Iloinen uutinen Israelista

Yle uutisoi, että Tel Avivissa paljastettiin tänään muistomerkki natsien homouhreille:
http://yle.fi/uutiset/natsien_homouhrien_muistomerkki_paljastettiin_israelissa/7025723

Kyseessä on myös ensimmäinen muistomerkki Israelissa, jolla kunnioitetaan sekä juutalaisia että ei-juutalaisia. Miellyttävää huomata, että ihmisyyden arvostaminen valtaa alaa maailmassa.

Homot joutuvat edelleenkin vähättelyn ja syrjinnän kohteeksi, eikä heidän kokemaansa vainoa noteerata. Natsi-Saksassa juutalaisten ohella joutui muitakin ihmisryhmiä järjestelmällisen tuhoamisen kohteeksi, mm. romanit, serbit, homoseksuaalit, Jehovan todistajat, vapaamuurarit ja kehitysvammaiset. Kaikilta muilta ryhmiltä virallinen Saksa pyysi anteeksi jo 1970-luvulla, mutta yhtä julmasti kohdelluilta homoilta vasta vuonna 2002. Mistähän tuokin kertoo?

Hienoa, että hiljalleen homoja aletaan kohdella yhdenvertaisesti muiden ihmisten kassa. Kiitos, Israel, inhimillisyydestä!

7

214

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Homojen ystäviä

      Voin kuvitella kuinka hellareilla päät alkavat räjähdellä, kun heidän palvontansa kohteet näin toimivat. Juutalaiset jumalan valittukansa homomyönteisin kansa/ uskonto.

    • ....................
      • Järkyttäviä tarinoita tuossa linkissä. Vaikka tuo BBC:n uutinen on jo yli kymmenen vuoden takaa, ei varmaankaan paljon ole muuttunut. On murheellista, että joidenkin yhteisöjen ja yksilöiden on vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä sitä, että jotkut meistä ovat luonnostaan erilaisia.


    • Nokkahomot

      Israeliin on hyvä paeta, sehän on muutenkin homoja täynnä.

    • Eeroiiro

      Tämä oli todella hyvä uutinen, mutta valitettavasti Nigeriasta tulee todella synkkää kerrottavaa:

      http://yle.fi/uutiset/nigeria_kriminalisoi_homosuhteet__14_vuoden_vankeus_uhkaa/7029013

      Afrikassa kavennetaan ihmisoikeuksia ja hakeudutaan ilmeisesti natsi-Saksan linjalle, jossa homojen vainoamista pidettiin hyväksyttävänä ja jopa ihailtavana. Valitettavasti Nigeria ei ole ainoa Afrikan valtio tällä pimeällä tiellä. On kauhistuttavaa, että ihmisiä vainotaan heidän luonnollisten taipumustensa vuoksi!

    • Fhdkledmnffmle

      Onko suvaitsevaisuus tai sen puute jo diagnosoitu sairaukseksi? Eikö olisi jo aihetta?

      Jos aivojen kontrolli on päällä, eikä ihminen osaa suvaita, eikö se ole jo sairaalloista? Kun kontrollia heikennetään, tulee meistä kaikista enemmän "reaktoreita". Onko vasta se diagnoosin tarve?

      Oli miten oli, ehkä kontrollifriikkiyskin on oma sairautensa?

    • natsileiri muutti Pa

      Saksan natsit ja Venäjän bolsevikkikommarit olivat juutalaisia.....yllättikö tämä tieto?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1394
    2. 112
      1325
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      198
      909
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      324
      860
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      227
      796
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      713
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      671
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      232
      667
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      620
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      581
    Aihe