http://areena.yle.fi/radio/2113733 (Ajantasa, kohdasta 38'15'' alkaen)
Kunnelkaapa. Minä ainakin yllätyin. Luulin että on ikivanha tapa että vaimo otaa miehensä nimen naimisiin menon jälkeen, mutta se onkin ollut laissa pakollista vain 55 vuoden ajan vuodesta 1930 vuoteen 1985.
Tapa kuulemma lähti liikkeelle Ranskasta 1700- luvulla ja levisi sitten vähitellen tänne syrjäiseen Suomeenkin, ensin sivistyneistöön, porvareihin ja papistoon.
Papisto ja kirkko olivat varmasti riemuissaan uudesta muodista, koska se sopi hyvin yhteen raamatun kanssa, jossa vaimo on miehensä alamainen ellei jopa hänen omaisuuttaan, onhan orjuuskin raamatun mukaa ihan ok.
Ainakin siitä asti kun meillä hyväksytiin uusi laki 1985, olen ihmetellyt sitä että niin moni nainen haluaa miehensä ottaa sukunimen, varmaan moni mieskin sitä vaimoltaan odottaa.
Minusta nimi on oleellinen osa ihmisen identiteettiä, ei ihminen muutu toiseksi ihmiseksi naimisiin mennessään. Pitää olla jokin järkevämpi tapa julistaa sitä että on naimisissa tietyn toisen ihmisen kanssa kuin sukunimen vaihtaminen.
Suostuisitko siihen että laki vaatisi jossain tapauksessa jostain kumman syystä, vaikka jonkinlaisen siirtymäriitin yhteydessä, sinua vaihtamaan etunimesi vaikkapa Jessikasta Hildegaardiksi tai Gunhildiksi.
täsätä tuli mieleen muslimiksi kääntyneiden tapa vaihtaa nimensä musliminimeksi. Mm. monet Afrikkalaiset huippu-urheilijat, juoksijat, jotka siirtyvät esim. Qatarin edustajiksi varmistaakseen pääsyn arvokisoihin, kun omassa maassa on niin kova taso, että kisajoukkueeseen pääsy on vaikeaa oman maan karsinnoista, muuttavat ilmeisesti Qatarin vaatimuksesta nimeään.
USAssa monet varsinkin musta uheilijat ovat muuttaneet nimensä, Muhamed Ali varmaan kuuluisin, koripallossa mm. Kareem Abdul Jabbar, jonka alkuperäinen nimi taitaa olla Lou Alcindor, tai sinne päin.
Onko tuollaisessa nimen vaihtamisessa mitään järkeä? Miksi avioliiton tai uskoontulon pitäisi muuttaa ihmisen nimeä.
Kunnelkaapa. Minä ainakin yllätyin. Luulin että on ikivanha tapa että vaimo otaa miehensä nimen naimisiin menon jälkeen, mutta se onkin ollut laissa pakollista vain 55 vuoden ajan vuodesta 1930 vuoteen 1985.
Tapa kuulemma lähti liikkeelle Ranskasta 1700- luvulla ja levisi sitten vähitellen tänne syrjäiseen Suomeenkin, ensin sivistyneistöön, porvareihin ja papistoon.
Papisto ja kirkko olivat varmasti riemuissaan uudesta muodista, koska se sopi hyvin yhteen raamatun kanssa, jossa vaimo on miehensä alamainen ellei jopa hänen omaisuuttaan, onhan orjuuskin raamatun mukaa ihan ok.
Ainakin siitä asti kun meillä hyväksytiin uusi laki 1985, olen ihmetellyt sitä että niin moni nainen haluaa miehensä ottaa sukunimen, varmaan moni mieskin sitä vaimoltaan odottaa.
Minusta nimi on oleellinen osa ihmisen identiteettiä, ei ihminen muutu toiseksi ihmiseksi naimisiin mennessään. Pitää olla jokin järkevämpi tapa julistaa sitä että on naimisissa tietyn toisen ihmisen kanssa kuin sukunimen vaihtaminen.
Suostuisitko siihen että laki vaatisi jossain tapauksessa jostain kumman syystä, vaikka jonkinlaisen siirtymäriitin yhteydessä, sinua vaihtamaan etunimesi vaikkapa Jessikasta Hildegaardiksi tai Gunhildiksi.
täsätä tuli mieleen muslimiksi kääntyneiden tapa vaihtaa nimensä musliminimeksi. Mm. monet Afrikkalaiset huippu-urheilijat, juoksijat, jotka siirtyvät esim. Qatarin edustajiksi varmistaakseen pääsyn arvokisoihin, kun omassa maassa on niin kova taso, että kisajoukkueeseen pääsy on vaikeaa oman maan karsinnoista, muuttavat ilmeisesti Qatarin vaatimuksesta nimeään.
USAssa monet varsinkin musta uheilijat ovat muuttaneet nimensä, Muhamed Ali varmaan kuuluisin, koripallossa mm. Kareem Abdul Jabbar, jonka alkuperäinen nimi taitaa olla Lou Alcindor, tai sinne päin.
Onko tuollaisessa nimen vaihtamisessa mitään järkeä? Miksi avioliiton tai uskoontulon pitäisi muuttaa ihmisen nimeä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yksi tuttavani otti vaimonsa sukunimen naimisiin mennessään. Mutta aika harvinaista se taitaa olla. En sitäkään ymmärrä että jos puolisoilla onkin eri sukunimi, niin lapset saavat pääsääntöisesti isänsä sukunimen.
Tietenkin oma nimi. Siis se jonka on lapsena saanut. Olkoon se sitten ollut isän tai äidin sukunimi, niin oma se kuitenkin on.