Olen ollut nyt 20v työttömänä, minulla ei ole yhtään ystävää tai kaveria joiden kanssa vietän ns vapaa-aikaa(miten voi olla ystäviä kun ei ole edes työkavereita ollut), Kaupassa käyn n 2 kertaa viikossa, menee päiviä jolloin en puhu juurikaan muille ihmisille, asun yksin yksiössä, leipäjonossa käyn n 3 kertaa viikossa ja siellä tulee joillekkin ns tutuille jotain puhuttua, en harrasta mitään, en käy missään tapahtumissa ja viihdyn siis vain yksiössäni, Helsingissä missä asun on ihmiset hyvin tylyjä toisilleen ja eihän heistä voi saada kavereita, olen eronnut n 10v sitten ja kolme poikaani käy minulla viikottain kylässä eli se on minulle ns henkireikä elämään :) Joskus olen hieman huolestunut elämästäni ja pelkään että alkoholi ottaa vallan minusta, mutta nyt kuitenkaan sitä uhkaa ei ole näköpiirissä ja vietän ns tipatonta Tammikuuta myöskin.
Olenko teidän mielestä pahastikkin jo syrjäytynyt?
Olenko teidän mielestä pahastikkin jo syrjäytynyt?
Vastaukset 3
Vanhimmat
et ole
Ei kaikki helsinkiläiset ole tylyjä. Hyvä, että lapsesi käyvät luonasi. Uskonpa, että Helsingin kokoisesta kaupungista löytyisi jonkinlaista ryhmätoimintaa jos vain tahtoisit ja uskaltaisit sellaiseen liittyä. Ihan missä työtönkin pystyisi käymään. Oletko masentunut tilastasi? Jos olet niin vertaistukiryhmiä luulisi löytyvän....
Käsite syrjäytynyt on hyvin epämääräinen. Mielestäni, et ole syrjäytynyt. Ikääkin jo alkaa olla kun on aikuisia poikia joten opiskeu ammattiin ei enää ole niin tarpeellinen. Kun olet elämääsi tyytyväinen, pyörität arkesi ja hoidat asiasi, niin mikäpäs tuohon on sanomista.
Kun tuo alkoholikysymys huolestuttaa, niin huoli kannattaa ottaa silloin todesta. Asialle voi vielä tehdä jotain kun tulee noita kysymyksiä ja voit vielä jotenkin rajoittaa. Kun käyt noissa ruokajakeluissa, niin kannattaa jutella ja tutustua siellä käyviin ihmisiin. Sinä saatat olla joillekin todella viikon elämänpelastus, kun vaihdat kuulumisia toisten kanssa ja saat siitä itsekkin. PInestä se sosiaalisus alkaa ja se pienikin on tärekää.
Itse toimin seurakuntani ruokajakoryhmässä. Toiminta paikkakunnallani on vasta alkanut. Meillä on toisinaan jopa ruokailu ja vähintääkin yhteiset kahvittelut. Kyllä monelle se yhteinen kohtaaminen on tärkeämpää kuin se ruokakassi tai lounas.
Me jakajat syömme siellä yhdessä ja saamme ruokaa, jos sitä jää. Olet noille pojilles tärkeä ihminen ja jokainen on arvokas Luojan luomana. On sellainen tunne, että sinulla riittäis potentiaalia avartaa reviiriäs ja varmaan se on jollain tapaa sanaton haavees. Helsingissä on paljon valinnanvaraa mennä mukaan. Vaikka elämäntapa on olla siellä välinpitämätön ja tyly, niin kyllä sielläkin veis uomansa löytää.
Jospa saisit jotain uutta arkeesi: silloin voisi tuo ajantappamien väkevillä jo luonnostaan jäädä vähemmälle.