Olin aivan yksin. En tiennyt minne menisin, mutta kotiin en palaisi. Se on varma. Kaikki ihmiset, jotka lupaavat jotain, eivät voi pitää lupauksiaan, edes minä. Isäni petti lupauksensa hyväksyä minut omana itsenäni, Janne valehteli minulle päin näköä ja Elias, no oikeastaan se oli minun oma vikani. Olin vetkutellut liian kauan ja ymmärrän täysin, miksi Elias valitsi sijastani Miskan. Ikävöin silti rakastani, Eliasta, jonka pehmeitä huulia sain suukotella vielä vähän aikaa sitten, jonka pehmeitä hiuksia sain hyväillä ja, jonka vierestä pystyin aamulla herätä, tuntien itseni kokonaiseksi.
Nyt minusta oltiin revitty toinen puolikas irti. En ollut enää mitään, ei Eliasta, ei perhettä. Oikeastaan en ollut edes puolikas. Olin vain pieni osa siitä, mikä ennen olin. Minulta oltiin riistetty kaikki.
Istuin kovalla rantakalliolla ja tuijotin kaukaisuuteen. Meren liplatus vei ajatukseni kauas pois kaikesta surullisesta. Surulliset ajatukseni ajelehtivat jossain kaukana merellä. Toivottavasti ne eivät ikinä palaisi ja minä, Lari, voisin jäädä tähän ikuisiksi ajoiksi. Tässä on hyvä olla.
Havahdun tunteeseen, joka väreilee koko kehossani. Joku tuijottaa minua, olin siitä varma. Käännän katseeni hitaasti taakseni, mutta en näe ihmisiä. Ihan kuin maapallon joka ainoa elävä olento olisi kadonnut.
Huokaisen syvään ja käännän katseeni takaisin merelle. Harmikseni en huomaa poikaa, poikaa joka tuijottaa minua kaukaa puun takaa, poikaa jota en voisi koskaan unohtaa, minun rakastani, Elias Vikstediä.
Mitä piditte? Mielipiteitä? Teenkö lisää tälläsii tarinoita? Minkä tyylisiä? ;)
Nyt minusta oltiin revitty toinen puolikas irti. En ollut enää mitään, ei Eliasta, ei perhettä. Oikeastaan en ollut edes puolikas. Olin vain pieni osa siitä, mikä ennen olin. Minulta oltiin riistetty kaikki.
Istuin kovalla rantakalliolla ja tuijotin kaukaisuuteen. Meren liplatus vei ajatukseni kauas pois kaikesta surullisesta. Surulliset ajatukseni ajelehtivat jossain kaukana merellä. Toivottavasti ne eivät ikinä palaisi ja minä, Lari, voisin jäädä tähän ikuisiksi ajoiksi. Tässä on hyvä olla.
Havahdun tunteeseen, joka väreilee koko kehossani. Joku tuijottaa minua, olin siitä varma. Käännän katseeni hitaasti taakseni, mutta en näe ihmisiä. Ihan kuin maapallon joka ainoa elävä olento olisi kadonnut.
Huokaisen syvään ja käännän katseeni takaisin merelle. Harmikseni en huomaa poikaa, poikaa joka tuijottaa minua kaukaa puun takaa, poikaa jota en voisi koskaan unohtaa, minun rakastani, Elias Vikstediä.
Mitä piditte? Mielipiteitä? Teenkö lisää tälläsii tarinoita? Minkä tyylisiä? ;)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Larias fanina voin sanoa; Jatka ihmeessä ;) Aika hyvin kirjotettu!
Vitun epärealistinen, Lari ei ikinä sanois noin.
^^^Lari ei kyl puhu tos, se ajattelee. Must toi on tosi söpö :* jatkaa vaa tota kirjotteluu, oot hyvä!
Nyt tulevaisuus:
Kävelen Eliaksen kanssa kaupungilla. En ole kauhea shoppailijahirmu, mutta lähdin mukaan vain Eliaksen mieliksi. Olemme kierrelleet monet tylsät kaupat läpi jo moneen kertaan, mutta Elias haluaa vielä jatkaa. Sovimme tapaavamme vähän ajan päästä jäätelökioskin edessä.
Kun tiemme eroavat, suuntaan matkani kohti jäätelökioskia. Se vaikuttaa harvinaisen tyhjältä, vaikka nyt on kuuma kesäpäivä.
Istuudun tyhjän pöydän ääreen ja katselen ympärilleni. Ihmiset juoksevat kuin hullut ja yrittävät ehtiä käydä kaikissa kaupoissa päivän aikana. En näe Eliaksesta enää vilaustakaan, mutta tuskin edes tunnistaisin häntä suuren väkijoukon keskeltä.
Kun aikaa on kulunut noin kymmenen minuuttia nousen ylös tähyilläkseni Eliasta. Yhtäkkiä tunnen koputuksen olkapäälläni. Oletan sen olevan Elias ja käännyn nopeasti ympäri tervehtiäkseni häntä, mutta tulija ei ole Elias, se on isäni. Järkytyn suuresti kun näen isäni kysyvät silmät jotka tuojottavat suoraan minuun. Haluaisin vain kertoa hänelle kuinka kovasti ikävöin häntä, mutta en voi. Olen päättänyt unohtaa isäni lopullisesti, ja sitä lupausta en aio rikkoa.
- Mitä sä täällä teet? Isäni kysyy ihmeissään, mutta huomaan hänen silmissään myös pienen vihan liekin, joka on valmiina syttymään hetkenä minä hetkenä hyvänsä.
- No eikö tämä ole vapaa maa? Ja nyt sä voisit häipyä, vastaan nopeasti. Minulla ei todellakaan ole aikomusta jäädä juttelemaan hänen kanssaan.
- Haluaisin vain sopia asiat kanssasi. Ei viitsitä riidellä, vaikka en voikkaan ikinä hyväksyä...
Tuo lause, tuo oli viimeinen pisara. Hetken olin aivan varma, että räjähtäisin raivosta, mutta tunne muuttui nopeasti pettymykseksi.
Elias oli ilmestynyt huomaamatta viereeni ja siinä samassa isän silmissä alkoi palaa pelkkä viha. Pystyin vain tässä tapauksessa tekemään ainoalta oikealta tuntuvan ratkaisun. Tartuin Eliaksen käteen, ensimmäistä kertaa julkisella paikalla.
- Hyvästi, katsoin isän tummiin syviin silmiin ja vedin Eliaksen mukanani pois.
Isän näkeminen oli ollut outoa, ja pelottavaa, mutta yksi ainoa asia siinä tilanteessa sai minut iloiseksi, ja sen asian nimi oli Elias Viksted.
Ihana toi '' Pystyin vain tässä tapauksessa tekemään ainoalta oikealta tuntuvan ratkaisun. Tartuin Eliaksen käteen, ensimmäistä kertaa julkisella paikalla.'' Jatka näitä!! :) Tosi kivoja!
Jatka näitten kirjottamist!!!
Nyt Elias on kertojana :)
Istun yksin kotisohvallani. Olen pukenut parhaat vaatteeni päälleni ja odottelen Laria. Hänen oli tarkoitus tulla tänne puoli seitsemältä, mutta kello on jo tasan. Missä hän oikein viipyy?
Tuijotan kelloa hievahtamatta. Tik, tok, tik, tok... Kellon äänet kaikuvat päässäni. Hetken kuluttua päätän mennä haukkaamaan jotain iltapalaa. Olen juuri avaamassa leipäpussia, kun ovikello soi. Pudotan melkein leivät lattialle, sillä en ollut odottanut Laria näin myöhään. Kävelen varovaisesti ovelle ja huokaan syvään. Vilkaisen nopeasti vielä peiliin, ja sutaisen pienen hiushaituvan pois naamaltani. Sitten avaan oven.
Olin shokissa. Mitä tämä tarkoitti? Ovella ei seisonutkaan Lari vaan Ilkka. Tietysti! Juuri hänen pitää tulla pilaamaan iltamme, jos Lari nyt edes oli tulossa.
- Mitä sä haluat? Kysyn ihmeissän.
- Tulin kertomaan, että Lari ei tänään pääse mukaan puppelileikkeihisi, Ilkka sanoo ylpeästi myhäillen.
- Missä Lari on? kysyn nopeasti.
- Se ei ole sinun asiasi. Kasvatan pojastani kunnon miehen ja sinä et saa enää sekaantua elämiimme, Ilkka virnistää. En ole aivan varma mitä sen jälkeen tapahtui. Luulen kyllä tietäväni, sillä Ilkan nenästä valuva veri, kertoo jo paljon. Järkytyn omasta teostani, mutta en ole pahoillani. Hän ansaitsi sen.
- Kuule nulikka, tuo oli kyllä viimeinen pisara, Ilkka katjahtaa ja hyökkää kimppuuni. Yritän huutaa ja puolustautua, mutta en mahda mitään Ilkalle, joka on ainakin kaksi kertaa minun kokoiseni. Yhtäkkiä tunnen huulet omillani
Sitten herään. Nousen salamana istumaan ja olen aivan hiestä märkä. Lari nukkuu vierelläni erittäin sikeästi. Katson hetken tuota uinuvaa miestä, ja todellisuus vihdoinkin hahmoittuu. Ilkka ei uhkaa enää eläimiämme. Voimme elää vapaasti, ja Lari uskaltautuu näyttäytyä kanssani julkisilla paikoilla. Enää hän ei häpeä. Ainoastaan suutelu muiden edessä ei vielä ihan luonnistu, mutta pikkuhiljaa asiat menevät parempaan suuntaan. Yhtäkkiä Lari herää ja koskettaa kättäni.
- Etkö saa unta? hän kysyy unisena.
- Näin painajaista, mutta kyllä mä pärjään, vastaan hymyillen.
- Haluutko puhua siitä? Lari kysyy huolehtivaisesti ja puristaa hellästi kämmentäni. Hänen kätensä tuntuu lämpöiseltä omaani vasten.
- En. Mulle riittää, että sä vaan oot siinä, hymyilen ja kumarrun suutelemaan Laria.
- Ja mä haluaisin jatkaa nukkumista, kunhan säkin nukut mun vieressä, Lari sanoo suudelman jälkeen.
- Aina, vastaan ja käperryn rakkaani kainaloon. Pian olemme molemmat sikeässä unessa ja sinä yönä en enää nähnyt painajaisia.
Jatkanko vielä naitä tarinoita? ;D
Jatka!!!!!!!
Huomen tulee uus, ja pitkä :) ehotelkaa mist kirjotan, tapahtumapaikka, aika...? Henkilöt? :D
Jotain, missä Elias ja Lari juttelee yhteisest tulevaisuudestaan. Paikkana vaiks Eliaksen huone ;D
Sori et en kirjottanu sillon mut nyt kirjotan jonkun pätkän :)
Elias kertoja
Rakastin yhä Laria. Olin siitä varma. Miskan kosketus ei enää tuntunut samalta kuin aikeisemmin. Kun olin saanut tietää Larin muuttaneen Katariinan asuntoon, jokin palanen loksahti päässäni takaisin paikoilleen. Halusin Larin, en Miskaa. Ainoa ongelma tässä oli, että seurustelin yhä Miskan kanssa, ja Lari ei tiedä että tiedän hänen asuvan naapurissani.
Seisoin pitkään Katariinan oven takana ja mietin, että painaisinko ovikelloa. Lari voisi järkyttyä nähdessään minut, tai sitten hän voisi vain suorään syöksyä halaamaan minua. Ajatus tokasta vaihtoehdosta houkutti minua enemmän. Vedin syvään henkeä ja painoin ovikelloa.
Odotin sekunnin, kaksi, kymmenen, ei mitään. Kukaan ei tullut avaamaan. Olin juuri aikeissa kääntyä lähteäkseni, kun ovi aukesi.
Larin hiukset olivat takussa ja hän tuijotti minua samalla tyhjällä ilmeellä, kuin ensikertaa tavatessamme.
- Moi! sanoin hiljaa.
- Moi, Lari vastasi ja nyökkäsi pienesti.
- Vo-voinko tulla sisään? Kysyin.
- Joo, tuu vaan, Lari katsoi minua ihmeissään ja väistyi sivummas jotta mahduin asuntoon.
- Tulit varmaan Katariinan luokse. Se ei oo nyt jotona se on... keskeytin Larin.
- Itseasiassa tulin tapaamaan sua, katsoin häntä hymyille.
- Mua? Mistä sä ees tiesit et mä oon täällä? Lari oli vieläkin hämmentyneemmän näköinen.
- Katariina kertoi ennen lähtöään. Ja mulla on sulle tärkeetä asiaa, sanoin.
- Jos se koskee sun uutta sulhoa, mä en halua kuulla! Voit mennä puhumaan siitä jollekkin muulle, Lari tuhahti. En voinut tehdä mitään. Nojauduin Larin huulia vasten ja suutelimme pitkään. Se tuntui aivan samalta, kuin olin muistanutkin.