Loputon kilpailu syö energiaa

Kaikesta kilpaillaan nykyään, tietysti parhaille on aina töitä, kysymys onkin, kuka jaksaa loputtomiin uhrata omaa aikaansa, terveyttäänkin tämän loputtoman kilpailun osana olemiseen? Miksei vähempi muka riitä? Ulos oravanpyörästä, pois kilpailuyhteiskunnasta ja ulos eu-suomesta. Mihin sitä muuttaisi, että voisi kokea olevansa onnellinen, vähemmällä työllä, ei itsensä loputtomalla rääkäämisellä :(
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kilpailu on aina kuulunut eläinkunnan luonteeseen, periaatteella "nopeat syövät hitaat". Jos ei pärjää kilpailussa, niin menehtyy joko ruoan puutteeseen tai väkivaltaisesti taistelussa naaraasta. On evoluution ja geeniperimän kannalta hyvä asia, että kilpailua on yhteiskunnassa, mutta sitä soisi olevan vielä enemmän ja turhat hyysäysmuodot on saatava loppumaan (esim. työttömien rahallinen palkitseminen, jos ei kiinnosta työssäkäynti niin kuolkoon nälkään!)

Äänestä

Ainoa oikea vaihtoehto olisi lähteä tälle kaikille hyväksi, turvallisen ja turvatun akinpulisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavalle ja takaavalle, Raamatuin UT Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikki kohtana ja kaikille Oikeuden mukaiselle, vasta Oikeasti Lailliselle, ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukaiselle, sille Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskautta etsivälle, kaikessa täydellisyyteen pyrkimisen tielle, = Krist, vaihtoehto talous verkostoa rakentavalle Oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen puolesta eläväksi ja toimivaksi siihen osansa antajaksi ja sen hyvän osansa saajaksi. Jonka ohessa (vasta) se KAIKKI muukin, mitä siinä Oikein elämässä tarvitaan pääsisi tulemaan, ja Jumalan lupauksen mukaisesti ja takaaman tulemaankin, kullekin ihan yltäkylläiseksi, siitä muillekin riittäväksi, elämäksi riittävästi.

Äänestä

Kilpailutus johtaa työn laadun huonontumiseen,halvalla ei saa
hyvää, se on vanha totuus joka pitää yhä paikkansa,
hyvänä esim, tästä on rakentaminen, lahoavat talot joissa
asukkaat sairastuvat.

Siivous on täysin retuperällä, pestäville lattioille lika tasoitetaan mopilla,
kunnon pesuun ei aika riitä,se kostautuu myöhemmin.

On monia muitakin huonolaatuisia tuotteita joiden kauppa
tyrehtyy huonon laadun vuoksi,koneet kestävät korkeintaan
takuu-ajan,siitä tulee todella paljon kuluja ja harmia.

Suomalainen työ tunnettiin laadustaan ennen EU:ta, nyt on sama
missä ne tehdään,romuja on kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja resursseja... kirjoitti:

Kaikesta kilpaillaan nykyään, tietysti parhaille on aina töitä, kysymys onkin, kuka jaksaa loputtomiin uhrata omaa aikaansa, terveyttäänkin tämän loputtoman kilpailun osana olemiseen? Miksei vähempi muka riitä? Ulos oravanpyörästä, pois kilpailuyhteiskunnasta ja ulos eu-suomesta. Mihin sitä muuttaisi, että voisi kokea olevansa onnellinen, vähemmällä työllä, ei itsensä loputtomalla rääkäämisellä :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu