Hallitus: Suomi ei devalvoi (luvattiin vuonna 1991)

Ja markka devalvoitiin kaksi kertaa - 1991 ja 1992. Suomi on jälleen pakkodevalvaation edessä nyt, vuonna 2014. Hallitus taas lupaa ja lupaa kasvua ja nousua, pankitkin lupaa, ja nämä lupaukset eivät tiedä hyvää.

Suomi on menettänyt kilpailukykynsä totaalisesti. Ei se riitä, että ollaan hyviä, kun hinta on kilpailutekijöistä yksi tärkeimpiä. Ja suomalaisuus maksaa liian paljon.

Devalvaatio euroaikana tarkoittaa pysyviä leikkauksia tuloihin ja sitä kautta hyödykkeiden hintoihin. Jos leipä maksaa nyt 2,00, niin devalvaation jälkeen leivän hinta on 1,60. Tämä onnistuu sillä, että alkutuottajan, leiväntekijän, kuljettajan ja myyjän palkasta on leikattu 30% pois.

Mitä devalvaatio tarkoittaa velalliselle? Kauhistus!!!! Eihän se ole totta, eihän?

Kyllä se on totta. Velka kasvaa. Paljon.

Loppu.
12168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niinkö?!????

Äänestä
  • Juuri niin.

    Äänestä

Suomi yksinhän ei voi mitään devalvoida.

Devalvaatiohan on valuutan arvon muuttamista muihin valuuttoihin nähden.

Kannatti opiskella ennen kuin kirjoitin.

Äänestä
  • Olisit opiskellut enemmän. Delvalvaation voi toteuttaa myös ns. sisäisenä devalvaationa, jolloin rahan arvoa muutetaan laskemalla nimellishintoja. Eli tuote maksaa nyt 10 euroa, sisäisen devalvaation jälkeen 8 euroa. Kilpailukyky paranee myös samaa valuuttaa käyttäviin nähden. Käytännössä sisäinen devalvaatio toteutuu pelkästään palkkoja alentamalla.

    Äänestä

  • sdfasfasdf kirjoitti:

    Olisit opiskellut enemmän. Delvalvaation voi toteuttaa myös ns. sisäisenä devalvaationa, jolloin rahan arvoa muutetaan laskemalla nimellishintoja. Eli tuote maksaa nyt 10 euroa, sisäisen devalvaation jälkeen 8 euroa. Kilpailukyky paranee myös samaa valuuttaa käyttäviin nähden. Käytännössä sisäinen devalvaatio toteutuu pelkästään palkkoja alentamalla.

    On täysin utopistista kuvitella että kenenkään palkkaa Suomessa leikattaisiin tuosta vaan 30 %.

    Hölmöllä ajatusleikilläsi ei ole minkäänlaista realistista pohjaa. Mutta fantasioi sinä vaan jos se tekee sinut onnelliseksi.

    Äänestä

  • Se siitä. kirjoitti:

    Jos palkkaa ei leikata 30 %, leikataan työaikaa 100%. Näin se menee ja tämä on realismia sadoilletuhansille työttömille tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Se siitä. kirjoitti:

    On täysin utopistista kuvitella että kenenkään palkkaa Suomessa leikattaisiin tuosta vaan 30 %.

    Hölmöllä ajatusleikilläsi ei ole minkäänlaista realistista pohjaa. Mutta fantasioi sinä vaan jos se tekee sinut onnelliseksi.

    Vuonna 1991 devalvaatio kuulosti järjettömimmältä vaihtoehdolta, eikä kukaan täysijärkinen uskonut siihen. Mutta et ole tainnut elää tuota aikaa? Minä olen. Suomalaisilla yrityksillä ja yksityishenkilöillä oli USD:iin ja muihin valuuttoihin sidottuja valuuttakorilainoja juuri tuohon aikaan valtavat määrät. Jokainen uskoi, ettei yrityksiä ja yksityistalouksia voida ajaa alas nuijan kopautuksella (päätös devalvaatiosta). Mutta niin vain tehtiin, niin utopistiselta kuin se kuulostikin.

    Miksi? Miksi? Miksi? Olivat eniten esitetyt kysymykset marraskuussa 1991.

    Vastaus: Suomi ei olisi selvinnyt ilman devalvaatiota. Nyt tilanne on likimain sama, ainoana erona alhainen korkotaso. Mutta se ei pelasta Suomea, koska korot ovat muuallakin alhaiset. Suomi on yksinkertaisesti liian kallis ja liian syrjässä. Sen ainoa vaihtoehto on leikata palkkoja ja kustannuksia rajusti, jotta se säilyttää kansainvälisen kilpailukykynsä. Voidaan täällä jonkin aikaa pyöritellä ja vaihdella euroja sisäsiittoisestikin, mutta se leikki loppuu lyhyeen. Suomi on joka tapauksessa tuonnista riippuvainen (öljy, sähkö, elintarvikkeet, vaatteet, elektroniikka, jne.), joten jos velkaantuminen aiotaan taittaa, on viennin alettava vetämään tavalla tai toisella.

    Se tapa tai toinen on palkkojen pakkoleikkaus, eli SISÄINEN DEVALVAATIO. Eikä siinä ole mitään utopiaa, vaan puhdasta realismia.

    Äänestä

  • Pro devalvaatio 2014 kirjoitti:

    Oletko Timo Soini? Vastaa rehellisesti.

    Äänestä

Nimellishinnat ja säätely on kielletty EY:ssä.

Ihanaa ymmärtämättömyyttä talouden käyttäytymisestä.

Äänestä
  • piri-piri-jutut ei näytä olevan kiellettyä täälläkään.

    Äänestä

Miksi olet postannut tämän saman paskan kuudelle eri palstalle (Suomi24:n sääntöjen vastaisesti)?

Ei tuo harhainen höpinä muutu sen viisaammaksi vaikka miten sitä toistaisit.

Mitään palkkojen leikkausta 30 prosentilla ei tule tapahtumaan KOSKAAN.

Äänestä
  • Siksi, että sinullakin olisi tälle viikolle aihetta murehtia. Tämä onkin hyvä aihe, joten eipä muuta kuin hyviä murehtimisia ja koita pärjätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pro devalvaatio 2014 kirjoitti:

Ja markka devalvoitiin kaksi kertaa - 1991 ja 1992. Suomi on jälleen pakkodevalvaation edessä nyt, vuonna 2014. Hallitus taas lupaa ja lupaa kasvua ja nousua, pankitkin lupaa, ja nämä lupaukset eivät tiedä hyvää.

Suomi on menettänyt kilpailukykynsä totaalisesti. Ei se riitä, että ollaan hyviä, kun hinta on kilpailutekijöistä yksi tärkeimpiä. Ja suomalaisuus maksaa liian paljon.

Devalvaatio euroaikana tarkoittaa pysyviä leikkauksia tuloihin ja sitä kautta hyödykkeiden hintoihin. Jos leipä maksaa nyt 2,00, niin devalvaation jälkeen leivän hinta on 1,60. Tämä onnistuu sillä, että alkutuottajan, leiväntekijän, kuljettajan ja myyjän palkasta on leikattu 30% pois.

Mitä devalvaatio tarkoittaa velalliselle? Kauhistus!!!! Eihän se ole totta, eihän?

Kyllä se on totta. Velka kasvaa. Paljon.

Loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu