SDP äänesti Suomea vastaan 6.12.1917

Suomen itsenäisyysjulistus

Suomen senaatti eli hallitus antoi itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta 1917 eduskunnalle, joka hyväksyi sen porvaripuolueiden äänin 100-88 - samalla hävisi sosialidemokraattien ehdotus.
Julistuksen hyväksymispäivä, 6. joulukuuta vakiintui Suomen kansallispäiväksi, itsenäisyyspäiväksi.

Onneksemme kuitenkin Suomi voitti 100 -88, kun äänestettiin Suomen itsenäisyydestä.
Kansanedustajat nousi seisomaan äänestyksen jäljeen ja taputtivat uudelle maalle.
SDP äänesti Suomea vastaan, ja jäi istumaan penkkeihin ja ei taputtanut.

Tilanne syksyllä 1917

Valtalaki merkitsi avointa konfliktia suomalaisten ja väliaikaisen hallituksen väillä. Selkkauksen jälkeen eduskunta hajotettiin ja uudet vaalit määrättiin pidettäviksi. Vaaleissa SDP kärsi kirvelevän tappion porvarillisten puolueiden saavutettua paikkaenemmistön.

Senaatti hajosi sisäisesti sosiaalidemokraattien kieltäydyttyä hoitamasta tehtäviään, mutta jatkoi toimintaansa Setälän johtamana tynkäsenaattina. Väliaikainen hallitus antoi syyskuussa ns. Kornilovin manifestin, jolla senaatin päätösvaltaan siirrettiin joitakin sellaisia aiemmin keisarille kuuluneita oikeuksia, joihin ei tarvittu eduskunnan myötävaikutusta. Merkittävin oli oikeus antaa hallinnollisia asetuksia. Manifesti oli tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta se pysyi käytännöllisesti katsoen voimassa aina vuoteen 1919 asti. Eduskunnan asema oli epäselvä, vaikka maaliskuun vallankumouksesta oli kulunut jo yli puoli vuotta. Perustuslakikomitean ja väliaikaisen hallituksen neuvotteluissa kävi selväksi, että Venäjän johto piti yhä kiinni valtiovallan jakamattomuudesta. Venäjän korkeimman vallan tuli edelleen kutsua koolle ja hajottaa valtiopäivät sekä vahvistaa Suomen uusi hallitusmuoto.

Sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918 Suomen valtio- oikeudellinen tilanne oli sekasortoinen. Eduskunta kokoontui ensi kerran 15.5. pahasti vajaalukuisena, sillä vasemmisto ei voinut eikä halunnut osallistua poliittiseen elämään. Suurimmillaan ns. tynkäeduskunnassa istui 111 kansanedustajaa, mikä herätti kysymyksen päätösten laillisuudesta. Lisäksi pohdittiin, millainen edustavuus oli eduskunnalla, jonka takana oli vain alle 60 % äänioikeuttaan käyttäneistä. Vallitsevan poikkeustilan vuoksi eduskunta luovutti toukokuun puolivälissä korkeimman vallan väliaikaisesti Svinhufvudille.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Historiaa kun vähän kertaa alkaa selviämään miksi SDP ajaa nykyisin kuntien pakkoliitoksia röyhkeästi perustuslaistakin piittaamatta.
Tuollaista porukkaa Suomi ei tarvitse on päivän selvää, hiiteen Urpilaiset sun muut kommarit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SDP Suomalainen ??? kirjoitti:

Suomen itsenäisyysjulistus

Suomen senaatti eli hallitus antoi itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta 1917 eduskunnalle, joka hyväksyi sen porvaripuolueiden äänin 100-88 - samalla hävisi sosialidemokraattien ehdotus.
Julistuksen hyväksymispäivä, 6. joulukuuta vakiintui Suomen kansallispäiväksi, itsenäisyyspäiväksi.

Onneksemme kuitenkin Suomi voitti 100 -88, kun äänestettiin Suomen itsenäisyydestä.
Kansanedustajat nousi seisomaan äänestyksen jäljeen ja taputtivat uudelle maalle.
SDP äänesti Suomea vastaan, ja jäi istumaan penkkeihin ja ei taputtanut.

Tilanne syksyllä 1917

Valtalaki merkitsi avointa konfliktia suomalaisten ja väliaikaisen hallituksen väillä. Selkkauksen jälkeen eduskunta hajotettiin ja uudet vaalit määrättiin pidettäviksi. Vaaleissa SDP kärsi kirvelevän tappion porvarillisten puolueiden saavutettua paikkaenemmistön.

Senaatti hajosi sisäisesti sosiaalidemokraattien kieltäydyttyä hoitamasta tehtäviään, mutta jatkoi toimintaansa Setälän johtamana tynkäsenaattina. Väliaikainen hallitus antoi syyskuussa ns. Kornilovin manifestin, jolla senaatin päätösvaltaan siirrettiin joitakin sellaisia aiemmin keisarille kuuluneita oikeuksia, joihin ei tarvittu eduskunnan myötävaikutusta. Merkittävin oli oikeus antaa hallinnollisia asetuksia. Manifesti oli tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta se pysyi käytännöllisesti katsoen voimassa aina vuoteen 1919 asti. Eduskunnan asema oli epäselvä, vaikka maaliskuun vallankumouksesta oli kulunut jo yli puoli vuotta. Perustuslakikomitean ja väliaikaisen hallituksen neuvotteluissa kävi selväksi, että Venäjän johto piti yhä kiinni valtiovallan jakamattomuudesta. Venäjän korkeimman vallan tuli edelleen kutsua koolle ja hajottaa valtiopäivät sekä vahvistaa Suomen uusi hallitusmuoto.

Sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918 Suomen valtio- oikeudellinen tilanne oli sekasortoinen. Eduskunta kokoontui ensi kerran 15.5. pahasti vajaalukuisena, sillä vasemmisto ei voinut eikä halunnut osallistua poliittiseen elämään. Suurimmillaan ns. tynkäeduskunnassa istui 111 kansanedustajaa, mikä herätti kysymyksen päätösten laillisuudesta. Lisäksi pohdittiin, millainen edustavuus oli eduskunnalla, jonka takana oli vain alle 60 % äänioikeuttaan käyttäneistä. Vallitsevan poikkeustilan vuoksi eduskunta luovutti toukokuun puolivälissä korkeimman vallan väliaikaisesti Svinhufvudille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu