Minulla on ilmeisesti kroonistunut eturauhastulehdus ja outoja kipuja esiintyy lantion alueella, joskus nivusissa, alavatsalla. Muutamana aamuyönä olen heräänyt virtsaamistarpeeseen, Tiheentynyt virtsaamisentarve, heikko suihku. Tuntuu että olisi jokin tukos tai virtsatielihaksen niin löysät ettei meinaa tulla kunnolla vaikka kokonaan rakko tyhjeneekin, ei ole ns. normaali. Kylmettänyt joskus pahastikkin armeijassa, siitä n. 1,5v alkoi oireilu ensimmäisen kerran, sitten oli ehkä muutaman vuoden tauko, kun taas. Kylmetin n. 1,5v sitten alapään uudestaa ja tulehdus tuli voimakkaampana, mutta sen jälkeen muutaman kuukauden välein alavatsalla, alaselässä, kiveksissä tuntuu outoa jomotusta tai lievää kipua.
Olen käynyt asiasta monta kertaa lääkärissä, särkylääkettä ja joskus annettu jotain lihasrelaksanttia josta oli sellainen sivuoire, että siemensyöksyä ei tullut.
Tämä oire näin nuorena aiheuttaa pelkoja jos eturauhassyövästä tai että sellainen kehittyy vuosien aikana. Urologille on vaikeata päästä ajat menevät yksityisilläkin viikkojen päähän. Kannattaisiko kysyä lääkäriltä, että ottaisivat jotain PSH/ yms. eturauhasarvoja tai jopa ultraäänittäisiin eturauhanen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
urologi on oikea osote
karpalomehu auttaa virtsatieongelmiin ja niitä myydään lisäravinteenakin