Suomen kirkko säilyttänyt asemansa hyvin?

Kirkon edustaja iloitse että ku länsimaissa kirkot, kirkkoveneet ovat meloneet jo pitkään vastavirtaan ja vastatuuleen, niin Suomessa kuitenkin kirkko on säilyttänyt asemansa moneen muuhun mahan verrattuna hyvin.

Siitä kirkko voi toki olle iloinen, mutta kolikon toinen puoli on se että lähivuosina, vuosikymmeninä kirkolle on Suomessakin luvassa kylmää kyytiä, Suomi tulee vain vähän jälkijunassa, mutta tie on selvä, samanlainen kuin monessa muussa yhä maallistuneemmassa maassa.

Suomen evlut. kirkko voi vai katsoa kateellisena Turkin uskonnollisen hallituksen touhuja kritiikin estämiseksi mm. suitsimalla, sensuroimalla internetiä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


a.matsoni kirjoitti:

Kirkon edustaja iloitse että ku länsimaissa kirkot, kirkkoveneet ovat meloneet jo pitkään vastavirtaan ja vastatuuleen, niin Suomessa kuitenkin kirkko on säilyttänyt asemansa moneen muuhun mahan verrattuna hyvin.

Siitä kirkko voi toki olle iloinen, mutta kolikon toinen puoli on se että lähivuosina, vuosikymmeninä kirkolle on Suomessakin luvassa kylmää kyytiä, Suomi tulee vain vähän jälkijunassa, mutta tie on selvä, samanlainen kuin monessa muussa yhä maallistuneemmassa maassa.

Suomen evlut. kirkko voi vai katsoa kateellisena Turkin uskonnollisen hallituksen touhuja kritiikin estämiseksi mm. suitsimalla, sensuroimalla internetiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu