Jeesus Nasaretilainen on yksi tutkituimpia historian henkilöitä. Osa tutkimuksesta on tietysti vahvasti uskonnollisesti värittynyttä. Onhan kyseessä yhden maailmanuskonnon keskeisin hahmo ja parissa muussakin maailmanuskonnossa tärkeä henkilö. Tieteellisen historian tutkimuksen piirissä Jeesusta pyritään kuitenkin tarkastelemaan samoilla metodeilla ja perusoletuksilla kuin ketä tahansa muuta historiallista henkilöä. Hänestä kertovia lähteitä arvioidaan kriittisesti sekä toisiinsa että muuten ajanjaksosta saatuihin tietoihin vertaillen. Vaikka Jeesus on uskonnollinen hahmo, voidaan hänen historiallista olemustaan lähestyä myös ”järjellisesti”.
Ensiksi on todettava, että nykyisessä Uudessa testamentissa olevat kirjat ja kirjeet olivat alun perin itsenäisiä ja irrallisia. Näin ne eivät historian tutkijalle muodosta yhtä kirjaa vaan kokoelman dokumentteja ensimmäiseltä vuosisadalta. Huomionarvoista näissä on se, että Jeesuksen historiallista olemassaoloa ei puolusteta eikä perustella. Mistään ei myöskään heijastu ajatus, että sitä olisi kukaan epäillytkään. Moderni Jeesusta koskeva historian tutkimus onkin jo kauan sitten käytännöllisesti katsoen hylännyt teorian, jonka mukaan Jeesus Nasaretilainen olisi vain myyttinen keksintö.
Tärkein Jeesuksesta kertova ei-kristillinen todistus on juutalaisen historioitsijan Flavius Josefuksen maininta, tai oikeastaan kaksi mainintaa, Jeesuksesta. Josefuksen pidempää Jeesus-kuvausta on ilmeisesti myöhemmin vähän kaunisteltu ja viilailtu, mutta perusteksti osoittaa Jeesuksen olleen hämmästyttäviä tekoja tehnyt viisauden opettaja, joka ristiinnaulittiin. Varsinaisesti Jeesus Nasaretilaisesta saadaan kuitenkin eniten tietoa hänen elämäänsä kuvaavista teoksista, joita kutsutaan evankeliumeiksi. Vaikka evankeliumit on kirjoitettu Jeesukseen uskovien seurakuntien keskellä, niillä voidaan osoittaa olevan varsin vahva historiallinen arvo.
http://www.netmission.fi/kuka-jeesus-on
Ensiksi on todettava, että nykyisessä Uudessa testamentissa olevat kirjat ja kirjeet olivat alun perin itsenäisiä ja irrallisia. Näin ne eivät historian tutkijalle muodosta yhtä kirjaa vaan kokoelman dokumentteja ensimmäiseltä vuosisadalta. Huomionarvoista näissä on se, että Jeesuksen historiallista olemassaoloa ei puolusteta eikä perustella. Mistään ei myöskään heijastu ajatus, että sitä olisi kukaan epäillytkään. Moderni Jeesusta koskeva historian tutkimus onkin jo kauan sitten käytännöllisesti katsoen hylännyt teorian, jonka mukaan Jeesus Nasaretilainen olisi vain myyttinen keksintö.
Tärkein Jeesuksesta kertova ei-kristillinen todistus on juutalaisen historioitsijan Flavius Josefuksen maininta, tai oikeastaan kaksi mainintaa, Jeesuksesta. Josefuksen pidempää Jeesus-kuvausta on ilmeisesti myöhemmin vähän kaunisteltu ja viilailtu, mutta perusteksti osoittaa Jeesuksen olleen hämmästyttäviä tekoja tehnyt viisauden opettaja, joka ristiinnaulittiin. Varsinaisesti Jeesus Nasaretilaisesta saadaan kuitenkin eniten tietoa hänen elämäänsä kuvaavista teoksista, joita kutsutaan evankeliumeiksi. Vaikka evankeliumit on kirjoitettu Jeesukseen uskovien seurakuntien keskellä, niillä voidaan osoittaa olevan varsin vahva historiallinen arvo.
http://www.netmission.fi/kuka-jeesus-on
Vastaukset 11
Vanhimmat
Paavikaan ei tunne Jeesusta?
http://www.karikuula.com/162
Uskoohan.
'Teologisessa mielessä Benedictus on täysin oikeassa. Kristikunta tunnustautuu evankeliumien Jeesukseen, ei tutkimuksen epävarmaan rekonstruktioon hänestä.
Lisäksi evankeliumien historiallisia ongelmia helpottaa ns. täydemmän merkityksen oppi. Benedictuksen mukaan Raamatun teksteillä, niin kuin millä tahansa tekstillä, voi olla paljon syvempi ja laajempi merkitys kuin mitä niiden alkuperäinen kirjoittaja on itse osannut ajatella.'
9 Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan. 10 Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa. 11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. 12 Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.
"Yksityiskohtaisemmissa tulkintalinjoissa on sitten huomattavastikin neuvottelunvaraa. Benedictuksen mielestä tämä ei riitä kristikunnalle. JOS se aikoo uskoa Jeesukseen, sen täytyy luottaa evankeliumien historialliseen todistusarvoon huomattavasti enemmän."
Eikös ne evankeliumit perustu suurelta osin silminnäkijöiden havaintoihin. Ovathan ne silloin luotettavia myös historiallisesti.
Melko hengetöntä tuo sinun aloituksesi. Kyllä lähtökohdaksi on otettava se, että Historiallinen Jeesus nousi kuolleista ja sillä oli vaikutusta ihmisiin, myös niihin jotka eivät edes tienneet Jeesusta. Tämä on Kristinuskon alkuvuosina nähty pääosin siten, että kuolemallaan Jeesus vapautti meidät synnistä, johon lankesimme Eevan ja Aatamin kautta. Ja saimme Pyhän hengen puolustajaksi, joka antaa uskovaisille monenlaisia hengen lahjoja.
Tämä vaatii käsitteellistä ajattelua. Uskovaiset näkevät Jeesuksen ensisijaisesti ihmiskunnan vapauttajana ja vasta sitten lihallisena yksilönä. Kyse on siis universumin-historiallisesta käänteestä, ei "yhdestä ukosta" antiikin aikana.
Niinhän se on. Hengellisiä ihmisiä ja hengettömiä ihmisiä. Hengellisiä aloituksia ja hengettömiä aloituksia. Hengellisiä lukijoita ja hengettömiä lukijoita. Siis vainajia.
Ei se vaan niin ole. Historiallisen Jeesuksen tutkiminen on aivan tyhjän kanssa. Jeesus oli historiallisena olentona samaa lihaa ja verta kuin kuka tahansa. Hän ei ollut suuri valtiomies eikä runoilija. Historiallisen Jeesuksen tutkiminen, sen lisäksi, että se on turhaa, on myös tietynlaista Jumalanpilkkaa, sillä ei ainakaan uskovainen voisi koskaan vakavissaan miettiä, että mitä jos Kristinuskon räjähdysmäinen kasvu ei perustunutkaan Jeesuksen Jumaluuteen ja Pyhän hengen työhön vaan johonkin aivan muuhun, johonkin maalliseen.
Nousi kolmantena päivänä kuolleista, istuu Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Kuka? sanoi :
Tärkein Jeesuksesta kertova ei-kristillinen todistus on juutalaisen historioitsijan Flavius Josefuksen maininta, tai oikeastaan kaksi mainintaa,
___________
PUBLIUS CORNELIUS TACITUS
(n. 55 – 120 jKr.) oli roomalainen senaattori ja historioitsija. Häntä pidetään Rooman merkittävimpänä historioitsijana ja eräänä huomattavimmista roomalaisista kirjailijoista
ja hän kirjoittaa Kristuksesta :
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=17&t=48
ANNAALIT 15,44,2–5
15,44,2 Mutta eivät inhimilliset varotoimet eivätkä keisarin runsaat lahjoitukset tai jumalten lepyttelyt poistaneet huonoa mainetta, niin ettei olisi uskottu tulipalon olleen sytytetty käskystä.
1 Päästäkseen tästä huhusta eroon Nero valheellisesti syytti ja erityisillä kidutuksilla rankaisi niitä häpeällisten tekojensa takia vihattuja ihmisiä, joita kansa kutsui kristityiksi.
15,44,3 Nimitys on saanut alkunsa KRISTUKSESTA, joka oli Tiberiuksen hallituskaudella teloitettu prokuraattori Pontius Pilatuksen toimesta.
Tuossa on enempikin materiaalia :
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=17&t=47
Tertullianus
Tertullianus kirjoitti teoksen Apologeticum vuonna 197 jKr. Teos on ainakin muodollisesti osoitettu Rooman provinssien käskynhaltijoille. Alla olevassa Tomi Vuolteenahon suomentamassa katkelmassa Tertullianus viittaa Bitynia-Pontoksen käskynhaltija Pliniuksen ja keisari Trajanuksen toisilleen noin vuonna 111 lähettämiin kirjeisiin 10,96 ja 10,97. Katkelman latinankielinen alkuteksti on saatavilla tästä linkistä.
http://www.theologica.fi/tertapol269lat.html
APOLOGETICUM 2,6–9
2,6 Mutta huomaamme meidän etsimisenkin olevan kiellettyä. Kun näet Plinius Secundus hallitsi provinssia, hän tuomitsi ensin joitakin kristittyjä ja sysäsi toisia pois asemastaan mutta oli kuitenkin levoton kristittyjen suuren määrän takia ja kysyi neuvoa silloiselta keisarilta, Trajanukselta, kuinka hänen tulisi vastaisuudessa toimia. Plinius kertoi, että itsepintaisen uhraamisesta kieltäytymisen lisäksi hän ei ollut saanut heidän uskonnostaan selville muuta kuin sen, että he kokoontuivat ennen auringonnousua laulamaan Kristukselle niin kuin jumalalle1 ja sitoutuivat yhteisesti sellaiseen kuriin, joka kielsi tappamisen, aviorikokset, petokset, epärehellisyyden ja muut rikokset.