Nainen sanoo vuosien yhdessäolon jälkeen: "Elät kuin minua ei olisikaan. Tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin."
Kaipaako nainen, että arvostelisin hänen tekemisiään?
Kaipaako nainen henkistä alistamista?
Kaipaako hän opastusta asioiden oikeaoppisesta hoitamisesta?
Kosketan päivittäin. Annan käden tartuttavaksi. Kerron tekemiseni ja toiveeni. Jos kokkaan, niin myös siivoan keittiön. Kyselen toiveita yms. Ajattelen häntäkin kun teen ostoksia...
Kuulen sanat, mutten ymmärrä. Tarvitsen tulkkia! Olen yrittänyt jutella ja kysellä, että ymmärtäisin. Ei hän osaa selittää.
Tää on muuten sen luokan probleemi, että sitä ei naisen logiikka osasto pysty selittään. Tähän tarvitaan miehen logiikan apua.
Tätä en miehen logiikalla ole ymmärtänyt
56
180
Vastaukset
nainen haluu et yllätät hänet jollakin tavalla.
selkeesti kyllästynyt sinuun.- aIbatrossi
inkkari-monte yllättä heittämällä kakkoseen
- Osaan melkein
Noup
Olin yllättänyt vastikään korulla. Eipä arvannut odottaa. Esitteli kyllä korua ystävättärelleenkin.
Meinaatko, että naiseni on sosiopaatti. Nehän on aina vonkumassa; "viihdytä minua". En nyt oikein osaa tuollaistakaan lukea. Tiedän hänen kyllä olleen aikaisemmin sosiopaatin kynsissä. Kaipaisiko edelleen sitä hyväksikäyttöä? Osaan melkein kirjoitti:
Noup
Olin yllättänyt vastikään korulla. Eipä arvannut odottaa. Esitteli kyllä korua ystävättärelleenkin.
Meinaatko, että naiseni on sosiopaatti. Nehän on aina vonkumassa; "viihdytä minua". En nyt oikein osaa tuollaistakaan lukea. Tiedän hänen kyllä olleen aikaisemmin sosiopaatin kynsissä. Kaipaisiko edelleen sitä hyväksikäyttöä?Rakkautta se kaipaa. Se on vaan joskus aika työlästä puuhaa se naisen rakastaminen.
- Osaan melkein
Genio.Mente kirjoitti:
Rakkautta se kaipaa. Se on vaan joskus aika työlästä puuhaa se naisen rakastaminen.
Siinä jaksamisessa ei ole ollut ongelmia.
Kun se tulee sydämestä, niin ei ole mitään vaikeuksia rakastaa. Osaan melkein kirjoitti:
Siinä jaksamisessa ei ole ollut ongelmia.
Kun se tulee sydämestä, niin ei ole mitään vaikeuksia rakastaa.Ei se sitten näköjään tule. Kyllä naiset sellaisen vaistoaa. Viimeistään silloin kun eivät tunne enää itseään halutuksi niin kuin joskus ennen...
Genio.Mente kirjoitti:
Ei se sitten näköjään tule. Kyllä naiset sellaisen vaistoaa. Viimeistään silloin kun eivät tunne enää itseään halutuksi niin kuin joskus ennen...
Niin ja tietenkin ne haasteet. Aika moni naisista pitää haasteista...
Genio.Mente kirjoitti:
Niin ja tietenkin ne haasteet. Aika moni naisista pitää haasteista...
Sitten lisää...
Tunnetko vaimosi kuin hyvin? Mistä hän pitää, mistä tulee onnelliseksi, hänen intohimonsa...?
Ei hemmetti! Musta on tulossa parisuhdeneuvoja. Ja minähän olen se paraskin neuvoja näissä asioissa...- Osaan melkein
Genio.Mente kirjoitti:
Sitten lisää...
Tunnetko vaimosi kuin hyvin? Mistä hän pitää, mistä tulee onnelliseksi, hänen intohimonsa...?
Ei hemmetti! Musta on tulossa parisuhdeneuvoja. Ja minähän olen se paraskin neuvoja näissä asioissa...Eiku ihan hyvä että tulee erilaisia asioita. Ne huonotkin neuvot voi herättää.
Etkä ole metsässä ... ainakaan vielä :) Osaan melkein kirjoitti:
Eiku ihan hyvä että tulee erilaisia asioita. Ne huonotkin neuvot voi herättää.
Etkä ole metsässä ... ainakaan vielä :)Mutta sinun tapauksessa ja näillä nykyisillä tiedoilla ei hyvältä näytä. Jos haluat saada vaimos tyytyväiseksi ja onnelliseksi, sun pitää muuttua toiseksi ihmiseksi. Sellaiseksi mitä et nyt ole. Olitko mahdollisesti tutustumisvaiheessa erilainen kuin nyt? Tyhmä kysymys, tottakai olit. Sitähän se kaipaa. Sitä jotain, millä hänet joskus hurmasit. Mutta nyt tilanteesi on tämä, että teet niin tai näin, se voi olla vaimosi mielestä väärinpäin. Hänen mielestä näyteltyä.
Jos taas vaimosi rakastaa sinua ja tuntee vieläki himoa sinua kohtaan, sinulla on vielä mahdollisuus.
Toi kiskisu alempana on jyvällä. Olet liian kiltti mies. Mutta jos olet vaimollesi ollut vuosia liian kiltti ja joissakin asioissa hyvin itsestäänselvä niin miten sä siitä yhtäkkiä salaperäiseksi ja jännäksi muutut herättämättä naisen epäluuloja toisesta naisesta...? Kusinen paikka...Minä en ainakaan suosittele sitä salaperäisemmäksi muita naisia kauppareissulla vilkuilevaksi mieheksi muuttumista. Kyllä mä suosittelen edelleen sitä vaimosi rakastamista niin, että hän näkee ja tuntee sen joka solulla. Siihen ei rakkauden tunnustuksia tarvita. Siihen riittää rakastunut katse, sitäkään ei tarvitse harjoitella. Se tulee itsestään kun on rakastunut. Siis katse, ei jatkuva tuijottaminen...
Montellakin ylempänä on pointti. Vaimosi on kyllästynyt sinuun. Kyllästyneet aviovaimot lähtee aika usein etsimään piristystä elämäänsä...
Minua henkilökohtaisesta on sellaiset vaimosi tokaisemat lauseet aina alkaneet vituttamaan. Aina kun olen kuullut jotain vastaavaa. Suhteen tilasta keskusteleminen, en ole läsnä ja kaikkea muuta mitä ne nyt milloinkin turhautuneena ulos suoltavat. Se on yleensä ollut lopun alkua...
Joten... Jos et ole keksinyt päästään näitä juttuja vaan keskustelua viritelläkseen, niin onnea vaan vaimosi ja avioliittosi kanssa. Tulet tarvitsemaan sitä ja paljon...- Osaan melkein
Genio.Mente kirjoitti:
Mutta sinun tapauksessa ja näillä nykyisillä tiedoilla ei hyvältä näytä. Jos haluat saada vaimos tyytyväiseksi ja onnelliseksi, sun pitää muuttua toiseksi ihmiseksi. Sellaiseksi mitä et nyt ole. Olitko mahdollisesti tutustumisvaiheessa erilainen kuin nyt? Tyhmä kysymys, tottakai olit. Sitähän se kaipaa. Sitä jotain, millä hänet joskus hurmasit. Mutta nyt tilanteesi on tämä, että teet niin tai näin, se voi olla vaimosi mielestä väärinpäin. Hänen mielestä näyteltyä.
Jos taas vaimosi rakastaa sinua ja tuntee vieläki himoa sinua kohtaan, sinulla on vielä mahdollisuus.
Toi kiskisu alempana on jyvällä. Olet liian kiltti mies. Mutta jos olet vaimollesi ollut vuosia liian kiltti ja joissakin asioissa hyvin itsestäänselvä niin miten sä siitä yhtäkkiä salaperäiseksi ja jännäksi muutut herättämättä naisen epäluuloja toisesta naisesta...? Kusinen paikka...Minä en ainakaan suosittele sitä salaperäisemmäksi muita naisia kauppareissulla vilkuilevaksi mieheksi muuttumista. Kyllä mä suosittelen edelleen sitä vaimosi rakastamista niin, että hän näkee ja tuntee sen joka solulla. Siihen ei rakkauden tunnustuksia tarvita. Siihen riittää rakastunut katse, sitäkään ei tarvitse harjoitella. Se tulee itsestään kun on rakastunut. Siis katse, ei jatkuva tuijottaminen...
Montellakin ylempänä on pointti. Vaimosi on kyllästynyt sinuun. Kyllästyneet aviovaimot lähtee aika usein etsimään piristystä elämäänsä...
Minua henkilökohtaisesta on sellaiset vaimosi tokaisemat lauseet aina alkaneet vituttamaan. Aina kun olen kuullut jotain vastaavaa. Suhteen tilasta keskusteleminen, en ole läsnä ja kaikkea muuta mitä ne nyt milloinkin turhautuneena ulos suoltavat. Se on yleensä ollut lopun alkua...
Joten... Jos et ole keksinyt päästään näitä juttuja vaan keskustelua viritelläkseen, niin onnea vaan vaimosi ja avioliittosi kanssa. Tulet tarvitsemaan sitä ja paljon...No on kieltämättä tullut nuokin mieleen.
Vaimolla on työssä väsymisen vuoksi nyt 6 tunnin työpäivät. Tulee tässä vaan mieleen, että voiko kaikki juontua uupumisesta. Osaan melkein kirjoitti:
No on kieltämättä tullut nuokin mieleen.
Vaimolla on työssä väsymisen vuoksi nyt 6 tunnin työpäivät. Tulee tässä vaan mieleen, että voiko kaikki juontua uupumisesta.Mahdollista sekin. Mutta silti... Luulis nyt kertovan, että on väsynyt. Ja eikai nyt uupumuksesta kärsivä valita siitä, ettei toinen "ole läsnä". Lepoahan se uupunut kaipaa, ei niinkään läsnäoloa. Tosin jos se uupuminen johtuukin sinusta ja liitostanne...
Mutta niin kuin sanoin. Ei hyvältä näytä. Sori, et ennusteeni ei ole yhtään positiivisempi. Jos välillänne on ollut molemminpuolista intohimoa, silloin tilanne ei ole toivoton. Mutta jos suhteenne kummankin tai edes toisen teistä puolesta on ns. järkisuhde, silloin tilanne ei ole hyvä. Sellaiset suhteet pitää kasassa ainoastaan taloudelliset seikat ja lapset.- Osaan melkein
Genio.Mente kirjoitti:
Mahdollista sekin. Mutta silti... Luulis nyt kertovan, että on väsynyt. Ja eikai nyt uupumuksesta kärsivä valita siitä, ettei toinen "ole läsnä". Lepoahan se uupunut kaipaa, ei niinkään läsnäoloa. Tosin jos se uupuminen johtuukin sinusta ja liitostanne...
Mutta niin kuin sanoin. Ei hyvältä näytä. Sori, et ennusteeni ei ole yhtään positiivisempi. Jos välillänne on ollut molemminpuolista intohimoa, silloin tilanne ei ole toivoton. Mutta jos suhteenne kummankin tai edes toisen teistä puolesta on ns. järkisuhde, silloin tilanne ei ole hyvä. Sellaiset suhteet pitää kasassa ainoastaan taloudelliset seikat ja lapset.Jos mies on läsnä vaimon levätessä, niin tuleeko siitä levosta mitään.
Pessimisti on nyt vaan toivoton ihan luontaisesti :)
Meidän suhteessahan ei ollut järkeä kummankaan taholta, joten katsoisin sen seikan nojalla olevan toivoa :)
Kiitokset hyvästä ravistelusta...mut nyt uni voittaa.
Nainen voi tuntea itsensä yksinäiseksi, jos ei saa mieheltä tarpeeksi huomiota ja hellyyttä. Ehkä pieni irtiotto arjen pyörityksestä olisi paikallaan?
- Osaan melkein
Kuten sanottu, niin huomioin ja hellin kyllä.
Voiko naista huomioida ja helliä liikaa? Osaan melkein kirjoitti:
Kuten sanottu, niin huomioin ja hellin kyllä.
Voiko naista huomioida ja helliä liikaa?vie se kylpylään, johonkin kauas arjesta
- Osaan melkein
monte24 kirjoitti:
vie se kylpylään, johonkin kauas arjesta
Pitäiskö? Vaikka vasten tahtoaan.
"Nyt ei kyllä lähdetä puoleen vuoteen mihinkään" tarkoitti siis juuri pois arjesta. Lausahdus joulukuun alusta kylpyläreissun jälkeen. Osaan melkein kirjoitti:
Kuten sanottu, niin huomioin ja hellin kyllä.
Voiko naista huomioida ja helliä liikaa?Riippuu naisesta ja siitä, miten mies sen huomion antaa. Vaihtelua peliin.
Joku nainen saattaa nauttia kaikesta huomiosta ja haluaisi vielä lisää, toinen taas voi tuntea sen ahdistavana ja tuppautuvana.
Enemmän yhdessä tekemistä, ole aidosti kiinnostunut naisesi asioista.
Muista sanoa, että rakastat häntä.Osaan melkein kirjoitti:
Pitäiskö? Vaikka vasten tahtoaan.
"Nyt ei kyllä lähdetä puoleen vuoteen mihinkään" tarkoitti siis juuri pois arjesta. Lausahdus joulukuun alusta kylpyläreissun jälkeen.voiskohan se kärsiä kaamosmasennuksesta? osta sille kaamoslamppu
- Osaan melkein
tosi..typy kirjoitti:
Riippuu naisesta ja siitä, miten mies sen huomion antaa. Vaihtelua peliin.
Joku nainen saattaa nauttia kaikesta huomiosta ja haluaisi vielä lisää, toinen taas voi tuntea sen ahdistavana ja tuppautuvana.
Enemmän yhdessä tekemistä, ole aidosti kiinnostunut naisesi asioista.
Muista sanoa, että rakastat häntä.Nyt meni ajatusten lukemisen puolelle. Kuulemma ei sais kysellä, kun pitäis tulla tekemisiin ihan pyytämättä.
Sama taas ei toimi toisin päin(kään)! Eikä edes pyytämällä, niin minkäs teet.
Aina olen sanonut, kun siltä on tuntunut. Siltä on tuntunut ihan aina. Voikos siinä tulla inflaatio? - Osaan melkein
monte24 kirjoitti:
voiskohan se kärsiä kaamosmasennuksesta? osta sille kaamoslamppu
Valaistus on kyllä kohdallaan. Mut jos yllättäisin ja hankkisin joka huoneeseen?
Jotain samaa oli aistittavissa jo viime kesänä. Osaan melkein kirjoitti:
Nyt meni ajatusten lukemisen puolelle. Kuulemma ei sais kysellä, kun pitäis tulla tekemisiin ihan pyytämättä.
Sama taas ei toimi toisin päin(kään)! Eikä edes pyytämällä, niin minkäs teet.
Aina olen sanonut, kun siltä on tuntunut. Siltä on tuntunut ihan aina. Voikos siinä tulla inflaatio?On syytä pistää omat pienet harmaasolut töihin ja keksiä monia, erilaisia tapoja rakkauden tunnustukselle. Välillä se voi olla myös tekoja. Käytä mielikuvitusta.
Varmasti naisesi arvostaa sinua, kun huomaa, että yrität miellyttää häntä parhaan kykysi mukaan.- Osaan melkein
tosi..typy kirjoitti:
On syytä pistää omat pienet harmaasolut töihin ja keksiä monia, erilaisia tapoja rakkauden tunnustukselle. Välillä se voi olla myös tekoja. Käytä mielikuvitusta.
Varmasti naisesi arvostaa sinua, kun huomaa, että yrität miellyttää häntä parhaan kykysi mukaan.Olen miettinyt, että pitäiskö nostaa kissan häntä.
Jotain pieniä tekoja tulee tehtyä. Sitä mietin, että pitääkö naiselle julistaa tehneensä nämä teot.
En aio olla mikään miellytys automaatti kuitenkaan.
- sxth
Puhu äänellä jonka kuulen, sanoilla jotka ymmärrän..
- Kiskisu
Jaaha, jaaha! Taas liian kiltti mies. Ole vähän salaperäisempi. Älä kerro tekemisiäsi ja toiveitasi. Älä kysele toiveita, vaan sanele mitä tehdään. Katsele muita naisia, kun teet ostoksia.
Johan tulee vaimolle ikävä entistä miestä.- Osaan melkein
Kyllä minä osaan katsellakin. Ja kerron melkein aina mitä tuli sanottua nuoremmille naisille kaupan kassajonossa.
Tuon toive osaston olen kyllä jättänyt pois, kun ei sillä ole ollut mitään vaikutusta. Ihan saman saan kun olen kertomatta.
Välillä tulee kadottua ihan mitään kertomatta, tosin vain päiväksi kerrallaan :) Toi on totta. Kiltti saa ja pitääkin olla, mutta kyllä miehellä pitää olla myös oma elämä.
- Kiskisu
Osaan melkein kirjoitti:
Kyllä minä osaan katsellakin. Ja kerron melkein aina mitä tuli sanottua nuoremmille naisille kaupan kassajonossa.
Tuon toive osaston olen kyllä jättänyt pois, kun ei sillä ole ollut mitään vaikutusta. Ihan saman saan kun olen kertomatta.
Välillä tulee kadottua ihan mitään kertomatta, tosin vain päiväksi kerrallaan :)Niin olet aloituksen tekemisen ja edellisen viestisi välissä ehtinyt jättää jo toiveiden kyselyt pois? Siunattu asia.
Mutta nyt minua huolestuttaa, että sait jo meidän palstamiehetkin villittyä mukaan vaimosi masennuksen hoitoon. Naisessa aiheuttaa turvattomuutta se, jos hänen mielentilansa pyörittää miestäkin. Ymmärrystä pitää tietysti joskus osoittaa, mutta vaimon tehtävä on hoitaa itsensä kuntoon sinua varten. Komenna se lääkäriin. - Osaan melkein
Kiskisu kirjoitti:
Niin olet aloituksen tekemisen ja edellisen viestisi välissä ehtinyt jättää jo toiveiden kyselyt pois? Siunattu asia.
Mutta nyt minua huolestuttaa, että sait jo meidän palstamiehetkin villittyä mukaan vaimosi masennuksen hoitoon. Naisessa aiheuttaa turvattomuutta se, jos hänen mielentilansa pyörittää miestäkin. Ymmärrystä pitää tietysti joskus osoittaa, mutta vaimon tehtävä on hoitaa itsensä kuntoon sinua varten. Komenna se lääkäriin.:)
- ...
Osaan melkein kirjoitti:
:)
Siis minun toiveet ja hänen toiveet. Siinä se eroavaisuus.
Olisko ikäkriisi? Puhuu vähän kuin jotain salakieltä. Tarkoittaa muuta, kuin sanoo. Minusta olet ylenpalttisen huolehtiva.
- Osaan melkein
Vois ollakin.
Sehän se; mitä hän tarkoittaa? - y.b logg out ja zzz
Osaan melkein kirjoitti:
Vois ollakin.
Sehän se; mitä hän tarkoittaa?Luulisin, että kyse on jostain muusta kuin teidän suhteesta, eli hänestä itsestään. Hänen pitää selvittää, kuka hän itse on, eikä odottaa sinun selvittävän sen hänelle. Mutta kyllä teidän suhde varmasti silti pysyy, haluaahan hän kovasti siitä avautua ja huolehtia.
- aIbatrossi
Mix ihmees suhteen pitää kestää???
ämmä rupsahta ja tiätykis mies otta fresimmän ämmän - Jaa elämäsi .......
Mikä on 5 vuotis suunnitelmasi? Jaa se puolisosi kanssa. Anna hänen vaikuttaa siihen. Ja ongelmasi poistuu.....
Miten tätä voi olla tajuamatta?- tajutonta puhetta
5 vuotis suunnitelmat ei ole toimineet ennenkään. Mutta ihan sama tuossa on kuitenkin oikea idea; puhukaa enemmän. Keksi hullu suunnitelma ja pyydä häntä auttamaan siinä. Mitään ei tarvi oikeasti tehdä. Tärkeintä että tulee puhetta.
- Mariluey
Kertooko nainen asioistaan sinulle? Kysytkö mitä sinulle kulta kuuluu? Vedätkö kainaloon ja halaat?
Ihan selvä varoitus sinulle, kohta tilallasi on joku toinen mies.
Nyt vähän yritystä peliin, rakastan sinua txtari
Kukkia, niitä naisen lempikukkia
Varaa jokin kylpyläloma vain teille kahdelle, tai pitkäviikonloppu ulkomailla
Joku ihana koru- samaan törmännyt
Tuli mieleen, että pitääkö kaikki asiat naisilta kaivaa lusikalla esiin. Mikä Gestapon urkkija miehen pitää oikein olla?
Kysymys oli: Kun nainen ei selitä sanojaan ymmärrettävästi, niin mitä nainen tarkoittaa sanoessaan "Tunnen itseni yksinäiseksi". Läheisyys ja hellyys kunnossa tilanne ainakin miehen puolesta.
Jos haluaa eron, niin miksei sitä voi sanoa? Miksi tarvitaan ensin se toinen mies? Oliko tämä se tulkintasi.
Luin suuren osan ketjusta ja tulin siihen tulokseen, että aloitus on mielikuvitusta. Antaisin vaikka pikkurillini pantiksi siitä.
- vähämiellyttävä
Sä olet ihan kädetön.
Tuo on kuule ihan todellista ja mahdollista jos on suhteessa. Pistän samaan kategoriaan naisen lausahtamat: "et ole läsnä kanssani", "kaipaan läsnäoloasi". vähämiellyttävä kirjoitti:
Sä olet ihan kädetön.
Tuo on kuule ihan todellista ja mahdollista jos on suhteessa. Pistän samaan kategoriaan naisen lausahtamat: "et ole läsnä kanssani", "kaipaan läsnäoloasi".Joo mutta äijä kun ainakin kertomansa mukaan on läsnä. Minun vaisto nyt vain sanoo, että tässä vedätetään palstalaisia tavallista fiksummalla trollilla.
- vähämiellyttävä.
hullu_ukko kirjoitti:
Joo mutta äijä kun ainakin kertomansa mukaan on läsnä. Minun vaisto nyt vain sanoo, että tässä vedätetään palstalaisia tavallista fiksummalla trollilla.
Naisen läsnä on aivan eri asia kuin miehen läsnä. Minä olen päätynyt siihen, että naisen mielestä mies on läsnä vasta puhuessaan tai esiintymislavalla.
Eli nainen kaipaa läpiä päähänsä laskettelevaa miestä. vähämiellyttävä. kirjoitti:
Naisen läsnä on aivan eri asia kuin miehen läsnä. Minä olen päätynyt siihen, että naisen mielestä mies on läsnä vasta puhuessaan tai esiintymislavalla.
Eli nainen kaipaa läpiä päähänsä laskettelevaa miestä.Mä olen varmaan meidän suhteessa se vähemmän läsnä välillä oleva, mutta kyllä mun mieskin joskus on ei-läsnä. Minusta se tarkoittaa lähinnä sitä, että on ihan muissa maailmoissa ja ajatuksissaan, kun toinen esim. puhuu.
En en mä ainakaan kaipaa "läpiä päähänsä laskettelevaa miestä". En edes kovin puheliasta. Enkä etenkään sellaista, joka tenttaa koko ajan mun fiiliksiä. Siksi mä epäilenkin, että ap.n nainen pohtii enemmän omaa itseään, kuin suhdetta ap.n kanssa, muttei osaa ilmaista sitä. En usko, että naisella on ketään muuta miestä mielessä, enkä myöskään tajua tuota, miksi miehen pitäis naista jotenkin mustasukkaiseksi yrittää tehdä esittämällä, että hänellä olis jotain kiinnostusta muihin naisiin. Sotkee kuvioita vaan entisestään.
Minusta ap.n nainen miettii elämäänsä jotenkin uusiksi (onko heillä lapset lentäneet pesästä, työpaikan vaihdos tms.?) ja naista harmittaa, ettei mies tunnu ymmärtävän häntä. Hän ei suunnittele eroa tai toista miestä, vaan jotain muutosta, mikä koskee häntä itseään.- Rentukka
yksinkertainen.blondi kirjoitti:
Mä olen varmaan meidän suhteessa se vähemmän läsnä välillä oleva, mutta kyllä mun mieskin joskus on ei-läsnä. Minusta se tarkoittaa lähinnä sitä, että on ihan muissa maailmoissa ja ajatuksissaan, kun toinen esim. puhuu.
En en mä ainakaan kaipaa "läpiä päähänsä laskettelevaa miestä". En edes kovin puheliasta. Enkä etenkään sellaista, joka tenttaa koko ajan mun fiiliksiä. Siksi mä epäilenkin, että ap.n nainen pohtii enemmän omaa itseään, kuin suhdetta ap.n kanssa, muttei osaa ilmaista sitä. En usko, että naisella on ketään muuta miestä mielessä, enkä myöskään tajua tuota, miksi miehen pitäis naista jotenkin mustasukkaiseksi yrittää tehdä esittämällä, että hänellä olis jotain kiinnostusta muihin naisiin. Sotkee kuvioita vaan entisestään.
Minusta ap.n nainen miettii elämäänsä jotenkin uusiksi (onko heillä lapset lentäneet pesästä, työpaikan vaihdos tms.?) ja naista harmittaa, ettei mies tunnu ymmärtävän häntä. Hän ei suunnittele eroa tai toista miestä, vaan jotain muutosta, mikä koskee häntä itseään.Naisella on jokin kriisi menossa. Tämä kuuluu reaktiovaiheen ajan ja käsittelyvaiheen välimaastoon.
Nainen pohtii omaa minäänsä ja höpöttää asioita, joita vain itse voi tulkita.
Voi hyvinkin haluta olla omassa rauhassaan, kun sanoo että elät kuin häntä ei oliskaan.
Eli et anna hänelle tilaa olla yksin ja pohtia omiaan. Ehkä olet liikaakin läsnä.
Olen juuri itse paennut ystäviäni,sukuani, yleensäkin ihmisiä:
että saan keskustella oman itseni kanssa rauhassa.
Olla piilossa muiden silmiltä, itkeä vaikka silmäni punaisiksi.
Tänne sitten työnnyin höpöttämään,selviittääkseni ajatuksia itselleni.
No, nämät ihmiset täällä olivat tietenkin ymmällään,eivät ymmärtäneet mua.
Onneksi eivät pystyneet sentään hoitoon mua lähettämään.
Mä tarvitsin välillä jonkun kuulijan, joka vastas vaan mun viestiin.
En muuta halunnutkaan! Ja kun halusin olla yksin ja pohtia, kone kiinni.
Naisella saattaa olla kyse ihan ikäkriisistäkin.
Naisilla kirjatiedon peruusteella 30v ja 50v ovat ne yleensä pahimmat kriisi-iät.
Tavallaan elämän taitekohtia. 3-kymppisenä tajutaan et nuoruus on ohi ja pitäis olla valmis kypsään keski-ikään, eikä ole aina kaikille niin helppoa.
Noin 5-kymppisenä alkaa vaihdevuodet kolistella niskaan, muistuttaen seniori iän kynnyksellä oltavan kohtapuoliin.
Uus kriisivaihe saattaa olla taas meneillään.
Hommaas itsellesi vaikka kirjastosta tai osta kirja:
TONY DUNDERFIELD - ELÄMÄNKAARI
Siinä on elämänkaaripsygologia selitetty niin kansantajuisesti,
et jos osaa lukea; niin tajuaa kyllä lukemansa.
Rautalangasta melkein väännetty psygologia teos,
joka on myös esim. hyvä oppikirja: lähihoitajille- perustietoihin psygologiasta.
Kirjassa on esimerkkejä,(tarinoita) jotka selventää asiaa.
Suosittelen sitä KAIKILLE luettavaksi, ymmärtää itseään ja toisia, aivan eritavalla sen jälkeen.
En aijo kirjoittaa uutta eeposta tässä. =)), joten lukekaa ELÄMÄNKAARI!
- Osaan melkein
Olen miettinyt kaikkea mitä olette kirjoittaneet. Yön jälkeen olen päätellyt, että kyse on ihan keskustelun kaipuusta.
Alkuaikoina tuli puhuttua paljon ja sitä ei nykysellään puhuta siinä määrln. Tosin jos joku kaipaa juttelua lisää, niin miksei voi itse olla aloitteellinen.
Lisäksi tässä hämää se, että tuo juttu käännetään miehen syyksi näin epämääräisesti tai määrittelemättömästi. Jotenkin käsitän tämän hämäryyden vielä uupumuksen aiheuttamaksi. Miten sitä sais kotiin apua, kun vaimo ei hyväksy ulkopuolisia "sotkemaan" järjestystä.
Olin tilannut viikkosiivoojan, mutta emäntä lähetti hänet pois eka käynnin jälkeen. Kuulemma tuo nainen siivosi niin huonosti, että joutui siivoomaan perästä, ja lisäksi keskittyi kahvinjuontiin ja juoruiluun.
Ei auta, pitää vielä pähkäillä...Vaimosi uupuu siitäkin, kun haluaa kotona pitää kaikki langat käsissään, sen sijaan että antaisi välillä olla ja asioiden tapahtua. Ei mikään ihme, että väsyttää. TAi että elämästä katoaa nautinto.
- Osaan melkein
Cinnamon.Girl kirjoitti:
Vaimosi uupuu siitäkin, kun haluaa kotona pitää kaikki langat käsissään, sen sijaan että antaisi välillä olla ja asioiden tapahtua. Ei mikään ihme, että väsyttää. TAi että elämästä katoaa nautinto.
Miten saat lopetettua suorittamisen? Neuvominen tuntuu niin turhalta, kun mikään neuvo ei uppoa. Miten sais jonkun ulkopuolisen neuvomaan, kuinka relataan kotona?
Jos on uupunut, niin miksi pitää järjestää kodin mööpelit uuteen asentoon joka kuussa. Yritin jopa ruuvata senkit kiini seinään, mutta ei. Emäntä osasi käyttää ruuvimeisseliä kaappien irrottamiseen. Puhe ei nääs tehoa, joten pitäisikö hankkia ruuvit joita ei voi irrottaa? - päläpälä
Pitääkö sitä aina jauhaa?
Osaan melkein kirjoitti:
Miten saat lopetettua suorittamisen? Neuvominen tuntuu niin turhalta, kun mikään neuvo ei uppoa. Miten sais jonkun ulkopuolisen neuvomaan, kuinka relataan kotona?
Jos on uupunut, niin miksi pitää järjestää kodin mööpelit uuteen asentoon joka kuussa. Yritin jopa ruuvata senkit kiini seinään, mutta ei. Emäntä osasi käyttää ruuvimeisseliä kaappien irrottamiseen. Puhe ei nääs tehoa, joten pitäisikö hankkia ruuvit joita ei voi irrottaa?Kyllä mä ainakin kannatan sitä, että pulttaat ne vaan kunnolla seiniin ja lattioihin, rumaa jälkeä, mutta antaa tiettyä pysyvyyttä… : ) Naisella on se pesänlaittovimmansa, minkäs teet… Jos rakastat häntä, anna sen laittaa, pysyy varmemmin kotona säätämässä. Voihan se olla, että sillä on käynnistynyt jotakin, miksi hakee muutossuuntia elämäänsä. Voit vain seisoa rinnalla rakastaen ja katsoa mitä se tekee. Pidä nyt ensin kuitenkin huolta itsestäsi ja omista menemisistäsi. Samoin sano ääneen, ettet halua tulla joka ilta erilaiseen kotiin, haluat jotakin pysyvää…
Vaimosi nauttii muutosenergioista, laittaa niitä virtaamaan. Mieti, millainen hän oli tutustuessanne, sillä sellainen nainen sieltä on ajan kanssa syntymässä.- ....
Osaan melkein kirjoitti:
Miten saat lopetettua suorittamisen? Neuvominen tuntuu niin turhalta, kun mikään neuvo ei uppoa. Miten sais jonkun ulkopuolisen neuvomaan, kuinka relataan kotona?
Jos on uupunut, niin miksi pitää järjestää kodin mööpelit uuteen asentoon joka kuussa. Yritin jopa ruuvata senkit kiini seinään, mutta ei. Emäntä osasi käyttää ruuvimeisseliä kaappien irrottamiseen. Puhe ei nääs tehoa, joten pitäisikö hankkia ruuvit joita ei voi irrottaa?Selvästi vauvakuumehan tuo on. Tai vaihdevuodet, naisen iästä riippuen. Tekemisen puutetta, hormonit huutaa.
- meneekö sekaisin
.... kirjoitti:
Selvästi vauvakuumehan tuo on. Tai vaihdevuodet, naisen iästä riippuen. Tekemisen puutetta, hormonit huutaa.
Millonkas ne vaihdevuodet voi aikaisintaan alkaa?
- ....
meneekö sekaisin kirjoitti:
Millonkas ne vaihdevuodet voi aikaisintaan alkaa?
Jos nainen on 30v. kyseessä vauvakuume, jos 50v. vaihdevuodet.
- käännös:
En halua sinua enää. Haluan erota.
- jantsukka....
Paha sanoo, taitaa haluta jonkunmoista muutosta teidän elämään ja ehkä sä pidät liian itestäänselvänä?
Puoliso kaipaa muutosta, jolle ei tiedä nimeä itsekään. Tiettyyn pisteeseen tullessa huomaa kaipaamansa jotain sellaista, mikä on vaikeasti määriteltävissä.
Yleensä kyseessä on vain tyytymättömyys. Itseen, elämään, kumppaniin, arkeen jne.
Ei hän sille mitään mahda. Mutta riski piileekin siinä, että saattaa haksahtaa johonkin järjettömyyteen mitä luulee tarvitsevansa.
Mun neuvoni että kokeilette jotain poikkeuksellista. Ääritilanteiden kohtaaminen jos niistä selviää pistää kummasti asiat taas tärkeysjärjestykseen ja alkaa nähdä saamansa hyvän taas eri valossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti28335449Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s854794Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294644Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2583932Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1003220Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös192789Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta612606En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122034Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi491916Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4301680