Helluntailaisten määrät julkaistu

Seurakuntalainen on julkaissut Ristin Voiton uutisen helluntailaisten määrästä vuodenvaiteessa.

Aikasempina vuosina uusia jäseniä on tullut saman verran, kuin on kastettukin.
Uutisessa "ihmetelläänkin" sitä että aikaisemmista vuosista poiketen jäsenmäärä lisääntyi hieman (79), vaikka kastettujen määrä putosi.

Syyksi epäillään sitä, että osa liittyneistä on aiemmin kastettuja liittyjiä.

Ristin Voitto ei kai kehtaa sanoa sitä, että nykyisin helluntaikirkkoon liitetään kastamatta vauvasta lähtien.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4060/jalleen_pieni_lisays_helluntailaisten_kokonaismaaraan

"Suomessa poikkeuksen tästä (liittymisestä) tekee vähemmistönä oleva Suomen helluntaikirkko, joka liittää seurakuntien rekisterijäseneksi myös alle 18 -vuotiaita kastamattomia lapsia"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Helluntaiherätys

17

120

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi ressua

      Peku se jaksaa vääntää sontaa.

      Hän ei tajua, että Helluntaikirkko ON VAIN JÄSENREKISTERI, ja on eri asia
      kuin Helluntaiseurakunta, johon kuuluu vain uskovana kastettuja.

      Saakohan peku jonkunlaista tyydytystä tuosta rienaamisesta?

      • "Voi ressua"
        Kai noissa helluntailaisten jäsenmäärissä on mukana Helluntaikirkkolaisten uskovien alaikäisiä kastamattomattomia ja uskoontulemattomia lapsiakin. Käytä nyt vaikka tuota jäsenrekisteri -nimeä, jos se Sinun omaatuntoasi rauhoittaa.


      • Vaivaiskoivun takaa
        mazdels kirjoitti:

        "Voi ressua"
        Kai noissa helluntailaisten jäsenmäärissä on mukana Helluntaikirkkolaisten uskovien alaikäisiä kastamattomattomia ja uskoontulemattomia lapsiakin. Käytä nyt vaikka tuota jäsenrekisteri -nimeä, jos se Sinun omaatuntoasi rauhoittaa.

        Ei ole mukana, koska tuossa puhutaan nimenomaan kasteen kautta seurakuntiin liitetyistä, ei Helluntakirkkoon liitetyistä. Eikö vaan mene jakeluun? Helluntaikirkkoon ei kasteta ketään. Ymmärrätkö?


    • tilastoja katsovalle

      Seurakuntiin voi liittyä, ei välttämättä helluntaikirkossa kastettu. Vaikkapa siirtona eri kirkkonunnasta liittynyt, tai siellä kastettu, mutta liittyykin helluntaikirkkoon.
      Näin se voi olla vapaissa suunnissa toisinkinpäin.
      Minun koulukaverini 1965 luterilaisena kävi helluntaisrk. kasteella, liittymättä helluntaiseurakuntaan joskus 1980 luvulla. On edelleen luterilainen, mutta halusi uskovien kasteen. Myös Adventtikirkossa kastettu, mutta siirtyi helluntaiseurakuntaan jne. Onpa päinvastoinkin, sekä Batisteihin.
      Ettei tilastoja kannata seurata "kasteen" merkeistä.

    • Helluntaiherätyksen jäsenmäärät näyttävän polkevan paikallaan, kuten edellisinäkin vuosina. Ei ole helluntaiherätyksen piirissä minkäänlaista herätystä, vaikka on Selkomaita ja muita "voitelun" saaneita armoitettuja julistajia.

      Tuo helluntailaisten lukumäärä olisi vielä paljon pienempi, jos helluntaiseurakunnat noudattaisivat heillä takavuosina käytössä ollutta tiukkaa seurakuntakuria, jolloin seurakunnasta erotettiin mm alkoholia käyttävät, tupakoitsijat ja avoliitossa elävät. Nyt on lukumäärissä mukana lisäksi helluntaikirkkolaisten uskovien alaikäiset uskoontulemattomat lapset, joita heitäkin lienee useita satoja.

      • Jäsenmäärässä on varmaan kastamattomia lapsia ehkä satoja, jopa tuhat.

        Uutisen mukaan helluntaiseurakunnasta ei ole kukaan eronnut, mutta heiltä kyllä löytyy sanavalinta "muutoin pois siirtynyt".
        Ristin Voitto haluaa antaa helluntailaisille kuvan, että kukaan ei eroa siitä.


      • Vaivaiskoivun takaa
        Pe.ku kirjoitti:

        Jäsenmäärässä on varmaan kastamattomia lapsia ehkä satoja, jopa tuhat.

        Uutisen mukaan helluntaiseurakunnasta ei ole kukaan eronnut, mutta heiltä kyllä löytyy sanavalinta "muutoin pois siirtynyt".
        Ristin Voitto haluaa antaa helluntailaisille kuvan, että kukaan ei eroa siitä.

        Edelleen... Helluntaikirkossa on lapsia rekisteröityinä, mutta ei seurakunnissa joita tuo uutinen koskee.
        "Muutoin pois siirtynyt" on yhtä kuin "syystä tai toisesta eronnut" jäseniä, kyllä sinä sen tiedät. Kaikkihan me uskovat tiedämme, että he ovat eronneet jostakin syystä, ei RV:n tarvitse siitä mitään kuvaa antaa, kumpahan vain puhuu samaa kieltä, kuin me seurakuntien jäsenet.


      • Jo on vaikeeta
        Pe.ku kirjoitti:

        Jäsenmäärässä on varmaan kastamattomia lapsia ehkä satoja, jopa tuhat.

        Uutisen mukaan helluntaiseurakunnasta ei ole kukaan eronnut, mutta heiltä kyllä löytyy sanavalinta "muutoin pois siirtynyt".
        Ristin Voitto haluaa antaa helluntailaisille kuvan, että kukaan ei eroa siitä.

        Etkö ymmärrä lukemaasi?

        "Valtakunnallinen jäsenmäärä 46 423 käsittää suomenkieliset helluntaiseurakunnat."
        Puhutaan siis helluntaiseurakunnista, Helluntaikirkko on eri asia, se ei ole helluntaiseurakunta. Helluntaikirkkoon rekisteröidytään, ei liityä kasteen kautta.

        "Kasteen kautta helluntaiseurakuntiin liittyi 773 henkilöä, viime vuonna kastettuja oli 792."
        Puhutaan siis helluntaiseurakuntiin liittyneistä, ei Helluntaikirkkoon. Helluntaikirkkoon ei liitytä kasteen kautta. Noiden 773:n joukossa ei ole kastamattomia, ei lapsiakaan.


    • Antipeku

      Peku, otit melko napakasti turpaasi edellisessä kritiikissäsi. Olisi viisautta olla tovi hiljaa.

    • juttututtu

      Viimeisen kalenterivuoden aikana on tullut uskoon lähes viisisataa, tilaisuuksissa joissa Selkomaa on ollut puhujana. Kertoi itse Reijo Ruotsalaisen haastattelemana....perustuu omaan kirjanpitoonsa.

      • Jos tuo pitää paikkansa niin eronneiden jäsenmääräkin täytyy pyöriä samassa luokassa.

        Luulisi että Evl-kirkosta eronneiden suuresta massasta osa olisi päätynyt helluntaiseurakuntiin, mutta ilmeisesti ei kovin paljon.
        Olisiko sitten muut suunnat vetänyt enemmän.

        Evl-kirkosta erosi viime vuonna n. 55000 jäsentä ja ehkä heistä noin 10% on uskovia eroajia.


      • Onko tuossa Reijon tai Markon rekisterissä tietoja siitä, kuinka moni noista uskoontulleista on edelleen uskossa? Eivät näytä ainakaan helluntaiseurakuntiin liittyneen, joka lienee ollut päätarkoitus. Toivottavasti saamme seurantatuloksia tästäkin.

        Toisessa ketjussa kerrottiin, että Billy Grahamin Suomen vierailuilla uskoontulleista vain murto-osa oli uskossa enää lyhyehkön seurantavaiheen jälkeen.


      • VIP-aitio
        mazdels kirjoitti:

        Onko tuossa Reijon tai Markon rekisterissä tietoja siitä, kuinka moni noista uskoontulleista on edelleen uskossa? Eivät näytä ainakaan helluntaiseurakuntiin liittyneen, joka lienee ollut päätarkoitus. Toivottavasti saamme seurantatuloksia tästäkin.

        Toisessa ketjussa kerrottiin, että Billy Grahamin Suomen vierailuilla uskoontulleista vain murto-osa oli uskossa enää lyhyehkön seurantavaiheen jälkeen.

        >Toisessa ketjussa kerrottiin, että Billy Grahamin Suomen vierailuilla uskoontulleista vain murto-osa oli uskossa enää lyhyehkön seurantavaiheen jälkeen.<

        Olin Billy Grahamin kokouksissa mukana. Paljon ihmisiä meni esille, mutta kuinka moni heistä tuli oikeasti uskoon eli uudestisyntyi on mahdoton sanoa. Vierastan muutenkin Herran kansan lukumäärän laskemista. Miksi? Siksi, että se on Jumalan sanan vastaista.

        Seurakuntien rekistereissä olevat ovat tietenkin tiedossa, mutta siitä ei kannata ylpeillen tehdä numeroa. Surullista, jos joku menettää uskonsa, mutta siirtyminen muihin seurakuntiin ei ole surun aihe.


    • hui ja jui

      Ei luterilainen mihinkään uskalla liittyä vaika eroisikin kirkostaan.

      Se on se kauhea lahkolaisuuden maine joka väijyy ovella, mitä sanoo suku ja mitä työpaikka ja mitä joku vielä !

      Ihmispelko se paulan laittaa niin ennen ja nyt ja aina.

      Pelkurit ovat eri asia kuin todelliset Apostolimielet.

      • Osa helluntaiseurakuntien jäsenistä on aina olut myös Evl-kirkon jäseniä.

        Luku on varmaan tullut alaspäin vuosikymmenien aikana.


    • hellari...

      Totuus on myös, että uskossaan kylmenneitä tulee takaisin, luterilaisesta kirkosta eronneita uskovien kasteella käyneitä liittyy seurakuntiin.

      • ...!:(

        Uskovat kuoleva laji


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe