Perussuomalaisten jäsenistöön kuulumattomana rivikansalaisena harkitsen vakavissani siirtymistä puoleen, siis Perussuomalaisten, äänestäjäksi ensi vaaleissa. Olennaisia seikkoja löytyy totta kai runsaasti puoluevalinnan tekemistä ajatellen.
Perussuomalaisilla on taustahistorianaan pienviljelijöitten ja yleensä pieneläjien asioitten ajaminen Veikko Vennamon aikana sekä sen jälkeenkin Pekka Vennamon ja mm. Urpo Leppäsen johdolla. Siinä yhteydessä historiaa on katsottavissa kauemmaksikin taakse päin. Kun aikoinaan maaseudulla vauraan väen isännät ja emännät perheineen samaistuivat Maalaisliittoon sekä sen jälkeläiseen Keskustapuolueeseen, niin muu maaseutuväki puolestaan valikoi muita puolueita asioitaan ajamaan. Sata vuotta sitten maaseudun vähävarainen ja aivan varatonkin väki siinä samalla valitsi sosialidemoraattisen vaihtoehdon viitesuunnakseen niin kuin nykyään voidaan asia ilmaista. Rengit, piiat, torpparit, muonamiehet ja muu maalaisköyhälistö eivät kokeneet Maalaisliittoa sen paremmin kuin muitakaan porvaripuolueita asiansa ajajiksi.
V:n 1918 sodan punainen puoli koostui toisaalta maaseudun köyhälistöstä ja toisaalta teollisuustyöväestä. Vuosikymmenien saatossa puolueittemme voimasuhteet ovat vaihdelleet. Viime sotien jälkeen 1940-luvulla sosialidemokraattien vasemmalla puolella kommunistit ja kansandemokraatit nousivat vahvaksi voimaksi, jonka yhteiseksi katto-organisaation "markkinointinimeksi" tuli SKDL. Nyky-yhteiskunnan perspektiivistä tarkasteltuna silloinen yhteiskunta 60-70 vuotta sitten oli varsin toisenlainen kuin nykyään. Työväenpuolueet saivat ison osan kannatuksestaan maaseudun vähävaraiselta väeltä, jota oli niihin aikoihin vielä runsaasti ja maalaisia ylipäätään enemmistö koko väestöä tarkastellen.
Parasta aikaa nyt 2010-luvulla elämme vuosikymmentä, jona saattaa olla tapahtumassa merkittävä "rakennemuutos" puoluekentässämme. Niin käy, jos Perussuomalaiset puolueena kykenee vakiinnuttamaan asemansa ja ehkä jopa edelleen laajentamaan jalansijaansa.
Lieneekö "vanhan vasemmistomme" antaumuksellinen asettautuminen EU-kytköksen liekakettinkiin muuttumassa siihen kytkyeeseen hirttäytymiseksi? Lieneekö niin, että tavallinen kansa, rahvas, haluaisi sitä, että politiikan tekemisessä olisi kotimaan ja oman kansakunnan asioista huolehtimisen oltava päällimmäisenä eikä niinkään Bysselin reitillä rahteerautuminen saisi olla tärkeys- ja arvojärjestyksessä ylimpänä?
Vanhaa sanontaa lainatakseni köyhät ovat edelleen keskuudessamme osana kansakuntaa. Nähtävästi ajatteleva, harkitsevainen sekä myös äänestävä rahvas ei enää oikein luota eikä usko vasemmiston kykyyn eikä edes haluun Suomen asioista huolehtimiseen. Tavallinen kansa on kääntänyt katseensa Perussuomalaisiin. Keskusta puolestaan näyttää saavan kannattajikseen vauraampaa väkeä, joka on sekin alkanut tarkastella EU-politiikkaa kriittisellä mielellä. Moni "tarkkailija" saattaa ihmetellä, että miten voi olla mahdollista, että sekä Keskusta että Perussuomalaiset saavat kansalta vahvaa kannatusta samanaikaisesti? Niin se näkyy olevan ja siihen ovat olemassa yhteiskunnalliset syynsä.
Perussuomalaisilla on taustahistorianaan pienviljelijöitten ja yleensä pieneläjien asioitten ajaminen Veikko Vennamon aikana sekä sen jälkeenkin Pekka Vennamon ja mm. Urpo Leppäsen johdolla. Siinä yhteydessä historiaa on katsottavissa kauemmaksikin taakse päin. Kun aikoinaan maaseudulla vauraan väen isännät ja emännät perheineen samaistuivat Maalaisliittoon sekä sen jälkeläiseen Keskustapuolueeseen, niin muu maaseutuväki puolestaan valikoi muita puolueita asioitaan ajamaan. Sata vuotta sitten maaseudun vähävarainen ja aivan varatonkin väki siinä samalla valitsi sosialidemoraattisen vaihtoehdon viitesuunnakseen niin kuin nykyään voidaan asia ilmaista. Rengit, piiat, torpparit, muonamiehet ja muu maalaisköyhälistö eivät kokeneet Maalaisliittoa sen paremmin kuin muitakaan porvaripuolueita asiansa ajajiksi.
V:n 1918 sodan punainen puoli koostui toisaalta maaseudun köyhälistöstä ja toisaalta teollisuustyöväestä. Vuosikymmenien saatossa puolueittemme voimasuhteet ovat vaihdelleet. Viime sotien jälkeen 1940-luvulla sosialidemokraattien vasemmalla puolella kommunistit ja kansandemokraatit nousivat vahvaksi voimaksi, jonka yhteiseksi katto-organisaation "markkinointinimeksi" tuli SKDL. Nyky-yhteiskunnan perspektiivistä tarkasteltuna silloinen yhteiskunta 60-70 vuotta sitten oli varsin toisenlainen kuin nykyään. Työväenpuolueet saivat ison osan kannatuksestaan maaseudun vähävaraiselta väeltä, jota oli niihin aikoihin vielä runsaasti ja maalaisia ylipäätään enemmistö koko väestöä tarkastellen.
Parasta aikaa nyt 2010-luvulla elämme vuosikymmentä, jona saattaa olla tapahtumassa merkittävä "rakennemuutos" puoluekentässämme. Niin käy, jos Perussuomalaiset puolueena kykenee vakiinnuttamaan asemansa ja ehkä jopa edelleen laajentamaan jalansijaansa.
Lieneekö "vanhan vasemmistomme" antaumuksellinen asettautuminen EU-kytköksen liekakettinkiin muuttumassa siihen kytkyeeseen hirttäytymiseksi? Lieneekö niin, että tavallinen kansa, rahvas, haluaisi sitä, että politiikan tekemisessä olisi kotimaan ja oman kansakunnan asioista huolehtimisen oltava päällimmäisenä eikä niinkään Bysselin reitillä rahteerautuminen saisi olla tärkeys- ja arvojärjestyksessä ylimpänä?
Vanhaa sanontaa lainatakseni köyhät ovat edelleen keskuudessamme osana kansakuntaa. Nähtävästi ajatteleva, harkitsevainen sekä myös äänestävä rahvas ei enää oikein luota eikä usko vasemmiston kykyyn eikä edes haluun Suomen asioista huolehtimiseen. Tavallinen kansa on kääntänyt katseensa Perussuomalaisiin. Keskusta puolestaan näyttää saavan kannattajikseen vauraampaa väkeä, joka on sekin alkanut tarkastella EU-politiikkaa kriittisellä mielellä. Moni "tarkkailija" saattaa ihmetellä, että miten voi olla mahdollista, että sekä Keskusta että Perussuomalaiset saavat kansalta vahvaa kannatusta samanaikaisesti? Niin se näkyy olevan ja siihen ovat olemassa yhteiskunnalliset syynsä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heh kukaan ei arvaa, että Itse Iso Vauva.
Heti ensimmäiseen korjaus. SMP ja Vennamot (sekä isä Veikko Vennamo että poika Pekka) kaikki kannattavat EU-jäsenyyttä ja kansainvälisyyttä.
Eli aikasta tyhmää ps:ltä ratsastaa smp:n ja Vennamon maineella.
Hienosti ja asianmukaisesti sekä oikea analyyttisesti kirjoitettu aihe.
Nykymaailmassa ihannointi länsimaista "kulttuuria ja sivistyneistöä" palvelevana, on työväestön edustajat luoneen oman infrakulttuurin, kaikkine sivujuontoineen.
Näiden "huipputietäjien" pahin virhe, oli liittyä EU -kuoroon, ilman pätevää kuoronjohtajaa. Ilman varsinaista alemman luokan suostumusta.
Kun liityin Perussuomalaisiin, niin vahvin pointtini asiassa oli jonkinlainen tietämys tuosta surullisen kuuluisaksi muodostuneesta EU sanastaja sen aiheutuneen Euroopan alas ajo.
Maaseudulla on myös tapahtunut muutoksia. Pienviljelijät ovat lähes kaikonneet, joko myyneet maansa tai liittyneet isompaan konserniin, ns. tuottajaksi ja näin myös siirtyneet Keskustan ja isoimmat tilat peräti kokoomuksen kannattajiksi.
Nyky kirosanana tunnettu "Rakennemuutos" (hieno sana sinänsä) on vain yksinkertaiseksi muutettuna, hyvinvointivaltion alas ajo.
Periaatteessa ei ole kuin yksi ainoa ratkaisu tehtävänä. Laittaa kaikelle EU ja euroraha touhulle, lappuluukulle. Toisena vaihtoehtona on saada EU, omaksi organisaatioksi pois suljettuna yhteinen valuutta ja myös saada alkuperäinen EU direktiivi voimaan, joka merkitsee jokaiselle maalle sen, että maksaa omat velkansa.
Ilman muuta selvää on, että Kreikan tapaus, että maa nostetaan valtavasta velastaan ja talouden alas ajosta, jonka seurauksena Kreikan bruttokansan tuote, ei vastaa edes Kreikan korkomenoja sijoittajille, jossa Suomi ei ole sijoittaja vaan Saksan, Ranskan sijoittaja pankkien pystyssä pitävänä maana.
Ihmettelen miten voi täysjärkinen ihminen uneksia yhdestä ja yhtenevänä EU maana, kun sille ei ole mitään mahdollisuuksia selviytyä. Sen ovat todistaneet niin monet ekonomistit, mutta miksi sitä ei kuuntele Suomen omat varainhoitajat, vaan kasvattavat unelmiaan Suomenkin hyvin edustettuna oleville maille, jossa varat ovat verohallinnon tavoitteettomuudessa.
Pekka Vennamo alas ajoi SMP:n omalla erillisellä politiikallaan.
Myös isä Veikko kannatti EU-jäsenyyttä.
Jos kansalainen on ollut lainkuuliainen kaidan polun kulkija koko ikänsä, ja joutuu sitten vaikkapa perättömän ilmiannon seurauksena tutkittavaksi, syyttäjä tekee hänestä vähintäänkin epäillyn vaikkei syytettä nostakaan. Mutta mitä tekevät laillisuudenvalvojat? Mitä on tehnyt oikeuskansleri, mitä eduskunnan oikeusasiamies, mitä oikeusministeri, mitä valtakunnansyyttäjä? Eivät mitään. Oikeusvaltiossa nämä kaikki olisivat jo vähintäänkin joutilaita kehäraakkeja mutta parhaimmillaan telkien takana. Syyttäjä- ja oikeuslaitoksen juristeriaa "valvovat" laillisuudenvalvojat ovat nykymuodossaan täysin tarpeettomia. Ne puuttuvat silloin tällöin muodon vuoksi lillukanvarsiin, että julkisuuskuva säilyy ja kansa luulee niiden olevan valppaita. Kokonaisuus, ns. maan tapa suoltaa oikeusmurhia ja tekee kunnon kansalaisista rikollisia. Pelottavinta tässä on se, että kansa palvoo keskitysleirinsä vartijoita kuin maanpäällisiä jumalia. Esimerkiksi kirjoittajasta tehtiin epäilty, kun yhtiö kumppani teki perättömän ilmiannon valehtelemalla kostoksi laamannille, että hänelle kuuluvan laskun maksuvastuu kuuluu kirjoittajalle. Laamanni siirsi perinnän serkulleen, joka teki rikosilmoituksen. Poliisi ja syyttäjä totesivat ilmiannon perättömäksi, mutta syyttämättäjättämispäätöksen juristerialatinan sanankääntein erään käräjäoikeuden laamanni väänsi oikeusmurha-automaattia ja teki rikoksen uhrista syyllisen eli vieraan velan maksajan. Perintä pyörii kirjoittajan "piikissä" nyt kuudetta vuotta. Perättömän ilmiannon tehnyt pääsi taitavan keimailunsa ansiosta kuin koira veräjästä. Niin pääsi myös vuonna -88 eräs myyntipäällikkö, joka teki työnantajalleen kepulin miljoonapuhalluksen vuoden 1989 vuosi-ilmoittelusopimuksia myydessään. Asian paljastuttua myyntipäällikkö ajoi suoraan kilpailevan lehden palvelukseen. Siviilikorvauskanteen tehtäväkseen saanut asianajotoimisto "unohti" tehtävänsä ja palautti saamansa rahat vasta kun sitä uhattiin rikosilmoituksella, Suomen Tietotoimistolla ja asianajajien liitolla. Eräässä avovankilassa istuu parhaillaan yrittäjä, jonka tuomion oikeellisuus tutkitaan vielä sana sanalta ja rivien väleistäkin. Erittäin suurella todennäköisyydellä koko jutun tutkinta ei siedä päivänvaloa. Kuulustelupöytäkirjojakin kerrotaan sormeillun niiden jo tultua allekirjoitetuiksi. Kun tutkijaparia kuultiin käräjäoikeudessa, toinen tutkija vastasi sormeilua koskevaan kysymykseen: "Onko tähän pakko vastata?" Oikeuden puheenjohtaja vastasi: "Ei." Vääryydentekijät "oikeuslaitoksessa" ja syyttömistä epäiltyjä tehtailevat syyttäjät on saatava vastuuseen niin pian kuin suinkin mahdollista. Se ei kuitenkaan tule onnistumaan, mikäli kansalaiset luopuvat oikeuksistaan yhden kurjan pahvilautasrokan hinnalla. On ryhdistäydyttävä, sillä sikailu maksaa miljardeja euroja vuosittain kaikkinensa pakkotyöttömyyden ja elinkautisvelkavankeuden sekä moninkertaisesti ylisuuren hallintobyrokratian muodossa. Rahat otetaan sinunkin kukkarosta. Maailman iljettävin ja kallein saippuaooppera on finaalissaan.
Kun vennamolaisuuden asiantuntijat ovat katsoneet aiheelliseksi kiinnittää korostetulla tavalla huomiota niin Veikko kuin Pekka Vennamonkin myönteiseen suhtatumiseen EU-jäsenyyteen, niin mitäpä tässä muuta kuin totean, jotta niin on ollut asia. Onhan meillä Suomessa mielipiteen vapaus.
Tuossa aloituskirjoitelmassani on keskeisenä juonteena suomalaisen rahvaan asioista huolehtiminen ja eri poliittisten tahojen ja puolueitten vähäväkiseltä kansanosalta saaman kannatuksen vaihtelu. Lyhyesti todettuna meidän vasemmistomme eli sekä SDP että Vasemmistoliitto riensivät liepeet liehumalla viemään Suomea EU-jäsenmaaksi yhdessä rinta rinnan Ison Rahan kapitalistien kanssa. Nyt myöhemmin työväenliikettä äänestäneen väen keskuudessa EU-politiikan tuloksena elämisen ehdot ovat ankeutuneet ja edelleen jatkuvasti ankeutumassa. EU-jäsenyyden myötä kaikelle kansalle luvattua yltäkylläisyyttä ei olekaan tullut tavalliselle rahvaalle. Tämän todellisuuden on tervejärkinen kansa havainnut oman kantapäänsä kautta. Viisas väki osaa myös tehdä johtopäätelmiä. SDP ja Vasemmistoliitto eivät tietenkään kykene perääntymään valitsemaltaan tieltä, vaan joutuvat kaveeraamaan Kokoomuksen ja RKP:n kamraatteina aina mahdolliseen katkeraan tappiotappiin saakka.
Suomalainen rahvas siis ymmärtää asetelman paremmin kuin esim. SDP ja Vasemmistoliitto. Kun Perussuomalaiset puolueena on ymmärtänyt jo aikaa sitten saman asian, niin tosiasioitten toteaminen ei voine olla mikään synti. Jos sitten mm. Pekka Vennamo pitäytyy vanhalla EU-myönteisellä kannallaan, niin siitä ei voitane Perussuomalaisia moittia. Silti SMP oli puolueena köyhän kansan asialla ollut puolue ja Perussuomalaiset jatkaa siinä mielessä SMP:n perinteitä. Yhtälailla ideologista ulottuvuutta on vedettävissä Santeri Alkioon saakka, sillä korostihan Alkio sata vuotta sitten köyhän asian muistamista.