.....mutta vain silloin kuin vastapuolella ei ole aseita ja vastustajat SUOMALAISIA naisia ja lapsia jotka seisovat montun edessä kädet sidottuina. ja sensuuri jatkuu
Tukkisen kirja Mäkeen mäkeen vaan käsittelee 1918 teloituksia Forssan, Tammelan ja Jokioisten alueella. Huhtikuun 1918 lopulla Forssaan saapui Saariston vapaaehtoisjoukko, jota johti kreivi Carl August Ehrensvärd. Yksikkö muodosti omista lähinnä ruotsalaisista upseereistaan sotatuomioistuimen. Sotatuomioistuin määräsi yli 200 punaista teloitettavaksi, joista 13 oli naisia ja nuorin vain 16-vuotias.
Rippikirjojen tietoja yhdistämällä Tukkinen on selvittänyt teloitettujen todelliseksi määräksi 260, kaikkiaan kuolleita Forssan seudulla oli 590. Kun tähän lisätään Länsi-Uudellamaalla teloitetut yli 200 suomalaista, kaikkiaan ruotsalaiset teloittivat ainakin 460 suomalaista keväällä 1918.
Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä.
Valkoisten joukossa olleet ruotsalaissotilaat syyllistyivät raakoihin sotarikoksiin kostaessaan aiemman kapinallishallinnon alueella eläneille siviileille, joista valtaosa oli täysin syyttömiä ihmisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Ruotsalaissotilaat syyllistyivät Suomessa suomalaisten naisten ja tyttöjen joukkoraiskauksiin. Lahdessa sotilaat raiskasivat metsässä 150 naista ja tyttöä, iältään 14-25-vuotiaita. Lopuksi naiset ammuttiin. Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko.
Suomenruotsalainen vapaaehtoisjoukko eteni vuoden 1918 huhtikuun puolivälissä lähes taisteluitta Turkuun, josta se sai lisävahvistusta ja jatkoi Loimaan kautta Forssaan. Punaisten sotilaat eivät murhanneet tai vanginneet joukko-osaston sotilaita, mutta silti vapaaehtoisjoukko tappoi "punaisia" (= syyttömiä siviilejä) silmittömästi. Tekojen laittomuus havaittiin myöhemmin ja Forssan-Jokioisten sotatuomioistuimen pöytäkirjat hävitettiin, Tukkinen kertoo. (1918 alkanut rikosten peittely jatkuu yhä median sensuurina!)
Sveko urhoollisuus on tätä kun on tosi paikka kysymyksessä ja vastassa muu kuin avuton Suomalainen nainen tai lapsi.
Talvisodassa joulukuun 23. päivän hyökkäyksessä Kannaksen ainoan suomenruotsalaisen joukko-osaston pataljoona kääntyi annetusta suunnasta 90 ja joutui taisteluun rinnalla etenevän suomalaisen joukon kanssa. Oman selityksensä mukaan se joutui ylivoimaisen vihollisen sivustahyökkäyksen kohteeksi ja palasi takaisin vajaan tunnin kuluttua. (Sotatieteen laitos Sotahistorian toimisto: Talvisodan historia, osa 2, s. 74. WSOY 1991.)
Suomalaiset joukot jatkoivat hyökkäystä 8 tuntia ja alkoivat vetäytyä vasta ylemmän johdon käskystä. Tämän jälkeen suomenruotsalaisille ei enää hyökkäystehtävää annettu.
Summassa Lähteen lohkolla suomalainen pataljoona oli pitänyt asemansa tammikuun alusta lähtien. Vastaiskuilla se oli karkottanut asemiin murtautuneen vihollisen. Yöllä 8.--9. helmikuuta pataljoonan rippeet luovutti asemat tuoreelle suomenruotsalaiselle pataljoonalle, joka seuraavana päivänä pakeni asemista ja jätti ne viholliselle. Näin murtui pääpuolustuslinja. (Talvisodan historia, osa 2. s. 138.)
Kulunut suomalainen pataljoona naapurilohkolla joutui samanlaisen painostuksen kohteeksi, mutta piti asemansa vielä neljä vuorokautta torjuen ruotsalaisten pakenemisesta johtuneen sivustauhankin. Se jätti asemansa vasta ylemmän johdon käskystä.
Suomenruotsalaisille ei enää tämän jälkeen voitu antaa vastuullista puolustustehtävääkään, selviää talvisodan historiasta.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kannaksen ainoa suomenruotsalainen joukko JR 24 osallistui Länsi-Kannaksen taisteluihin. Kertaakaan se ei suorittanut annettua tehtävää loppuun saakka selviää jatkosodan historiasta.
17. D:n suomenruotsalaiset rykmentit JR 13 ja JR 61 tuotiin etulinjaan 3.9.41. Ne saivat tehtäväkseen vallata Säntämän kannaksen, mutta niiden eteneminen pysähtyi aina "vihollisen kiivaaseen tuleen". Ne olivat erilaisia kuin suomalaiset joukot. (Suomen sota 1941--45, osa 2.)
Muutama esimerkki JR 13:n toiminnasta:
25.6. sen komppania poistui taakse ilman taistelukosketusta, luvattomasti, varmuuden vuoksi. (Osa 7, s. 342.)
26.6 JR 13:n II pataljoona ei noudattanut käskyä lähteä hyökkäykseen suomalaisten pataljoonien kanssa, vaan pysyi asemissaan. Tästä syystä suomalaistenkin eteneminen valui hukkaan. (Osa 7, ss. 353--354.)
27.6. JR 13:n III pataljoona hajosi ilman taistelua ja häipyi taakse. Suomalaiset määrättiin hoitamaan sen tehtäviä oman hommansa ohella. (Osa 7, s. 366)
28.6. JR 13:n II pataljoona lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Jälleen ilman lupaa. (osa 7, s. 378.)
Perääntymisvaiheessa lyötiin hajalle suomalaisiakin joukkoja, mutta aiheettomasti ja ilman lupaa ne eivät asemiaan jättäneet. Hyökkäykseen ne lähtivät aina käskyn mukaisesti.
Tukkisen kirja Mäkeen mäkeen vaan käsittelee 1918 teloituksia Forssan, Tammelan ja Jokioisten alueella. Huhtikuun 1918 lopulla Forssaan saapui Saariston vapaaehtoisjoukko, jota johti kreivi Carl August Ehrensvärd. Yksikkö muodosti omista lähinnä ruotsalaisista upseereistaan sotatuomioistuimen. Sotatuomioistuin määräsi yli 200 punaista teloitettavaksi, joista 13 oli naisia ja nuorin vain 16-vuotias.
Rippikirjojen tietoja yhdistämällä Tukkinen on selvittänyt teloitettujen todelliseksi määräksi 260, kaikkiaan kuolleita Forssan seudulla oli 590. Kun tähän lisätään Länsi-Uudellamaalla teloitetut yli 200 suomalaista, kaikkiaan ruotsalaiset teloittivat ainakin 460 suomalaista keväällä 1918.
Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä.
Valkoisten joukossa olleet ruotsalaissotilaat syyllistyivät raakoihin sotarikoksiin kostaessaan aiemman kapinallishallinnon alueella eläneille siviileille, joista valtaosa oli täysin syyttömiä ihmisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Ruotsalaissotilaat syyllistyivät Suomessa suomalaisten naisten ja tyttöjen joukkoraiskauksiin. Lahdessa sotilaat raiskasivat metsässä 150 naista ja tyttöä, iältään 14-25-vuotiaita. Lopuksi naiset ammuttiin. Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko.
Suomenruotsalainen vapaaehtoisjoukko eteni vuoden 1918 huhtikuun puolivälissä lähes taisteluitta Turkuun, josta se sai lisävahvistusta ja jatkoi Loimaan kautta Forssaan. Punaisten sotilaat eivät murhanneet tai vanginneet joukko-osaston sotilaita, mutta silti vapaaehtoisjoukko tappoi "punaisia" (= syyttömiä siviilejä) silmittömästi. Tekojen laittomuus havaittiin myöhemmin ja Forssan-Jokioisten sotatuomioistuimen pöytäkirjat hävitettiin, Tukkinen kertoo. (1918 alkanut rikosten peittely jatkuu yhä median sensuurina!)
Sveko urhoollisuus on tätä kun on tosi paikka kysymyksessä ja vastassa muu kuin avuton Suomalainen nainen tai lapsi.
Talvisodassa joulukuun 23. päivän hyökkäyksessä Kannaksen ainoan suomenruotsalaisen joukko-osaston pataljoona kääntyi annetusta suunnasta 90 ja joutui taisteluun rinnalla etenevän suomalaisen joukon kanssa. Oman selityksensä mukaan se joutui ylivoimaisen vihollisen sivustahyökkäyksen kohteeksi ja palasi takaisin vajaan tunnin kuluttua. (Sotatieteen laitos Sotahistorian toimisto: Talvisodan historia, osa 2, s. 74. WSOY 1991.)
Suomalaiset joukot jatkoivat hyökkäystä 8 tuntia ja alkoivat vetäytyä vasta ylemmän johdon käskystä. Tämän jälkeen suomenruotsalaisille ei enää hyökkäystehtävää annettu.
Summassa Lähteen lohkolla suomalainen pataljoona oli pitänyt asemansa tammikuun alusta lähtien. Vastaiskuilla se oli karkottanut asemiin murtautuneen vihollisen. Yöllä 8.--9. helmikuuta pataljoonan rippeet luovutti asemat tuoreelle suomenruotsalaiselle pataljoonalle, joka seuraavana päivänä pakeni asemista ja jätti ne viholliselle. Näin murtui pääpuolustuslinja. (Talvisodan historia, osa 2. s. 138.)
Kulunut suomalainen pataljoona naapurilohkolla joutui samanlaisen painostuksen kohteeksi, mutta piti asemansa vielä neljä vuorokautta torjuen ruotsalaisten pakenemisesta johtuneen sivustauhankin. Se jätti asemansa vasta ylemmän johdon käskystä.
Suomenruotsalaisille ei enää tämän jälkeen voitu antaa vastuullista puolustustehtävääkään, selviää talvisodan historiasta.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kannaksen ainoa suomenruotsalainen joukko JR 24 osallistui Länsi-Kannaksen taisteluihin. Kertaakaan se ei suorittanut annettua tehtävää loppuun saakka selviää jatkosodan historiasta.
17. D:n suomenruotsalaiset rykmentit JR 13 ja JR 61 tuotiin etulinjaan 3.9.41. Ne saivat tehtäväkseen vallata Säntämän kannaksen, mutta niiden eteneminen pysähtyi aina "vihollisen kiivaaseen tuleen". Ne olivat erilaisia kuin suomalaiset joukot. (Suomen sota 1941--45, osa 2.)
Muutama esimerkki JR 13:n toiminnasta:
25.6. sen komppania poistui taakse ilman taistelukosketusta, luvattomasti, varmuuden vuoksi. (Osa 7, s. 342.)
26.6 JR 13:n II pataljoona ei noudattanut käskyä lähteä hyökkäykseen suomalaisten pataljoonien kanssa, vaan pysyi asemissaan. Tästä syystä suomalaistenkin eteneminen valui hukkaan. (Osa 7, ss. 353--354.)
27.6. JR 13:n III pataljoona hajosi ilman taistelua ja häipyi taakse. Suomalaiset määrättiin hoitamaan sen tehtäviä oman hommansa ohella. (Osa 7, s. 366)
28.6. JR 13:n II pataljoona lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Jälleen ilman lupaa. (osa 7, s. 378.)
Perääntymisvaiheessa lyötiin hajalle suomalaisiakin joukkoja, mutta aiheettomasti ja ilman lupaa ne eivät asemiaan jättäneet. Hyökkäykseen ne lähtivät aina käskyn mukaisesti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muinaisessa Roomassa nimenomaan patriiseilla eli yläluokalla oli sotavelvollisuus, koska he eniten hyötyivät systeemistä.
Suomessa tuntuu olevan päinvastoin. Eniten systeemistä hyötyvät laistavat sotavelvollisuudesta.