Ei mikään osoita / todista teitä tuossa tilassa olevia UUDESTI ylhäältä Kristuksen Jeesuksen Pyhästä hengesä syntyneiksi!! Mikää ei osoita eikä todista teidän tuossa tulassa oolevina, elävän ja toimivan / vaikuttavan Raamatun UT perustlta ja mukkaisesti. Ne Oikean Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentäväksi / täyttäväksi!!
HERÄTKÄÄ nukkuvat uudesti syntyneet.!
Maan suola
11109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Missä tilassa me olemme?
Meinaan käymmehän me tiistaisin ja sunnuntaisin seurakunnissamme virsiä veisata hujjuuttamassa ja sanaa kuuntelemassa, niin jotta siltä osin ne uskonelämämme rannusaineet ovat kunnossa. Ja sen lisäksi me tutkimme kotona Raamatun Kirjoituksia. Eikä siinä vielä kaikki. Sillä monet meistä istua karjottavat tuntisotalla tietsikan ääressä ja kirjoittelevat uskoon liittyen erilaisia mielipiteitä suomi24 palstoilla.
Vaan missä tilassa mahtanee uskonelämä olla aloittajalla itsellään, kun istut syyttäjän (vihtahousun) porukoissa ja syyllistät lähimmäisesi uskottomiksi?
Jeesus kyllä opetti että Oikesti Krist. uskoon kuuluu elää ja toimia "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää, Hänen kaikille hyväksi apostolista seurakuntaansa ja seurakuntiaan / Krist. vaihtoehtoa, jokaista jäsentään myöden yhtä olevasti ja kaikessa yhtä pitäväst, Totuudessa YKSI mielisesti keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpitoyhteydessä eläen ja toimien Rakkaudessa RAKENTAVASTI silloin kaikkia kohtaa Totuuteen perustuvan = Laillisen = Itse kaiken Luojaj ja Omistaja Jumalan Luvallisen Oikeuden mukaisesti...
Ne Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukaiset, kaikille hyväksi käskynsä pitävästi ja täyttävästi / ne Oikean Raamatun UT mukaisen Kristllisyyden tunnusmerkit ilmentävästi ja täyttävästi, ja jäsenistönään kaikessa täydellisyyteen (kaiken oikean ja hyväksi olevan täyttymykseen pyrkivästi.
Sanoi että; "hedelmistään puun tunnistaa"!
TEE sitä ja TEE tätä ja älä TEE sitä ja älä TEE tätä ja ansaitse taivaspaikkasi = Suuri eksytys.
Taivas on ilmakehän ja ulkoavaruuden välinen tila.
Miksi kukaan sinne haluaisi?
Luojan kiitos että kukaan ei toimi Raamatun mukaan.
Ja ne jotka ei toimi eikä halua lkaa toimimaan kaikille hyväksi Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti, valitsevat sillin sen ikuiseen kahdotuksen jotumisen.
Kumpi parempi, ne hetken kestävät kevyet, vai ne lopuittomasti kestävät hirmuisen raskaat?
Herätkäähän jo nukkuvat, valvomattonuudessanne eksyneet, pimeydessä elävät "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi", riittävää Kristuksen Jeesuksen apostolista seurakunaa ja seurakuntiaan Hänessä YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, keskinäisessä rakkeudessa ja huolenpitoyhteydessä, Totuudessa YKSI mielisesti elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti, rakentamaan kutsutut?
Täällä kirjoittelee uskomattomat vain Kansan uutisista. Raamatusta ei hajuakaa, saati heräämisestä.
No mutta missäs ne muut "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kutsutut ovat piiloutuneet, joiden piti mennä kaikkeen maailmaan, joita nämäkin, suomi24 foorumit on. Jossa on näin valtava mahdollisuus tavoittaa ihmisiä.
Ei sitten vielä ketään tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivalle, pimeyden puolen ruhtinasta , kaiken valeellisuuden, pahuuden ja vääryyden isää, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi koituneesti ja koituvasti palvelevasti toimivalle, maailman / ihmiskunnan, kaikille hyväksi Jumalan Sanan ja tahdon VASTAISESTI, kiroukseksi puolesta elämiselle, touhuille ja politiikalle vaihtoehdosta, siitä kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti, vasta Oikeasti Laillisesti, kaikille Itse kaiken Luoja ja Omistaja Jumalan Luvallisesti toimivasta VAIHTOEHDOSTA, ja sen, turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavan ja takaavan, kaikille tarjolla olevan vaihtoehdon rakentamiseen yhtymisestä kiinnostunutta?
Alkaa nuo SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi ja VALTAVIKSI turhiksi menetyksiksi seuraamukset olla jo sen verran hirveitä ja raskaita, ja paljon ennenaikaisia kuolemia eri tavoin ja SYISTÄ (laittomuuden synneistä) = Kaikki Jumalan Sananvastaisuus. = Totuuden / Oikeuden mukaisuuden Lain alaisuuksien vastaisuuksista seuraamuksina aiheutuvat, ja valtavan kalliiksi monin eri tavoin koituneet ja koituvat. Että jo vähän odottaisi että nuo lukuisat jokapäiväiset herätykseksi puhuttelut, hirvittävyyksistä uutisoinnit eri puolilta maailmaa alkaisi jo riittämään, siitä VÄÄRIN, Totuuden / Oikeuden mukaisuuden vastaisesta tuomioksi / onnettomuuksiksi elämisestä heräämiseksi.
Ja siihen turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta vaihtoehdosta, ja sen rakentamiseen yhtymiseen / yhteistyöhön, niillä kaikille hyväksi, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pajaksi, = Lain / Laillisuuden, kaikille Luvallisuuden täyttymyksen ehdoilla yhtymiseen kiinnostusta.
Kristuksen Jeesuksen nimessä valkeudeksi / herätykseksi ja toivoksi tarkoituksella, tästä kaikille hyväksi. ”maailmalle valkeudeksi ja kunkin maalle (kansakunnalle) suolaksi riittävästä vaihtoehto mahdollisuudesta muistuttaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanomansa tuojaksi ja tämän kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevan / koituvan vaihtoehdon puolesta toimivaksi kutsutun armoitetun palvelijansa.
Minne ja miksi ne "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävän Kristuksen Jeesuksen kunnikasi ja kirkkaudeksi apostolisen seurakunnan ja seurakuntiensa, sen Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden mahdollistavan Krist vaihoehdon rakentajiksi kutsutut on piiloutuneet. Kun ei näy ei kuulu, vaikka kuinka julkisesti ja toisuvasti päivittäin peräänkuuluttelisi?!