Parhaan ystävän menettäminen

On kokemuksia ja sinun pitää nyt olla aikuinen. Jos ystäväsi on sinulle kultaakin kallimpaa, niin et ota herneitä nenään niin pienestä asiasta kuin että vaiin sinä otat yhteyttä.

Tärkeintä on se, että sinulla on hyvä ystävä, jonka kanssa on mukaa olla. Ajattele, miten kurjaa elämä olisi ilman häntä. Eikö siihen kurjuuteen verrattuna ole aika pieni paha, että sinä olet se, joka pitää yhteyttä?

Elämä ei ole aina täysin reilua. Joskus pitää päästää vain irti. Ihmiset kasvaa ja muuttuvat. kaikki ystävyydet eivät ole ikuisia.

Jos sinusta tuntuu, että olette lähteneet eri teille, niin sitten lähdet eri teille. Kun yhdeltä tieltä katoaa, sitä voi löytää uuden tien.

Ehkä sinun on aika itsenäistyä tästä ystävästä, kiittää ihanasta ajasta ja hakea uusia tuttavuukisia.

Muutoksia siis edessä.

Minulla on aika tuoreena parhaan ystävän menettäminen. Viime kesänä meni välit poikki tai yhteydenpito loppui kokonaan yhtäkkiä, kun minä en enää soitellut. Meidänkin ystävyyssuhde muuttui jo viime vuoden alussa, kun hän ei enää soitellut minulle läheskään niin usein kuin minä hänelle. Ennen hän soitti myös yhtä lailla. Broidin mielestä meistä tuli vain liian läheiset. Se olisi ollut hänen mielestä syy yhteydenpidon loppumiseen. Mitään riitaa meillä ei ollut. Outoa on. Näinkin voi käydä. Olen sitä mieltä kuitenkin, että vaikka olisi kuinka paras ystävä, pitää yhteydenpito olla molemminpuolista. Ystävyyssuhteetkin voi muuttua, vaikka olisi ollut miten läheistä. Mekin teimme paljon kivoja juttuja: juhlimme, matkustelimme, puhuimme syvällisiä paljon, mutta ei voi mitään. Tässä minun kokemukseni, josta on toivottavasti lohtua aloittajalle.

Myöskin minä olen sitä mieltä, että ystävyyden täytyy olla vastavuoroista. Jos yhteydenpito on yksipuolista, se todennäköisesti tarkoittaa, ettei toinen enää halua niin tiivistä ystävyyttä. Tuttavauus voi silti säilyä, ja tarvitaanhan tuttaviakin. Välttämättä mitään sen ihmeempää ei ole tapahtunut, toinen vain kokee, että muut ystävät ovat tulleet tärkeämmiksi tässä elämänvaiheessa.

Hyvin sanottu tuo, että on aika itsenäistyä. Ystävään ja puolisoon ei mielestäni kannata ripustautua sillä asenteella, että tämä on ikuista. Kannattaa rakentaa tuttavuuksia ja erilaisia ystävyyksiä, koska erilaiset ihmiset tuovat erilaisia näkökulmia elämään. Minun ystävyyteni lapsuudenystävääni katketessa huomasin, että hänen mukanaan meni myös paljon sellaista, jota en lainkaan kaipaa. Esimerkiksi hänen käsityksensä perheestäni ja odotukset käytöksestäni. Jälkeenpäin ajatellen roolimme olivat vinoutuneet. En halunnutkaan enää häntä elämääni, kun hän otti vuosien kuluttua yhteyttä.

Kiitos kaikille kommenteista! Tiedän kyllä että olen ystävälleni varmasti tärkeä, mutta niin kun joku sanoi voi tällä hetkellä muut ystävät olla hänelle tärkeämpiä. Olemme ystäväni kanssa kuitenkin erilaisia, mutta silti meillä on aina klikannut. Minä olen pitkässä parisuhteessa ja ystäväni on ollut aina sinkkuna. Kiinnostuksen kohteemme ovat myös aika erilaisia, mutta silti tavallaan olemme saman tyylisiä. Inhottavinta on se, että hän on ainut joka todella on ystäväni, muuten minulla on pelkästään muutamia kavereita ja niitäkin vähän:( Lukuun ottamatta avomiestäni. Siksi tämä tuntuu erityisen pahalta, haluaisin hänet kaasokseni ja lapseni kummiksi, mutta en tiedä merkitsisikö se hänelle yhtä paljon kuin minulle..

Niin ystävyyden pitäisi tosiaan olla molemmin puolista jne. Ja pitäisi etsiä uusia ystäviä...

Kylmä totuus vain on se ettei niitä ystäviä enää aikuis iällä niin helposti saa! AP:n kirjoitusten peruusteella tässäkin käy niin että jos tämä ystävyys menetään ei uusia tule tilalle! Tai onhan se aina mahdollista aivan niin kuin se että voittaa lotossa...

Kannattaa ehdottomasti jutella ystäväsi kanssa, mitäänhän ei ole vielä menetetty! Ehkä hän ei edes ole ajatellut tai ymmästänyt asiaa ollenkaan samalla tavalla kuin sinä.
Minun paras ystäväni on kuollut. Siitä on 8 vuotta aikaa. Näin aikuisena on ollut erittäin vaikeaa löytää uusia ystäviä, sellaisia hyviä tuttuja on kyllä tullut mutta sellaista oikeaa ystävää en ole saanut, sellaista jonka kanssa ei tarvitse suunnitellusti tehdä mitään vaan on vain toisen seurassa. Nämä muut ovat harrastus- tms piireistä. Vaikka minulla on mies ja tytär, niin kyllä todella kaipaan naispuolista luotettavaa ystävää.

Jutteleminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos toinen kokee sen painostamisena niin sillä voi olla etäännyttävä vaikutus.

Minulla on kokemusta siitä, että aikuisena voi saada sydänystäviä siinä missä aiemminkin, parasta siinä on se, että molempien persoona on jo kokenut yhtä ja toista ja ystväviksi valikoituu sellaisia, jotka todella ovat sellaisia, joiden kanssa viihtyy.

Lapsuudenystäviäkin on säilynyt. He ovat sellaisia, joiden kanssa juttua jatketaan siihen mihin se jäi eikä tarvitse miettiä kumpiko ottaa yhteyttä. Minun korviini kuulostaa ap:n tapaus sellaiselta. Tarvitseeko se, ettei juuri nyt ole ihan niin paljon kanssakäymistä, nähdä ongelmana? Eikö voisi antaa ajan kuljettaa, sinulla on perhettä, hänellä ei, se on luontainen tekijä, joka tuo etäisyyttä, mutta monia asioita voi silti jakaa. Todennäköisesti sinullekin tulee perheen perustamisen myötä uusia ystäviä lapsiperheistä. Jos teilla on mukavaa, kun tapaatte, eikö kaikki ole hyvin? Elämä menee välillä eri tahtia, mutta hyvä pohja säilyy.

Minä sinuna en ajattelisi niitä muita ystäviä niin paljon, vaan koettaisin itse laajentaa ystävyys- ja tuttavapiiriäni aktiivisesti ja nauttisin vanhasta ystävyydestä miettimättä sitä liikaa. Kun ystäväsi on vielä sinkku, hän tarvitsee ystäviä enemmän kuin sinä, oletko miettinyt asiaa niin päin?

Ehkä se perinteisempiä ystävyyden hiipumisiä: erilaiset elämänvaiheet. Sinkku saattaa kokea seurustelevan jotenkin vähän tylsänä, varsinkin kun sinulla ei ole muita ystäviä. Hän voi olla myös vähän kade hyvästä ja vakaasta parisuhteesta, ja sinkkukavereiden kesken on rennompaa mennä ja koheltaa. Sinulla ei ole haku päällä, hänellä on. Ehkä hän saattaa tuntea jopa jonkinlaista alemmuuden tunnetta, koska ei ole vielä löytänyt sitä miestä ja siksi välttelee seuraasi? Onko sinulla muuta puheen aihetta kuin miehesi ja mitä teette yhdessä?

Mitä annat ystävyydelle? Ethän vain käytä ystävää kainalosauvana, jolle kerrot vain murheita? Nykyään on jotenkin muotia irtisanoutua "ikävistä ja voimia vievistä ihmisistä". Ethän ole liian ripustautuva? Sekin voi ahdistaa, kun hän tietää olevansa ainoa ystäväsi.

Yritä itsenäistyä, opettele ottamaan kontaktia muihin ja myös tekemään juttuja yksin, nauttimaan omasta seurastasi. Älä ripustaudu liikaa mieheesikään, suhteet voivat päättyä eroon ja mitä sitten, jos olet laskenut kaikki korttisi näiden kahden ihmisen varaan?

On kokemusta .Jotkut vaan ei kehtaa sanoa etteivät halua esim enää matkustaa yhdessä. Jotkut vaan ei halua loukata ketään naamatusten,sellaiset yleensä kyllä "puskista huutelevat" eli onko sinulla mahdollista saada jostain"kiertoteitse" tiedusteltua että mitä ystäväsi sinusta ajattelee.Minä tein niin ja kun minulla oli kärsivällisyyttä odottaa minulle tulikin tieto että minun "ystäväni"puhuu minusta seläntakana paljonkin negatiivista ja "muuntelee juttujani mieleisekseen".Silloin ymmärsin,että eihän tämä aito ystävä ole.Ei ystävä laisinkaan.Minä olin hänelle se "varakaveri"jolle vakuuteltiin joillakin jutuilla niin ystävyyttä,mutta tosipaikan tullen hän kyllä ilmaisi että ei nappaa mun jutut,ei. No,minua lohduttaa se että vielä hänelle elämän realiteetit tulee esiin,minä en nimittäin ollut ainoa jolle hän ei ollut rehellinen.Hän varmaan purki omaa pahaa oloaan moittimalla aina muita,tosi läheisiäänkin.Toivon että hän jokupäivä oikeasti aikuistuisi ja ymmärtäisi että kaveruutta/ystävyyttä ei kannata näytellä.