Yle vaikenee ministerin puolison riehumisesta

Missä muussa maassa tahansa olisi uutisten pääaiheena skandaali, jonka homoministerin kampaajapuoliso aiheutti riehumalla, hakkaamalla naisia ja joutumalla putkaan. Mutta ei Suomessa. Ei ainakaan silloin, kun kyseessä on Vihreä ministeri.

Antonio lähti siis aivan turhaan pakoon "skandaalia" kotimaahansa. Ainoastaan seiska-lehti ja iltapäivälehdet tarttuivat asiaan.

Erittäin isoksi tämän asian kuitenkin tekee se, että Haavisto on mitä todennäköisimmin jälleen seuraavissa presidentinvaaleissa Vihreiden ehdokas presidentiksi, ja presidentin puolisolla on täysin virallinen asema mm. valtiovierailujen ja monien valtiollisten tilaisuuksien kohdalla. Missä muussa maassa tahansa mediasssa kohistaisiin nyt siitä, että voiko tällaista pariskuntaa enää edes ajatella maan presidenttipariskunnaksi. Mutta ei siis Suomessa!
661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jostain syystä ylläolevaan ei tartu plussat.

Äänestä

tutki pahoinpitelyä joka on yleiselle syyttäjälle kuuluva rikos eikä mikään asianomistajarikos jossa uhri tai uhrit voivat päättää nostetaanko syyte?

Äänestä

pravda.

Äänestä

Olisi siinä kansainvälisesti edustava presidentin puoliso! Rajansa pitäisi olla vihervasureiden protestiäänestäjilläkin.

Äänestä

persuministerin puoliso riehunut noin, niin media ei muutamaan päivään muusta puhuisikaan.

Äänestä

Haaviston toisen kierroksen ehdokkuus oli vain seurausta median halusta saada helpompi vastustaja Niinistölle kuin Väyrynen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

Missä muussa maassa tahansa olisi uutisten pääaiheena skandaali, jonka homoministerin kampaajapuoliso aiheutti riehumalla, hakkaamalla naisia ja joutumalla putkaan. Mutta ei Suomessa. Ei ainakaan silloin, kun kyseessä on Vihreä ministeri.

Antonio lähti siis aivan turhaan pakoon "skandaalia" kotimaahansa. Ainoastaan seiska-lehti ja iltapäivälehdet tarttuivat asiaan.

Erittäin isoksi tämän asian kuitenkin tekee se, että Haavisto on mitä todennäköisimmin jälleen seuraavissa presidentinvaaleissa Vihreiden ehdokas presidentiksi, ja presidentin puolisolla on täysin virallinen asema mm. valtiovierailujen ja monien valtiollisten tilaisuuksien kohdalla. Missä muussa maassa tahansa mediasssa kohistaisiin nyt siitä, että voiko tällaista pariskuntaa enää edes ajatella maan presidenttipariskunnaksi. Mutta ei siis Suomessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu