saunaan. Ja kun ei vapaita saunoja muuten ollut, ampuivat talon väen tieltä pois. Noin oli sauna sosialisoitu."

        Mutta sehän on kulakki, jos sillä saunakin on. Saahan semmoiselta ottaa kaikki?

        Ja lopuksi sauna tuleen? Kuten Vammala!

        Toijalaa koetettiin tuleen. Vaan ei syttynyt.

      • punanen moolokki
        Punainen kukko? kirjoitti:

        Toijalaa koetettiin tuleen. Vaan ei syttynyt.

        Suinulassa koetettiin tappaa vankeja. Onnistui.

        Toisinaan punaisilta onnistuu, toisinaan ei.

      • Viipurin tavalla
        punanen moolokki kirjoitti:

        Suinulassa koetettiin tappaa vankeja. Onnistui.

        Toisinaan punaisilta onnistuu, toisinaan ei.

        Viipurin vankilassakin onnistui. Tappamisote oli reipas. Tapettiin samalla sekä omia että vieraita. Googlaamalla löytyy kuvia.

      • diletantteja
        Aatteen laatua? kirjoitti:

        Kai punikeilla oli joku Lysenko tilalle.

        "Kai punikeilla oli joku Lysenko tilalle"

        Punikit ovat justiinsakin näitä lysenkoja. Siitä saa valkata kenet tahtoo. Piisaa.

      • Khg
        Lue tilastot kirjoitti:

        Kapinaan yllytettiin heikkolahjaisia juuri sillä, että laitetaan kaikki omaisuus uusjakoon. Ja se hommahan aloitettiin. Yllyttäjillä oli asiasta suunnitelmia. Niiden joukossa aikomus toteuttaa myös puhdistuksia. Tuskin varsinkaan tappolistoille joutuneen omaisuudelle oli ajateltu, että jätetään silleen. Tai annetaan suvun periä.

        Aika lailla se oli kapinalla "laillistettua" ryöstelyä pitkin talvea, se kapina. Milloin vietiin omaisuus, milloin omaisuus ja henki. Ei se väärentämällä muutu.

        Tämähän kuulostaa ihan nykyiseltä heikkolahjaisten politiikalta: omaisuus ryöstöverotuksella ja yksityistämisellä uusjakoon.

      • Hghj
        Siellä ja täällä kirjoitti:

        Saivatko punikit tuhottua suomalaisen autoteollisuuden alun?

        Ensimmäinen suomalaisten "oma" auto oli Korvensuu. Tekijänä erikoislaatuinen monialanero ja keksijä. Punaiset napsauttivat mokoman turhankulkijan pois päiviltä. Mitä sitä nyt kansantasavalta autoilla sun muilla teknisillä härpäkkeillä.

        Historiaan ei ole kirjattu mitään selkeää syytä, miksi keksijä piti tappaa.

        Ikävä kyllä mongoloidit onnistuivat rappeuttamaan raiskauksillaan ja siitoksillaan niin Suomen kuin Venäjän rusienkin yhteiskunnat 1300-luvulta lähtien. Nuo vähälahjaiset terroristit kiipivät milloin minkin aatteen takana, aina yhtä pyrkyrimäisesti.

        Ruotsissa tai muissa Pohjoismaissa ei ole tarvinnut sotia N1c-mongoloidien vuoksi.

    • oudot opit

      "Asia mistä on vaiettu on tämä. Kun lahtari teloitti ja tappoi nälkään työläisiä 1918 "

      Ihan sitä luulisi, että "lahtari" aloitti jatkoi ja lopetti kapinan. Että kapinalliset olivat vain nätisti aloillaan kun lahtari heilutti piiskaansa päitten ylitse. Oikeasti punainen johto aloitti tahallaan ja suunnitelmallisesti kapinan. Jo kesällä 1917 oli kapinahanke käynnissä, odottaen otollista hetkeä. Kysymys ei siis ollut mistään yhteiskunnallisesta tarpeesta, vaan päätöksestä, että kapina toteutetaan.

      Rajan yli loikanneet hävinneet kapinalliset antoivat kapinan jälkeen julkilausumia, joissa oli sama pohjavire. Että kapina ehdoitta ja tinkimättä, sopimatta mitään niiden kanssa, jotka eivät ole "meikkuja".

      Miten siinä elelet "lahtarina", jos vastapuoli ei anna vaihtoehtoja kuin nirri pois tai sitten vastarintaa...

      • uudet punavangit?

        Nämä syrjäytyneet jälkikommunistit, jotka käyttävät kapinan tapahtumia omiin tarkoituksiinsa, itse asiassa halventavat kapinallisten muistoa. Vaikka kapina oli kapina, osa kapinallisista oli sittenkin liikkeellä aidon vakaumuksen mukaan ja ilman pahanteon tarkoitusta. Harharetkillä, kyllä! Mutta maailmassa moni ehtii elämänsä aikana harharetkille. Silti voi kunnioittaa sellaisen ihmisen elämää ja elämäntyötäkin, vaikkei kunnioittaisi tämän kaikkia vaiheita ja tekemisiä ja aatteita.

        Kommunistit koettavat saada kapinallisten muiston panttivangikseen, että voisivat sen avulla osoittaa valkea mustaksi ja mustan valkeaksi. Kommunistit eivät ole pyytäneet kapinallisilta lupaa hankkeilleen! Luultavasti eivät saisikaan!

      • olet aika räikeä
        uudet punavangit? kirjoitti:

        "itse asiassa halventavat kapinallisten muistoa."

        Siinä taas yksi tollo ampuu räkäpäitä. Kun lahtari nimeää kaikki ns. kapinalliset murhaajiksi ja terroristeiksi niin se ei siis ole heidän muistonsa halventamista. Mutta kun ns. kommunisti sanoo heidän olleen jalolla asialla ilman terrorismia niin sekö onkin heidän halventamistaan.

        Syytät toisia mustan kääntämisestä valkoiseksi ja päinvastoin. Mutta sinua itseäsi pahempaa kääntäjää ei tällä palstalla liene vielä nähty. Olet äärimäinen esimerkki räikeästä valehtelusta ja vääristelystä.

      • ulise pois vain
        olet aika räikeä kirjoitti:

        Ryssän perseennuolijat eivät ansaitse edes muistosanoja.

      • punikilta turhaa
        olet aika räikeä kirjoitti:

        "itse asiassa halventavat kapinallisten muistoa."

        Siinä taas yksi tollo ampuu räkäpäitä. Kun lahtari nimeää kaikki ns. kapinalliset murhaajiksi ja terroristeiksi niin se ei siis ole heidän muistonsa halventamista. Mutta kun ns. kommunisti sanoo heidän olleen jalolla asialla ilman terrorismia niin sekö onkin heidän halventamistaan.

        Syytät toisia mustan kääntämisestä valkoiseksi ja päinvastoin. Mutta sinua itseäsi pahempaa kääntäjää ei tällä palstalla liene vielä nähty. Olet äärimäinen esimerkki räikeästä valehtelusta ja vääristelystä.

        "Kun lahtari nimeää kaikki ns. kapinalliset murhaajiksi ja terroristeiksi"

        Punikkifabulaa taas. Kaikki kapinalliset ovat kapinallisia. Siitä joukosta osa sitten muitakin rikoksia tehneitä. Muuta ei ole väitetty. Murhaaja on se, joka on murhannut. Ilman murhaamistakin on voinut olla kapinallinen.

        Punikki koettaa luoda mieleistänsä kuvaa "lahtareista". Tutkimustieto kuitenkin tekee fabuloinnin ´tyhjäksi.

    • p-ol8jui7y6h

      Mannerheimin lastensuojeluyhdistyksen alkupääoma oli punavangeilta kerätty raha, kultahampaat ja pikkuesineistä Simonkadun kaupustelijoille myyntitulot.
      Tämän kertoo rivienvälissä Santeri Alkio Vaasa-lehdessä 1922. Santeri oli muistaakseni MLL:n ensimmäisessä hallituksessa jäsen!

      • Voisit joskus

        Eli omaa kuvitelmaasi oleellisilta osin.

      • MLL:n alkupääoma

        saatiin osittain Mannerheimin antamasta osuudesta hänelle koottuun kansalaislahjaan ja loput lahjoituksina.

        Punavangeilta ei ylipäätään kerätty omaisuutta sillä tavalla, että sillä olisi ollut jotain merkitystä.

      • .,loiolipö.å0o
        MLL:n alkupääoma kirjoitti:

        saatiin osittain Mannerheimin antamasta osuudesta hänelle koottuun kansalaislahjaan ja loput lahjoituksina.

        Punavangeilta ei ylipäätään kerätty omaisuutta sillä tavalla, että sillä olisi ollut jotain merkitystä.

        Olihan se "kansalaiskeräys" Hennalassa, Suomenlinnassa, Tammisaaressa ja Santahaminassa. Lahtarit Saaret, Sippola, Nisula ym.... keräsivät vielä omatoimisesti omiin taskuihinsa siilihenget ja niiden kellot, rahat ja käyvät esineet.

      • äkkiä lääkäriin
        .,loiolipö.å0o kirjoitti:

        Olihan se "kansalaiskeräys" Hennalassa, Suomenlinnassa, Tammisaaressa ja Santahaminassa. Lahtarit Saaret, Sippola, Nisula ym.... keräsivät vielä omatoimisesti omiin taskuihinsa siilihenget ja niiden kellot, rahat ja käyvät esineet.

        Olet sairas.

      • kuten tästä näkyy
        Voisit joskus kirjoitti:

        Eli omaa kuvitelmaasi oleellisilta osin.

        Dementoituneen vanhan kännikalan mieli on yleensä aika häiriintynyt.

    • wickeds

      Varmaan siksi ettei sellaista ole tapahtunut, keksit se juuri äsken. Jos tuollaista olisi tapahtunut olisi toverit Karjalassa O:W:n johdolla toitottaneet sitä heti 20-luvulla ja stallarit jatkaneet sitten aikanaan.

      Miten tuollaisesta asiasta ei punikitkaan ole puhuneet ennen sinua

      • sikäli kätevää

        Punikkipropaganda on sikäli joustavaa, ettei ole pakko pitäytyä vanhoissa päättömissä väittämissä. Aina voi keksiä uusia ja vielä päättömämpiä.

    • Ali Baba

      No eikö ne ryöstäneet sen pankin, missä rahat olivat. Otto-Villelle niitä vietiin.

    • totta !!

      Tosiaankin todella mielenkiintoinen keskustelunaihe. Punaisten vankien ja teloitettujen henkilökohtaisten esineiden kohtaloa ei liene tutkittu koskaan.
      Oliko tuossa edellä joku, joka kertoi valkoisten ryöstöjen syyksi muka punaiset itse.
      Koska vain oli punaisia olemassa, heidän (ruumiidenkin) ryöstäminen oli sitten täysin oikeutettua.

      Haisee nyt ihan samalta kun oikeistolaiset varastivat syksyn 1944 jälkeen armeijalta aseita muka Suomen edun nimissä.

    • a la Kim Jong

      Sinne samaan minne Verner Lehtimäki vei Suomen valtion kassan.

    • Kaikki ei nyt täsmää

      Tähän asti punikit ovat todistelleet, että heidän oli pakko aloittaa kapina, koska heillä ei ollut kuin tyhjät kädet ja tuulen huutoma perse.

      Nyt ihmetellään mihin tuollaisen porukan omaisuus joutui........

      • ryöstömurhaajia

        -----Nyt ihmetellään mihin tuollaisen porukan omaisuus joutui........ ----

        Niin ajatella, lahtarien kiukuksi heillä oli jopa vaatteet päällään, eivät juosseet talvella varsinkaan mu...nasillaan. Joku oli saanut jopa jotain uuttakin ylleen ja se piti äkkiä siirtää lahtarin lämmikkeeksi. Viipurin rikkaat porvarit olivat vallan kiitollisia ryöstökohteita, heiltä sai jopa jotakin.

      • jäikö mitään
        ryöstömurhaajia kirjoitti:

        "Viipurin rikkaat porvarit olivat vallan kiitollisia ryöstökohteita, heiltä sai jopa jotakin"

        Onko mikään tutkimus selvitellyt minne Viipurissa tapettujen ulkomaisten porvarien muu kuin teloitushetkellä mukana ollut omaisuus meni, tuskinpa sukulaiset rajan takaa saattoivat tulla sitä hakemaan. Kaupat tavaroineen, talot, kalliit huonekalut, rahavarat, korut yms. Varmaan lahtari kävi nekin sosialisoimassa, lainkuuliainen kun oli.

        Teloitettujen torpparien ja maattomien vaimot ja tyttäret siirtyivät talollisen irtaimeksi omaisuudeksi ja omalleenhan sai Lapuan lain mukaan tehdä mitä halusi, se ei kuulunut sivullisille.

      • tarkkis höpisee
        jäikö mitään kirjoitti:

        Enemmistö kaupungista oli siis suomalaista. Tämä koskee myös kiinteää omaisuutta. Ryssät oli ainoastaan läpikulkumatkalla.

      • otahan pillerit

        Sinä hullu taas kerrot omista fantasioistasi. Ryssät sai yleensä olla hyvillään siitä, että kaiken "finis finlandie" uhoilun jälkeen suomalaiset yleensä sieti niitä täällä.

      • valehtelet taas !
        tarkkis höpisee kirjoitti:

        Enemmistö kaupungista oli siis suomalaista. Tämä koskee myös kiinteää omaisuutta. Ryssät oli ainoastaan läpikulkumatkalla.

        Valehtelet, heitä asui porvareina Viipurissa useita satoja. Ja tapettiinhan siellä lahtarin toimesta italialaisiakin. Eivätkä kaikki ns. rys...sät olleet venäläisiä vaan heissä oli paljon Venäjän vähemmistökansallisuuksiin kuuluvia.

      • Sattuuhan sitä
        valehtelet taas ! kirjoitti:

        Valehtelet, heitä asui porvareina Viipurissa useita satoja. Ja tapettiinhan siellä lahtarin toimesta italialaisiakin. Eivätkä kaikki ns. rys...sät olleet venäläisiä vaan heissä oli paljon Venäjän vähemmistökansallisuuksiin kuuluvia.

        Mitä kansallisuuksia siellä Viipurin vankilan pippaloissa tapettiin. Punaiset päättivät värjätä seinät punaisiksi. Sävy sävyyn.

      • Naakanketale
        Sattuuhan sitä kirjoitti:

        Mitä kansallisuuksia siellä Viipurin vankilan pippaloissa tapettiin. Punaiset päättivät värjätä seinät punaisiksi. Sävy sävyyn.

        Viipurin ulkomaalaiset olivat syyttömiä lääninvankilan tapahtumiin. Minkä tyydytyksen lahtari sai tappaessaan täysin viattomia toisten tekemän rikoksen kostoksi. Vankilan punamurhaajat jäivät kiinni ja heidät jokainen ammuttiin joten miksi ammuttiin vielä satoja viattomiakin sen lisäksi? Vastaa jos osaat.

      • Kuka sai ja paljonko
        Naakanketale kirjoitti:

        Punarosvo. punikki Tuckman ampui Porissa lyeson pihassa koululaisia. Minkä tyydytyksen punikki sai?

      • hoooooh
        Naakanketale kirjoitti:

        Viipurin ulkomaalaiset olivat syyttömiä lääninvankilan tapahtumiin. Minkä tyydytyksen lahtari sai tappaessaan täysin viattomia toisten tekemän rikoksen kostoksi. Vankilan punamurhaajat jäivät kiinni ja heidät jokainen ammuttiin joten miksi ammuttiin vielä satoja viattomiakin sen lisäksi? Vastaa jos osaat.

        Ja mistä vitusta sinä sen tiedät. Kertoiko Niuvaniemen lääkärisi.

      • MinneMeneeKustaTulee
        jäikö mitään kirjoitti:

        "Viipurin rikkaat porvarit olivat vallan kiitollisia ryöstökohteita, heiltä sai jopa jotakin"

        Onko mikään tutkimus selvitellyt minne Viipurissa tapettujen ulkomaisten porvarien muu kuin teloitushetkellä mukana ollut omaisuus meni, tuskinpa sukulaiset rajan takaa saattoivat tulla sitä hakemaan. Kaupat tavaroineen, talot, kalliit huonekalut, rahavarat, korut yms. Varmaan lahtari kävi nekin sosialisoimassa, lainkuuliainen kun oli.

        Teloitettujen torpparien ja maattomien vaimot ja tyttäret siirtyivät talollisen irtaimeksi omaisuudeksi ja omalleenhan sai Lapuan lain mukaan tehdä mitä halusi, se ei kuulunut sivullisille.

        "Onko mikään tutkimus selvitellyt minne Viipurissa tapettujen ulkomaisten porvarien muu kuin teloitushetkellä mukana ollut omaisuus meni"

        Terloitetut kävelytettiin valleoille ja ammuttiin. Tiettävästi kuolleilta ryöstettiin rahaa ja kelloja. Sen sijaan heillä tietenkin oli Viipurissa asunto ja perhe. Niihin ei koskettu.

        " tuskinpa sukulaiset rajan takaa saattoivat tulla sitä hakemaan. "

        Puhut ikään kuin teloitetut olisivat olleet sinkkuja? Yleensä eivät olleet!

        Sen sijaan Kannakselle jäi vallankumouksen pyörteissä (etenkin Terijoella) runsaasti kiinteistöjä, joiden omistajat olivat joko vallankumouksessa kuolleet tai jääneet Itärajan taa. Valtio otti ne haltuunsa ja piti niitä vuosia kunnes myi niitä haluaville käypään hintaan.

        "Kaupat tavaroineen, talot, kalliit huonekalut, rahavarat, korut yms. Varmaan lahtari kävi nekin sosialisoimassa, lainkuuliainen kun oli."

        Ei käynyt.

        "Teloitettujen torpparien ja maattomien vaimot ja tyttäret siirtyivät talollisen irtaimeksi omaisuudeksi ja omalleenhan sai Lapuan lain mukaan tehdä mitä halusi, se ei kuulunut sivullisille."

        Tarkkispoika pääsi taas mieliaiheeseensa eli seksuaalifantasioihin isännän oikeuksista!?

        Torppiin oli aikoinaan tehty vuokrakontrahti ja se tietenkin jatkui. Ei Suomessa ihmiset ole koskaan 'toisen omaisuutta'. Jos perheeltä löytyi työvoimaa taksvärkkiin niin tuilanne jatkui ennallaan kunnes uuden lain puitteissa torpan saattoi lunastaa omaksi! Näin koko torpparijärjestelmä purkautui itsestään pian kapinan jälkeen!

    • Sen pohjalle kerättiin

      se niin sanottu Marskin kulta, joka mystisesti "katosi" jatkosodan vuosina kun lähetettiin sotaa pakoon

      • Bisnis on Bisnis

        Ei sitä siihenkään aikaan ilmaiseksi viiden tähden täysihoitolassa vuosikausia makailtu.

      • he he he
        Bisnis on Bisnis kirjoitti:

        Ei sitä siihenkään aikaan ilmaiseksi viiden tähden täysihoitolassa vuosikausia makailtu.

        Keskity sinä Jurvan kylähullu vai se kirkonkyläsi KELAN "bisineksiin". ha ha he

    • Ali Baba ja 40 r..ää

      Suomen hallitusvallan huonot uutiset jatkuivat. Valtionkonttori ilmoitti kassavarojen olevan lopussa. Kuopiosta ei enää toisaalta saatu enää mitään uutisia - ainakaan puhelimitse - sen jälkeen kun punakaartilaisia ja venäläisiä sotilaita oli saapunut paikkakunnalle. Tilanne oli sikälikin kiusallinen, että Suomen Pankin kultavarantoa säilytettiin Kuopiossa.

      • syy on selvä

        Venäläiset ja punikit varastivat valtiolta.

      • Pysyvä käytäntö
        syy on selvä kirjoitti:

        Venäläiset ja punikit varastivat valtiolta.

        Punikit varastivat Espanjastakin valtion kultavarannot. Vietiin neukkuihin. Ja sille tielleen jäivät.

      • Naakanketale
        Pysyvä käytäntö kirjoitti:

        Punikit varastivat Espanjastakin valtion kultavarannot. Vietiin neukkuihin. Ja sille tielleen jäivät.

        Joo mutta ei sitä kultaa ruumiskasasta varastettu. Varastaminen ja ryöstömurha ovat kuitenkin laissakin eri luokan rikoksia vaikka lahtarin matelijan aivot eivät niitä kykene erottelemaankaan.

      • Tasavälein hangessa
        Naakanketale kirjoitti:

        Joo mutta ei sitä kultaa ruumiskasasta varastettu. Varastaminen ja ryöstömurha ovat kuitenkin laissakin eri luokan rikoksia vaikka lahtarin matelijan aivot eivät niitä kykene erottelemaankaan.

        Punikit ampuivat junassa. Naps, yksi kerrallaan. Yksi kerrallaan ruumis junasta hankeen. ja seuraavaa peliin...

        Punikeilla vaan valikoiva muisti omiensa tekosien suhteen.

      • he he he
        Naakanketale kirjoitti:

        Joo mutta ei sitä kultaa ruumiskasasta varastettu. Varastaminen ja ryöstömurha ovat kuitenkin laissakin eri luokan rikoksia vaikka lahtarin matelijan aivot eivät niitä kykene erottelemaankaan.

        Lehtimäki varasti tyhmyyksissään valtion kassan ja pahensi täten omiensakin tilannetta. Onneksi sai rangaistuksen Stalinilta.

      • .mmxm
        he he he kirjoitti:

        Lehtimäki varasti tyhmyyksissään valtion kassan ja pahensi täten omiensakin tilannetta. Onneksi sai rangaistuksen Stalinilta.

        Lehtimäki olisi pitänyt kiduttamalla tappaa.

    • Kapinassa köyhtyy

      Toivottavasti meni isänmaallisten suomalaisten viljelijöiden ja yrittäjien suvuille. Ainakin syytä olisi ollut.

    • Naakanketale

      Viipurin 200 vainajan ruumiskasaa pöyhiessään ja ryöstösaalista hakiessaan moni lahtari varmaan huokasi "tämä on sitä mitä minä tästä sodasta läksin hakemaankin".

      • Ketale on

        näköjään palannut lykkäämään valeitaan. Ainahan punikkien joukkoon mahtuu yksi valehtelija lisää.
        Ryöstämisen ja tappamisen kyllä aloittivat punikit venäläisen sotaväen tukemana.

      • raiskuti rallaa

        Hyvä Naakka, rautaisinta mitä on kuukausiin näissä ketjuissa nähty. Sitä kai sotaan vapaaehtoisina lähteneet seikkailijaluonteet yleensä hakevatkin, tappamista ja ryöstösaalista. Sitä ne hakee aina ja raiskauksia päällepäätteeksi.

      • Sitäkö haettiin?
        raiskuti rallaa kirjoitti:

        Hyvä Naakka, rautaisinta mitä on kuukausiin näissä ketjuissa nähty. Sitä kai sotaan vapaaehtoisina lähteneet seikkailijaluonteet yleensä hakevatkin, tappamista ja ryöstösaalista. Sitä ne hakee aina ja raiskauksia päällepäätteeksi.

        Mm. raiskauksialla ja muilla väkivallanteoilla aloittivat punaiset kapinansa mm. eteläisessä Hämeessä.

      • suotta valehtelet
        Sitäkö haettiin? kirjoitti:

        Mm. raiskauksialla ja muilla väkivallanteoilla aloittivat punaiset kapinansa mm. eteläisessä Hämeessä.

        Punaiset eivät syyllistyneet koko maassa ainoaankaan raiskaukseen. Valkoisten suurinta huvia olivat punavankityttöjen joukkoraiskaukset, ihan Intian malliin tai sopisikohan malliksi myöskin Berliini toukokuussa -45.

      • Eri lait?
        suotta valehtelet kirjoitti:

        Punaisten mielestä varmaan punaisten tekemä väkivalta ei ole väkivaltaa lainkaan. Berliinissäkin kun siviilit valittelivat ylettömiä raiskauksia, puna-armeijan päällystö vain hekotteli ja mainosti, että poikansa ovat puhtaita poikia.

      • he he he
        suotta valehtelet kirjoitti:

        Punaiset eivät syyllistyneet koko maassa ainoaankaan raiskaukseen. Valkoisten suurinta huvia olivat punavankityttöjen joukkoraiskaukset, ihan Intian malliin tai sopisikohan malliksi myöskin Berliini toukokuussa -45.

        Kenenkään porvarin, papin pojan, aatelisen tai isännän tarvinnut mihinkään täitä kuhisevaan isoäitiisi koskea.

      • TarkkisJaRaiskaukset
        suotta valehtelet kirjoitti:

        Punaiset eivät syyllistyneet koko maassa ainoaankaan raiskaukseen. Valkoisten suurinta huvia olivat punavankityttöjen joukkoraiskaukset, ihan Intian malliin tai sopisikohan malliksi myöskin Berliini toukokuussa -45.

        "Punaiset eivät syyllistyneet koko maassa ainoaankaan raiskaukseen. "

        Annat nyt väärää todistusta. Toki voittajalla oli paremmat mahdollisuudet rankaisuun ja rikoksiin.

        "Valkoisten suurinta huvia olivat punavankityttöjen joukkoraiskaukset, ihan Intian malliin tai sopisikohan malliksi myöskin Berliini toukokuussa -45."

        Sellaistakin sattui, mutta kyse oli joistakin kymmenistä tapauksista ja kohteena oli aseellisesti kapinaan osallistuneet naispuoliset punakaartilaiset ennen teloitusta.

        Tarkkis haluaa rinnastaa nämä muutamat tapaukset niihin kahteen miljoonaan naiseen, jotka Puna-armeija raiskasi 1944-1945 edetessään Itä-Eurooppaan. Joukkoon mahtui naisia Baltian maista, Puolasta, Romaniasta, Unkarista, Tshekkoslovakiasta, Itävallasta, Saksasta ja jopa piilossa olleita juutalaisia ja etnisiä venäläisiä, jotka olivat olleet työvelvollisina Saksassa. Ikä ei ollut este! Kaikki naispuoliset 8-80 kelpasi eikä usein edes uhrin kuolema lyhentänyt muna-armeijan jonoa! Musikat eivät toki olleet ronkeleita! Myös lehmät ja lampaat kelpasivat!

    • jobs1

      Jääkärit olivat lainkuuliaisia ja esivaltaa kunniottavia ihmisiä, toimivat samoin kuin Sini Saarela.

      • Sini on kiltti tyttö

        Paitsi että Sini ei ole ampunut ketään kuten jääkärit tekivät.

      • Se siitä sitten
        Sini on kiltti tyttö kirjoitti:

        Paitsi että Sini ei ole ampunut ketään kuten jääkärit tekivät.

        Omaa kuitenkin rikosrekisterin aiemmilta vuosilta.

      • Tilastoitua tietoa
        Se siitä sitten kirjoitti:

        Omaa kuitenkin rikosrekisterin aiemmilta vuosilta.

        Tutkittua tietoa, että tunnetuimmissa punikeissa epätavallisen suuri prosentti perinteisistä rikoksista tuomittuja.

      • suotta sikailet
        Se siitä sitten kirjoitti:

        Omaa kuitenkin rikosrekisterin aiemmilta vuosilta.

        Onko siinä Sinin rekisterissä kuinkakin monta ryöstömurhaa ja ruumiin ryöstöä?

      • kun kerran kysyt
        suotta sikailet kirjoitti:

        Onko siinä Sinin rekisterissä kuinkakin monta ryöstömurhaa ja ruumiin ryöstöä?

        Eikö muka kommunismin saldo, yli 100 milj. kuolinuhria riitä. Haluaisitko vielä sinit sun punat uusiin talkoisiin?

      • pojanjolppi, hoi !
        kun kerran kysyt kirjoitti:

        Eikö muka kommunismin saldo, yli 100 milj. kuolinuhria riitä. Haluaisitko vielä sinit sun punat uusiin talkoisiin?

        Kun tässä kerran siirryttiin puhumaan Sinistä niin hänkö nuo kaikki 100 milj. tappoi? Älä sinä räkänokkainen pojanjolppi koeta vaihtaa puheenaihetta heti kun olet puhunut itsesi sekopään maineeseen.

      • syö omat juttusi
        pojanjolppi, hoi ! kirjoitti:

        Kun tässä kerran siirryttiin puhumaan Sinistä niin hänkö nuo kaikki 100 milj. tappoi? Älä sinä räkänokkainen pojanjolppi koeta vaihtaa puheenaihetta heti kun olet puhunut itsesi sekopään maineeseen.

        No mitä itse puhut sineistä kun eivät aiheeseen kuulu. Itse aloitit.

      • tic tic lääke
        syö omat juttusi kirjoitti:

        No mitä itse puhut sineistä kun eivät aiheeseen kuulu. Itse aloitit.

        Tarkkisluuseri aloittaa näköjään räyhäämisen. Touretten oireyhtymä todellakin on paha tauti. Mites ne gradut ja nettifirmat siellä särkänniemen KELASSA edistyy.

    • Omaisuus vaihtui

      Tositilanne Nurmijärven Rajamäellä.Kun punaisten puolella epäiltyjä koottiin yhteen kirkonkylälle vietäväksi ampui vartiossa ollut suojeluskuntalainen yhden joukosta mitään ilmoittamatta.Toisten asiaa kysellessä tämä ilmoitti syyksi "kun sillä oli paremmat saappaat kuin minulla".Ja niin saappaat vaihtoivat omistajaa.Tietysti läsnäolleet kertoivat myöhemmin asian omaisille.Kertjia oli kummaltakin puolelta.

      • Punu unohtelee

        Voi olla, että ampuja vitsaili. Että oli parempikin syy. Mutta jos ei ollut, niin kahelihan siinä oli kysymyksessä. Tapauksena ei edes niin tolkuton kuin tunnettu "Leppävaaran saunareissu". Jolla punaiset pohjustelivat mainettaan.

      • Omaisuus vaihtui
        Punu unohtelee kirjoitti:

        Voi olla, että ampuja vitsaili. Että oli parempikin syy. Mutta jos ei ollut, niin kahelihan siinä oli kysymyksessä. Tapauksena ei edes niin tolkuton kuin tunnettu "Leppävaaran saunareissu". Jolla punaiset pohjustelivat mainettaan.

        Saappaat kuitenkin vaihtoi omistajaa välittömästi.Ampujan nimisiä asuu vieläkin lähualueella, mutta mitä sukuhaaraa sitten mahtavat edustaa.Ammutun nimisiä ei lähialueilla asu.Lähialueet olivat hyvin levottomia tuohon aikaan.Puolin ja toisin.

      • Kalliit saunomiset
        Omaisuus vaihtui kirjoitti:

        Saappaat kuitenkin vaihtoi omistajaa välittömästi.Ampujan nimisiä asuu vieläkin lähualueella, mutta mitä sukuhaaraa sitten mahtavat edustaa.Ammutun nimisiä ei lähialueilla asu.Lähialueet olivat hyvin levottomia tuohon aikaan.Puolin ja toisin.

        Leppävaarassa ammutut kuitenkin vaihtoivat hiippakuntaa. Punikkiväärentelyllä eivät herää henkiin.

      • Sarakkeen vaihto
        Kalliit saunomiset kirjoitti:

        Leppävaarassa ammutut kuitenkin vaihtoivat hiippakuntaa. Punikkiväärentelyllä eivät herää henkiin.

        Punaisten peräytyessä kohti Lahtea kuolemanmerseillaan, perässä tulevien valkoisten ja saksalaisten edessä kuvaannollisesti jatkuva verivana. Punaisia valmiiksi tapettuina pitkin matkaa. helppoa tietysrti kun tapetutkin valmiina. hyvää palvelua punaisilta! Epämieluisat puhdistettu joukosta. Tilastoissa sitten tapot valkoisten nimiin. Kätevää.

    • nii sellaistakin

      Lääkäri Simo Pajunen on kirjassaan "Jäppinen" kertonut tarinan, kun Loimaan suojelukuntalaiset kuulivat, että kaksi loimaalaista punakaartilaista oli Hämeenlinnan vankileirillä.
      Nämä punaiset olivat ennen sotaa menestyneet paremmin tyttöjen kanssa tansseissa ja saatin jälkeenkin. Loimaan suojeluskunnan päällikkö allekirjoitti vankien hakemispaperit ja mukaan teloituskäskyt. Suojeluskuntasankarit nouti ja tulomatkalla ampuivat vankejaan munille moneen kertaan. Molemmat kuolivat hirveisiin tuskiin ja verenvuotoon.
      Loimaalla tiedetään tänä päivänäkin nämä "Munille ampujasuvut ja heidän hullut lapsenlapsensa". Toisessa suvussa on mielipuolia ja toisessa perheen sisäistä rakastelua.

      • Punaiset kädet

        Tuosta haikustasi tietysti lähteet mainitsematta.

        Mutta vastapainoksi nk. Urjalan hirmu, joka on tutkittua tietoa. Masinoi useammankin siviilin "täältä ikuisuuteen".

      • nii sellaistakin
        Punaiset kädet kirjoitti:

        Tuosta haikustasi tietysti lähteet mainitsematta.

        Mutta vastapainoksi nk. Urjalan hirmu, joka on tutkittua tietoa. Masinoi useammankin siviilin "täältä ikuisuuteen".

        http://www.myllylahti.fi/kirjailijat/manufacturers/pajunen-simo

        Kato mulla on varaa kirjoittaa tietoa. Missä on sinun Urjala- houreesi bostikkallo=

      • Missä taas lähteet?
        nii sellaistakin kirjoitti:

        http://www.myllylahti.fi/kirjailijat/manufacturers/pajunen-simo

        Kato mulla on varaa kirjoittaa tietoa. Missä on sinun Urjala- houreesi bostikkallo=

        Punaiset ampuivat julkisesti Korian sillalla ja Siuron sillalla. Naks nappia otsaan ja vainaja veteen. Miksi punaiset eivät halua tunnustaa nykyään noita julkisia töitään, joita silloin niin ylpeinä tekivät.

      • nii sellastakin
        Missä taas lähteet? kirjoitti:

        Punaiset ampuivat julkisesti Korian sillalla ja Siuron sillalla. Naks nappia otsaan ja vainaja veteen. Miksi punaiset eivät halua tunnustaa nykyään noita julkisia töitään, joita silloin niin ylpeinä tekivät.

        sulta siis loppui bostik tai sonta päästäsi?

      • jaahas jaahas
        nii sellastakin kirjoitti:

        sulta siis loppui bostik tai sonta päästäsi?

        Jurvan Tampereella loisiva mongoloidi alkaa hävyttömyyksiä taas puhumaan. Hoidahan se Tourettesi kuntoon. Siihen saa lääkkeitä.

      • Tähän laitaan
        nii sellaistakin kirjoitti:

        http://www.myllylahti.fi/kirjailijat/manufacturers/pajunen-simo

        Kato mulla on varaa kirjoittaa tietoa. Missä on sinun Urjala- houreesi bostikkallo=

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_Männistö

        Laitetaan tuohon änkyrälle linkki. Vaikka olihan änkyrä Urjalan hirmun jo itsekin googlettanut. heti se sieltä löytyy. Tunnettu punikkimurhamies. Punikille ei vain yhtään sovi, että omien tekoja puidaan. Muista sitten valehdellaan, minkä kerkiää.

    • js¨åsi

      Verner Lehtimäki oli kaikista pahin rikollinen punapääliköistä,ampui valkoisen neuvottelijan ja ryösti Suomenpankin kultasaaliin.Olisi pitänyt saada kiinni täällä Suomessa,että olisi voitu rangaista täällä.

      • kai se ny

        Englannissa sai rosvotuilla rahoilla viettää mukavata elämätä.

      • rikolliset

        Totta.

    • inhottaa

      Ruumiinryöstäjä ja ryöstömurhaaja ovat alhaisimmat ihmiset maan päällä. Alemmas ei enää voi vajota.

      • Punikeissahan

        niitä riitti.

      • valkoiset nopeempia
        Punikeissahan kirjoitti:

        niitä riitti.

        Kylläkin aika vähän kun verrataan valkoisten vastaaviin. Valkopuolellahan se oli yleinen kansanhuvi kautta maan. Torppareita ja työläisiä tapettiin ryöstön toivossa kautta maan koko talven 1918 ajan. Ei pelkästään "kapinan" ns. jälkiselvittelyissä.

      • wickeds
        valkoiset nopeempia kirjoitti:

        Kylläkin aika vähän kun verrataan valkoisten vastaaviin. Valkopuolellahan se oli yleinen kansanhuvi kautta maan. Torppareita ja työläisiä tapettiin ryöstön toivossa kautta maan koko talven 1918 ajan. Ei pelkästään "kapinan" ns. jälkiselvittelyissä.

        Kummallista ettei asiasta ole aikaisemmin kirjoitettu. Jos tuo olisi totta, siitä olisi kyllä kirjoitettu jo 1920-luvulla.

        Stallari pas kaa taas

      • älä sie läkätä!
        wickeds kirjoitti:

        Kummallista ettei asiasta ole aikaisemmin kirjoitettu. Jos tuo olisi totta, siitä olisi kyllä kirjoitettu jo 1920-luvulla.

        Stallari pas kaa taas

        Kuka siitä olisi kirjoittanut 1920-luvulla, valkoisetko? Tosin valkoisilla oli ennen sotia todellakin vertahyytäviä kirjoja julkaistuina mutta sodan jälkeen ne kaikki hävisivät visusti. Jopa murhaajien omaisetkin joissain suvuissa kiertelivät antikvaareja kautta maan ja ostelivat sukulaisen hurmeiset leuhkintakirjat pois.

        Työläiset eivät niitä ostaneet ja valkoisten tappajien sukulaiset yms. pitävät vielä tänäkin päivänä tuollaiset kirjat piilossa eikä kirjastoissakaan niitä enää ole. Ne piilotettiin niistäkin.

      • ota selvää
        älä sie läkätä! kirjoitti:

        Ne kapinajohtajat jotka pakenivat venäjälle, siellähän niitä muitakin propagandakirjoja kirjoiteltiin ja painettiin.

      • lahtari esti
        wickeds kirjoitti:

        Kummallista ettei asiasta ole aikaisemmin kirjoitettu. Jos tuo olisi totta, siitä olisi kyllä kirjoitettu jo 1920-luvulla.

        Stallari pas kaa taas

        ------Jos tuo olisi totta, siitä olisi kyllä kirjoitettu jo 1920-luvulla.-----

        Ei lahtarikaan sentään kehdannut alkaa leuhkimaan miten "ampua lasautin siihen tielle sen naapuritöllin Iivarin kun sillä oli uudet pieksut". Punaisten kirjoituksia noista ajoista ei julkaistu eikä ollut terveellistä edes yrittää saada julkaistuksi, lahtari olisi tullut yöllä kyläpoliiisin turvaamana hieman "keskustelemaan".

      • wicckeds
        lahtari esti kirjoitti:

        Kyllähän Venäjälle paenneet kirjoja kapinasta kirjoittivat, ne myös painetiin siellä. Salakuljetettiinhan niitä Suomeen. Joten kyllä punikkipäälliköt sanansa kuuluviin saivat. Ja olisi niitä joitain kappaleita säilynyt meidän päiviin asti

      • punasankarit elää
        wicckeds kirjoitti:

        Muutama salakuljetettu viesti ei riittänyt valistamaan koko kansaa. Tosin sen ajan kansa kyllä tiesi murhaajainsa nimet ja asuinpaikat, että eivät he salakuljetettuja kirjasia tarvinneet.

    • Valehtelet! Olen Kle

      Valehtelet! Olen Klenkka-Vääpeli! Minulla on kaikki Suosikki, Sydän Sarjat ja Korkeajännitys- lehdet. Minä siis tiedän kaiken historiasta, sodista ja kaikesta. Olen Klenkka. Sinä valehtelet! Kaikki valehtelee! Minä en valehtele! Olen Kelnkka!

      niin ja olet stallari
      niin ja olet stallari
      niin ja olet stallari
      niin ja olet stallari
      niin ja olet stallari

      • Käik yhes köös

        Stallarien riimejä toveripiiri-illasta.

    • yksityisyrittäjä

      Erkille vinkki , se meni Pietariin .

      • rairairai-rai

        Joka tapauksessa runsaaseen viinaan.

    • hah hah.

      Tämä kommari ei kirjoita siitä mitään kun Stalin tapatti Suomalaiset kommarit jotka pakenivat Venäjälle vapaussodan jälkeen.

      • hekkati heee

        Niin kun tässä avauksessa kirjoitetaankin vain lahtarien tekosista. Niitähän riittää moneenkin avaukseen.

      • Se on sitä samaa
        hekkati heee kirjoitti:

        Niin kun tässä avauksessa kirjoitetaankin vain lahtarien tekosista. Niitähän riittää moneenkin avaukseen.

        Punikki tekee aiheesta montakin avausta päivässä. Kun punikin väitteet kumotaan, niin avaus ja tappio pitää saada piiloon, tekemällä sama avaus uudestaan. Mutta punikkien juoni näkyy.

      • siis haloo mitä?
        Se on sitä samaa kirjoitti:

        Punikki tekee aiheesta montakin avausta päivässä. Kun punikin väitteet kumotaan, niin avaus ja tappio pitää saada piiloon, tekemällä sama avaus uudestaan. Mutta punikkien juoni näkyy.

        ----- Kun punikin väitteet kumotaan, ----

        Siis hei haloo, minkä väitteen olet kumonnut. Senkö että lahtari tappoi hirveän määrän työläisiä, tuhansittain.

      • Yhä punikkiuhoa
        siis haloo mitä? kirjoitti:

        ----- Kun punikin väitteet kumotaan, ----

        Siis hei haloo, minkä väitteen olet kumonnut. Senkö että lahtari tappoi hirveän määrän työläisiä, tuhansittain.

        Punakapina alkoi punikkien tekemillä murhilla, jatkui punikkien tekemillä murhilla ja vielä lopussa punikkien murhatouhu yltyi. Kunnes kapina kukistui. Sitten syyllisiä tuomittiin ja pieni osa heistä teloitettiin. Suurin osa vapautettiin. Mutta punikille ei kelpaa. Vielä pitäisi hänen päästä pyssyn tai edes kirveen varteen.

    • ä-öÅä_Pä*P

      MLL:n alkurahoihin surmattujen rahat laitettiin!

      • Aate vaihtelee

        Kumma kun kommari on niin kapitalistia heti kun näkyy kultaa ja rahaa. Vaihtuu se mieli.

      • yritä ymmärtä
        Aate vaihtelee kirjoitti:

        Kumma kun kommari on niin kapitalistia heti kun näkyy kultaa ja rahaa. Vaihtuu se mieli.

        Tämä mikään kommari ole vaan mielisairas.

      • totta !!
        yritä ymmärtä kirjoitti:

        Tämä mikään kommari ole vaan mielisairas.

        Aivan kuten sinäkin itse.

      • he he he
        totta !! kirjoitti:

        Aivan kuten sinäkin itse.

        Yritähän "johtavan maakunnan" edustaja olla edes hieman omaperäisempi. Onhan se tietysti hullun aivoilla vaikeaa, vaikka nerous ja hulluus kulkisikin joskus käsi kädessä.

      • voe sinnuu
        he he he kirjoitti:

        Yritähän "johtavan maakunnan" edustaja olla edes hieman omaperäisempi. Onhan se tietysti hullun aivoilla vaikeaa, vaikka nerous ja hulluus kulkisikin joskus käsi kädessä.

        Hulluha saa olla.
        Muttei tyhmä kuten sinä.

      • he he he
        voe sinnuu kirjoitti:

        Hulluha saa olla.
        Muttei tyhmä kuten sinä.

        Kyllä on viina tehnyt papparainen sinut yhteiskunnan taakaksi. Nyt kun saataisi vielä eutanasia laillistettua, niin pääsisit kärsimyksestä.

    • kauppa
    • sinne se meni

      Oletko nähnyt niitä puimureita, mersuja ja hienoja lisärakennuksia Pohjanmaan isännillä.

      • pakolla viäty

        Ne on joka Mersu varastettu työläislapsilta v:nna 1918.

      • Mitään ei jäänyt
        pakolla viäty kirjoitti:

        Ne on joka Mersu varastettu työläislapsilta v:nna 1918.

        Samoin varastettiin työläislasten lisärakennukset. Kaikki vietiin Pohjanmaalle.

    • punasankarit elää

      Lahtari iniseen miten työväki tappoi muka lainkuuliaisia ja viattomia ihmisiä. Lahtari itsehän vasta sitä tekikin, miten siis viattoman tappaminen voisikaan olla väärin. Ei ole työläisen tekemänä jos ei ole lahtarinkaan tekemänä.

      • siege_

        Aika pieneksi on mennyt sankareiden määrä. Alle 0.5% ja nekin kolmessa eri porukassa. Taitavat tapelle enemmän keskenään kuin porvareiden kanssa.

    • mitä tehdään.

      Kommukat tappelee keskenään,niiden mielestä asiat ei ole koskaan hyvin.

    • no onpa kumma

      Nytkö niillä oli ihan omaisuuttakin. Vastahan väitit kaikkien olleen nälkäkuoleman partaalla.

    • punakylään

      Pispalan kupeeseen perustettiin punaisteln leskille erityinen punakylä. On vieläkin pystyssä ja hyvin hoidettu.

      • jatka tiskaamista

        Yhtä totta kuin sinun surkimuksen optiomiljoonat ja gradut.

    • puye

      Minne meni surmattujen työläisten omaisuus?

      Wner jehtimäki vei venäjälle.

      • oletkos pipi?

        Antoiko lahtari ryöstösaaliinsa Lehtimäelle? Kerro missä ja milloin omaisuuden luovutus tapahtui.

        Juttusi johtuvat varmaan jonkun käyttämäsi psyykenlääkkeen ilkeistä sivuvaikutuksista.

    • ne alioliot

      Taitaa vieläkin pyöriä monen lahtariperikunnan pöytälaatikoissa epämääräisiä kelloja, sormuksia yms esineitä, joista suvun muistitieto kertoo isoisän tms. hankkineen sen 1918 sotaretkellä. Kyllähän niiden alkuperä on aavistettu mutta ei ole kehdattu ääneen sanoa.

      Ne ovat verikelloja ja -sormuksia, isoisän tappamiltaan ryöstämiä. Ruumiinryöstäjä on ihmistä alempi olio.

      • punikit ja perintöve

        Kun punikkisukulainen (1918) kuoli niin vain pari markkaa löytyi. Mut ei ne niin köyhiä oikeesti olleet. Ne höpläytti TAAS valtiota ja väisti perintöverot.

      • ei voi muuta sanoa
        punikit ja perintöve kirjoitti:

        Kun punikkisukulainen (1918) kuoli niin vain pari markkaa löytyi. Mut ei ne niin köyhiä oikeesti olleet. Ne höpläytti TAAS valtiota ja väisti perintöverot.

        Sinusta kyllä huomaa miten paha myrkky alkoholi on tyhmimmällekin.

    • MIKSI OLITTE

      Surmattujen työläisten omaisuus menee PORVARIN KIRSTUUN.

      • tätä ei tiätty

        Koko ajan survoo lahtarin lihamylly avutonta työläistä tuonen majoille. Verilöyly ei herkiä hetkeksikään. Varastettukin omaisuus viedään armotta.

      • Mulla sama linja
        tätä ei tiätty kirjoitti:

        Koko ajan survoo lahtarin lihamylly avutonta työläistä tuonen majoille. Verilöyly ei herkiä hetkeksikään. Varastettukin omaisuus viedään armotta.

        Mulla sama. Oon pitäny semmoista tahtia, että ainakin sen pari-kolme työläistä jauhan pieninä paloina päivittäin lihamyllyn kautta tuusaksi. Tätä mulla ollu jo ainaski kolmekymmentä vuotta. Sen se on tehnyt, etti tahdo oikein millään saada taloyhtiöön enää talonmiestä. Ja tutkivat virkamiehet on tarkkoina ja nuuskii joka paikkaa. Niitten kääntäessä selän oon syöttänyt tuusan niitten koirille. Sillei ei oo jääny pihoiille mitään isoja kekoja ihmeteltäviks.

    • vaihteleva jakelu

      "Minne meni surmattujen työläistä omaisuus ? "

      Eikös se ollutkaan yhteistä se bolsun tavara. Ollaan niin tavaran perään, että kulakkisyytös on kyllä aikas lähellä.

      Mutta jakoonhan ne punikit tosiaan kaiken pistivät. Vaikkei se kaikki omaa ollut. Pitkin Pirkanmaata pakko-otetut (lue: ryöstetyt) ruuat ja muu omaisuus levitettiin pitkin Pispalan kuraisia rinteitä kun tappio kolkutteli ovia. Punikit ajattelivat, että muiden ei tarvitse tässä maailmassa syödä kuin aateveljien. Ruuat haaskoon vaan.

      Sama valikoiva ruuanjakelu johti Stalinin aikana Ukrainan nälänhätään. Muutaman miljoonan kuolemaan.

      • pispalalaisetko?

        -----Sama valikoiva ruuanjakelu johti Stalinin aikana Ukrainan nälänhätään. Muutaman miljoonan kuolemaan. ----

        Oliko tuokin Pispalan Punakaartin syytä? Kaikkeen ne ehtivätkin ja jopa vielä 1930-luvullakin.

    • kankkulan kaivoon

      Sota-aikana järjestettiin keräys. Luovuta kihlasormuksesi niin Suomi ostaa niillä lentokoneita. Suomi ei ostanut niiillä hyväuskoisten kihlasormuksilla yhtäkään lentokonetta.

      • pyhimmätkin vietiin

        Vastikkeeksi sai romuraudasta tehdyn hakaristisormuksen. Ja tämä on tosijuttu.

      • sinne se meni

        Se kulta katosi "mystisesti" jonnekin eli superisänmaallisten porvarien taskuihin. Niin isänmaallinen on porvari.

    • ryöstömurhia

      Hommahan toimi niin, että ennen ampumista uhrilta riisuttiin hyväkuntoiset vaatteet ettei tule reikiä ja putsattiin taskut josko sattui olemaan vaikka jokunen kolikko.

      Omaisuus jaettiin ampujien kesken kuten aina on tehty kun sakki ryöstömurhaa jonkun.

      • Sulla väärinpäin

        Menikö synkka pieleen. Esittelet nyt punaisten touhuja. Tekivät tuota samaa myös laajemmassa mielessä, eli tekivät täysputseja taloihin ja torppiin. Niin paljon vietiin kuin kantaa jaksettiin. Ja jos saatiin hevonen ryöstettyä, niin sillähän kulki enemmänkin.

      • häh häää
        Sulla väärinpäin kirjoitti:

        Menikö synkka pieleen. Esittelet nyt punaisten touhuja. Tekivät tuota samaa myös laajemmassa mielessä, eli tekivät täysputseja taloihin ja torppiin. Niin paljon vietiin kuin kantaa jaksettiin. Ja jos saatiin hevonen ryöstettyä, niin sillähän kulki enemmänkin.

        Hörhö valehtelee, torpista ei punaiset ottaneet mitään, taloista vain. Ja silloinkin ottivat omiaan eli saamatta jääneitä palkkojaan, hah !

      • hghyuyh

        Pakomatkalla Venäjälle , punaiset niitä ryöstöjä tekivätkin. Hevonen, reki, ja kärryt olivat haluttuja, ihan kyllä ymmärrettävästä syystä. Jostain Tampeelta ja Hämeenlinnasta lähtevillä oli pitkä matka. Etulinjassa on miesväki aseineen raivaamassa tietä perheelle. Viimeistään Lahdessa sitten katkesi punaisten matka.

    • mitä vielä

      Punaiset veivät viljat köyhiltä,jättivät köyhät kärsimään nälkää.Sitten vielä jakoi Suomen pankin rahoja Venäjällä,tämä ei tietenkään ole totta.

    • -------

      ------

    • jengi paskat

      Lahtarit nussi ne ja taas odottaa tilaisuutta murhata ja ryöstää köyhät.

    • Kuis kävi?

      Itse asiassa Erkki kysyy asiaa!

      Kun Neuvostoliitossa Stalinin vainoissa surmattiin20 miljoonaa omaa kansalaista niin mitä tapahtui surmattujen omaisuudelle? Oliko niin, että KGB takavarikoi sen? Tai kävikö, kuten Puolassa, että naapurit jakoivat sen?

      Suomalaisia miehiä likvidoitiin 30-luvulla Itä-Karjalassa Stalinin vainoissa liki 10.000. Saiko esim. leski itää miehensä omaisuuden?

      Toki Erkki osaa vastata tähän?

      • vaikka tapet.

        Kommari on sokea se ei näe venäjällä mitään rikollista.

      • lahtari osasi

        ,,,,,Kun Neuvostoliitossa Stalinin vainoissa surmattiin20 miljoonaa omaa kansalaista niin mitä tapahtui surmattujen omaisuudelle?,,,,,,,

        Kävipä siellä niin tai näin niin sekö oikeutti lahtarin tekemään saman tempun jo 20 v AIKAISEMMIN vai oliko lahtareilla käytössään N-liiton lait jo 1918 vai kopioiko N-liitto toimintamallinsa Suomen lahtareilta? Jos noin on niin lahtarit saivat olla ylpeitä esimerkin voimastaan.

      • Erkki jumiutui?
        lahtari osasi kirjoitti:

        "Kävipä siellä niin tai näin niin sekö oikeutti lahtarin tekemään saman tempun jo 20 v AIKAISEMMIN..."

        Ei tietenkään! Ajattelin vain, että jos Erkillä keskusyksikössä riittää puhtia pohtia kokonaista kahta ongelma yhtä aikaa? Ilmeisesti ei riitä, kun liki sadan vuoden takainen rikos kuormittaa sen kokonaan?

      • niin, mikä estää?
        Erkki jumiutui? kirjoitti:

        "" jos Erkillä keskusyksikössä riittää puhtia pohtia kokonaista kahta ongelma yhtä aikaa?""

        Yleensä avaus on tarkoitettu vain avauksessa mainitun asian pohtimiseen. Jos sinä haluat pohtia jotain muutakin ongelmaa niin mikä estää sinua tekemästä siitä omaa avausta? Häh, mikä on, kerro.

      • koeta.kestää

        .....Saiko esim. leski itää miehensä omaisuuden...

        Pari juttua sinulle:
        - hyväksyt murhattujen ryöstöt lahtarin tekeminä mutta tuomitset samat neukkulassa tehtyinä
        - miksi aina kun puhutaan suomalaisen lahtarin teoista 1918 alat sönköttää sitä mitä neukkulassa tehtiin. Haluat siis sanoa, että Stalin laillisti jälkikäteen suomalaisten lahtarien teot. Stalinko lahtareita täällä johtikin ja on lahtarien henkinen oppi-isä ?
        - Stalinin rikokset on tuomittu jo vuonna 1956. Koskas te lahtarien henkisen perinnön jatkajat kykenette samaan ?

      • OnnistuuToki
        Erkki jumiutui? kirjoitti:

        "Kävipä siellä niin tai näin niin sekö oikeutti lahtarin tekemään saman tempun jo 20 v AIKAISEMMIN..."

        Ei tietenkään! Ajattelin vain, että jos Erkillä keskusyksikössä riittää puhtia pohtia kokonaista kahta ongelma yhtä aikaa? Ilmeisesti ei riitä, kun liki sadan vuoden takainen rikos kuormittaa sen kokonaan?

        ”- Stalinin rikokset on tuomittu jo vuonna 1956. Koskas te lahtarien henkisen perinnön jatkajat kykenette samaan ?”

        Isovanhempani eivät sotineet kummallakaan puolella, mutta toki minäkin pystyn samaan!

        Kuule siiis: tuomitsen jyrkästi Stalinin rikokset! Näin se käy:-D

    • sai rahastaa

      No katos Erkki, maksettiinhan ennen pyöveleille palkka. Miksi siis lahtaripyövelin olisi pitänyt tappaa ihan ilmaiseksi. Ei porvari tee mitään maksutta. Siksi siitä ei ole puhuttu koska kyseessä on luonnollinen asia, saa ottaa maksun.

      Muutaman kerran tuli kai lahtareille riita osingonjaosta ja ampuivat sitten toisiaan.

      • HEHE!

        Tässäpä vitsi, jolle nauretaan enää korkeintaan Puistolan punasolun kahden viimeisen stallarijäsenen joulujuhlissa?

      • palkka oli se

        Ryöstömurhaajan palkka hirmutyöstään on se mitä murhatulla on mukanaan.

    • kommarit kommarit

      Minne meni surmattujen työläisten omaisuus? Kommarit varasti???

      • lahtari vei kaiken

        Kun lahtari ampui metsässä joukon työläisiä ja torppareita niin mistä siihen kommareita pääsi varastelemaan? Eikä tappajalahtarien poistuttua verityönsä paikalta ollut mitään varastettavaa, kaikki läksi tappajien mukaan, kuten vaatteetkin yleensä.

      • jfjfhjfhhjfdg

        Punaisilta mitään varastettavaa ollut.Täälläpäin oli valkoisilta sitten saappaat viety ja kullat hampaista kiväärin perällä ja kellot sekä sormet katkottu sormuksien takia.

    • nöyryyttä lisäsi

      "Miten on kapinan lopettamista jos ampuu vastaantulijan saadakseen tämän uudet vaatteet? Vain lahtarin huumorintaju selittää tämänkin kapinan lopettamistoimena."

      Äläs nyt vähättele lahtarin keinoja. Kyllä tuollainen pitää köyhät varovaisina ja tottelevaisina sekä estää turhan suunsoiton rikkaille.

    • kommukka

      Lahtari kommari,kommari.

    • veivätvenäjälle

      Ei ne ollut työläisiä, vaan terroristeja.

      • s-kunnat-sosialisoi

        Juuri tuolla perusteella työläisiä sai tappaa vapaasti koko maassa kun heidät ensin nimettiin kaikki erottelematta punikkiterroristeiksi.

    • ei-ihan-täsmää

      Näin kärjistettynä; Mitä kapinalliset omaisuudella edes olisivat tehneet, kun olivat luomassa yhteiskuntaa jossa kaikki olisi ollut yhteistä?

      • s-kunnat-sosialisoi

        Hieno oivallus nikiltä ei-ihan-täsmää. Luotiin näköjään yhteiskuntaa missä työläisen omaisuus oli ensimmäisen aseen kanssa häntä vastaan kävelevän lahtarin omaisuutta. Suojeluskuntien sovellus bolsevismi-sosialismista, kai?

      • sitähänseoli
        s-kunnat-sosialisoi kirjoitti:

        Hieno oivallus nikiltä ei-ihan-täsmää. Luotiin näköjään yhteiskuntaa missä työläisen omaisuus oli ensimmäisen aseen kanssa häntä vastaan kävelevän lahtarin omaisuutta. Suojeluskuntien sovellus bolsevismi-sosialismista, kai?

        Se oli sitä lahtarisosialismia, köyhien omaisuus kuuluu rikkaille mutta rikkaat saavat pitää omansa.

    • tosiontamä

      Punikit varasti ja vei mukanaan Venäjälle.

    • Haaskuulle

      Vaikka kaikesta oli huutava pula, niin kengät ja kalsarit eivät kelvanneet kenellekään

      • pieksut.vietiin

        Kalsongeista ein tiedä mutta kyllä kengät kelpasivat jos olivat vähemmän käytetyt kuin lahtarin omat.

    • Varloy1941

      Ei kyllä punikeilla mitäään omasuuksia ollut, tuskin ruokaa .-

    • sielläneovat

      Tapettujen kuten elävienkin köyhien omaisuus meni tunnetusti rikkaitten persieen. Mitä muita paikkoja voisi olla ?

      • TyhmäRinkula

        Sen ajan sodassa kaatuneilla ei ollut muuta omaisuutta kuin päällä olevat ryysyt, joten mitä jaettavaa niissä oli? Kaatuneet haudattiin vaatteineen!

      • TuskinJuuriNMuu

        Hyvät kengät kyllä kelpasivat aina olipa kaatunut sitten punainen tai valkoinen! Muuta tähdellistä omaisuutta oli todella harvalla. Esim taskukello oli vielä melkoinen harvinaisuus jaa rannekelloja ei vielä käytetty!

    • tampereenpankki

      Lehtimäki on syyllinen kun suomen valtion rahat oli viety Venäjälle, sen takia ihmisiä kuoli nälkään.

    • PunikkilahtaritRy

      Lahtarit joutui vaihtamaan housunsa paskottuaan niihin, kun näkivät mitä saivat aikaan ammuttuaan punikkeja. Maassa kiemurteleva verinen massa toi suupaskan kurkkuun ja peräpaskan housuun. Semmoisia urhoja, Kekkonenkin.

      • LaadullaOnTekijänsä

        Oho! Lopultakin löytyi todellinen asiantuntija Tiltujen joukosta ja tuttuun Tiltu-tapaan ovat ulosteet keskeisessä osassa kommentissa!

    • hyväesimerkki

      Ei tainut Lehtimäki välittää rivipunikeista, ryyppäsi ja vietti makeaa elämää.

    • söpöjä-lahtareita

      Ennenkuin rintamillakin antautuneet punaiset ammuttiin putsattiin heidät puhtaiksi kaikesta millä oli lahtarille käyttöä, jopa vaatteetkin ettei niihin tule kuulan reikiä. Sen takia monissa valokuvissa teloitettavat seisovat talvipakkasessa paitasillaan paljain päin ja jopa paljain jaloin. Lahtari kun oli niin ihku ihana.

      • ketaleen_ikiliikkuja

        Ketalekin on söpö, suorastaan suoloinen tuossa aivottomassa paatoksessaan :)

    • Selvä..Tapaus

      ”Minne meni surmattujen työläistä omaisuus ?”

      Vastaus löytyy tuolta toisesta ketjusta! Sveitsiläiset vei ne kun hölmöt sotivat!

    • Anonyymi

      He elivät paljolti torppareina, eli tekivät asumista vastaan työtä. Omaisuutta heillä oli lähinnä vaatteet ja taloustavarat, ehkä hevonen. Oli vapaata yksi viikko pahimpana kelirikkoaikana syksyllä. Oli vuokralla kaupungeissa asuvia lähes orjuudessa eläviä työläisiä. Oli eräs hirvittävä oikeus isännillä. raiskata talon piikana oleva morsian ennen häitä , eli niin kutsuttu ensiyön oikeus. Torppariaika onneksi loppui kansalaissotaan ,joka syttyi em . asioiden takia. Onneksi, sillä Jumala on Taivaassa ja tarkkaa jumalattoman taloa, kostaa ja maksaa pahat teot ja edessä on iankaikkinen kadotus, jos ei tee parannusta, niin li silloin ja niin on nytkin.

    • Anonyymi

      ” jos ei tee parannusta, niin li silloin ja niin on nytkin.”

      Onneksi Li Andersson teki parannuksen ja pääsi töihin EU-edustajaksi!

    • Anonyymi

      Eivät nuiden ryysyistä kukaan piitanneet. Omaisuutta ei ollut ellei joltain valkoiselta varastettua

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      51
      3383
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      52
      3066
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2859
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      135
      1379
    Aihe