Wahlroos suomi "eripura" hallitusta,

Wahlroos listasi kolme suurinta syytä Suomen talouden nilkuttamiseen. Wahlroosin mukaan Suomen palkkakustannukset ovat nousseet eniten euroalueella, Suomessa on rakenteellisia ongelmia ja yhteisvaluutta euro on kallis.
2292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

eripurahallitus kyntensä jo näyttänyt. Nyt joudutaan odottamaan seuraavaa hallitusta jotta jotain kehitystä tapahtuisi.

Äänestä

Wahlroos unohti listalta neljännen syyn, eli hänet itsensä ja muut kaltaisensa rikkaat tukimaksujen ottajat. Talous olisi paremmassa kunnossa, jos hänelle ja muille miljonääreille ei olisi jo vuosikausia maksettu liian suuria tukimaksuja. Valtio, eli hallitus ja eduskunta ei pidä miljonäärien ahneutta vääränä tai moitittavana ominaisuutena, mutta on kuitenkin heti valmis rajoittamaan pienituloisten ja köyhien hyvinvointia.

Äänestä

Samaa vanhaa nalle ruikutusta taasen maustettuna pölhöaloituksilla.
No, totta on että Suomella on umpisurkea hallitus, sen tosin on tiennyt valistunut kansa jo pari vuotta, tosin vasemmistolainen se on vain ökyrikkaan kokoomuslaisen tai RKP:läisen silmissä.

Harmi vain että valtamedia suoltaa näiden"asiantuntijoiden" Walhroos, Sarasvuo & kump. "itseoppineiden valtiotieteilijöiden ja talouspuoskareiden " itsestään selvyyksiä, puolitotuuksia ja emävalheita ohjelmissaan.

Eikö Ylen ja vastuullisen lehdistön pitäisi tässä vaikeassa tilanteessa etsiä todellisia ja puolueettomia asiantuntijoita ratkomaan maamme taloudellista ja poliittista umpikujaa!
Sellaisia ohjelmaa kuuntelisi (ja uskoisi) muutkin kuin rahauskovaiset.

Äänestä
  • ensimmäisessä luokassa helvettiin. Kreikan tie olkoon Suomen tie.

    Pois turha ruikutus ja totuushan on todella yliarvostettua tavaraa, siitä ei kannata välittää. Silmät kiinni ja lakkoon.

    Sillä se työläinen menestyy...

    Äänestä

  • Komiasti vaan kirjoitti:

    ensimmäisessä luokassa helvettiin. Kreikan tie olkoon Suomen tie.

    Pois turha ruikutus ja totuushan on todella yliarvostettua tavaraa, siitä ei kannata välittää. Silmät kiinni ja lakkoon.

    Sillä se työläinen menestyy...

    Nooh, nooh eipäs viisatella.

    Palkka"joustoa" tarvitaan kunhan se ei koske johtajien palkkoja tai optiota.

    Maataloustuet voidaan myös lakkauttaa kunhan kartanonomistajille annetaan 50 vuoden siirtymäaika.

    Veronkierto "talletusten" siirto ulkomaille täytyy myös kieltää poikkeuksena tietysti monikansalliset tallettajat, heille kun kaikki (veronkierto)maat ovat kotimaita.

    Tämmöttiin nyt alkuun ja lisäneuvoja annetaan täältä Franskan toimipisteestä tarvittaessa.

    Äänestä

  • Ranskan Nalle kirjoitti:

    toki maan pelastaa...

    Herrojen palkathan ne joustaa eniten kun vienti ei vedä. Ei tule provikoita ja optiothan on lopetettu kymmenen vuotta sitten.

    Mutta ennen vaikka kaikki työttömiksi kuin palkanalennus iskurityöläiselle?

    Valita maataloustuista EU onnelaan, siellähän ne tukiaiset säädetään. Päivän Hesarin mukaan 2014 budjetista maatalouteen menee 1,98 mrd.€ samaan aikaan kun valtiovarainministeriö maksaa kaikenmaailman kapeille eläkkeitä ja korvauksia 4,56 mrd.€. Miksi?

    EU onnelassa tosiaan jokainen saa siirtää varojaan minne haluaa, joten Suomen rikkaat ei tule sinun elatustasi maksamaan. Se on sinunkin lisättävä työntekoa, se on ainoa lääke.

    Taitaa Nalle kuitenkin ymmärtää paremmin noiden talousteorioiden päälle???

    Miksi maataloustukia ei voisi lakkauttaa heti, silloinhan viljelijän palkka tuplaantuisi ja joutava paperin pyöritys loppuisi?

    Nallekin olisi hyvillään!

    Äänestä

  • kysymys Franskan t.p kirjoitti:

    Miksi maataloustukia ei voisi lakkauttaa heti, silloinhan viljelijän palkka tuplaantuisi ja joutava paperin pyöritys loppuisi?

    Nallekin olisi hyvillään!

    Hyvä kysymys.!

    EU-maataloustuet voidaan lakkauttaa myös kartanoviljelijöiltä kunhan eurooppa on kokonaisuudessaan siirtynyt feodaalimaatalouteen.

    Äänestä

  • Ranskan Nalle kirjoitti:

    Hyvä kysymys.!

    EU-maataloustuet voidaan lakkauttaa myös kartanoviljelijöiltä kunhan eurooppa on kokonaisuudessaan siirtynyt feodaalimaatalouteen.

    kuluttajat vain ei suostu, ovat tottuneet halpaan ruokaan !

    Äänestä

  • Kateushan se kirjoitti:

    toki maan pelastaa...

    Herrojen palkathan ne joustaa eniten kun vienti ei vedä. Ei tule provikoita ja optiothan on lopetettu kymmenen vuotta sitten.

    Mutta ennen vaikka kaikki työttömiksi kuin palkanalennus iskurityöläiselle?

    Valita maataloustuista EU onnelaan, siellähän ne tukiaiset säädetään. Päivän Hesarin mukaan 2014 budjetista maatalouteen menee 1,98 mrd.€ samaan aikaan kun valtiovarainministeriö maksaa kaikenmaailman kapeille eläkkeitä ja korvauksia 4,56 mrd.€. Miksi?

    EU onnelassa tosiaan jokainen saa siirtää varojaan minne haluaa, joten Suomen rikkaat ei tule sinun elatustasi maksamaan. Se on sinunkin lisättävä työntekoa, se on ainoa lääke.

    Taitaa Nalle kuitenkin ymmärtää paremmin noiden talousteorioiden päälle???

    Totta turiset, kateutta se on;)

    Monikansalliset johtajat köyhtyvät eikä näinollen heidän pussilleen ole menemistä.

    Iskurityöläisiä ei nykyisin ole, on vain työn sakareita:DD.

    EU- maataloustuki voidaan lopettaa kunhan viimeinen perheviljelijä lyö hanskat tiskiin.

    PS:Suomen rikkaat eikä köyhät ole eikä tule elatustani maksamaan. Olen toiminut 15 vuotta palkkatyössä ja 27 vuotta yrittäjänä ja niin tulen jatkamaan myös kohta puolin eläkeiässä.Franskan kaimasta en tiedä.

    Miehen pitää elättää itsensä ja perheensä..

    Muista kuitenkin nostaa yrittäjäeläkettäsi heti kun mahdollista, niin se tekee Ihalainenkin. Voi muuten mennä nekin rahat punikkien persieen.

    Työnteosta ei kannata luopua, se pitää miehen tiellä.

    Äänestä

  • Hyvä ajatus, kirjoitti:

    kuluttajat vain ei suostu, ovat tottuneet halpaan ruokaan !

    tämä, halpaa keppanaa kun ohra ei maksa paljon mitään

    Äänestä

On se nyt ihme, että moisen viisauden keksimiseen tarvitaan oikein Wahlroos. Tuota palkkojen alentamista ja kurjistamistahan ovat hokeneet kaikki tyhmätkin.

Parempi lääke on se, että yritysjohtajat ryhtyvät kehittämään yrityksiään, tuotteitaan ja liiketoimintaansa ylipäätään siten, että kauppoja syntyy. Miksi vinkua poliitikkoja ja ammattiyhdistysliikettä apuun, kun vika on ihan omassa itsessä?

Äänestä
  • kuuntelemaan?

    Ongelman ydinhän on, ettei kukaan halua investoida Suomeen. Suomalaiset yritykset investoivat mieluummin ulkomaille ja ulkolaiset investoijat eivät halua sijoittaa rahojaan Suomeen.

    Äänestä

Se on Seppo Ilmarinen sillä tavalla, että osaa ne muuallakin tehdä samanlaisesta puusta pesäpallomailoja yhtä laadukkaasti. Mutta jos suomalaisen tekemänä se on huomattavasti kalliimpi, niin turha siitä on ostajia syytellä jos suomalainen tuote ei mene kaupaksi. Silloin on aihetta katsoa peiliin missä vika.

Äänestä

halua keskustella asiasta???

Kepun syy, kepun syy ne hokee päivästä toiseen.

Äänestä

Wahlroos on elinkeinoelämän juoksupoika jolle palkat ja verot on aina liian korkeita.
Euro on kallis, ollut suomalisille matalapalkkaisille sitä alusta lähtien.

Äänestä

Kansalaisten olisi syytä herätä, ei se että esim. äänestää demareita tarkoita että ääni menisi työväestölle ajatus on melko naivi. Tosin jokaisessa niin sanotussa työväen puolueessa on näitä porvarillisesti suhtautuvia ihmisiä, yleensä puolueen johdossa, jotka paskat ajattelee jonkun vähemmän koulutetun huomisesta. Päin vastoin ajatukset ovat lähinnä siinä että se loppukin osa pitäisi ottaa pois.

Äänestä

varaa aukaista suunsa, meidän muiden on oltava vain hiljaa..

Äänestä
  • heidänlaisiaan tarvitaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kovin sanoin.. kirjoitti:

Wahlroos listasi kolme suurinta syytä Suomen talouden nilkuttamiseen. Wahlroosin mukaan Suomen palkkakustannukset ovat nousseet eniten euroalueella, Suomessa on rakenteellisia ongelmia ja yhteisvaluutta euro on kallis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu