Nimimerkkiäni ei ole varastettu. Kylläkin näyttää joku lainanneen tuohon yleismiehen ketjuun.
Mutta mikäli Ahonen lähiaikoina täällä esiintyy, on kirjoittaja joku toinen kuin aikaisemmin. Tässä on taas (kerran) tärkeimmät tullut sanottua, joten on turha jatkaa jankkaamista.
Kiitoksia fossiilille ylenpalttisista kehuista, kuten muillekin, jotka näkevät asiat kanssani samalla tavoin. Enemmän olisin kaivannut Axel Kardanovitzin esiintymistä, koska hänen kirjoituksensa olivat melko vakuuttavia. Ferris vaikuttaa ahkeralta tutkijalta, mutta vielä hänen näkemyksensä (oletettavasti myös kokemuksensa) on liian suppea ja kirjoitukset liikaa ennakkokäsitysten sävyttämiä. Lösö ja kumppanit voisivat minun tavoin hieman huilia välillä.
Yrittäkää edes välttää pa**an jauhantaa. Elleivät tiedot riitä oikeaan asiaan, malttakaa mielenne tai kysykää jotain järkevää. Autoverotuksessa on kyllä asiallistakin keskusteltavaa.
Hyvää syksyä kaikille tasapuolisesti
yleismies Ahonen
Mutta mikäli Ahonen lähiaikoina täällä esiintyy, on kirjoittaja joku toinen kuin aikaisemmin. Tässä on taas (kerran) tärkeimmät tullut sanottua, joten on turha jatkaa jankkaamista.
Kiitoksia fossiilille ylenpalttisista kehuista, kuten muillekin, jotka näkevät asiat kanssani samalla tavoin. Enemmän olisin kaivannut Axel Kardanovitzin esiintymistä, koska hänen kirjoituksensa olivat melko vakuuttavia. Ferris vaikuttaa ahkeralta tutkijalta, mutta vielä hänen näkemyksensä (oletettavasti myös kokemuksensa) on liian suppea ja kirjoitukset liikaa ennakkokäsitysten sävyttämiä. Lösö ja kumppanit voisivat minun tavoin hieman huilia välillä.
Yrittäkää edes välttää pa**an jauhantaa. Elleivät tiedot riitä oikeaan asiaan, malttakaa mielenne tai kysykää jotain järkevää. Autoverotuksessa on kyllä asiallistakin keskusteltavaa.
Hyvää syksyä kaikille tasapuolisesti
yleismies Ahonen
Vastaukset 15
Vanhimmat
hyvää syksyä ja kiitokset hyvistä jutuista.
Olemme samaa mieltä.
Taistellaan jatkossakin autoveron puolesta.
Näen myös asiat kanssasi samalla tavalla.
Kiitos myös sinulle!
Terv. H.Kuitunen
Kiitos sinullekin!
Näen asiat aivan samoin kun sinä. Siksi sinullekin kiitokset.
T: O. Ala-Nissillä
Näet asiat juuri samoin, kun me. Kiitos, kun olet jaksanut puhua asiamme puolesta!
Nähdään Kaamosjatsien aikaan taas siellä Volvon hiihtomajalla!
Terv. Tullin väki
Kiitos kun olet tukenut meitä ja estänyt oikeata kilpailua.Olet oikea pikku Napoleon.
Valtiovarainministeriöstä vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen on ilmoittanut, että autoverolakia on pakko muuttaa niin uusien kuin käytettyjenkin autojen osalta.
Autoliitto on mukana antamassa asiantuntijalausuntoja monissa asioissa valtion eri ministeriöille, myös autoveroasioissa. Tämä mahdollistaa myös asioiden seuraamisen eturivistössä, jolloin meillä on mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun.
Mahdottomia ei kukaan realistisesti ajatteleva voi odottaa, mutta pääasia että autoilunverotus etenee hallitusti ja määrätietoisesti kohti eurooppalaista tasoa ja saadaan autoilusta perittävät verokertymät autoilijoiden hyväksi.
"EU vuonna 2020" -raportissa arvioidaan EMU-jäsenten tiivistävän yhteistyötään entisestään. On todennäköistä, että yhteistyön tiivistyminen johtaa verojen harmonisointiin.
Näin on.
Olen mies joka uskoo unelmaan, verottomaan autoon.
Kun suurin osa päätösvallasta on siirretty julkiselle sektorille, kansa asuu sosialismissa. Euroopassa on ainakin kaksi sosialistista valtiota, nimittäin Ruotsi ja Tanska. Niissä veroaste eli verojen suhde bruttokansantuotteeseen on yli 50 prosenttia.
Suomi ei ole sosialistinen maa, eikä ole koskaan ollutkaan.
Verorahojen tärkein käyttötarkoitus oli ennen vaivaisten hoito, mutta nyt se on valtionvelan hoito. Valtionvelan korkoihin kuluu enemmän rahaa kuin sisäasiain-, ulkoasiain-, oikeus- ja puolustusministeriön sekä tasavallan presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan kuluihin yhteensä.
Joku ehkä luulee, että valtio elää verottamalla palkkatuloja, pääomatuloja ja varallisuutta. Niistä koostuu kuitenkin vain 43 prosenttia valtion verotuloista. Valtaosa pitää kerätä alkoholista, tupakasta, bensasta ja muusta kulutuksesta. Etenkin autot pitävät Suomen liikkeessä, monellakin tavalla.
Autojen ja niiden käytön verotus on myös aluepolitiikkaa, joka jouduttaa maaseudun tyhjenemistä.
Kun autoverotus kevenee, autojen määrä kasvaa. Helsingin tuottavuuden kasvu hukkuu ruuhkiin ja pääkaupungin vetovoima vähenee. Ehkä korkea autoverotus onkin vain rikkaiden salajuoni, jolla pääkaupungin tiet pidetään mukavan ruuhkattomina.
Verotietoisen tunnistaa autostaan. Mitä halvempi ja vanhempi työsuhdeauto, sitä pienempi verotusarvo autolla on, ja sitä enemmän jää rahapalkasta käteen.
Heh,
No ehkä puhtaasti stalisnistinen tai kommunistinen sitten..
The Economist puhui Suomesta "the last East Bloc Country" in Europe.
Kyllä virkamieskulttuuri täällä suomettumisen Kekkoslovakiassa viittaa siihen, että tämä maa on reipaasti vasemmistolaisempi kuin skandinavinaapurit tulevat ikinä olemaan.
Jo kansan kateus mieluummin naapurille epäonnea kuin itselle onnea viittaa pitkään sosialistiperinteeseen.
tavoitteemme on ainoastaan Kuitusen ehdoton antautuminen
Veropohjaa varaa laajentaa
Tutkija Tikkasen mielestä energia- ja sähköveroa olisi varaa hiukan nostaa; sähkön kuluttajahinta on Suomessa suhteellisen alhainen. Tikkanen myös yhtenäistäisi sähkön verotuksen. Nykyisellään teollisuus maksaa alhaisempaa veroa, kuluttajat ja palvelusektori korkeampaa.
Tutkija korostaa ennen kaikkea veropohjan laajentamista. Pienemmillä korotuksilla selvitään, jos uusia tuloja hankitaan luonnonvarojen käyttöä verottamalla, tuote- ja pakkausveroilla sekä ulottamalla jätevero muihinkin kuin kunnallisiin kaatopaikkoihin. Autoveron voisi porrastaa ympäristöystävällisyyden perusteella. Bensaveron nostoon Tikkanen suhtautuu aluepoliittisten kysymysten vuoksi nihkeästi.
Ruotsissa bensavero nousee esityksen mukaan 18,5 äyriä (noin 2 senttiä), dieselvero – paitsi maa- ja metsätalouskäytössä – tuplasti. Ajoneuvoveroa korotetaan noin 340 kruunua (reilut 37 euroa); kevyiltä kuorma-autoilta 40 prosenttia. Sähköveroa korotetaan 1,2 äyriä (0,13 senttiä) kilowattitunnilta.
Uusien autojen autovero laski vuoden 2003 alussa. Alennuksen määrä on keskimäärin noin 15 prosenttia aikaisempaan verrattuna. Samalla muutettiin veronlaskemistekniikka. Eduskunta muutti merkittävästi hallituksen antamaa autoverolakiesitystä ja korjasi hallituksen esityksen pahimmat puutteet.
Paineet autoverotuksen muuttamiselle eivät kuitenkaan ole vieläkään poistuneet. Euroopan komissio on suosittanut jäsenmailleen uutta strategiaa, joka merkitsee käytännössä sitä, että Suomenkin pitäisi asteittain luopua nykyisestä auton hankinnan ja rekisteröinnin yhteydessä kannettavasta korkeasta verosta.
Auton hankintaan liittyvät korkeat verot ovat komission mukaan este tavaroiden ja ihmisten vapaalle liikkumiselle. Autoverolaissa olevaa syrjintää ei myöskään kaikilta osin uudellakaan autoverolailla poistettu. Esimerkiksi muuttoautojen ja leasingautojen verotuksessa on edelleen syrjintää.
Muutoksen tarpeen tunnusti myös eduskunta, joka hyväksyi lausuman, jonka mukaan hallituksen tulee ryhtyä valmistelemaan autoverolain uudistamista. Uuden hallituksen tärkeä tehtävä on uuden autoverolain valmistelun yhteydessä varmistua siitä, että valmistelu tapahtuu laaja-alaisesti.
Hallitus ja autovero: _______________________