Uunotti vihreät? On sillä kokemusta kieroilusta. Telakallekkin tukea maan ostolla ja innovaatiotuella!
Vapaavuori Guggemhaimin takapiruksi
sekö , se
1979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä vielä julki!
Me maksamme sittenkin Guggenheimille annetulle tontille järjestetyn arkkitehtikilpailun! Ministeri myöntää kilpailun palkinnnoiksi ensi hätään 800000 euroa! Oliko tästä puhetta kun kaupunginhallituksessa vihreät käänsi kelkkansa Guggelle myönteiseksi?
Ei mitään kuluja pitänyt tulla arkkitehtikilpailusta. Yksi nopeimpia takinkääntöjä mitä tulee näin pikaisesti mieleen.
Ei kysessää ole mikään takinkääntö. Asia on sovittu etukäteen. Ei vaan katsottu olevan syytä kertoa sopimuksesta etukäteen kaikille puliskoille.
Guggenheim tulee tarpeeseen.
Juoni jo sovittu kulisseisa, miten museo runnotaan läpi. Viherpöllöt kusetettiin taas ansaan!
ME maksammekin koko lystin!
Juutalaissäätiön tarpeeseen.
Anglojuutalainen kulttuuri-imperialismi rantautuu Suomeen(kin). Kakka- ja pissataidetta Helsinkiin miljoonahinnoin. Kansainväliset kulttuurihomot kuratoimaan.
"kyökin kautta", asia selvästi piireissä jo sovittu!
Ketä on puliskot? Olivatko vihreät kaupunginghallituksen jäsenet edes avanneet esityslistakirjekuoriaan ennen kokousta? Usemman vihreän edustajan olen kuullut availevan hirveällä tohinalla kirjekuoren repäisyreunan auki vasta kokouksen alkaessa.
Paljonkohan sellaista sattuu, että päättäjämme äänestävät - poikien käskystä - tie ämättä mistä ihan oikeasti puhutaan. Näi lienee käynyt nytkin: ei "tiedetty", että hankkeeseen oli jo vaadittu veronmaksajain rahaa?
Minkä sille voi, jos Sauri ei ole kertonut rengeilleen?
Miksi media valehteli? Että ei maksa mitään kilpailu ja ei sido mihinkään? Tuki kilpailulle jo annettu viimevuona?
Että rakennetaan ja puusta?
Vapavuori, eikö, kokoomusketkuilu mene läpi?
Ei olis pitäny olla hölö ihan vielä. Ainakin olisi kannattanut odottaa, että KH:n päätös saa enste lainvoiman?
Riemuitsi liian aikaisin? Sopiiko pojat näitä takahuoneessa, Himasia ja tällästä?
Kokoomus munata itesään pahemmin. Meneekö vihreidenkin maine?
Vapaavuoren ura lähenee loppuaan. Vaaleissa lahdataan eli ei saa ääniä. Sit joutuu taas tappelemaan kaduile ja murtamaan Siwan peliautomaatteja rahanhimossaan. Kokemustahan sillä asiasta jo on.
Mitä muita sopimuksia löytyy Vapaavuoren kassakapista?
"Suojeltua norjalaiskylää uhkaa tuho. Tulipalo on tuhonnut jo kymmenkunta asuintaloa Laerdalissa Länsi-Norjassa, ja yli 50 ihmistä on joutunut sairaalaan.
Ainakin 23 rakennusta on palanut, kertoo kunnan edustaja. Pelastuslaitoksen mukaan palo ei edelleenkään ole hallinnassa. Pahimmassa tapauksessa koko keskusta voi palaa, laitokselta arvioitiin aamuyöstä norjalaiselle Dagbladet-lehdelle.
Yli 50 ihmistä on viety palon vuoksi sairaalaan. Lisäongelmia aiheuttaa se, että kylän sähköt ovat katkenneet ja sairaalan toimintaa joudutaan pyörittämään hätägeneraattorin avulla. Myös tietoliikenneyhteydet ovat poikki.
- Tuuli on kova, eikä meillä ole käsitystä siitä, kuinka laajalle palo on levinnyt, pormestari kommentoi Dagbladetille.
Osia Laerdalista kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Useita satoja asukkaita on evakuoitu palon tieltä.
Tulipalo syttyi eilen illalla. Paloa sammuttamassa on yli sata palomiestä. Tiedossa ei ole, että kukaan olisi kateissa tai kuollut palossa. "